Tänään on 04.12.2016 20:20 ja nimipäiviään viettävät: Airi, Aira, Barbara ja Barbro. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Juha Molari: Katso eleitä ja ilmaisun eheyttä, kun arvioit propagandistia, poliitikkoa yms.

Julkaistu: · Päivitetty:

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4 Kuulija saa enemmän arvioinnin perusteita ja ainakin mielenkiintoa esitelmöitsijästä (toimittajasta, papista, poliitikosta tai kenestä tahansa toisesta henkilöstä, jota pitää kuunnella), jos hän voi tehdä silmätysten havaintoja eleistä ja liikkeistä. Tämän lisäksi on myös aivan tekniikoita ja viitekehyksiä, joiden puitteissa voi tehdä arvioita puhtaasti verbaalisesta ilmaisusta. Minulla on yli 20 vuoden ammatillinen kokemus sielunhoidosta, kun toimin pappina. Tämä ei anna tietenkään mitään erinomaista perustaa, ei mitään gurun ja kaikkitietävän erheetöntä asemaa, mutta luo joitakin totunnaisia tapoja, joita noudatan säännöllisesti. Lisäksi sain hiukan alaan liittyvää koulutusta. Pappina ei ollut tarkoitustakaan tehdä diagnoosia kuulijana ja keskustelukumppanina. Silti opin tekemään havaintoja, joita teen nykyään toimittajista, papeista, poliitikoista ja kaikista ihmisistä. Väitöskirjassani pohdin psykohistorian ja psykoanalyysin asiantuntijoiden avulla kielen, mielen ja yhteisön välistä suhdetta. Siitäkin on ollut melkoisesti vaikutusta tavoilleni tarkkailla ja kuunnella esiintyjää. Jaan tässä nämä käyttökelpoiset seikat kahteen pääkohtaan: ELEET ja RAKENNE. ELEET   Vähän aikaa sitten Janne Rysky Riiheläinen moitti, että käyttäisin papin sielunhoidollista osaamista väärin, kun teen arvioita ihmisistä. Mahdollisesti tuossa tapauksessa kiinnitin huomiota joihinkin seikkoihin Jessikka Aron eleissä. Esimerkiksi Jessikka Aron tapauksessa olen kiinnittänyt huomiota sellaisiin eleisiin, kuin pitkiin hetkiin, jolloin puhetta painottaakseen hän sulkee silmänsä. Puhtaasti silmien sulkemisella voi olla monia merkityksiä. Itse tykkään sulkea piilolasien käyttäjänä silmät siitäkin syystä, että silmissäni on kipua ja ikävää tunnetta. Tuolloin silmien sulkeminen ei liity puheeseen ja aiheeseen, jota käsittelen. Myös tosi kivuliaan asian yhteydessä voi ilmetä tehostuskeinona silmien sulkeminen. Erilainen tapaus on kyseessä, jos ja kun silmät suljetaan esimerkiksi valheen ja vakuuttelun tarpeissa. Silmien tarkkaavaisuus ja levottomuus on ylipäätänsä kiinnostava, jopa jokaisen keskustelukumppanin luonnollinen arviointikohde. Usein teemme luonnostamme ilman koulutusta ja kokemusta arviointeja, jos toinen osapuoli levottomasti silmillään katselee ympäriinsä ja tarkkaavaisuus hänellä on herpaantunut.  Mahdollisesti silmien levottomuus johtuu stressistä ja paineesta paeta pois tilanteesta. Ehkä häntä häiritsee jokin häpeä – tai todella toinen asia on jo tulossa, niin että tässä hetkessä on turhauttavaa kuluttaa aikaa. Myös ylenmääräinen tuijottaminen harhailevien ja levottomien silmien vastakohtana on merkillepantavaa. Tiukka tuijottaminen ei ole aina merkki myös levottomien silmien vastakohtana totuudellisuudesta, vaan voi olla myös yritystä vakuuttaa ja peittää vilpillisyyttä. Valehtelija voi myös tuijottaa. Silmien pupilleihin kiinnittävät huomiota myös tietyt poliisit. Silloin suuret pupillit hyvässä valossa ilmaisevat henkilön poikkeuksellista kiihottumista asiassa. Ne voivat ilmaista myös tiettyjen narkoottisten aineiden vaikutusta. Kärjistetysti on myös sanottu, että valehtelijan pupillit ovat suuret. •                           silmien sulkeminen •                           silmien liike •                           silmien pupillit Pappina ja ihmisenä en ole katsonut vain silmiä, vaan myös henkilön muita eleitä. Miten hän saapuu ajoissa tai myöhässä paikalle, mihin hän istuu, mikä on hänen ryhtinsä, mikä on pukeutuminen ja yleinen siisteys (hygienia), millaisia käsien ja kasvojen sekä huulten tietoisia ja tiedostamattomia liikkeitä henkilöllä on puheensa aikana sekä välittömästi tätä ennen ja jälkeen. •                           