Tänään on 25.06.2017 20:27 ja nimipäiviään viettävät: Uuno ja Uno. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Tillman: Ja jälleen on perjantai....

Julkaistu: · Päivitetty:

On lähdettävä hämärään. On lähdettävä jälleen 4 päiväksi eläkkeelle. En lakkaa ihmettelemästä tätä autuuden tunnetta. Edessä on monta päivää  harrastustäyteistä elämää, jonka rytmin säätelee vuodenaika, väsymys, mielenkiinto taikka sattuma. Neljälle seuraavalle päivälle ei ole olemassa  lukujärjestystä, eikä  osaamistavoitteita. Puhuin nuorisolle  kulttuurin tuntemuksesta. Varmuuden vuoksi pidin ensin diagnostisen  tutkimuksen  nuorten miesten  kulttuuri-nälästä ja asiakassuhteesta. Tulokset olivat odotetun kaltaisia, mutta eivät sentään kauhistuttavia. Viime kalenterivuoden aikana 22 % vastaajista oli käynyt kirjastossa ja lainannut sieltä kirjan. Sama määrä, eli 22 % nuorista miehistä oli käynyt rock-konsertissa tai rockfestivaaleilla. En tiedä, oliko kyse samoista  viidestä opiskelijasta. Yllättävää oli se, että 40 %  kertoi lukeneensa  viime vuoden aikana kaunokirjallisen teoksen. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että peruskoulun  viimeisenä vuonna joku  innokas peruskoulun äidinkielenopettaja  on  ajatellut tässä asiassa  kantaa kortensa kekoon. Yksi nuori mies kertoi lukeneensa vuoden aikana enemmän kuin 5 kaunokirjallista teosta. Se aiheutti luokassa heti  rankkaa sosiaalista ristipainetta henkilöllisyyden selvittämiseksi Melkein 60 % vastaajista kertoi katsoneensa vuoden aikana enemmän kuin 10 elokuvaa. Niistä haluttiin keskustella ja  niitä olisi haluttu  katsella myös  Kulttuurin tuntemuksen -  kurssilla. Esimerkkeinä mainitut elokuvat puistattivat minua suuresti jo nimien  perusteella. Suuri ilonaiheeni oli se, että 43 prosenttia vastaajista ( siis 16 vuotiaista  nuorista miehistä)  oli  vuoden 2016 aikana käynyt  teatterissa katsomassa näytelmää. Joku oli käynyt jopa kaksi kertaa teatterissa. Jälleen kerran epäilen peruskoulun  vaikutusta asiaan, mutta  joka tapauksessa Nikke Pärmin sanoin voisi todeta: Ei ollenkaan kriidillistä, ei ollenkaan. Uskon, että aikuisväestökään ei pääse teatterin osalta paljoa  tuon 43 % yläpuolelle. Ensi maanantaina  aloitan taas kyisen pellon kyntämisen. Nyt lähden eläkkeelle. Teille voin täällä asiasta revitellä. Työyhteisö on selvästi riemustani jo vaivautunut. Yritän  rauhoittua vähitellen ja ryhtyä asialliseksi.

Avainsanat: yrittää väsymys vuodenaika vastaaja vaikuttaa tässä tutkimus tunne todeta teko teatteri suuri sosiaalinen seuraava rock rankka päivä peruskoulu perjantai nuori mies mielenkiinto luokka kulttuuri kirjasto kirja keskustella katsella kantaa innokas haluta elämä eläke elokuva 2016