Tänään on 22.08.2017 10:32 ja nimipäiviään viettävät: Iivari, Iivo ja Ivar. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Arjentola - Rita Dahl: Terveyskeskus

Julkaistu: · Päivitetty:

Terveyskeskus Alva kahlasi sohjon läpi sydän voimakkaasti pamppaillen. Ovet aukesivat automaattisesti ja Alva oli sisällä tutussa aulassa, jossa hän ei ollut käynyt muistaakseen kertaakaan äidin noin kymmenen vuotta sitten tapahtuneen kuoleman jälkeen. Ei ollut ollut tarvetta. Nyt sitä sitten oli toden teolla. Pamppailu alkoi tuntua huolestuttavalta sielun ja ruumiin pingisottelulta paikassa, jossa sen ei olisi pitänyt tuntua: sydämessä. Alva tulosti vuoronumerolapun ja paineli odottamatta ensimmäiselle luukulle, jolla näytti palvelevan virkailija. ” Tulin tänne kohonneen verenpaineen takia. Tämä on akuutti tilanne, asialla on kiire.” Punatukkainen virkailija vilkaisi suljetun lasin takaa tokaisi: ”Mene tuonne toiselle luukulle”, osoittaen luukkua, jonka lasi oli auki. Alva tallusti otsa hikeä valuen oikeaan paikkaan ja istuutui. Toinen virkailija osoitti yhtä tylsistyneen näköisenä seuraavaa luukkua ja punatukkaista sairaanhoitajaa sinisessä fleecepuserossa. Miksi ne kaikki ovat punatukkaisia, mietti Alva kuumeisesti, pingisottelun jatkuessa sisällä kiivastahtisena. Ja miksi minä huomaan juuri punaisen värin, se ei siis ole ainakaan mikään abjektivärini. ” Tulin tänne kohonneen verenpaineen takia. Minun piti tavata tulla ensiapuun lääkäri Anne Koivulehdon luokse”, toistin otsa hikisenä ja vaivalloisesti huohottaen, ojensin hoitajalle verikokeen tulokset. Siitä oli alleviivattu P-Krea 176 umol/l. ”Ei meillä ole ketään Anne Koivulehtoa”, sanoin fleecepaitainen nostamatta katsettaan tietokoneen ruudulta. ”Lääkärin nimi on Anne Koivulehto”, Alva toisti ja ojensi terveydenhoitajan kirjoittaman paperin, johon oli ylä- ja alapaineen lisäksi kirjoitettu lääkärin ja sairaanhoitajan nimi. Hänelle ei juolahtanut mieleen, että hoitaja oli kirjoittanut paperilapulle oman nimensä lisäksi psykiatrisen poliklinikan lääkärin nimen. Sen, joka arveli Alvalla olevan hoitamattoman kohonneen verenpaineen. Se on mahdollista, muisteli Alva, joka ei muistanut, milloin tarkalleen oli viimeksi käynyt verikokeissa. Joskus vuosia sitten se oli, kodin lähellä sijaitsevassa terveyskeskuksessa. Hoitaja oli silloin huomauttanut kohonneesta verenpaineesta ja kehottanut seuraamaan arvoja terveyskeskuksessa kaikkien käytössä olevalla mittarilla lukemien kehittymistä. Alva oli käynyt kerran mittarilla, mutta ei mittaaminen oli jäänyt puolitiehen. Kun koneen käynnisti, mansetti puristi käsivartta niin, että Alvaa satutti. Ei hän halunnut tuntea sellaista kipua, kun kivut olivat poistettavissa niin kätevästi. Kaikkihan niin tekivät, paitsi Alva, ja siksi oli parempi olla tekemättä sellaisia juttuja, joista seurasi kipua. Rinnakkaisvalmisteet oli olivat halvempia eikä Alva ollut huomannut tehossa eroa. Mutta verenpaineen mittaaminen jäi yhteen kertaan Alvan osalta. Alva oli alkanut käyttää ensimmäistä lääkettään vakituisesti vain vähän yli kuukausi sitten. Alva, joka ei ollut koskaan ajatellut joutuvansa sen miljoonan masennuslääkkeitä käyttävän joukkoon, joutui vasta nelikymppisenä tunnustamaan, että nyt oli vihdoin hänen vuoronsa. Vaikka Alva ei ollut rasittanut itseään päivätöiden kaoottisella sydämentahdistuksella, hän oli omassa yrittäjän arjessaan yrittänyt parhaansa mukaan noudattaa Hoitaja jatkoi nakutteluaan eikä vastannut. Alva vaikeni ja yritti odottaa