saapuminen •                           seura •                           istuminen ja seisominen •                           ryhti •                           pukeutuminen •                           siisteys •                           kädet, kasvot ja huulet Nämä ovat päällimmäisiä ulkoisia eleitä, joita teen arvioinnin avuksi jokaisen esiintyjän yhteydessä. SISÄLTÖ   Puheen sisältöä arvioidessani olen kiinnostunut aina muutamiin keskeisiin tehtäviin hänen itsensä asettamien tehtävien lisäksi. Aivan asianmukaista on kysyä, miten esityksessä toteutuu de-individualisoiminen ja ryhmäajattelu (group thinking). Tämä kysymyksenasettelu on itse asiassa tyypillinen Alkan ja Özdemirin Naton osaamiskeskuksen vuonna 2008 julkaisemassa ryhmien psykodynamiikkaa arvioivassa monitieteellisessä tutkimuksessa. Äskettäin jopa Suomen Suojelupoliisin Supon esityksissä on omaksuttu poliittisen vihapuheen tyypillisiä retorisia keinoja, joita myös Massachusetin yliopiston psykologian professori Ervin Staub on tiukasti arvioinut. Missä määrin hallintakeinona ratkaisua esitetään vihollisuutta kehittelevät demonisoivat asenteet ja ilmaisut? Yhdysvaltain hallinnossa työskennelleet Robert S. Robins ja Jerrold Post esittelivät runsaasti narsismiin ja paranoidisuuteen liittyviä prosesseja, kun arvioidaan johtajia ja mielipidevaikuttajia sekä seuraajien ja johtajien välistä suhdetta. Siinä tarkoituksessa kysyn aina puhujan minä-näkökulman painokkuutta ja luonnetta sekä vainon kokemusta. Sekä minän ja omakohtaisuuden ylenmääräinen häivyttäminen (piilottaminen) kuin myös korostettu minäkeskeisyys antavat aihetta lisäpohdiskeluun. Ranskalainen post-strukturialismin ja psykonanalyysin legenda Jacques Lacan korosti tekstin yhtenäisyyden ja epäyhtenäisyyden ilmaisevan kirjoittajan tai puhujan identiteetin eheyttä.   Yhtenäisyyttä ja epäyhtenäisyyttä arvioitaessa ei pidä rajoittua vain kyvykkyyteen jäsentää koko esitystä, johon vaikuttavat myös keskeisesti henkilön osaamistaso ja kokemus, vaan myös yksittäisiä virkkeitä ja lauseita. Jo sielunhoitajana vuosikymmeniä sitten oli luonnollista valpastua, kun ja jos henkilö sekoittaa lauseen, nielaisee lauseen lopun pois, muodostaa käsittämättömyyksiä kunnes korjaa asian uudella aiheella. Tähän myös jo Sigmund Freud kiinnitti huomiota alkaen teoksestaan Arkielämän psykopatologia (1901) •                           de-individualisoiminen ja ryhmäajattelu •                           minä-keskeisyys ja vainonkokemus •                           lauseiden ja esityksen eheys Bahtin ei tyytynyt kieleen pelkkänä abstraktina järjestelmänä, vaan arvioi kieltä dialogina, merkki on aktiivinen komponentti puheessa, kietoutunut osaksi sosiaalisia suhteita. Jokainen puheakti on tällä tavalla myös moniääninen ilmiö, jossa sanat kantavat aiempien sukupolvien taakkaa. Tietenkään kieli ei ole erheetön ikkuna individuaalien tietoisuuteen ja tiedostamattomaan. Nämä rajoitukset tietäen yksittäisen kielellisen merkin kuunteleminen on tarkoituksenmukaista. Tyytyminen pelkkään isoon juttuun ja sanomaan ei välitä riittävästi tietoa toisesta osapuolesta. Monta kertaa pienen stimuluksen avulla henkilöstä saa irti reaktioita, joita hän ei tahtoisi edes paljastaa tavallisessa tilanteessa. Väitöskirjani johdantosanoihin kirjoitin Sigmund Freudin sanat: ”Jos en voi taivuttaa korkeampia voimia, minä riehaannutan alemmat syvyydet”. Laitoin johdantosanoiksi myös CIA:n psykiatrisen profilointikeskuksen Jerrold M. Postin sanat: ”Johtajat ovat toiveistaan ja teeskentelyistään huolimatta pelkästään lihaa ja verta luontokappaleina”. Postin kehittämää työskentelyä ja tutkimusta on kutsuttu ”Yhdysvaltojen diplomaattilaukuksi”. Vuonna 1895 Sigmund Freud löysi Nachträglichkeit-ilmiön, jonka mukaisesti myöhempi traumaattinen kokemus palauttaa spiraalimaisesti tietoisuudestakin torjutun muistikuvan. Tätä soveltaen sopiva stressi rikkoo psyykeä suojaavan ärsykesuojan ja herättää ylisuuren määrän psyykkistä energiaa, jota ei kyetä enää integroimaan muistityöskentelyllä. Uusi