Työ, ihminen, (työn)ohjaus:

Takaisin laatikon sisälle

» Lue blogi... Julkaistu: 12.01.2017 17:51 · Päivitetty: 12.01.2017 23:40

Tauon jälkeen - hyvää uutta vuotta! Olen vähän kummastunut itsekin, miksi oli näin pitkä tauko kirjoittamisessa. Mene tiedä. Olen kirjoittanut paljon siitä, miten tutkiva ote on ohjauksessa tärkeä ja kuinka on huolehdittava, ettei rynnätä ongelmanratkaisuun, ennen kuin on riittävästi kartoitettu käsillä olevaa asiaa. Asiasta postauksia mm. tässä , tässä ja tässä . Viime aikoina olen miettinyt asiaa täsmälleen toisinpäin. On olemassa reflektointia, joka ei tuo enää esille uusia näkökulmia eikä auta selventämään faktojen ja kokemusten (esim. tunteiden) välistä suhdetta. (Useinhan juuri tätä on hyödyllistä tutkia: mitkä ovat tilanteen faktat, ja mitkä niistä aukeavat eri tulkinnoille, ja millaisia tulkintoja eri tunnetilat tuottavat.) On olemassa sellaista pohdintaa, joka vain kertaa faktoja ja kierrättää samoja kokemuksia ja niihin kietoutuvia tunteita. Se muodostuu toistavaksi vatvomiseksi ja valittamiseksikin. Se myös kasvattaa itseään, koska jokaisesta ajatuskokonaisuudesta voi sinkoutua toisen pariin ja jäädä pyörimään. Se on pohdintaa, joka estää toimimasta, valitsemasta jotain konkreettista toimintavaihtoehtoa ja lähtemästä edistämään sitä. Haaste ei tällöin olekaan asian tutkiminen, ei enää systeeminen tai "laatikon ulkopuolella" ajatteleminen, vaan siirtyminen konkreettiseen ja lineaariseen ajatteluun. Mitä tehdään, mitä ensin ja mitä sitten? Niinpä ohjauksen haasteena toisinaan onkin etsiä tapa, jolla siirtyä ajatuksista tekoihin ja lakata pitämästä asioita auki ja liikkeessä. Pitää mennä laatikon sisään ja alkaa rakentaa jotain johonkin suuntaan. Pitää kestää se, että yleensä sitä voi rakentaa vain yhtä kohtaa kerrallaan. Se on joskus kaikkein pelottavinta, koska silloin on hyväksyttävä jokin rajallinen vaihtoehto puutteineen päivineen. Hypoteettisessa ajatustodellisuudessa kaikkea voi katsoa täydellisen ja ehdottoman näkökulmasta. Konkreettisessa toiminnan todellisuudessa asiat eivät koskaan ole ihan niin kauniita. On ehkä helpompi huomata, milloin toinen on jumissa. Omista pohdinnoistaan tätä on vaikeampi havaita. Joskus vaatii rohkeutta sanoa: lopetettaisiinko reflektointi?