Tänään on 29.05.2017 16:26 ja nimipäiviään viettävät: Oiva, Oliver, Olivia, Oivi ja Orvar. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

40+ blogit: Elämysmatkalla USA:ssa

Julkaistu: · Päivitetty:

Meidän USA:n matkasta on kohta kulunut jo viikko. pahin matkaväsymys on selätetty ja nyt voi kertoa hieman tarkemmin matkastamme.Matkakohteenamme oli siis Amerikan Yhdysvallat ja sen itärannikko. Matka oli meille räätälöity, sillä emme halunneet ihan perinteistä pakettimatkaa. Koska matkaamme sisältyi kolmeen kaupunkiin tutustuminen oheisohjelmineen, emme uskaltaneet ottaa ns. omatoimimatkaa, vaan otimme ns. varman päälle. Matkamme maksoi (luultavasti) normaalia enemmän, mutta saimme taatusti myös rahoillemme vastinetta, ikimuistoisia kokemuksia ja elämyksiä.   Ensimmäinen matkakohteemme oli New York, jossa olin vieraillut kerran aikaisemmin, 90-luvun alussa. Hotellimme sijaitsi Manhatanilla, aivan lähellä Time Squarea., josta meidän oli näppärä tehdä kävelyretkiä läheisiin nähtävyyksiin (Macy´s, Empire State Building, Central Park, Rockefeller Center). Kerran käytimme metroa, kun kävimme Downtownissa (Wall Street, Kaksoistornien muistomerkki)   Iso Omena on vain ihan huikea paikka. Elämää ja ihmisiä täynnä. Kelit olivat koleahkot, mutta suomalaisella kevyellä talvivaatetuksella pärjäsi oikein hyvin. Yksi päivä oli poikkeuksellisen lämmin, jopa keväinen ja yksi päivä oli sateinen. Oleminen Nykissä ajoittui lähelle uutta vuotta ja se alkoi näkyä myös Time Squarella...               New Yorkissa yksi matkan kohokohdista oli, kun pääsimme katsomaa Madison Square Gardenille New York Rangersin jääkiekko-ottelua, jossa maalivahtina illan pelissä oli "oman kylän poikamme". Tapasimme hänet vielä illan voitokkaan pelin jälkeen ja veimme hänelle tuliaisiksi kotimaista suklaata ja salmiakkia. Tunnelma hallissa oli unohtumaton elämys, viihdettä koko rahan edestä.         New Yorkista lensimme Orlandoon viettämään uutta vuotta. Orlandosta vuokrasimme myös auton, jolla huristimme hotelliimme. Majoituksemme oli täällä eräänlaisessa lomahotellikeskuksessa. Ei mitenkään järisyttävän ihmeellinen paikka.Täällä hotelliin ei kuulunut aamupalaa, joten aamupalat teimme itse. Orlandossa oli tiedossa myös ohjelmallisin osuus, sillä melkein joka päiväksi oli joku retki suunniteltuna. Tästä syystä Orlandoon tutustuminen jäi ehkä hieman harmittavankin vailinaiseksi.         Ensimmäinen retkikohteemme oli Disney World ja neljästä teemapuistosta valikoitui Epcot. Sinne menimme hotellilta näppärästi bussilla. Teemapuisto oli huikea paikka monellakin tapaa. Ei missään tapauksessa perinteinen huvipuisto, vaan enemmänkin opetuksellinen ja elämyksellinen kokemus. Puistossa meni ihan koko päivä ja illalla palasimme rättiväsyneinä takaisin.               Seuraavana päivänä lähdimme taas linja-auton kanssa paikkaan, jossa pääsee "potkuriveneellä" katsomaan alligaattoreita. Retkikohde oli melko pieni paikka ja mukava vastapaino edellisen päivän ihmismassoille.                 Alueelle oli rakennettu pieni "eläintarha, jossa esiteltiin paikallisia eläimiä ja muutamia eksoottisempia eläimiä. Saimme nähdä alligaattoreita läheltä ja pääsimme  ajelulle näiden ihmeellisten vekottimien kanssa.  Melkoista kyytiä ja melkoisen pelottavia otuksia.           Kevyemmän retkipäivän jälkeen suuntasimme jälleen toiseen teemapuistoon, Universal Studioille, joissa oikeastaan oli vierekkäin kaksi erillistä puistoa. Ja jälleen kerran katseltavaa ja ihmeteltävää oli kaikille aisteille...   Kävelimme teemapuistoissa miten erilaisimpien miljöiden ja lavasteiden  ohi. Bongasimme ainakin Paavo Pesusienen, Blues Brothersit, Marilyn Monroen ja  Shrek:in. Jonotimme todella moneen 3-tai 4 D näytökseen, mutta olivat ne myös sen jonottamisen arvoisia. Huikeita kokemuksia!   