Tänään on 07.12.2016 16:28 ja nimipäiviään viettävät: Sampsa, Agata, Agda ja Ågot. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Swashbuckling: The art of Seduction

Julkaistu: · Päivitetty:

Keskeneräinen, vielä selvittämätön, rikos päättelyssä. "Frogwares" on tehnyt sarjan Sherlock Holmes -pelejä. Niistä ensimmäinen, "Testament of Sherlock Holmes" kuvaa klassisen erehtymättömän etsivän. Tartun tässä tarkemmin sarjan myöhempiin osiin, "Sherlock Holmes ; Crimes and Punishments" sekä "Sherlock Holmes: The Devil's Daughter" . Niissä esitellään nimittäin hyvin poikkeuksellinen lähestymistapa etsiväkertomuksiin. Peleissä on mahdollista tuomita syyttömiä. Sherlock Holmes saa silti tapauksen läpi ja Scotland Yard pitää tapausta silti ratkaistuna. Tämä jättää pelejä pelaavalle helposti sellaisen olon että hän ei ole täysin varma ovatko aiemmat tapaukset todella ratkaistu lopullisesti oikein vai ei. On kenties hyvä lähestyä pelejä vaihe vaiheelta. Kun puhutaan Sherlock Holmesista on klassinen mukana kulkeva sana aina "deduction". Tämä kuvaa hyvin klassista deduktiivista päättelyä jossa premisseistä päästään suoraan johtopäätöksiin. Sana on kuitenkin usein hyvin liioiteltu. Niin klassisissa Sherlock Holmes - kirjoissa kuin myöhemmissä elokuvissa - ja näissä aiheena olevissa peleissä - asioita lähestytään usein kaikkea muuta kuin deduktiivisesti. Niissä vallitsevin piirre perustuu enemmänkin siihen että mielikuvissa päätelmät ovat rajatumpia kuin ne ovatkaan ja Sherlock Holmes löytää "laatikon ulkopuolelta" mahdollisuuden joka ei tule mieleen. Ja muutenkin päättelyt ovat usein induktioita - joskus jopa induktiivisen päättelyn alamuoto analoginen päättely, joka sellaisenaan ei viehätä esimerkiksi itseäni nerokkuudellaan. Aiheena olevissa Sherlock Holmes -peleissä tätä asiaa on lähestytty hienosti. Karkeasti ottaen Sherlock Holmes kerää faktoja. Faktoja saadaan (1) katsomalla yksityiskohtia rikospaikoilta (2) katsomalla yksityiskohtia ruumiista (3) skannaamalla haukansilmäisellä katseella epäiltyjä tai paikalla olleita ja ottamalla yksityiskohdat huomioon (4) katsomalla epäiltyjen ja uhrien tavaroita ja (5) kuulustelemalla epäiltyjä ja silminnäkijöitä. (6) Jotkin asiat saadaan tietoon kuvittelulla, jolloin Holmes kuvittelee miten tapahtumaketjut ovat tapahtuneet jotta kokonaisuus on koherentti. Tässä on kysymys hyvinkin ei-deduktiivisesta lähestymistavasta. Nämä faktat eivät aina ole varmoja. Esimerkiksi kuulusteltavat voivat valehdella. Heidät voidaan saada kiinni, jos osataan tarkkaavaisesti huomata ristiriitoja todistusaneiston kanssa. Myös huomio siitä että eri ihmiset antavat keskenään ristiriitaisia vastauksia voivat olla lähtökohta siihen että jompikumpi valehtelee tai on erehtynyt. Näistä sitten kasataan tiedon ensimmäinen aste. Nämä ovat usein joko yksityiskohtia tai sitten deduktioita. Esimerkiksi Sherlock Holmes voi nähdä vankilatatuoinnin uhrin kädessä, päätellä tästä että hän on ollut vankina. Jos premissi siitä että kädessä on tatuointi ja niitä on vain vangeilla ovat tosia, on tästä saatu deduktiivinen päätelmä. Seuraava pelimekaniikan taso sitten on vain harvoin deduktiivinen. 1: Näiden faktojen avulla voidaan esimerkiksi arvata että jos jollakulla muulla on saman vankilan tatuointi, että he tuntisivat toisensa. Tosiasiassa tämänlainen päätelmä on induktio, se on enemmän arvaus. Kuulusteltavat usein ällistyvät siitä miten Holmes tietää näitä asioita, vaikka ne ovat enemmänkin enemmän tai vähemmän "akateemisia arvauksia". 