stressi laukaisee vanhan uhkakokemuksen voidakseen valmistautua (uuteen) onnettomuuteen. Henkilön defenssimekanismien tunnistaminen voi antaa tarvittavan kontekstin puhetapahtuman parempaa ymmärtämistä varten. Melanie Kleinin kehittämä objektisuhdeteoria ja projektiivisen identifikaation käsite ovat erittäin keskeisiä viitekehyksinä politiikan ja sosiologian tutkimuksissa. Niin myös puhujaa on syy kuunnella arvioiden tämän depressiivisen position ja skitsoparanoidisen position keskinäistä suhdetta. Kaikki aikuiset, myös ei-psykoottiset henkilöt, säilyttävät dialektisen jännitteen psykoottiseen prosessointiin. Paranoidis-skitsoidinen positio muodostuu erityiseksi ongelmaksi puolustusmekanismin splitting (lohkoaminen) johdosta, kun egolla on tarve tulla toimeen elämän ja kuoleman viettien välisessä taistelussa. Kyse on erityisesti jaosta ja tarkkarajaisuudesta, jolla splitting ilmaistaan. Mitä tarkkarajaisempi jako splittingissä, sitä tuhoavammat impulssit, kateus ja vainoava ahdistus kumpuavat henkilön sisältä. Splittaukseen liittyy Melanie Kleinin viitekehyksessä myös kateus pilaamisena ja arvonalentamisena. •                           Kielen jokainen merkki aktiivisena komponenttina •                           Defenssimekanismit •                           Depressiivinen positio ja skitsoparanoidinen positio •                           Splitting Jacques Lacan kehitteli psykoosin analyysia väitöskirjassaan De la psychose paranoїaque dans se rapports avec la personnalité (1932), jossa tutki postivirkailijan suorittaa tunnetun näyttelijän murhaa. Väitöskirja kehitteli ehdottomuuden ja vainoharhaisuuden käsitteitä. Jatkotutkimuksissaan Lacan toi esille, kuinka ihmisen itsensä lausuma omakuva on aivan vain illuusio. Hän toi esille nautinnon ja realiteetin periaatteet.   Yksittäisen kielen arviointi ei riitä, vaan tutkijan on selvitettävä, mikä on jokaisen ”artikulaation horisontin takana”, minkä ääressä ajattelija ajattelee, mikä häiritsee ja vaivaa häntä. Sanoissa sanotaan paralingvististen kielen ja näkymättömän yhtymäkohtien vuoksi todellisuudessa enemmän kuin se, mitä sanoja aikoi sanoa! Lacanin analyysien mukaan ihminen elää identiteeteistä muodostuneessa maailmassa, jolloin tiedostamaton suuntautuu poissaolon, erojen ja kilpailun järjestämää symbolista Toista varten. Minä on vain oire, jonka lähtökohtana on imaginaarinen minä, malli, johon ihminen yrittää sopeutua. Halu syntyy puutteesta, jota varten etsitään omaa jatkuvuutta ja edistymistä. Narsistiset fantasiat lievittävät pelkoa uskottelemalla jatkuvuutta. Tätä arvioidessaan Lacan päätyi siihen, että ihminen ei ole oman pelinsä yläpuolella, vaan elää niissä, niitä ja niiden kautta artikuloiden itsensä. Subjekti ei ole eristetty, vaan symboliseen sidottu: siksi hän näkee itsensä toisessa ja yrittää toteuttaa itseään imaginaarisen hahmottamassa maailmassa.   Psykoottisessa ihmisessä symbolinen imaginarisoituu ja sanoista tulee asioita, puheesta metaforiaa, syntynyt lalangue tuottaa neologismeja ja välttää matemaattista kurinalaisuutta.   Pahimmillaan paranoidisessa harhassa Toiseen torjuttu signifioija vaatii hellittämättömästi tulla kuulluksi. Lacanin mukaan artikulaatio ja ihmisen suhde haluun muodostavat mielenterveyshäiriöiden perusulottuvuuden.   Hänen mukaansa isä-kysymys on keskeinen tässä yhtälössä. Isän nimelle (Nom-du-Père)   ehdoitta alistunut neurootikko voi uskoa jopa hallusinaatioihinsa, mutta psykoottinen myös tottelee saatuja määräyksiään: isällinen funktio on poissuljettu, psykoottinen ei aseta todellisuuskysymyksiä omaa suurta Missiotaan vastaan. Lacanin mukaan Isän nimen kieltämistä seuraa psykoottisen ihmisen suuruudenhulluus ja vainoharhaisuus. •                           ehdottomuus •                           artikulaation horisontin takana •                           symbolinen Toinen •                           imaginaarinen minä •                           halu narsistisessa fantasiassa •                           reaalinen, imaginaarinen