Universal Studioista siirryimme kävellen Islands of Adventure, jossa oli ehkä eniten "huvilaitteita". Näkemistä olisi ollut taatusti saman verran kuin Universalin puolella, mutta päivä alkoi selvästi painaa jo jaloissa.  Isäntä erityisesti alkoi jo kyllästyä/ väsyä jonottamiseen, jota on väkisinkin näissä puistoissa, sillä ihmismäärä on valtava.             Päivän loppuessa jaksoimme vain katsella ja ihmetellä yleistä meininkiä. Tässä yläkuvassa on yksi vuoristoradoista, joihin ei meistä kukaan (jostain kumman syystä) hinkunut kyytiin. Pari mielenkiintoista kohdetta jäi täältä näkemättä/kokematta. Jos suunnittelee matkaa näihin teemapuistoihin, kannatta varata reilusti aikaa...ja rahaa, sillä molempia saa kulumaan. Näiden jälkeen suomalaiset versiot voivat tuntua hieman "köyhiltä"...                 Orlandosta lähdimme vuokra-autolla viimeisempään matkakohteeseemme, Miamiin. Matka taittui n. 3 tunnissa ja 20 minuutissa moottoritietä pitkin. Opastuksena meillä oli sekä amerikkalainen, että suomalainen GPS...varmuuden vuoksi. Miamin päässä liikenne muuttui hurjaksi. Moottoritie leveni viisikaistaiseksi ja vauhti oli melkoista. Tämä osuus taisi olla matkan pahin extrime-kokemus ja jonka muistaa pitkään. Pääsimme perille kuitenkin turvallisesti ilman sen suurempia kommelluksia. Onneksi.       Hotellimme sijaitsi Miami South Beachilla ja aivan ihanalla Art Deco alueella. Rantaan oli todella lyhyt kävelymatka ja hyviä ruokapaikkoja tuntui löytyvän vähän joka paikasta. Miamissa olimme päättäneet viettää enemmänkin rantalomaa ja meillä sää oli suosiollinen. Lämpöä riitti melkein joka päiväksi ja pääsimme uimaan Atlantin aalloilla. Viimeisenä päivänä vuokrasimme näppärät kaupunkipyörät ja kävimme katsomassa hulppeita veneitä ja taloja. Samalla kävimme myös SoBen kuuluisalla kävelykadulla vähän shoppailemassa.       Miami (tai Miami South Beach) oli meille positiivinen yllätys. Siellä oli rento, latinalainen ilmapiiri ja hyvää ruokaa. Subtrooppinen  ilmasto täydensi vielä kokemustamme. Key West jäi tällä reissulla näkemättä ja isännän kanssa puhuimmekin, että tänne voisi tulla uudestaan.       Matkamme kesti kaksi viikkoa ja onnistui kaikilta osin erinomaisesti. Tällä valuuttakurssilla USA on  meille suomalaisille hieman kallis paikka, mutta kyllä matka kannatti tehdä, ehdottomasti. Amerikassa kaikki on suurta (jopa muffinssit), mutta siellä on siistiä ja "systeemi" toimii. Näimme ja koimme paljon hienoja asioita, tosin kaiken tämän sulattelemiseen taitaa kulua vielä tovi. Aikaero Suomeen päin on hieman epäedullinen, mutta hyvin jetlagistakin on jo tähän päivään mennessä toivuttu.   Lähtisinkö USA:han uudestaan? Ihan varmasti, sillä emmehän me nähneet siitä kuin vain pienen murto-osan. Nyt kuitenkin hengähdetään ja nautitaan kotioloista...ihan rauhassa.      

Avainsanat: jolla omena näkyä nähdä murto mukava jalka isäntä iso ilmasto ilmapiiri ilta ihmetellä ihmeellinen huikea hotelli elämys eläin disney deco central halli gps esitellä empire elämä bussi building blues auto atlantti amerikkalainen amerikka alku adventure aamupala muistaa minuutti melkoinen meininkiä me matkasta matka marilyn maksaa löytyä lämpö lämmin lyhyt linja liikenne kävellä kyyti suomalainen suklaa park pari painaa paikka ruoka retki ranta raha päivä puisto positiivinen pieni pesusieni perinteinen peli south sijaitsi siisti shoppailu sateinen kylä kulunut kotimainen koko kokemus kohde kevät paikallinen paavo otus ottaa onni kertoa keli kaupunki katsella kallis jääkiekko satuelämää lifestyle york yllätys yhdysvallat world west vuokra viikko viihde viettää versio vauhti varata valikoida usa universal uimaan tässä tänne tuntua tunti tunnelma tapa sää suurempia suunnitella suomi