Tänään on 21.01.2017 00:07 ja nimipäiviään viettävät: Aune, Oona, Netta, Auni, Agnes ja Agneta. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

40+ blogit: Saunomisen rituaalit

Julkaistu: · Päivitetty:

Mitä sauna merkitsee suomalaiselle?  Mielenrauhaa, hiljaisuutta, rentoutumista, terapiaa, puhdistautumista, rituaaleja, nollaamista, palavereja, seurustelua ja vaikka kaunistautumista. Näitä kaikkia ja lisäksi monta muuta ajatusta tulee mieleen itselle, kun puhutaan saunomisesta ja sen merkityksestä meille suomalaisille. Tämä on nykypäivää, mutta aikoinaan saunassa tehtiin paljon muitakin asioita, kuin vain saunottiin. Saunat ja saunominen ovat osa suomalaista kulttuuria ja on ollut jo satojen vuosien ajan. Aikoinaan savusaunat rakennettiin honkahirsistä kokonaan maan päälle tai osittain maan alle.  Huoneessa oli  keskellä kivistä rakennettu uuni, jolla asumusta lämmitettiin. Tässä samassa huoneessa siis saunottiin ja asuttiin. 1000-luvulla asumukset erotettiin ja sauna sai oman tehtävänsä. Kodinhoitoon liittyviä asioita hoidettiin saunassa kuten mm. pyykinpesu, perunoiden idättäminen, lihan ja makkaroiden savustaminen. 1700-luvulla siirryttiin tiilikiukaisiin ja savuhormeilla päästettiin savua ulos ja näin saunoista tuli paljon turvallisempia käyttää.  Saunassa synnytettiin ja pestiin kuolleita. Saunomiseen liittyi myös paljon uskomuksia terveyteen liittyen ja siksipä siellä taudit kylvetettiin, kupattiin ja hierottiin pois.  Mitä sauna ja saunominen merkitsee minulle? Voin sanoa, että kyllä minut on kasvatettu saunomaan ja savusaunassa olen saunomiseni aloittanut pienenä tyttönä. Meillä maaseudulla lämmitettiin sauna lauantaisin ja muistan hämärästi kuinka isän kanssa saunottiin ja löylyt oli sen verran kovia, että alalauteilla oli pakko istua. Äiti sitten aina kantoi saunasta sisälle taloon. Savusauna kun sijaitsi maalaistalon pihan reunalla. Myöhemmin tuo savusauna taidettiin purkaa ja uusi sauna rakennettiin tilalle ja muistan kuinka sieltä pakkasillakin vain pyyhe niskassa viittana, juostiin sisälle. Ei paleltanut, kun kilpaa siskojen kanssa juostiin.  Nykyisin kaupungissa asuessani moni asia on toisin saunomisen suhteen ja hyvä niin, että kehitys on mennyt eteenpäin. Saunoista on tullut hulppean hienoja laitoksia, joissa tähdet tuikkivat katossa ja sadevesiputouksien lailla suihkut laulavat. Tavallinen sauna riittää ja saunomisessa ei tarvitse turhia hifistelyjä, kunhan saa kunnon löylyt ja pehmoisen suihkun. Jollekin on pakkomielteenä puusauna,  mutta mieluimmin sähkökiuas, kuin ei saunaa lainkaan. Saunomisessa on monenlaisia rituaaleja ja jokainen saunoo tavallaan. Omat rituaalit liittyvät lähinnä kauneudenhoitoon, mutta ei toki aina. Joskus pelkkä löylyssä istuminen hiljaa on terapeuttista. Kun tytöt olivat pieniä tapasimme sadutella tai laulaa löylyissä, koska muutoin  tytöt eivät kovin pitkää olisi lauteilla viihtyneet. Nyt saunon usein yksinäni, mies hetken käy löylyssä, mutta tyttäret eivät enää juuri lainkaan ja minä vaan sinnikkäästi istun lauteilla, kuin saunatonttu ikään. Minun rituaaleihini kuuluu ennen saunaa kasvojen ihon puhdistaminen, jotta meikit, eivät imeydy huokosiin ja saunaan laitan aina löylyä suojaamaan jonkin voiteen, tai naamion. Nyt olen ihastunut tähän Liercin Hydragenist Extreme Nourishing Rescue Balm voiteeseen, joka on tosi paksua, suoraan sanottua jämäkkää voidetta. Tätä sivelen paksusti kasvoille varsinkin couperosa-alueelle ja tällä paksulla voiteella saan kunnon suojan löylyissä. Voiteessa on miellyttävä, mieto tuoksu ja tätä sos-voidetta voi käyttää talvipakkasilla kosteusvoiteena ja olen myös käyttänyt tätä kiristävälle iholle naamiona. Tässä balsamissa on 10%  pitoisuus Hydra O2 yhdistettä, joten se pystyy tarjoamaan iholle todellisen syväkosteutuksen. Sisältää myös ihoa korjaavia kukkaöljyjä. Jopa punoitus rauhoittuu. Lauteilla istuessa on kiva tehdä vartalon iholle kuorinta ja siinä vartaloa kuorintatuotteella hieroessa saa ihanasti lihakset rentoutua ja samalla ihon pinnasta tulee pehmoinen, kun kaikki kuolleet ihosolut hierotaan pois. Olen käyttänyt Lieracin Sensorielle kuorintaa ja siitä teinkin syksyllä juttua blogiin ja sen voi katsoa  täältä .  Löylyjen jälkeen käyn keväästä pitkälle syksyyn istumassa parvekkella vilvoittelemassa ja tämä on minusta se toiseksi paras kohta saunomisessa. Juoda raikasta vettä tai jopa kuplivaa ja vain olla. Suihkussa teen vielä kuorinnan kasvoille ja siihen olen käyttänyt tätä Neutragenan Visibly Clear pore & shine in-shower-mask-kuorintaa. Se levitetään iholle ja annetaan vaikuttaa minuutti ja pestään pois. Tässä on pieniä rakeita, joten en hiero tätä, mutta jos iho kestää, niin se kannattaa tehdä. Ihosta tulee pehmeä ja puhtoinen.   Lieracin suihkugeelillä saa vartalon tuoksumaan hyvälle ja ylellisen olotilan. Jossakin välissä suoritan hiustenpesun ja vaihtelen pesuaineita ja hoitoaineita tasaisin väliajoin. Nyt ovat suosikkina olleet Goldwellin Volume- tuotteet, jotta kiharat saa potkua ja muutaman kerran kuussa laitan Color maskin näistä kahdesta Biozell värinaamiosta, lähinnä tuomaan punaisiin hiuksiin hehkua ja hiukan kai yritän taistella tuota ikävää juurikasvua vastaan. Saunaominen on suoritettu.  Saunan jälkeen on hyvä nauttia juomista ja kosteuttaa iho ja hoitaa hiuksille omat tarpeelliset hoitonsa. Sitten usein talvella istahdan hetkeksi takan ääreen ja nautin lasin vaikka kuohuvaa. Tämä se on elämää! Yritän suunnitella menotkin sen mukaan, että ennätän lauantaisin saunomaan. Taidan olla vähän saunahullu. Kertokaahan, onko teillä saunarituaaleja ja millaisia ne ovat? Tuotteet lehdistönäytteitä