Tänään on 09.12.2016 23:12 ja nimipäiviään viettävät: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli, Annikki, Annika, Annukka ja Annette. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

40+ blogit: Pikkujoulun merkkejä

Julkaistu: · Päivitetty:

Pikkujouluviikonloppu. Mihin tämä syksy hävisi? Joulu on ollut mielessäni jo pidemmän aikaa, mutta silti tuntuu oudolta, että nyt sen aika on todellakin käsillä. On siis aivan virallisestikin lupa käynnistää joulumoottorit ja päästää joulumieli vähitellen ilmoille. Kukkalan Sannan innoittamana kävin eilen hakemassa ihania lasipalloja, joiden sisälle saa sujautettua jotain pientä kaunista. Vielä illalla hain pimeässä pihaltamme pienet kuusenoksat ja pujotin ne pallojen sisälle. Olohuoneen paraatipaikalle pääsi myös Mum'sin pillihimmeli. Olen suunnitellut tällaisen tekemistä jo pidempään, mutta nyt kun meille täydellisen kokoinen ja näköinen Paattisten "pappojen" tekemä himmeli käveli lähes syliini Kotilaiturilla en pystynyt kieltäytymään. Voi olla, ettei kärsivällisyyteni olisi riittänytkään näin suuren himmelin tekemiseen. Pieniä pillitimanttikoristeita haluan kuitenkin edelleen kokeilla tehdä itsekin. Myös joulukalenterit on kaivettu esille. Kuopuksen toiveesta ripustamme tänäkin vuonna koko perheen yhteisten tekemisten joulukalenterin verkkoon. Jokaiselle perheenjäsenelle on jo jaettu laput, johin tekemiset kirjoitetaan. En pystynyt vastustamaan myöskään tätä kalenterikynttilää. Onneksi kynttilässä on matkaa tuohon ensimmäiseen viivaan, jotta pääsemme polttamaan sitä jo huomenna, ensimmäisenä adventtina. Tällaisia valmisteluja täällä - mites siellä? Olohuoneessa oli kiva kuvata pitkästä aikaa kun aurinko paistoi ja huoneeseen saatiin vihdoin uusi sohva. Toki uuden värinen sohva toi tyypilliseen tapaan mukanaan pienen (?) lumipalloefektin, mutta nyt näyttää, että huoneessa viihtyy taas. Lisää kuvia on varmasti tulossa lähiaikoina.   Olohuoneen oven yläpuolelle tuli myös tällainen jouluinen merkki toiminnan tarpeesta. Tarkkana siis kaikki meillä liikkuvat. Suukkoja saa antaa ja ottaa vastaan ♥ Mukavaa pikkujouluviikonloppua ja ensimmäistä adventtia! Nyt pitää mennä katsomaan ja tekemään huomisten partion ja koulun joulumyyjäisten kahden luokan myyntitavarat meidän osaltamme kuntoon. Onhan tässä vielä hyvin aikaa huomiseen... Anu ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik . Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.