Tänään on 17.10.2017 14:26 ja nimipäiviään viettävät: Saana, Saini ja Saga. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Swashbuckling: Hieman erilainen messupassi

Julkaistu: · Päivitetty:

Oulujoen seurakunta on tuottanut lapsille suunnatun Messupassin . Sitä jaetaan lapsille. Sen takasivulla on enkelin kuva ja tekstinä "Herran siunaus" . (Se joka ulkoluetetaan rippikoulussa.) Siinä on mukana myös tarrojenkeruuta. Sisällä on kuusi ruutua joista yksi on käytetty siihen että siinä kerrotaan että viidestä tarrasta saa pienen lahjan. (Tätä ei ole määritelty. Mikä on itselleni epäilyttävää. Mutta olenkin turmellut mielikuvitukseni Father Tucker -piirretyillä.) Lapsi e tietenkään voi liittyä kirkkoon tai erota siitä. Mutta silti tämänlainen "rekrytointikampanja" on hieman erikoinen. Erikoisen kiinnostavaa on se, että kohderyhmänä ovat olleet erityisesti pienet koululaiset, kuten ekaluokkalaiset. Tämä on herättänyt myös vastustusta. Joka kirkon viestinnässä muotoillaan seuraavasti "Vaikka muutamat seurakuntalaiset ovatkin vierastaneet uutta käytäntöä, on palaute ollut pääosin myönteistä." Se, miten tämänlaisen materiaalin päätyminen uskonnottomien vanhempien ekaluokkalaisten käsiin ei toki innosta kirkkoa koska kirkko välittää vain niistä ihmisistä jotka kuuluvat kirkkoon ja haluavat vaikuttaa asioihin "kirkon sisältä". (Ja joiden lapset joutuvat menemään koulussa ev.lut. opetukseen koska kirkkoon kuuluminen tarkoittaa sitä että lapsen oma vakaumus on ev.lut.) Siksi heitä ei tarvitsekaan mainita.

Avainsanat: ei erikoinen erilainen erota ev herättää joutua kiinnostavaa kirkko kuusi kuva käsiin käytetty lahja lapsi liittyä mainita materiaali mikä mutta palaute pieni se seurakunta tarkoittaa tämä vaikuttaa välittää julistus kansankirkko