Tänään on 29.05.2017 16:18 ja nimipäiviään viettävät: Oiva, Oliver, Olivia, Oivi ja Orvar. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kemppinen: Kilpauhriutuminen

Julkaistu: · Päivitetty:

  Tuo käsite tuli vastaan jossain lehdessä. Se saattoi olla hyvinkin Economist, ellei sitten L’Exprès. Englanniksi se on kuitenkin competitive victimization. Jokainen täysijärkinen ihminen huomaa välillä olevansa surkea kuvatus ja suunnittelee nousevansa pöydästä. ”Anteeksi hetkinen, käväisen vain takapihalla ampumassa itseni.” Ajatus perustuu selkeänäköisyyden hetkeen. Jotkut paikalla olevat toivovat kovasti kuulemansa jotain sellaista, ja laukauksen. Keskustelimme nuoren ja osaavan juristin kanssa ja toistin mielipiteeni, että väitöskirjan tekeminen on hukkaan heitettyä aikaa. Kun on uralla, tässä tapauksessa tuomioistuinvirassa, kannattaa käyttää se aika esimerkiksi opiskeluun muuten vain, ja lisäksi Tranströmerin lukemiseen ruotsiksi. Hokema on hyvin vanha: pari lainsäätäjän sanaa ja kokonaisista kirjastoista tulee jätepaperia. Ajatus koskee siis juridiikkaa. Nyt kysyin, ilmestyikö Suomessa tai muuallakaan 1900-luvulla viittä kirjaa, joilla olisi edelleen arvoa. Puhe ei ollut oppihistoriasta. Siten sillä ei ollut väliä, että esimerkiksi T.M. Kivimäen väärille raiteille harhautunut tekijänoikeus, joka aiheutti suurta tuhoa suurelle yleisölle, saatiin vähän parempaan kuntoon, kun pohjoismainen uuden lain komiteanmietintö osoittautui niin perin hyväksi. Kivimäki oli sopivasti kuritushuoneessa, joten lainvalmisteluun jouduttiin käyttämään B-luokan kykyjä, kun onneksi hämmästyttävistä johtopäätöksistään ja yliälykkyydestään pahalla mainittu Y.J. Hakulinenkin oli perustamassa itselleen hovioikeutta Helsinkiin. Johdatteluna sanoin ettei esimerkiksi Simo Zittingin kulmakiveksi väitetty saantosuoja-kirjallisuus kelpaa, koska ajatukset on poimittu Ruotsista ja Tanskasta, jossa H. Ussing oli oikealla karttalehdellä kauan aikaisemmin, kun taas norjalainen Ragnar Knoph oli harvinaisuus, nimittäin nerokas juristi. Sanoin sitten oman valintani, joka on Erik af Hällströmin erehdystä koskenut väitöskirja. Valinta on outo, koska af Hällström on täysin unohdettu. Ylöstalon ”Takauksesta” tuottaa sielullista mielihyvää, kun se on niin selkeästi ajateltu, ja samoin Zittingin väitöskirja omistajanvaihdoksesta. Ehkä kaikkein paras on Curt Olssonin pieni kirja irtaimen omaisuuden kaupasta ja vaihdosta ostajan velkojan suojaa ajatellen. Kerran kiittelin tätä teosta kirjoittajalle. C.O. sanoi kirjoittaneensa sen kuukaudessa respiittityönä eli saadakseen viran. Niinpä teoksella on sekin harvinainen ansio, että se on lyhyt. Itsestään selvästi hyödyllisiä mutta myös vanhentuvia ovat olleet esimerkiksi Aarnion ja Kankaan perintö- ja testamenttioikeuden selitysteokset. Tulin itsekin tuntemaan tämän taannoin, kun yritin muistaa ja ymmärtää, minkä ajankohdan arvo ratkaisee otettaessa ennakkoperintö huomioon perinnönjaossa tai osituksessa. Michael Lewisin ”The Undoing Project” on harvinaisen suurenmoinen uutuuskirja päätöksentekoteoriasta Tverskyn ja Kahnemanin muokkaamana. Kirjassa on sopiva määrä riemastuttavia esimerkkejä, jotka eivät haittaa itse asiaa. Yksi esimerkki on pakka röntgenkuvia, joita alan spesialistit tutkivat vastatakseen kysymykseen, onko potilaalla vatsasyöpä. Aineistossa oli paljon kaksoiskappaleita eli sama röntgenkuva kahteen kertaan. Niistäkin asiantuntijat antoivat mahdottomia lausuntoja – toisen kuvan mukaan ei syöpää ja saman kuvan toisen kappaleen mukaan ei syöpää. Tarkoituksena oli hakea mekanismeja ja selityksiä, miten ja miksi tavalliset ja epätavalliset ihmiset päätyvät niin usein todistettavasti virheellisiin