kärsivällisenä. Se kai olisi paras strategia tässä tilanteessa, jossa hän ei uskonut olevansa kummoisessakaan neuvotteluasemassa. ”Kauan tässä menee, minun pitäisi ehtiä yhden bussiin ja ehtiä verikokeeseen ennen sitä”, sanoi Alva ja katsoi kelloaan: 12.30. Fleecepaitainen tokaise hermostuneena: ”Mitään verikoetta ei pystytä ottamaan, ellet rauhoitu ja mene odottamaan.” Alva siirtyi päivystyksen puolelle istumaan. Huoneessa istui seitsemän ihmistä, joista neljä olivat varmaan tullut yhdessä. Kaksi pariskuntaa ja kolme yksinäistä, Alva päätteli. Hän palasi noutamaan muistilappua, johon hoitaja oli kirjoittanut veriarvot: 230/132 ja 218/130. Fleecepaitainen oli sulkenut lasi-ikkunan ja avasi sen vastenhakoisesti katsomatta Alvaan työntäen hänelle käsinkirjoitetun lapun. ”Niemi”, tummatukkainen, tukevahko nainen huusi vastaanottohuoneen ovelta. Syöpäpotilaan näköinen lähes hiukseton nainen ja häntä saattava mies nousivat ja astuivat sisään. He olivat sisällä kauan aikaa, Alva ei osannut sanoa sitä minuuteissa, mutta se tuntui pitkältä. Sitten oli jälleen hiljaista ja toisesta ovesta tuli esiin vaalea, silmälasipäinen ja polkkatukkainen lääkäri, joka kutsui sisään seuraavan asiakkaan. Sinne meni vanhemman pariskunnan naispuolinen edustaja. Jono jatkoi etenemistään. Päivystykseen tuli vaalea, tukeva nainen, joka meni istumaan pöydän ääreen. Katsoin kelloa: 13.15. Minuutit matelivat. Vaalea nainen pääsi sisälle ja Alva meni istumaan hänen paikalleen. ”Tutkimustulokset valmistuvat noin parin tunnin sisällä”, julistettiin seinälle painetussa ohjelistassa, jossa kehotettiin odottamaan kärsivällisesti ja melua pitämättä sekä häiriötä aiheuttamatta. Aulan läpi vietiin paareilla vanhoja naisia sisälle sairaalaan. Yhtään miestä ei näkynyt. Hoitajat juoksivat sisään ja ulos hoitohuoneista. Kiirettä näytti piisaavan ainakin näennäisesti. Fleecepaitainen astui ulos hoitohuoneesta ja kuulutti: ”Lahtinen”. Alva nousi ja lähti naisen perään. Hänet vietiin pieneen hoitohuoneeseen, vedettiin verho kiinni ja kehotettiin asettumaan pitkäkseen EKG:tä ja verikoetta varten. Hoitaja kiinnitti tarrat ruumiiseen paidan alta, laittoi koneen käyntiin ja otti samalla verikokeen oikean käden peukalosta. Hoitaja tunki kätensä Alvan puseron alle ja irrotti tarroja huolimattomasti todeten: ”Kyllä se verenpaine on kohonnut.” Alvasta alkoi tuntua, että päässä humisi, sellainen tunne oli ollut joskus öisinkin, kun hän heräsi ilman mitään näennäistä syytä. Alva palasi odottamaan. 13.50. Julkisella puolella vaadittiin kärsivällisyyttä, jos ei ollut varaa maksaa työterveydenhuollostaan, oli oltava rutkasti sisua. Sitä Alvalla riitti, oli riittänyt jo vuosien ajan, kun hän sinnitteli pienillä palkkioillaan koulutuksestaan huolimatta eteenpäin unohtaen kaiken vaateliaisuuden, jota hänellä ilmeisesti olisi pitänyt olla itseään kohtaan. Vihdoin tumma, tukeva lääkäri astui ulos ja huusi Lahtista. Alva astui sisään. ” Teillä on pahasti kohonnut verenpaine ja se pitää hoitaa heti. Onko teillä havaittu aiemmin vastaavaa?” ” Edellisestä verikokeesta on vuosia ja silloin huomautettiin kohonneista arvoista, mutta ne eivät ole olleet ilmeisesti näin huolestuttavan korkealla. Voiko tämä olla väliaikaista? Luulen kyllä, että tämä on jatkunut pitkään. Olen tuntenut öisin päässä eräänlaista huminaa.” ” Kaikki on mahdollista, mutta voi olla kyse myös hoitamattomasta verenpaineesta ja se pitää hoitaa välittömästi kuntoon. Arvonne ovat hyvin korkeat. Soitan vielä, mitä teemme.” Alva