Tänään on 26.09.2017 06:54 ja nimipäiviään viettävät: Kuisma ja Finn. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Sairaan rakas elämä: Myydäänkö Suomen tieverkkokin Carunalle?

Julkaistu: · Päivitetty:

Hesari kirjoitti tänään paperiversiossaan hallituksen suunnitelmasta, joka henkilöityy liikenneministeri Anne Berneriin. Lehden nettisivuilla on täydentävä artikkeli samasta aiheesta. Ajatuksena on alkaa veloittaa autoilijoita tienkäytöstä digitaalisen seurannan avulla. Kokonaisuus pohjautuisi kännykkäverkkoon ja gps-paikannukseen. Ajo-oikeuden tukkukauppiaiksi kaavaillaan esimerkiksi vakuutus- ja teleyhtiötä sekä autokauppoja. Onpa suurisuuntainen hanke. Taloustieteessä käytetään käsitettä luonnollinen monopoli tilanteista, joissa on kokonaisuuden kannalta järkevää antaa yhden organisaation hoitaa koko homma tietyllä alueella. Esimerkiksi lentokenttien rakentaminen maksaa niin paljon, ettei ole mieltä rakentaa niitä lähelle toisiaan. Kilpailu tuskin toisi riittävää tehokkuuslisää. Tieverkostoa rakentamista ja ylläpitoa voitaneen pitää luonnollisen monopolin kaltaisena toimintona. Tästä kertoo sekin, että hallitus kaavailee tieverkon omistajaksi uutta yritystä, jonka työnimenä on Live. Yhtiö myisi tienkäyttöoikeutta tukkuhintaan jälleenmyyjille. Tuskin on tarkoitus, että Liven rinnalla olisi muita yhtiöitä, joilla olisi kilpailevia tieverkkoja. Herää kysymys, mikä olisi jälleenmyyjien lisäanti yhteiskunnalle. Mitä kilpailuetuja nämä voisivat tarjota  autoilijoille valinnan perusteiksi? Jos hinta olisi ainoa kilpailuetu, voisi käydä niin, että yritys, jolla on eniten rahaa käytettävissä ja voisi näin ostaa suurimman tukkuerän alhaisimpaan yksikköhintaan, saavuttaisi monopoliaseman. Muut tarjoajat saattaisivat kuolla yksi kerrallaan pois. Tämäkin tilanne olisi luonnollinen monopolin kaltainen. Yritys tietenkin haluaisi kerätä mahdollisimman paljon voittoja, jotka tulisivat autoilijoiden maksettaviksi samoin kuin jälleenmyynnin organisoimisen hallinnoimiskulut. Yhteiskunnan olisi edelleen hoidettava teiden kunnossapito ja uusien rakentaminen. Onko taustalla ajatus, että Live voitaisiin joskus myydä eniten tarjoavalle esimerkiksi valtiovelan maksamiseksi? Jokin ulkomainen yritys voisi ostaa Suomen koko tieverkoston ja hinnoitella sen käytön niin kuin monopolit tekevät. Muistattehan että Fortum myi sähkönsiirtoverkon Carunalle. Lienee vaikea arvioida, ovatko Carunan hinnat verkon ylläpidon kannalta kohtuullisia.   Voi taustalla olla myös ajatus digiloikan tekemisestä tälläkin alalla. Voihan olla, että ajoneuvojen seurantajärjestelmä mahdollistaisi innovaatioita, joita emme osaa nyt kuvitella. Mitä lisäarvoa seuraisi siitä, että asiakasvoisi ostaa ajo-oikeutensa samalta yhtiötä kuin esimerkiksi vakuutukset? Ehkä siitä saisi bonusta. Järjestelmän yhtenä etuna mainitaan, että kaupunkilaisilta voitaisiin velkoa maalla asuvia enemmän, koska kaupungeissa tapahtuu enemmän vahinkoja. Se saattaisi ollakin oikeudenmukaista. Veljeni Mersu huomaa milloin on jouduttu liirtoon ja vakauttaa ajon kuskia nopeammin. Jospa autoihin asennettava mustalaatikko voisi kerätä tietoa ajovirheistä. Vakuutusyhtiöitä voisi kiinnostaa, keillä auto lipsuu enemmän, keillä vähemmän. Vakuutuksen hinta voisi perustua kuskin ajotaitoihin. Poliisikin voisi valvoa ajamista ja ottaa kortin pois, jos on aihetta. Voisiko uudesta järjestelmästä olla jotakin apua ilmastomuutoksen torjuntaan? Enpä tiedä. Joku kommentoi, että bensan hinnasta suurin osa on veroa. Siten se maksaa enemmän, joka ajaa enemmän. Tuskinpa uusi järjestelmä olisi parempi. Pikemminkin paljon ajo-oikeutta ostava saisi edullisemman yksikköhinnan kuin ne, joiden auto seisoo enimmäkseen parkkiruudussa. Äärikeinona ilmstomuutoksen torjumiseen voisi olla ajo-oikeuden säännösteleminen. Järjestelmä voisi ilmoittaa kuljettajalle, että tällä on tuhat kilometriä vuotuista ajo-oikeutta jäljellä. Kun kiintiö täyttyisi, auto pysähtyisi kuin bensan loppuessa. Jos ajo-oikeuden jälleenmyynti rakentuu siten, että pienet yritykset ostavat "tavaraa" isoilta myydäkseen sitä eteenpäin, tulisi ketjuun uusi taso, joka haluaisi myös oman voittonsa. Mahtaisiko tällainen jakeluketjun pidentyminen olla autoilijoiden etu?

Avainsanat: vaikea uusi tänään tuhat tilanne maalla luonnollinen taso tarkoitus tarjota politiikka essee yritys ylläpito yhtiö yhteiskunta verkko veli valvoa valinta vakuutus suomi rakentua rakentaa rakentaminen raha pitää ottaa ostaa organisaatio onko oikeus myydä muut mitä maksaa digitaalinen bonus auto arvioida artikkeli apua antaa anne ala ajoneuvo ajo ajatus ajaa ainoa aihe live liikenneministeri käydä kysymys kuvitella kuolla kortti kokonaisuus koko kilpailu kilometri kiinnostaa kerätä kaupunki järjestelmä jolla ilmoittaa homma hoitaa hinta hesari hanke hallitus gps fortum esimerkki