johtopäätöksiin ja minkä takia yksinkertainenkin algoritmi on niin usein parempi kuin yksinkertainen asiantuntija. Kuten lukija tietää, ihmisen ja tietokoneen taistelu on jo hävitty. Some-raivo ja monet toteutuneet ja tulossa olevat kansanäänestyksen tulokset johtuvat tästä. Ihmisiltä on kadonnut vähäkin järki. Näin on käynyt vaikkeivat ihmiset tiedä tekoälyn osoittamaa tosiasiaa, ettei tekoälyyn kannata luottaa. Tietokoneohjelma käyttää laskentaan vain sitä, mikä ohjelmaan on syötetty tai mikä on sen ulottuvilla. Konkurssin ennustaminen ei ole mahdollista, koska syy voi olla sekin, että sorsastaja ampuu firman veneilevät avainhenkilöt ja tunnusluvut menevät Päijänteen pohjaan. Muuan lattea esimerkki on siis ihmisille ja koneille ominainen kyvyttömyys odottaa odottamatonta. Suomen Pankki ei oikeastaan ota Trumpia huomioon talousennusteissaan, vaikka ”epävarmuustekijä” on mieto ilmaus tässä yhteydessä. Se on ymmärrettävää, etteivät esimerkiksi Pariisissa 1939 asuneet juutalaiset osanneet tehdä johtopäätöksiä ajan merkeistä eli Saksan tulevasta toiminnasta ja sen seurauksista. Tiedettiin Suomessakin, ettei Talvisotaa tule, ja kun se oli tullut, Mannerheim ja Paasikivi tiesivät, ettei siitä selvitä. Ajan ilmiöistä muuten Tim Wu on hänkin julkaissut uuden kirjan, ”The Attention Merchants”. Palaan siihen. Käsillä on jälleen kerran varsin vakuuttava todistelu, että yksityisimmät, käyttäytymistämme määräävät mielenliikkeet ovat kaupallisissa tarkoituksissa aivoihimme istutettuja. Miksi sitten kiihdyin, kun näin eilen Mercedeksen mainoksen (CLA 180 D Shooting Brake 36 000 euroa), vaikka olen aina pilkannut mersumiehiä? En ottaisi sitä edes ilmaiseksi. En kehtaisi käyttää sitä, koska en tarvitse sellaista ja minulla on jo nyt liiankin hyvä auto. Se on toisaalta väärin, ettei Nikon maksa minulle lahjuksia. Mainostan D 750-runkoa nykyisin joka päivä ja tätä nykyä aivan suurenmoista linssiä (zoom 16-35 mm). Saisitte ensin lähettää sen kalliin makron ja sitten sen kaikkein kalleimman telezoomin… Edellinen kappale oli esimerkki kierosta uhriutumisesta. Se siis on muotia ja ihmiset nokittelevat toisiaan – kuka on kaikkein uhrein. Talonmiehen tyttärestä tohtoriksi väitellyt henkilö odottaa aplodeja varmaan tietämättä, että noin puolet sovinnaisten mittojen mukaan pitkälle päässeistä suomalaisista on talonmiehen tyttäriä ja poikia. Tai siis olivat, koska talonmiehiä ei enää ole olemassa. Esimerkki Lewisin kirjasta: 40 maailman huippuihin luettua psykoanalyytikkoa, psykiatria ja psykologia tutki viikon paria potilasta ja laati lausunnot heidän sielunsa tilasta. Homma meni reisille, kun tähtipotilas teki itsemurhan juuri ennen tieteellistä yhteenvetoa tilastaan, jossa ei kuulemma ollut mitään hälyhttävää…   Kemppinen Blog

Avainsanat: euro esimerkki erik englanniksi eilen blog auto attention asiantuntija arvo ajatus ajatella aika yksinkertainen vanha valinta tässä tuottaa tuntea tuli tuho trump toiminta tim tila tietää tietokone tieteellinen teko tekijänoikeus tekeminen tarvita tanska taistelu syöpä syy suunnitella suomessa suomi suomalainen suoja some simo shoot selvitä saksa saada ruotsi ratkaista raivo päivä puhe psykologia psykiatria potilas poikia pohjoismainen pohja pieni perintö pariisi pari paras pankki paasikivi outo opiskella onni onko omaisuus ohjelma odottaa nuori norjalainen niko muoti muistaa mieto mielipide michael mercedes mannerheim maksa lyhyt lukija lukea lehti latte käyttää käsite kuva kuukausi kirja kirjallisuus kemppinen kappale kansanäänestys kangas kallis kadonnut järki juutalainen juuri julkaista jokainen ihminen hän hyvä hukkaan homma henkilö helsinki harvinainen hakea firman hulluus ymmärtää yleisö