Tänään on 21.01.2017 08:21 ja nimipäiviään viettävät: Aune, Oona, Netta, Auni, Agnes ja Agneta. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Suvikumpu: Haaveita ja unelmia

Julkaistu: · Päivitetty:

                                       Ystävältäni, Pikkuisen Puutarhan   Sametti Hortensialta sain haasteen! Kiitos! Tässä vastaukseni haasteeseen Mitä unelmia toteutit 2016? Voi, voiko olla niin, että en varsinaisesti unelmoinut mistään hurmaavan kutkuttavasta!? Minusta on unelmat ovat sellaisia ihania vaaleanpunaisia,  lähes saavuttamattomia, mutta kuitenkin mahdollisia. Niinpä ajattelisin, että ikään kuin arkisempia,  mutta kuitenkin ihania suunnitelmia  saatiin toteutettua. Pehmeästi mutkitteleva ja kaarteleva laattakäytävä pihatieltä kuistille ja edelleen kasvihuoneelle saatiin toteutettua. Kasvariin kuljetaan nyt pioniaidanteen reunustamaa pionipolkua. Toteutunutta unelmaa on se, kun on monta metriä valmista istutusaluetta ja saa ajella kauniina  kesäpäivänä Taivassaloon Pionien kotiin. Kun tarvitsee monta uutta pionia pionipolkua reunustamaan.. Angel Cheeks, Huurretta suuteleva kukka, Eden's perfume,  nimetkin ovat unelmaisia. Unelmissani ne kukkivat jo ensi kesänä. Unelmaisiin hankintoihin voisi laskea vaaleanpunaisen ruusumantelin, jonka ostin Viherlassilan kantis-tarjouksesta, sekä Zetasilta hankkimani   koristekirsikkapensaan Prunus incisa  'Kojo-no-mai'. Molemmat ovat nyt Mansikkapaikan varastossa talvehtimassa. Ehkä niitä onkin parempi kasvattaa ruukuissa tulevaisuudessakin, kun nämä talvet ovat niin kestämättömiä. Mitä opit? Joka vuosi opin saman asian uudestaan. Puutarhalla on oma tahto. Voin yrittää muokata siitä mieleiseni, mutta luonto kuitenkin päättää. Aina kasvi ei viihdy siellä, missä sen haluaisin kasvavan. Joku haluaa vallata koko penkin itselleen, toinen vaan hiipuu hiljaa pois. Persoonallisuuksia. Minun kuuluu mukautua ja saada kasvit viihtymään. Ihan niin kuin kissatkin. Mitä murehdit? Yleisesti ottaen olen hyvä murehtimisessa. Melkein asiasta kuin asiasta voi olla huolissaan. Puutarhassa pyrin olemaan murehtimatta mitään. Puutarha on nautintoa varten. Puutarhamurehtimiskiintiö tuli täyteen silloin, kun vielä kasvatettiin mansikoita myyntiin. Silloin murehtimista riitti varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn, kevään hallayöt, satatuhatta erilaista mansikan tuhoötökkää, kesän sateet, huvittaako poimijoita tänään tulla töihin..... Niin elämän paras päätös oli lopettaa mansikanviljely! Onnea on se, kun ei tarvitse puolen yön aikaan lähteä kolmeksi tunniksi  levittämään mansikkapelloille hallaharsoja. Hallayön uhatessa voi vain käydä heittämässä harson kukkivan marjapensaan päälle.  laittaa lämmityksen kasvariin pikkuisille taimille,  kevään sipulikukat kestävät hallayöt ja takatalvet. Mistä nautit? Mustarastaan huilukonsertista kevätaamuna, peipposen iloisesta liverryksestä, nurmikon kastepisaroista kesäaamuna, valkolehdokin tuoksusta yöttömänä yönä. Aamuteestä kasvarissa kun aurinko alkaa juuri lämmittää yön viilentämää kasvaria, kissa tulee seuraksi viereiselle tuolille. Seurataan yhdessä kun tiainen ruokkii poikasiaan. Auringon lämmittämän tomaatin tuoksusta ja mausta. Sunnuntaiaamujen kuohuviiniaamupaloista kasvarissa. Peratusta kukkapenkistä ja kasvimaasta. Mitä haaveita on mielessäsi vuodelle 2017? Nämä haaveet ovat sellaisia, joilla on mahdolllisuus toteutua, tai joiden tiedän toteutuvan. Tukholman Puutarhamessuja voi jo nyt fiilistellä  hotellihuoneet, laivaliput ja messuliput varaamalla. Näistä messuista on voi haaveilla vaikka kuinka etukäteenkin, ne eivät koskaan tuota pettymystä. Haaveilen monista fiilistelyreissuista taimistoille. Kuohuviiniaamiaisista kasvarilla ja iltateehetkistä teehuoneella. Jotain pientä puuhailuakin on suunnitelmissa; lavakauluskasvimaa tarvitsisi kohennusta, metsäpuutarhaan hankitaan lisää asukkaita, siirretään kotkansiipiä, rodojakin voisi hankkia vielä lisää.