2: Näitä faktoja voidaan yhdistää toisiin faktoihin. Nämä yhteenliittymät ovat vain hyvin harvinaisissa poikkeustapauksissa deduktioita. Sen sijaan ne ovat joko analogisia, eli niissä on samanlaisia jaettuja piirteitä, tai sitten niiden takana on jokin yhdistävä syy-seurausketju. Usein jopa useita. Tämä näkyy siten että näistä faktoista tulee valikoitavia. Joskus niistä tulee sellaisia kiinteitä väitteitä joiden kanssa muut asiat eivät saa olla ristiriidassa. Mutta usein näistä tulee enemmänkin avautuvia tutkintalinjoja joista arvataan jotain. Ja sitten näistä avautuu jokin jatkopäätelmä jota voidaan sitten testata vaikka rikoksen rekonstruktiolla tai muulla vastaavalla. Voidaankin sanoa että Holmes ei ole kovinkaan deduktiivinen päättelijä. Ja tästä ei oikeastaan pidä olla yllättynyt. Sillä deduktio ei sinällään sisällä uutta informaatiota. Se on määritelmällisesti jotain joka seuraa automaattisesti siitä jos premissit ovat tosia. Tässä mielessä pelin detaljit kasvavat faktoiksi jotka kasvavat teorioiksi. Ja jos ne ovat riittävän kompleksisia ja ristiriidattomia kaikkien todistusaineistossa olevien asioiden kanssa, saadaan aikaan hyvin perusteltu uskomus siitä kuka on syyllinen. Ja kuten jokainen tieteenfilosofian ystävä tietää, tieto on hyvin perusteltu uskomus ja tämä taas on aina hieman eri asia kuin totuus. Voidaankin nähdä että jos totuus kiinnostaa, pysyttäisiin vain detaljien tasolla. Jo se mitä peli kohtelee faktana on usein induktiivisen päättelyn tulos ja tätä kautta siinä on mahdollisuus epävarmuuteen. (Esimerkiksi jokin todistusaineisto voi jäädä löytämättä pelissä. Jokin vale jää huomaamatta. Tai vastaavaa.) Peli tuntee joitain keinoja joilla näitä teorioita kumotaan. Osassa tapaukista voidaan löytää aineistoa josta seuraa faktoja jotka ovat ristiriidassa jonkin mainitun asian kanssa. Etenkin jos faktat ovat sellaisia joihin pelimekaniikka ei salli vaihtoehtoja, näistä tulee hyvin ehdottomia. Tällöin päättelyruudussa näkyy punaisia kohtia. Tämänlainen selitys ei mene läpi. Jos faktaa ei voi arvata uusiksi, kyseessä on hypoteettis deduktiivinen tilanne jossa teoria kumoutuu joko modus tollens tai pelimekaanisesti sen kaltaisella ajattelulla. Toisin sanoen kyseessä on tilanne jota tieteenfilosofi kutsuisi falsifioitumiseksi. Tämänlainen ajattelu liittyy hypoteettis-deduktiiviseen ajatteluun. Teoriasta nostetaan yksittäistapauksia jotka sitten ovat ristiriidassa havaintoaineiston kanssa. Ja tällöin teoria falsifioituu. Monesti teorioiden ristiriitaan ei ole mitään yksiselitteistä tapaa. Vaan ristiriita voidaan korvata useallakin eri tavalla. Joitain teorioita on arvattava uusiksi mutta aina ei ole täysin varmaa että mitä. Koherentti kokonaisuus voidaan saavuttaa usealla eri tavalla. Tämä tilanne muistuttaa paljolti niitä näkemyksiä joita Quinella on falsifioitumisesta. Hänen mukaansa ristiriita teorian ja aineiston kanssa voidaan yleensä korjata usealla eri tavalla. Tämä onkin tärkeää, sillä käsittelyssä olevissa Holmes -peleissä juuri nämä ovat niitä tilanteita jotka mahdollistavat viattomien tuomitsemisen. Epäkoherentti tarina ei kelpaa järjelliselle kelpo poliisi Lestradelle. Lestrade vaatii hyvin perustellun uskomuksen. Tähän vaaditaan sekä koherenssia että uskottava määrä evidenssiä. Sherlock Holmesin maine ei siis perustu epäonnistumattomuuteen vaan siihen että hän osaa luoda todistusaineistosta metodisesti koherentin uskottavan selityksen siitä kuka on syyllinen. Tämä tulos tulkitaan rikollisen kiinnisaamiseksi eli onnistumiseksi. Joka luo mainetta erehtymättömyydestä. Tämä on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen tapa lähestyä rikoksen selvittämistä etsiväkertomuksissa. ; Holmes ei harjoitakaan art of deductionia , eli päättele ja verifioi positivistisesti ilmiöitä ja asioita. Sen sijaan hän osaa luoda koherentteja ja uskottavia mahdollisuuksia, joiden kautta hänellä on karismaa. Holmes harrastaa art of seductionia. Ja tämä on taito joka on vaikeaa ja jossa hän on harvinaislaatuinen tarkka ja taitava. Peleissä on myös toinen taso. Kun Holmes on ratkaissut tapauksen ja pelaaja on päättänyt että hän sitoutuu saatuun ratkaisuun, hänellä on käsissään syyllinen. Holmes voi päättää haluaako hän tuomita tämän vai tekeekö hän tälle jotain muuta. Tämä on tietenkin tärkeää koska jos päätelmä on pelaajalle epätyydyttävä, voi olla omalletunnolle helpottavaa jos epävarman syyllisen voi päästää pälkähästä ja siirtyä seuraavaan rikokseen. Ja toisaalta vaikka uskoisi ratkaisseensa tapauksen hyvin, on monissa rikoksissa asianhaaroja jotka voivat vedota tunteisiin. 