Tänään on 21.11.2017 02:49 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Pikitietä pitkin: Vaihde päällä

Julkaistu: · Päivitetty:

Aamulla Satu ja Kimi miettivät mitä nyt tekisivät. He päättävät aloittaa aamupalasta ja kävelevät muiden mukana kokouskeskuksen ravintolaan syömään ilmaista ruokaa. Joku nipottava nuori nutturapää tulee kysymään onko heillä lupa syödä siellä. He nyökkäilevät pontevasti. Nutturapää tuijottaa heitä tuimasti hetken, kääntyy ja kävelee pois. - Mitä nyt muutamasta leipäpalasta, ei se siltä ole pois, Kimi puhisee. - Joilleki se vaan on niin tärkeetä, Satu huokaa. Aurinko paistaa kauniisti. Tuttuja ei näy, luennoitsijat ovat töissään. Satu ja Kimi päättävät jatkaa matkaa. He pakkaavat ja siivoavat jälkensä, sulkevat mökin oven perässään. He suuntaavat tietä kohti, mutta törmäävät onneksi matkalla luennoitsijoihin ja saavat hyvästellä. - Hyvää jatkoa ja onnea valitsemallenne tielle, sanoo mies. - Kiitos ihanasta kohtelusta, oli tosi mukavaa, Satu kiittelee. Sitten he kävelevät pois. He pääsevät nopeasti eteenpäin yhden kokouksessa olleen miehen kyydissä. Mies selittää Jyväskylään asti aivobiologian viimeisimpiä saavutuksia. Kimi ei ole kovin innostunut, mutta Satu kuuntelee kiinnostuneena, sekoittaa asiat ja unohtaa tärkeimmät kohdat saman tien. Jyväskylässä he jäävät keskustaan, etsivät pizzerian ja syövät niin paljon kuin jaksavat. Mässäämisen jälkeen he kävelevät ähkyssä pitkin kaupunkia ja miettivät mihin haluaisivat mennä seuraavaksi. Kimi on edelleen vapauden pauloissa, eikä siinä näy minkäänlaisia koti-ikävän merkkejä. - Kun on kerta näin kaunis päivä, käydäänkö Kuopiossa kattomassa kun aurinko paistaa, Satu ehdottaa. - Joo! Mennään katsomaan paistaako siellä edes aurinko! Elämässä pitää olla päämääriä! Kimi innostuu. - Jyväskylästä on kyllä vähän vaikea lähteä siihen suuntaan, Satu pohtii ääneen. Moottoritie on ihan mukava ja käytännöllinen keksintö, mutta liftaamisen kannalta se on surkea. Varsinkin päivällä. Satu näkee vieressään liikkeen kyltin. - Tule, hän sanoo Kimille ja porhaltaa liikkeen ovesta sisään. Mukavan oloinen nainen tervehtii heitä. Satu kertoo keitä he ovat, miksi he ovat täällä ja kysyy kaupunkikarttaa, että voisi katsoa miten Jyväskylästä pääsee parhaiten liftaamalla pois. He katselevat hetken karttaa, mutta hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole. Liikkeen ovi käy ja sisään astuu mies. Nainen vinkkaa Sadulle silmää ja kysyy mieheltä, onko sillä aikaa. - On, kuinka niin? - Käytkö viemässä nämä kaksi liftaria Vaajakoskelle? Satu katsoo ihmeissään naista, sitten miestä ja viimeisenä vilkaisee Kimiä. Sen suu on auki, ja Satu huomaa, että niin on hänen omansakin. - Miksi ei, mies sanoo hiukan kummissaan, mutta alkaa sitten hymyillä. He kävelevät kolmestaan ulos. Mies ajaa heidät Kanavuoren ohi Vaajakosken Abc:lle. Pihassa Satu ja Kimi kiittävät, mutta Sadusta kiitos tuntuu taas aivan liian laimealta sanalta. On lauantai, joten rekkaparkki on tyhjä. He kävelevät hiukan Kuopion suuntaan olevalle pysäkille. Puolen tunnin päästä pysähtyy henkilöauto, jossa isä ja pikkuinen poika ovat matkalla Kuopioon. Poika luettelee koko matkan mittarista kuinka lämmin ulkona on. Poika tuntuu tosi välkyltä. Satu nakkaa kehiin avaruuden kaareutumisen, Kimi suhteellisuusteorian ja sen jälkeen he pallottelevat painovoimalla. Poika vastaa kaikkeen fiksusti. Satu on ällistynyt. Poika vetää myös koko aika showta saadakseen lisää huomiota. Se saattaa kesken järkevän keskustelun huutaa jotain älytöntä, kirkua vähän aikaa ja sitten nauraa ja piiloutua takkinsa alle. Isä pudistelee päätään ja katsoo anteeksipyytävästi taustapeilin kautta. Sadun mielestä sen ei tarvitsisi. Kuopiossa paistaa aurinko. Satu ja Kimi kävelevät kaupunkia edestakaisin. Viimein he toteavat, että kaikki on nähty. He suuntaavat Kelloniemen rampille ja liftailevat siinä. Se ei ole paras paikka, mutta he eivät viitsineet kävellä Päivärannalle asti. Heidät poimii kyytiin mies, joka kertoo, että teki aikaisemmin pankkiryöstöjä, mutta on nyt nuoriso-ohjaaja. Ensin se kuulostaa aika koomiselta, mutta sitten ihan järkeenkäyvältä. Mies on käynyt läpi paljon