Tänään on 07.12.2016 14:24 ja nimipäiviään viettävät: Sampsa, Agata, Agda ja Ågot. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kulttuuri kukoistaa: Kansallisteatteri: Minna Canth

Julkaistu: · Päivitetty:

Minna Canth, tuo uuden ajan ihminen, on nimikkonäytelmänsä Kansallisteatterissa ansainnut jos kuka. Pääsin ensi-iltaan teatterin bloggariklubilaisena sitä katsomaan, ja olin näkemästäni vaikuttunut: pitkästä aikaa tunsin lumoa; magiaa, jota vain teatteri voi tarjota. Näytelmä ei ole traditionaalinen juonivetoinen - sellaisen odottajille kokemus lie pettymys - vaikka se seuraa Canthia nuoresta naisesta loppuun saakka. Canth on tulisielu ja energiapakkaus, ei se kiikkustuolissa kirjoitteleva leveähelmainen täti, jona hänet on totuttu näkemään. Eeppiseksi draamaksi mainittu näytelmä koostuu episodeista, palasista, jotka kuvaavat taiteilijan uraa ja elämää. Samalla se luo katsauksen suomalaisen teatteritoiminnan alkuaikoihin. Episodimaisuus toimii hienosti: rikottu rakenne ehtii antaa paljon enemmän infoa ja viedä syvemmälle aikaan ja tunnelmaan - ja ihmiseen - kuin perinteisempi. Paradoksaalista kyllä, vaikka esitys on rikkonainen, koin näin näkeväni sekä ajan että Minna Canthin aiempaa kokonaisempana, saavani niistä laajemman ja tarkemman käsityksen. Hän oli vain 36-vuotias jäädessään seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi, mutta rakensi huushollinsa hoidon ohella menestyvän kauppaketjun ja kansallisella tasolla merkittävän kirjallisen uran. Naisen organisointikykyä ja älyä ei voi kuin ihailla. Canth seurasi tarkasti aikansa kansainvälisiä virtauksia - näytelmässä nähdään mm. Émile Zola ja mitä: jopa Tsehovin Lokki-näytelmää? - ja hänen salonkinsa Kuopiossa oli tärkeä suomalaisten kulttuurivaikuttajien kokoontumispaikka. Olen aina ihmetellyt energiaa, josta kaikki kumpusi. Lavalla, Cécile Orblinin hehkuvasti tulkitsemana,  se näkyy konkreettisena. Nyt ymmärrän paremmin loputonta tiedonhalua, uteliaisuutta, katseen suuntaa ja sanomisen tarvetta, joka Canthia ajoi. Ammattitaitoisten näyttelijöiden varaan voi huoletta laskea. Katsoja saa nauttia varmasta työstä: äänet kuuluvat, sanat erottuvat, mutta ennen kaikkea hahmot muotoutuvat omiksi persoonikseen, kuten jo mainitun Canth-Orblinin lisäksi Jukka Puotila Kaarlo Bergbomina ja Kristiina Halttu Ida Aalbergina, jonka tarinaa näytelmä kertoo enemmänkin. Komeat suoritukset heiltä ja kollegoiltaan! Pidin myös näytelmän musiikeista ja asuista, jotka toivat tarinaan väriä ja riemastuttivat. Valosuunnittelija Kalle Ropposen työ ohjaa katsojan silmää kuten pitää. Saimme tavata hänet ennen näytelmää: oli todella kiinnostavaa kuulla tämän alan taiteilijan työstä tarkemmin. Näytelmän sisällä on monta näytelmää. Kunnianhimoinen toteutus on onnistunut ja antaa kuvan nimihenkilön tuotannosta, vaikka voisi nillittää siitä, että hän kirjoitti muutakin kuin näytelmiä. Jotenkin pitää rajata. Voin arvata myös, etteivät tulkinnat