Tänään on 25.06.2017 05:02 ja nimipäiviään viettävät: Uuno ja Uno. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Korppien taivaan alla: Heipparallaa pitkästä aikaa

Julkaistu: · Päivitetty:

Titis on evakossa nurmikonleikkuuta Nyt riittävän pitkän tauon jälkeen ajattelin ehkä taas alkaa herättelemään blogiani jos vaan aikaa riittää. On tullut lähinnä sisustettua, ommeltua ja väkerreltyä. Puutarhaa hoidan nyt vaan parvekkeella. Ja koska en ole onnistunut tappamaan kaikkia ruukkukasveja niinkuin yleensä, niin pistetäänpä pari kuvaa sieltäkin. Olisi ollut kivaa tehdä siitä viidakko mutta aika ja jaksaminen on ollut hiukka rajallista. Toki siellä on nyt huomattavasti enemmän kaikkea. Viime vuonna oli vähän kukkia jotka kidutin hitaasti kohti varmaa kuolemaa. Tänä vuonna on luvassa vähän syötävääkin sentään jos tomaatit ja salaatit eivät saa surmaansa ennenkuin ne pääsevät lautaselle. Yksi mansikka on jo syöty. Kissa ei ole hoitanut nurmikonleikkuuta kunnolla. Kissa on tehnyt parhaansa tappaakseen niin mansikat, orvokit kuin ruohosipulitkin. Siksi hän sai oman nurmialueen missä saa löhöillä ja rouskia nurmikkoa poskeensa minkä kerkiää. Silti mansikat piti nostaa ylös, ruohosipulit huuhdella ja orvokit nyt tykkää kun niitä pätkitään. Nurtsi on tehty vanhaan kenkien kuralaariin joka ei mahtunut eteiseeni ja oli näinollen vain riesana. Mietin tekisinkö partsille siirtolavoista istumalöhöpaikat vai jotkut matalat penkit. En vaan tykkää istua tavallisen korkuisilla tuoleilla. Riippukeinu ois kiva, mutta se veisi ehkä liikaa tilaa. Tai noh... onhan tuo aika kookas partsi. Muksut teki tarhassa äitienpäiväksi krassi-saappaat mutta kissa popsi suurimman osan taimista ja tuuli korjasi loput. Kissa meinasi murhata mummin tuomat mansikatkin joten ripustin ne kaiteeseen turvaan. Täällä on usein ongelmallisen hirvittävä tuuli, mutta toistaiseksi nää on kestäneet hyvin. Pienempiä kukkaruukkuja ei voi laittaa pöydälle koska ne lentää lattialle. Ison maton päälle täytyy viritellä jotain ettei se pakene naapuriin... mutta samalla siivoutuu pikkuroskat!

Avainsanat: mansikka lentää lautanen laittaa kuvata kuolema kukkia kissa hän kenkä nurmikko kissat tuuli turva tomaatti tavallisen tappaa salaatti saappaat pöydälle pienempi parveke pari orvokki nostaa murhata mummi väkerrys huuhdella hoitaa blogi aika istua