Tänään on 04.12.2016 20:22 ja nimipäiviään viettävät: Airi, Aira, Barbara ja Barbro. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

40+ blogit: Tuli tarpeeseen

Julkaistu: · Päivitetty:

Sain pidettyä pienen miniloman varsinaisesta työstäni ruhtinaallisen kolmen palkallisen vapaapäivän verran. Nämä päivät olivat kertyneet 20 vuoden palveluksesta kaupungille ja nyt alkoi olla viimeiset hetket lunastaa nämä vapaat. Ja ne tuli kyllä tarpeeseen, sillä viimeisen kuukauden aikana meikäläiselle oli kasaantunut jonkin verran töitä, jotka kuuluivat tämän minilomani "to do-listalle"... Osan minilomastani olen käyttänyt erilaisissa sisustusprojekteissa. Tätini kaipasi pikaista sisustusneuvontaa tulevaan remonttiin ja sain oikein hyvän syyn käydä rautakaupoissa katsastamassa niiden tapettivalikoimia. Lisäksi olen auttanut miestäni asuntojen stailaamisessa. Tulipahan siinä kasattua ohimennen yksi sohvakin. On hämmästyttävää kuinka paljon aikaa näihin sisustussuunnitteluun saa menemään, joka osittain tämä  johtuu kokemuksen puutteesta. Toisaalta työ on aivan erilaista kuin oma päätyöni ja tuo mukavaa vaihtelua.       Lomalla ehdin tekemään myös hieman perusteellisemman siivouksen ja valmistelemaan joulua. Suurempaan joulusiivoukseen en vielä ryhtynyt, mutta sain sentään suurimmat pölypallerot nurkista pois. Tämän jälkeen olikin mukava lisäillä kotiin joulukoristeita.         Samassa "lomarytäkässä" päätin tehdä myös toiminimeni kirjanpidon ajan tasalle. Olen näissä kirjanpitoasioissa ensikertalainen, joten sain kulutettua siihen melko paljon aikaa. Kirjanpitoni on yksinkertainen, mutta muutama kirjausvirhe laittoi tämän perfektionistin tekemään homman osittain uusiksi. Nyt sekin on sitten tehty. Huh, huh.         Tämän päivän ajattelin pyhittää vielä ns. juokseville asioille. Sen jälkeen loman "to do"- lista on suoritettu ja voin palata tiistaina jälleen "omiin hommiin". Sellaista perinteistä lomailua en oikein tähän kohtaan suunnitellut, sillä tämä tekemättömien tehtävien lista on jo pitemmän aikaa kolkuttanut taka-alalla. Nyt olo on jokseenkin keventynyt, kun moni asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Hyvä miniloma, joka tuli käytettyä tehokkaasti. Eikä tässä enää montaa viikkoa tarvitse muutenkaan kärvistellä, kun alkaa se ihan oikea (joulu)loma...joka sekin tulee tarpeeseen!