miellytä kaikkia, jos ne poikkeavat paljon aiemmin esitetyistä. En ole nähnyt tai lukenut tarpeeksi Canthia ymmärtääkseni vaivaantua kunkin näytelmän tulkinnasta lavalla juuri nyt ja juuri näin; koen kaiken osaksi juuri tätä persoonaa, tätä ajatusmaailmaa. Se oli laaja, nimikkonäytelmänsä kaltainen: siitä ei puuttunut moneen suuntaan tekemistä, ei kunnianhimoa eikä aikalaisiaan hämmentäviä reaktioita ja lopputuloksia. Niin, näytelmän loppu kosketti. Jokin kumma roska silmissä kirvelsi, sanoja ei heti löytynyt. Olen muuten tosi iloinen siitä, että Kansallisen upeita fasiliteetteja käytetään näytelmässä kunnolla, lavan täydeltä ja syvyydeltä - valitettavasti aina ei näin ole. Jos on puitteet, miksei siitä ottaisi iloa irti? Tarvitsisimme kipeästi Canthin kaltaista harvinaista ihmislajia lisää: visionäärisiä näkijöitä, näkemyksellisiä ajattelijoita, energisiä tekijöitä. Hän todella oli uuden ajan ihminen -  kuten hän itse sanoi sata vuotta sitten - ja on sitä edelleen. Kertooko tämä enemmän meistä tämän ajan asukeista kuin hänestä? Käsikirjoittaja Seppo Parkkinen ja ohjaaja Kaisa Korhonen ovat luoneet näytelmän, joka on koskettava ja komea kunnianosoitus nimikkohenkilölleen. Esityksessä yhdistyvät vaivatta vanha ja uusi, aatteiden palo ja moderni tekninen ammattitaito, henkilökohtainen kokemus ja koko kansan kulttuuri ja kehitys. Tarvitseeko vielä sanoa: pidin, paljon, ja suosittelen lämpimästi. Kenelle: Uuden ajan ihmistä etsivälle, vanhan ja uuden yhdistelmää sietäville, laajasti katsoville, ammattitaitoa arvostaville, teatterin ja kirjallisuuden historiasta kiinnostuneille. Muualla: Näyttää ja kuulostaa hyvältä, sanoo Lukupinon Simo ja antaa vinkin, jota minunkin olisi kannattanut noudattaa ennen esitystä. Kirsin Book Club piti materiaalin määrää liian runsaana. Hemuli piti - vaikka Lokkia oudoksui - ja sanoo, ettei esityksessä ole yhtään helppoa roolia. Suomen juhlavuosi taisi alkaa jo nyt, sanoo Ja kaikkea muuta. Suomen Kansallisteatteri: Minna Canth. Ensi-ilta 23.11.2016. Postauksen kuvat: Stefan Bremer (paitsi Minnan salongin kuva omani). Käsikirjoitus: Seppo Parkkinen Ohjaus: Kaisa Korhonen Lavastus: Kati Lukka Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava Musiikki: Hannu Kella Valosuunnittelu: Kalle Ropponen Äänisuunnittelu: Esa Mattila Rooleissa: Kristiina Halttu, Olli Ikonen, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Pihla Maalismaa, Pirjo Määttä, Harri Nousiainen, Elli Närjä, Cécile Orblin, Jukka Puotila, Eeva Putro, Seppo Pääkkönen / Taisto Reimaluoto ja Henri Tuominen Liittyvää: Oma juttuni Minna Maijalan Mi nna Canth -elämäkerrasta . Kesällä olin Kuopiossa Minnan maisemissa - olisinpa tajunnut kysyä Juhani Aholta, miksi hän niin suomi Canthia? Mies, missä on arviointikykysi? Vai kateusko puhui? Aho pääsi äänenä myös mukaan näytelmään. Minna Canth -sivut. Kuopion kaupunki. Minnan salonki  verkossa - arkistoaineistoa digitaalisesti. Kuopion kaupunginkirjasto.