Tänään on 04.12.2016 20:22 ja nimipäiviään viettävät: Airi, Aira, Barbara ja Barbro. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

elln' s: Elokuulta

Julkaistu: · Päivitetty:

Muistatko mitä tapahtuikaan? viisi kuukautta on kuin silmänräpäys, tai ehkä enemmänkin kuin yksi pitkä uni, jonka aikana haaveita toteutui. Alkukesän öissä oli taikaa, silloin kun melkeen itketti The Dreameria kuunnellessa. Mutta sehän vain puihdistaa sielua, eikö vain? istuimme puistossa, siellä missä tavallisestikin, aamun asti. puhuimme elämämme läpi, ne asiat mitä en normaalisti kerro ääneen ikinä. ja siksi ne sattuvatkin. vietin kolme kesänviikkoa perheenjäsenieni kanssa, osan kotona kööpenhaminassa, osan lontoossa. niitä viikkoja olin odottanut kaksi vuotta. yli puolen vuoden tapaaminen tuntui ihanalta mutta myös siltä, että minä olen osa tätä kaupunkia. kesään kuului myös varastettu lompakko ja passi matkalla lentokentälle, ilman rahaa selvyityminen lontoossa ja tentin kirjoittaminen koko yön läpi. tekstiviesti häneltä aamuyöllä, kuinka meidän pitäisi nähdä ja viikon päästä minä katselin seinänä kokoisen ikkunastasi punaista taivasta. en uskonut jääväni mutta jäinkin.