Tänään on 07.12.2016 16:29 ja nimipäiviään viettävät: Sampsa, Agata, Agda ja Ågot. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Tuhat Elämää: Kellari

Julkaistu: · Päivitetty:

  Maaria Päivisen "Kellari" oli kyllä mielenkiintoinen, osittain ahdistavakin tarina. Oudosti halusin olla Vilman puolella, mutta lopulta se vaan oli täysin mahdotonta. Vilma on Suomesta Islantiin muuttanut kahden lapsen äiti. Mies, Gunnar on lähtenyt toisen naisen matkaan, eikä ero ole todellakaan sopuisa. Tuodessaan lapsia takaisin viikonlopun vierailulta isä katoaa. Vilma tulee ikään kuin vahingossa iskeneeksi ex-miehensä tajuttomaksi ja raahanneeksi hänet kellariin. Kellariin mies on aikoinaan rakentanut äänieristetyn studion musiikin tekemistä varten. Kopin ovi on puretusta vankilasta peräisin ja huone on siis kuin tehty ihmisen vangitsemista varten. Tietenkään Vilma ei tämän tehtyään voi enää vapauttaa Gunnaria, vaan hänen on alettava pitää huolta miehestä. "Enhän minä mikään murhaaja ole." Väliin hän kyllä miettii sitäkin vaihtoehtoa. Mielessään hän juttelee miehen kanssa, eikä lukija voi ihan varmasti tietää, onko mies elossa tai onko tämä muutenkin vain mielikuvituksen tuote. Ajatusten aikaansaama koston ja pahan olon purkamisen väline. Naapurissa asuu yksinäinen leskeksi jäänyt Ingriður. Hän seuraa Vilmaa ja tämän elämää kiikareilla olohuoneensa ikkunasta. Hän tietää missä mielentilassa Vilma milloinkin on. Todennäköisesti Ingriður tietää myös Vilman kellariin kätkemän salaisuuden, mutta läheisyyden kaipuussaan hän on valmis antamaan anteeksi Vilmalle mitä vain. Ingriður on loukkaantunut nuoruudessaan niin pahoin, ettei ole koskaan saanut omia lapsia. Vilmasta hän alkaa muovata itselleen kaivattua tytärtä. Yksinäisyyttään poteva vanhus tuppautuu väkisin Vilman ja tytärten elämään. Pieninä palasina hän paljastaa oman traagisen nuoruuden rakkautensa ja sen seuraukset. Kirjan tarina on todella vangitseva. Ihmettelen miten Vilma saa arkensa toimimaan niin, että vanki kellarissa ei paljastu. Tarinan sisään kirjoitetut lähimmäisten haastattelut, antavat kuitenkin sen kuvan että rikos jossain vaiheessa paljastuu. Maaria Päivinen on kirjoittanut koskettavan ja uskottavan tarinan yksinäisyydestä, vanhenemisesta, eri kulttuuriin sopeutumisesta ja siitä mitä mustasukkaisuus ja pakkomielteinen rakkaus vois saada aikaan.  Viittaukset Sveitsin "kauhujen kellariin" panee miettimään, että tämän kaltainen tarina oli totta. -Mia