nyökkäsi ja jäi odottamaan, kun lääkäri soitti kollegalleen. Hän otti käteen verenpainelääkereseptin. Mitään tarkempia ohjeita ei kuulunut. Alva kätteli lääkäriä. Aulassa hän tunnusteli puseroa: EKG-tarroja oli vielä rinnan alla. Alva pysäytti verikoekärryjen kanssa kulkevan hoitajan ja kysyi näyttäen yhtä tarraa: ”Mitä näille tehdään?” ” Voit irrottaa ja heittää ne roskikseen”, hoitaja sanoi ja lähti kiireesti kärryjen kanssa eteenpäin. Ovi aukeni ja hoitaja huusi: ”Salmi odottaa sitten aikaa lääkärille.” Hän meni syöpäpotilaan näköisen naisen luokse: ”Teidän pitää mennä vielä sisätautilääkärin luokse kokeisiin. Tuli uudet ohjeet.” Nainen katsoi mieshoitajaa kummeksuen: ”Mutta ensin ne sanoivat toisin, nyt ohjeet siis muuttuivat?” Hoitaja nyökkäsi ja pudisti päätään myöntymyksen merkiksi. EKG:n mittauksesta ruumiiseen kiinni jääneet tarralaput pistelivät iholla. Alva tunnusteli vekottimia vihreän villapaitansa lävitse: hoitaja oli jättänyt osan tarralapuista kiinni rintojen alle. Alva veti puseron lievästi ylös ja irrotti pari tarralappua, jotka tuntuivat oitis käsiin. Loput jäivät roikkumaan etuvartaloon tiukasti. Olihan Alvalla koko ilta aikaa irrottaa ne kotisohvalla. Alva astui ulos päivystyksen ovesta ja suunnisti kohti bussipysäkkiä. Matkakortin vaihtoaika oli mennyt umpeen pari tuntia sitten. Hän huokaisi. Kortti oli pakko leimata uudelleen. Alvan mielessä vilisivät luvut ja rajat: Helsinki, Vantaa, 0 euroa. Alva otti viimeiset pari juoksuaskelta bussia kohden ja painoi kakkosta. Ei auttanut mikään, oli taas painettava uutta matkaa. Mistä hän olisi tiennyt, kuinka kauan verenpaineen ja EKG:n mittaaminen ja tulosten antaminen saattaisi kestää. Oli päästävä kaupunkiin nopeasti. Laulutuntia ei voisi mistään hinnasta jättää väliin, se oli päivän pelastus ja viikon kohokohta: ainoa ilonaihe jäätäväksi muuttuneessa maailmassa. Kirjasto 10:ssä vähävaraisetkin pystyivät harrastamaan erilaisia harrastuksia, mikäli heillä oli kirjastokortti. Edellytyksenä tosin oli, että soittohuoneessa oli vapaa rako tiettynä päivänä, mikä ei ollut kirkossa kuulutettu asia. Viikkoa ennen kaikki vuorot olivat menneet aika tarkasti; niillä oli kysyntää suuremman joukon keskuudessa. Alva päätti ottaa riskin. Luultavasti se ei kannattaisi ja hän joutuisi lähtemään eteenpäin tyhjin käsin pettyneenä, mutta näin hän olisi sen ainakin ottanut eikä tarvitsisi harrastaa mitä, jos –tyylistä mietintää. Hän oli ajoittain, mielestään liian harvoin, toimen nainen, joka ei jäänyt odottelemaan muiden mielipiteitä. Byrokratian sotkujen vuoksi toiminta ei aina vain johtanut toivotunkaltaiseen lopputulokseen. julkaistu Tiedonantajassa

Avainsanat: lasi laittaa käyttää käsi käsiin kysyntä kuukausi kuolema kotisohva kortti korkealla kone koko koti kipu kirkko kirjoitettu kirjasto kello kaupunki jättää juuri julkinen jono jolla ilta ikkuna iholla häntä hän huone hoitaja hoitaa hinta helsinki heittää ehtiä edustaja bussi automaattinen aula asiakas arvo anne akuutti ainoa aika miettiä mies maksaa lääkäri luku luukku lopputulos lievä pariskunta pari paras paperi palata paita ovi ottaa onko ohje odottaa näköinen noudattaa nimi neljä nainen mitä terveyskeskus sote öisin äiti yrittäjä väri virkailija vihreä verho varaa minä miljoona vapaa vantaa vanhempi valmistua vaalea tässä tänne tuntua tunti tuntea tunne tumma tulos tuli toiminta tilanne tietokone teko tavata tarvita tarra sydän strategia sininen sielu seinä sairaala ruumis pöytä päivä päivystys pusero punainen pitää