Tänään on 05.12.2016 16:31 ja nimipäiväänsä viettää: Selma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kuplii pinnalla: Suklaata en kadu.

Julkaistu: · Päivitetty:

Päivän positiivisin: lumipyry! Viime viikot ei ole olleet kovin kevyitä kulkea. Olen väsynyt äiti. Väinön suuhun on tupsahdellut isoja hassuja hampaita, jalkoihin iskenyt ikivipinä ja asiaa pojalla tuntuu olevan ihan koko ajan. Kaikki tämä on tietysti ihanaa!  Ihan hirveän ihanaa!  Harmi vaan, että kaikki tämä on tullut myös öihin ja katkoo meidän unia ihan jatkuvasti.  Väinö ei tästä väsy, se jaksaa kyllä vipeltää ja höpöttää ja olla ihana, mutta äidillä on ollut vähän vaikeampaa, etenkin tuon viimeisen kohdan kanssa. Väsymyksessä pahinta on se, kuinka se nakertaa pikkuhiljaa suojakuoren ympäriltä pois ja hajottaa suodatusjärjestelmän, joka normaalisti auttaa ottamaan etäisyyttä sellaisiin asioihin joille ei mitään voi. Se on monimutkainen järjestelmä, jonka tarpeellisuuden huomaa vasta kun se on mennyttä. Sitä ei jaksa ylläpitää pätkissä torkutuilla unilla ja olemattomalla omalla ajalla.  Niinpä kaikki, ihan kaikki negatiivinen pääsee iholle pistelemään. Uutisten lukeminen on ihan hirveää, usein joku otsikko saa itkun partaalle tai sen yli. Jos erehtyy lukemaan kommentin ihan mitä asiaa tahansa käsittelevään artikkelin "keskustelupalstasta", menettää taas hivenen uskoa ihmiskuntaan.  Toivottavasti tulevaisuuden arkeologit saavat tutkittavakseen muutakin materiaalia kuin Facebook-päivityksiä ja Ilta-Sanomien keskustelupalstan antia.   Onneksi jokaiseen päivään mahtuu aina paljon kivoja asioitakin, sellaisia jotka sitten toivottavasti muistaa paremmin kuin tämän tylsän väsyn. Ja onneksi ihan kamalan inhottavan nahkeita ja latistavia päiviä ei ole ihan niin paljon kuin tavallisen sumuisia. Maanantaina nukahdin idyllisesti tähän nojatuoliin Väinön kanssa, se oli mukavaa. Herättiin siihen kun hellalla porkkanat ja perunat kärysi iloisesti sihisten paksun mustan laavan päällä.  Se haju ei meinannut lähteä sitten millään.  Kattilan sain raavittua puhtaaksi iltaan mennessä niin että kerkesin vielä kaurapuurotkin keittämään pohjaan saman päivän aikana. Hyvä minä! Eilen Väinölle nousi kuume ja tänään kun yritin päästä autosta ulos, kahva katkesi ja jäi käteen. Autossa on aika hankala ominaisuus se, jos kuskin ovesta ei pääse ulos - tai parhaassa tapauksessa sisäänkään. Kyläläiset voikin alkaa ABC:n ikkunasta käsin tekemään veikkauksia, että pääseekö rouva kauppareissulla autoon omasta ovesta vai pitääkö kömpiä takapenkin kautta! Jännitystä elämään. Katselin tässä juuri kaikessa rauhassa viimeisen pätkän (vauva-arki pätkii leffatkin, rankkaa) Edith Piaf -leffasta La vie en Rose. Edithillä vasta rankkaa oli. Leffakin tuli iholle, mutta ei se mitään, sillä oli lupa. Dramaattisesti rakennettu loppu pisti ihailemaan luopumisen asennetta.  Elokuvan Edith teki kuolemaa ja lauloi että mitään en kadu ja minä mietin, että noin minäkin haluan sitten mennä. Ajatellen, että se oli siinä, kivaa oli paitsi silloin kun ei ollut, mutta minäpä tästä nyt siirryn eteenpäin. Juuri tällä hetkellä sellainen olotila kuulostaa ihanalta!  Siis ei kuoleminen, jestas, älkääpä huolestuko siellä, vaan se, ettei mikään kaduttaisi tai aiheuttaisi mielipahaa.  Olis vaan. Tyytyväinen. Ja jatkaisi eteenpäin. Sitten muistin, että tuolla laatikossa on pieni purkki vihreää kalkkimaalia, ja ajattelin että voisin tässä iltani iloksi maalata yhdet kehykset. Koska tulipahan nyt vaan mieleen, eikä näillä unenpuutosaivoilla kauhean kauaa kykene syviä miettimään ennen kuin harhautuu ajattelemaan jotain ihan muuta. On sinne kuolinvuoteellekin vielä matkaa, että vois nyt pyrkiä siihen mitään en kadu -olotilaan vaikka sitä kautta, että ei tätä torstai eikun keskiviikko iltaa nyt ihan kokonaan käyttäisi miettien sitä, miten paljon idiootteja maailmaan mahtuu.  Ja pidemmällä tähtäimellä voi olla viisaampaa jättää ne kommentit sieltä artikkelien lopusta lukematta, koska siinä on teko, jota kyllä takuuvarmasti saa katua ihan joka kerta. Kyllä tämä tästä. Tiedän, että tämäkin vaihe menee ohi.  Tottakai tiedän.  Sen tietäminen jopa melkein helpottaa. Väinö saa suunsa täyteen hampaita, oppii sanomaan mihin sattuu tai mikä vaivaa, ja yöt rauhoittuvat (toivottavasti!) jossain vaiheessa. Olis tietysti ihan kiva, jos se tapahtuisi vaikka nyt heti!  Tänään en kadu: sitä että ostin suklaata