ja symbolinen rekisteri •                           mikä tahtoo tulla välttämättä kuulluksi •                           metaforisuus , poissulkeminen ja torjunta •                           halu ja artikulaatio •                           Missio, suuruudenhulluus, itsekriittisyys Levi-Strauss ja Derrida pitivät tekstin rakennetta ehdottoman arvokkaana: teksti verhoisi sisäänsä rakenteen ja pelisäännöt. Siksi lukija ei sopisi toimia valitettavana ”Pelle Pelottomana”, kekseliäänä insinöörinä (ransk. bricoleur >apumies), joka ei kunnioita alkuperäistä struktuuria, vaan asettaa itsensä tekstin keskukseen. Derridan mukaan psykoanalyyttinen kirjallisuustutkimus asetti tekstiin ulkopuolelle pyrkiviä ikäviä tulkintoja, joiden avulla yritetään paljastaa kirjailijan sisimmät tunnot tekstin merkkien takaa. Analyytikon täytyisi ensin olla ehdottoman varma kielen ilmeisestä merkityksestä ja puhua samaa kieltä potilaansa kanssa, jotta hän voisi yrittää vasta sen jälkeen asettua latentteihin merkityksiin. Derrida moitti ”tekstille-ulkoisen” lähtökohdan tulkinnassa ja halusi dekonstruktiivista tekstin tarkkaa lukemista, jossa teksti puretaan siten, että teksti havaitaan sarjaksi epäselviä tai olemattomia merkityksiä. Derridan näkemyksissä on hyviä ajatuksia, kun tahdotaan paljastaa teksti sarjaksi epäselviä tai olemattomia merkityksiä, mutta se vaikenee ongelmallisesti siitä, minkä periaatteen avulla lukijana ja kuulijana saisin kokemuksen vieraudesta tekstin äärellä sekä loisin näin vaikutelman tekstin epäselvistä merkityksistä. •                           merkittyjen ja merkitsevien välinen kuviteltu yhteys •                           tekstin epäselvät ja olemattomat merkitykset Jacques Semel on kehittänyt italialaisen psykologin Franco Fornanin ja Melanie Kleinin psykoanalyysien avulla viitekehyksen arvioida ”identiteettiyrittäjiä”, jotka esittävät uskomuksiaan itsestään ehkä ”historian uhreina”, ”kilpailevien voimien kurittamna” tai ”kohtaloon määrättyinä”.   Lawrence ja Voyer, Gould & Ford ovat arvioineet organisaatioiden ja yksilöiden dynamiikkaa fantasian ja varmuuden rakentajina. Goode ja Ben-Yehuda esittelivät sitä, kuinka huolet, viha, problematisoimattomuus ja arvojen määrittäminen nostetaan esille "sosiaalisen stressin" aikana, kun paniikin avulla ryhmä ja eliitti tavoittelee asemaansa. Ben-Yehuda kiinnitti huomiota "todellisen" ja "kerrotun todellisen" jännitteeseen. Vastaava kysymyksenasettelu oli itse asiassa keskeinen teologiassa UT:n eksegetiikassa, kun tekstien analyysia varten kehitettiin tunnetut historialliskriittiset tutkimusmenetelmät, erityisesti traditio- ja redaktiokriittinen menetelmä ja muotohistoriallinen metodi. Silloin arvioitiin tekstien muokkaamista ja muuttumista suhteessa kirjoittajan tilanteeseen ja tarkoitusperiin. Staw, Sandelands ja Dutton esittivät psykoanalyyttisestä näkökulmasta käsin organisaatioiden vallankäyttöä. Uhkatilanteessa, tappiossa tai menetyksen pelossa, tiedonkuluun puututaan ja valvontaa vahvistetaan, reaktio jähmettyvät, joustamattomuus lisääntyy, vallankäyttö keskittyy, stereotypiat vahvistuvat. •                           uhrikuva •                           huolien painoarvo •                           vihan kuvaus •                           problematisoimattomuus •                           omien arvojen määrittämisen keskeisyys •                           tiedonkulun keskittyminen ja valvonta •                           joustavuus ja joustamattomuus •                           vallankäyttö •                           stereotyyppien vahvistuminen Kuvassa kirjoittaja Juha Molari, D.Th, BBA. osa-aikainen siivooja GSM+358 40 684 1172 Blog  http://juhamolari.blogspot.com/  ja VKontakte  http://vk.com/id157941374   EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @) Twitter:  https://twitter.com/molarijuha LinkedIN-profiili:  http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4 Facebook    Molari in Russian media:  http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html