Tänään on 24.05.2017 20:55 ja nimipäiviään viettävät: Tuukka, Touko ja Alarik. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Käsityöopiskelijan maailma: Ettei neulottava loppuisi

Julkaistu: · Päivitetty:

Meillä oli viime vuonna hyvä ja tehokas puolivuotinen Lissun kanssa. Lankoja valmistui varsin mukavasti, osa päätyi lahjoiksi jo ennen kuin ehdin ottaa niistä kunnon kuvia. Mutta esitelläänpä nyt viimeisimmiksi valmistuneita lankoja. Lähdetään liikkeelle näistä kahdesta alimmaisesta langasta. Sain jo hyvän aikaa sitten idean kehrätä ukkoni veljen avovaimolle lankoja sillä ajatuksella, että hän saisi neuloa niistä jotain kivaa lapsille. Tilasin villaa World of Woolilta, ja mukaan tarttui mm. vihreää ja keltaista merino-silkkiä. Vihreästä tuli kolmisäikeinen Lenni. Lenni on 101 g ja 270 m, eli DK vahvuista suunnilleen. Wpi oli 19, mikä taas viittaisi fingering-vahvuuteen Ravelryn mukaan. Luulen, että wpi laskelmani eivät pidä paikkaansa, sillä lanka oli kuitenkin aika paksua - lähempänä 7 veljestä. Keltainen on nimeltään Sitruunamelissa, 98 grammaa ja 245 m. DK vahvuista oli tämäkin, vaikka wpi näytti 19. Sitruunamelissa oli kaksisäikeistä. Tämän kuvan postasin Facebookin Kehrääjät -ryhmään, näyttääkseni omat kokemukseni kerhäämiseen ja kertaamiseen käytettävät kehrät. Lissuhan on rullavetoinen rukki, eli kun poljen rukkia, nauha menee rullan yli ja siinä on 3 eri kokoista kehrää eli nopeutta. Turkoosi on se ensimmäinen rukkikehräys ja se on kehrätty ja kerrattu isoimmalla kehrällä. Violetti on kehrätty ja kerrattu pienimmällä. Lenni on tehty keskimmäisellä ja Sitruunamelissa on keherätty keskimmäisellä ja kerrattu pienimmällä. Kuvassa eroja ei juuri erota, mutta itse tykkään kerrata joko vähän pienemmällä nopeudella tai sitten hitaammalla. Pitäisi vielä kokeilla pienimmällä kehrätty säie ja sen kertaaminen nopeimmalla. Mutta mennäänpä eteenpäin. Violetti on merino-nylon-sekoite eli sukkalangaksi sopiva. Olen kovin ylpeä tästä langasta, sillä se on omalle kohdalle ennätyksellisen ohutta: 98 g / 490 m. Violetti on navajo-kerrattu eli kolmisäikeinen. Tästä tulisi kivat sukat, mutta metrit riittäisivät huiviinkin. Pinkkii - lanka on värttinäkehrättyä merinoa. Näissä kolmessa vyyhdissä on 95 g ja 255 m. Uskon, että metrimäärä ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä vyyhtien wpit vaihtelevat 23-30 välillä. Lanka on siis äärimmäisen epätasaista - jokainen vyyhti on vähän eri paksuinen. Lanka on navajokerrattu "on the fly" eli suoraan kehrätessä kerrattua. Jouduin poistamaan langan värttinältä aika-ajoin, koska siitä tuli aika paksu ja hankala pyörittää. Kehräämiseen meni KAUAN - aloitin kerhäämisen kesällä 2014 :D Alussa haaveilin tästä huivia, mutta pitänee etsiä malli, jossa tiheydellä ei ole niin isoa merkitystä. Yksi lanka olisi myös valmiina, mutta se on pesemättä enkä ole ehtinyt tekemään laskelmia. Pitäisi ostaa uusi keittiövaaka, sillä nykyinen tuntuu epäluotettavalta (se saattaa näyttää lukemia vaikka siinä ei olisi mitään päällä). Mukavaa tammikuuta!

Avainsanat: ylpeä hän hyvä huivi gramma facebook etsiä erota ero alku ajatus aika 2014 jokainen juuri kuva kokeilla kesä keltainen kehrätä world violetti villa veli uusi turkoosi tuli tilata tehokas tarttua sukka paksu paikka ottaa ostaa näyttää nykyinen nopeus neuloa nauha merino malli lapsi lanko lanka