1: Jos rikos liittyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen, voidaan joutua valitsemaan sen väliltä että annetaanko aineisto Mycroftille joka ei nappaa murhaajaa mutta ottaa sen mukaan siihen että koko rikollisjärjestö kenties ehkä saadaan tuomiolle. Vai annetaanko poliisien napata murhaaja niin että tämä rikollisjärjestö pelastuu, ja mukaan liittyy silti helposti ulkopoliittinen kriisi joka voi haitata Englannin harrastamaa politiikkaa. Että mitä "yhteinen hyvä" merkitsee. 2: Esimerkiksi perheväkivaltaan puuttunut murhaaja on sellainen että joku voi periaatteessa haluta antaa armeliaisuutta, etenkin kun Viktoriaanisena aikana murhaajat hirtetään. Holmes -peleissä nämä ankarat tuomiot tuodaan esiin, toisin kuin vaikkapa herrasmiesmiäisen Poirotin seikkailuissa joissa whodunnit -taso on tärkeä. Rikollinen jää kiinni ja sitten rikos on ratkaistu. Eikä näissä usein hirveästi korosteta sitä mitä rikollisille sitten tapahtuu. Tämä onkin kiinnostavaa. Sillä Holmes -peleissä moni voi pitää tätä moraalista ratkaisua hyvin tärkeänä. Minun appiukkoni pitää tärkeänä että murhaaja tuomitaan. Puolisoni taas korostaa sitä että olisi hyvä jos murhaaja tuomitaan "hyvällä maulla", eli joskus mutta vain joskus annetaan armon käydä oikeudesta. Itselleni laki on laki ja en pidä itse asiassa koko valintaa kovin merkittävänä. Ymmärrän että päätöksillä on vaikutuksia, usein poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia, mutta en ratkaise tilanteita tämä asia päällimmäisenä mielessä. Ja se että näitä moraalisia ratkaisuja alleviivataan ja korostetaan - niiden avulla Holmesin toiminta itse asiassa saa pelissä kokonaisarvion, eräänlaisen sen psykologisen profiilin - niin se on itselleni triviaalia. Se että asialla on poliittinen ja yhteiskunnallinen vaikutus ei tarkoita että tämä on teon tekemisen intressi. Osittain jopa siksi että Sherlock Holmes on Sherlock Holmes tehdessään päätelmiään mutta hän voi näissä tuomitsemistilanteissa tehdä mitä vain menettämättä Sherlock Holmesiuttaan. Näin ollen näen että moraalisen ja yhteiskunnallisen tason korostaminen on itsessään valinta eikä mikään fakta ja ilmiselvyys. Itse toki näenkin itseni skeptikkona jonka tehtävänä ei ole toimia kuten uskovainen julistaja joka "pelastaa heikoilta jäiltä" vaikka homeopatiaan uskovia. Itse näen että tärkeintä on vain tieto, se mitä tämän hetken tiede sanoo homeopatian uskottavuudesta. Totuus on minulle useimmiten ylipäätään hieman tarpeettoman mahtipontinen konsepti, sellainen jonka jätän mieluiten rauhaan ja keskityn vain siihen uskomusten hyvin perustelemiseen. Siksi en erikseen etsi homeopatiaan uskovaisia voidakseni kritisoida heitä, enkä puutu vaikkapa apteekkien toimintaa. Jos joku tuo minun läsnäollessani kannanoton homeopatiaan, sanon siitä toki näkemykseni - jonka yleensä pyrin perustelemaan jotenkin - siitä huolimatta että tiedän että se ärsyttää homeopaatikkoa, ja että ihmiset ovat yleensä niin jumiutuneita maailmankuviinsa että heitä ei argumentoida pois jostain johon heitä ei ole argumentoitu sisään. Jos joku halveksii maailmankuvaani ja sanoo että ihmiskunta "tulee toimeen" ilman tiedettä ja että homeopatian takana on jotain tunteellista ja kokemuksellisesti arvokasta, niin sitten minä ilmaisen vastahalveksuntani ja ilmaisen että itse tulen aivan hyvin toimeen ilman homeopatiaa. (End of discussion.) Nämä ihmiset saavat olla omaa mieltään ja he ovat omien kiinnostukseni kohdalta enemmän kuin väärässä, he ovat ikävystyttäviä ja tylsiä. On selvää että tämä vaikuttaa siihen miten Holmesia pelaan.