Tänään on 16.12.2018 12:15 ja nimipäiviään viettävät: Auli, Aulikki, Aada, Ada ja Adele. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Mediakatsaus:

16.8.-22.8.

Julkaistu: · Päivitetty:

-Kaikki vastaani tulleet arviot Michael Mooren propagandaelokuvasta Fahrenheit 9/11ovat sanoneet, että se on hillittömän populistinen, mutta silti jotenkin hyvä ja tunnetasolla vetoava tuotos. Näin sanoo myös uusin Ny Tid: Sara Ehnholm Hielm siellä luettelee analyyttisesti kyseisen dokumentin halpamaisen populistisia piirteitä ja älylliseltä kannalta tilttaa koko teoksen suunnilleen maanrakoon – ja samaan hengenvetoon tunnustaa kuitenkin poistuneensa teatterista liikuttuneena ja kyynelsilmin. Moinen kuvaus kuulosti niin perverssiltä, että uteliaisuuttani päädyin saman tien Fahrenheitia katsomaan minäkin. Koska en vasemmistolaisista perusidentifikaatioistani huolimatta ole kovinkaan hyvä samastumaan rehellisiin tavallisiin kansanihmisiin, odotin että katsomiskokemukseni poikkeaisi lukemistani suuntaan tai toiseen: joko niin että pitäisin elokuvaa yksinkertaisesti vain tylsänä ja vastenmielisenä tai sitten niin, että pitäisin sitä älyllisesti aktivoivana ja uutta informaatiota tarjoavana. Mutta eihän se ollut, kumpaakaan. Fahrenheit 9/11 oli vähintään niin hannukarpomainen kuin odotinkin, mutta samalla tunnetasolla kerrassaan mukaansatempaiseva; ei sen ääressä olisi voinut mitenkään pitkästyä. Ilmeisesti elokuvantekijöiden hallitsemat tunnetuotantotekniikat ovat jo niin kehittyneitä, että meidän katsojien osaksi jää vain reagoida mekaanisesti. Ihmissuhde-elokuvan puolella vastaavat kokemukset ovat melkein enemmän sääntö kuin poikkeus - mutta jotenkin pelottavaa huomata, että sama toimii myös poliittisissa dokumenteissa. Vai onko kyse tottumattomuudestani kuvapohjaiseen ilmaisuun; toimivatko nämä mekaaniset narratiivis-visuaaliset tunnetuotantotekniikat vain kaltaisteni, suhteellisen vähän visuaalista kulttuuria harrastavien ihmisten kohdalla? Kirjallisen kulttuurin alalla en muista koskaan kokeneeni vastaavaa skitsofreenista halkeamaa, vaan esimerkiksi kaunokirjallisuutta lukiessa kaikki älyllisellä tasolla vastaanhankaavat seikat häiritsevät suoraan ja välittömästi myös tunneperäistä mukanaoloa. Johtuuko tämä ehkä vain siitä, että henkilökohtaisesti satun olemaan harjaantuneempi lukemiseen kuin kuvankatsomiseen? Ainakaan en oikopäätä sanoisi, että se johtuu jostain kirjoitus- ja kuvaperustaisten (populaari-)kulttuurituotteiden välisestä laadullisesta erosta sinänsä. Mooren elokuvan Yhdysvaltain armeijan rekrytointistrategioita kuvaavat osuudet palauttivat kyllä tehokkaasti mieleeni myös ne jonkin aikaa sitten vastaani tulleet uutiset, joiden mukaan sotiminen on monillekin siirtolaisryhmille ylivertaisesti yksinkertaisin keino saada itselleen Yhdysvaltain kansalaisuus. Vaikkei tuntisikaan vaistomaista myötätuntoa Mooren kuvaamia köyhiä, mutta tyhmiä ja kansallismielisiä amerikkalaisia kohtaan, sitä voi ehkä silti tuntea niitä kohtaan, joille sotiminen ei ole ainoastaan ainoa keino tulla materiaalisesti toimeen (kuten se myös em. ryhmälle Mooren vakuutteluiden mukaan on), vaan tämän lisäksi myös ainoa keino saada yhtään mitään perusoikeuksia