Tänään on 11.12.2017 04:01 ja nimipäiviään viettävät: Tatu, Taneli, Daniel, Dan ja Daniela. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

ihoni sisäpuoli: flussaista ajatelmaa dokumenttien tarkoituksesta

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen nyt vapaalla, hurjan yhden kokonaisen päivän kestävällä lomalla töistä ja sen velvotteista. Mikäköhän siinä on, että aina lomilla sairastuu mutta töissäollessa on terve kuin pukki? Tälläkin hetkellä kurkkua kutittaa, nenästä valuu räkää ja pää on humiseva kaikukoppa. Ja tottakai minä hoidan myös pientä poikaani kipeänä, varsinkin kun siltä vihulaiselta sain tämän flunssan ja poika puolestaan sai oman flunssansa tarhasta, kuinka mukavaa onkaan tämä virusten kierrättäminen. Olen tässä ajatellut kuinka pienestä on kiinni ihmisen onni ja epätoivoisuus. Tuntuu, että joskus asenne ratkaisee päivän tapahtumien luonteen. Toisaalta olen huomannut, että verensokerinlasku aiheuttaa ainakin minulle jatkuvakestoisen ärsytystilan, jossa sokeasti uskon kaikkien muiden tahallisesti ärsyttävän minua ja kokeilevan sietokykyni rajoja. Toisaalta tässä tilassa usein kokeilen nopeita verensokerin nostattajia kuten suklaata tai keksejä ihan vain siltä varalta jos olenkin sitten erehtynyt muiden suhteen. Voin kertoa että olo on kuin valaistuneella munkilla maailman muuttuessa miellyttäväksi ja olotilani renteutuessa vatsan saatua tahtonsa läpi stressintäyteisen pääni ajatusten ylitse. Ruuassa on mystiikkaa, uskon siihen todella. Toisaalta katsoin dokumentin, jossa syöminen ja ruuan laittaminen rinnastettiin seksiin, ja täytyy sanoa, että se kuulosti yhtä typerältä kuin se dokumentti, joka selvitti aivastuksen saloja ja se oli löytänyt porukan, joka väitti aivastusta kehon pikku orgasmiksi. Eipä tarvitse katsoa kuin pienen vauvan aivastus- ja syömistouhuja, niin järkettävä totuus tulee ilmi. Sehän syö elääkseen, eloonjääminen menee ohi eroottisuuden! ja vauvan nenä on kamalan pieni eikä se osaa niistää, aivastus on verraton ja kätevä tapa tyhjentää räästä täyttyneet nenäontelot! Voi hitsi kuinka vieraantuneita jotkut ovat todellisuudesta. Toisaalta olen tullut siihen tulokseen, että nämä pikkudokumentit täyttävät ihmisten tirkistelynhalut. Joskus mentiin friikkisirkukseen tai tivoliin katsomaan karvaista naista, epämuodostumia, liikalihavia ja muuten vain outoja kanssasisariamme ja -veljiämme. Koska nyt sellainen on lakkautettu reaalimaailmassa, voidaan hyvällä omatunnolla näytellä TV:ssä puolesta tunnista tuntiin jotain elämän runtelemaa yksilöä tai sodan kauhua tai mielipuolien tekosia. Tietyllä tavalla myös reality-sarjat liittyvät tirkistelyhaluistan ihmisten listalle alta yksikön. Varsinkin jos siellä on draamaa ja ihmissuhdesotkuja. Voidaan kysyä mikä meitä vaivaa? Olemmeko niin sairaalloisen uteliaita, että kaikkea pitää ymmärtää mitä maailmassa tapahtuu? olemmeko jotenkin onnellisempia sen jälkeen, kun näemme jonkun murhaajasta tehdyn profiilidokumentin tai koko ikänsä hyljeksittynä ollut ihminen kertoo miten häntä on nöyryytetty ja alistetu. Ehkä minä olen outo ja kiihkoan turhasta, toisaalta on mielenkiintoista kuinka paljon tälläistä materiaalia esitetään

Avainsanat: reality-sarjat friikkisirkus flunssa dokumentit ymmärtää ylitse voi vauva vatsa vara vapaa tässä totuus tila terve tarvita tapahtuma tapa syöminen syö suklaa suhde sota seksiin sarja sairastua ruoka reality ratkaista raja pää päivä porukka poika pitää pieni outo onni olo näytellä nenä nainen mitä minä materiaali luonne loma lista kätevä kysyä kurkku koko kipeä kertoa keksi keho kauhu katsoa kamala ihminen häntä esittää elämä draama dokumentti asenne ajatus aiheuttaa