ko. maassa. -Ny Tidissä myöskin paraikaa kiistellään nietzscheläisen ajattelun poliittisista implikaatioista, mikä sinänsä tietysti voisi olla ihan kiintoisa aihe. Mutta kun tarkastelun lähtökohdaksi otetaan Nietzschen ja kansallissosialismin mahdolliset yhtenenevyydet, päädytään lähinnä vain luettelemaan niitä hyviä asioita, joita Nietzsche epäilyttävää kyllä kokonaan kieltäytyy kannattamasta: ihmisarvo ja väkivallattomuus ja rauha ja tasa-arvo ja blaablaablaa. Miksi ihmeessä poliittista epäilyttävyyttä taas etsitään siitä, mitä Nietsche ei affirmoi, sen sijaan että keskityttäisiin tarkastelemaan sitä, mitä hän sitten affirmoi - ja kenties päädyttäisiin jopa kysymään, eikö Nietzschen mahdollinen poliittinen epäilyttävyys ole parhaiten paikannettavissa juuri siihen, että hän niin kiihkeästi affirmoi affirmatiivisuutta sinänsä. No jaa. Muutenkaan en oikein ymmärrä sitä (mitä ilmeisimmin kulttuurissamme laajalti koettua) pelkoa, että joidenkin tiettyjen arvojen tai ihanteiden hylkääminen sinänsä voisi muodostaa jonkinlaisen poliittisen vaaran - sillä eikö puhtaasti negatiivinen ja nihilistis-dekonstruktiivinen elämänasenne johdonmukaisesti toteutettuna johda vain täyteen passiivisuuteen ja vetäytymiseen? Ei se varmaan poliittisesti arvioiden mikään ihannetila ole, mutta täysin vaaratonta sen luulisi kyllä olevan. -Jostain syystä päättävät tahot yleensä antavat kaikkein sekopäisimmät lausuntonsa maakuntalehtien haastatteluissa. Raimo Sailas oli HS 17.8. pääkirjoituksen mukaan Keskipohjanmaassa (!) sanonut, että "terve nuori nainen" jaksaa kyllä "hoitaa kahta lasta, jos hänellä on vauva kotona". Näin ollen näiltä pikkusisaruksisilta lapsilta tulisi vielä päivähoitopaikat tai antaa niitä vain harkinnanvaraisesti yksittäistapauksissa. Hesarin mielestä Sailaksen ilmaisutapa kuulostaa kyllä vähän "syyllistävältä", mutta sekin sympatiseeraa kovasti itse ehdotusta. Hesari yrittää poliittisen korrektiuden hengessä kääntää asian niin päin, että se onkin lapsen etu, joka vaatii, ettei tätä päästetä hoitoon, vaan että hän saa luvan olla kotona - siis sellaisen stressaantuneen ja ylikuormitetun vanhemman kanssa, joka nimenomaan haluaisi viedä lapsen hoitoon. Lapsen etu, joopa joo. -Sanomalehtikieli on muuten vähän kummallista nykyään: Hesarin otsikkojen mukaan joku oli murtautunut fotoliikkeeseen , keski-iässä ei saisi ryypiskellä liiaksi ja jonkun virallisen tahon suunnitelmat olivat tyssänneet johonkin. (Olkaa huoleti, en paheksu; kunhan hämmästelen.) - Kertoisiko joku, miten tämmöistä blogia voi estää päivittymästä omatoimisesti?

Avainsanat: yrittää usa voi virallinen viedä vauva vanhempi uusin tyhmä tuntea tunnustaa tid sääntö sotia sara sailas saada rauha raimo päättää päätyä puhdas poliittinen poikkeus pelottava pelko onko nuori nietzsche negatiivinen myötätunto muodostaa mitä michael mahdolliset mahdollinen lukea lasta lapsi köyhä kääntää kuvaus kulttuuri kotona koko kokemus kirjoitus keino kansalaisuus jää jaksaa iässä informaatio ihminen ihmissuhde ihmisarvo hän huomata hs hoito hesari henkilökohtainen etu esimerkki ero elokuva dokumentti blogi arvo arvio armeija antaa amerikkalainen ala ajatella ainoa aihe 9/11


blogivirta.fi