ja sillä on kokemuksen tuomaa varmuutta puhua nuorillekin ilman saarnaamista. Kukapa haluaisi kuunnella kilttiä nutturapäistä mummoa, tähän kaljuun raggarin näköiseen mieheen on helpompi samaistua. Mies kääntyy Siilinjärven jälkeen Aena aaki:n kohdalla pois viitostieltä ja Satu ja Kimi jäävät tien varteen seisoskelemaan. Pakettiauto pysähtyy saman tien. Mies on entinen rekkamies, joka tuntuu tietävän kaiken kaikesta hyvin ärsyttävällä tavalla. Satu istuu keskellä ja mitä tahansa hän sanoo mies tyrmää hänet. Satu huomaa sen ja kokeilee sanomalla miehen omia sanoja uudestaan. Aina mies vastaa samoin: ”Ei se nyt ihan noin ole.” tai ”Taidat olla vähän väärässä.” tai ”Katoppas nyt kun asiahan on vähän erilailla…” Loppumatkasta Satu istuu hiljaa ja nauraa mielessään. Ei tämä voi olla totta! Hän vilkuilee Kimiä, joka virnistelee hänelle. He jäävät Matin ja Liisan aseman kohdalla pois ja Satu katselee, kun universumin keskipiste loittonee heistä. - Tuntuko sinusta samalta ku minusta, Satu kysyy. - Toi oli kyllä tosi outo tyyppi. Ihan sama mitä sä sanoit niin se oli aina vastaan! - Mä jo pelkäsin että kuvittelin sen. - Ei, et kuvitellu. Aika hillitön. - Olipa rankkaa. Herran maailman keskipiste. - No mut kuinka monta keskipistettä maailmankaikkeudella voi olla? Toi ainoa meni jo, Kimi nauraa. Tän jälkeen ei voi tulla ku parempia kyytejä, Kimi toteaa. Satu alkaa nauraa ja nostaa peukalon pystyyn. Parin kymmenen minuutin odottamisen jälkeen he saavat kyydin Iisalmeen, Marjahaan kohdalle ja pääsevät siitä uudella kyydillä kohta liikenneympyrään, josta lähdetään pohjoista kohti. Siitä kartantekijämies ottaa heidät mukaansa. - Minä en mielelläni ota yksin liftaavia ihmisiä autoonsa, en tyttöjäkään. Mieluiten pariskuntia, mies kertoo. Satu ei ole koskaan moisesta kuullut. - Ihanko tosi? Yleensä, kun minä liftaan yksin, ihmiset sanoo, etteivät ota miehiä kyytiin. Moni lisää kyllä, että ottaa solttuja, mutta ei muita. - Eikä me oikeasti olla pariskunta, kunhan vaan liftataan yhdessä, Kimi lisää. - Ettekö? kuski tuntuu järkyttyvän. - Ei, Satu varmentaa. Hän pitää Kimiä kaverina, mutta ei tunne muuta kiinnostusta poikaa kohtaan. Liftaamisen kannalta se onkin varmasti parasta. Eikä Kimikään tunnu ihastuneen häneen, mikä on hänen mielestään mukavaa. Yksipuolinen ihastus ahdistaa kohdettakin. - Mut aika helposti sitä pääsee eteenpäin pojanki kanssa, Satu jatkaa. Mä olen liftannu paljon, eikä Kimi oo paljon matkavauhtia hidastanu. Ehkä ne on vaan vähän eri autot, jotka ottaa nyt kyytiin. - Joo, eihän liftareita kyllä enää paljon ole. Eikä kyytiäkään varmaan saa kovin nopeasti. Ja onhan se nykymaailmassa aika vaarallistakin. Satu huokaa, taas kliseitä. - No mä olen ajatellu, ettei meitä näe tien varsilla niin paljon siks, että me saadaan kyyti niin nopeasti. Ja tietenki se riippuu siitäki, missä liikkuu ja mihin aikaan. Jossain Helsinki-Tampere motarilla ei varmasti kovin moni ole peukalo pystyssä. Eikä sorateillä. Ainakaan toivottavasti. - Yllättävän nopeasti me ollaan kyydit saatu, Kimi vahvistaa. - Joo. Keskimäärin kyydin saa parista sekunnista puoleen tuntiin. Joskus on kyllä menny kolme tuntiaki. Mutta vaan kerran tai pari vuodessa. - Mä en ainakaan jaksais odottaa kyytiä kolmea tuntia, kuski päättää ihan kuin pahinta mitä maailmassa on olisi se, että joutuu seisomaan liian kauan tien varressa itsensä kanssa. - Niin mutta jos ei ole vaihtoehtoja niin ei siinä auta kuin tehdä siitä edes mahdollisimman mukavaa. Vaikka ajattelemalla sitä, että on sentään itse syypää. Ja ehkäpä pitkän odotuksen jälkeen tulee samassa suhteessa hyvä kyyti? Satu virnistää. - Extraodotus, extrahyvä kyyti, Kimi lisää. En mäkään ollu eilistä ennen liftannu koskaan, mut kyllä tää helpompaa ja vaarattomampaa on kuin mitä oon luullu. - Mä olin kerran talvella tulossa pikkubussilla porukan kans Helsingistä, kun jossain nelostiellä, oiskohan se ollut Viitasaaren jälkeen, oli keskellä metsää tyttö liftaamassa. Mä menin aika paljon sen ohi kun mietin, otanko kyytiin vai en, mut kyllä mun sitten oli pakko pysähtyä, kun tuntu ettei sitä voi siihenkään jättää. Satu muljauttaa Kimille silmiään. Näitä samoja tarinoita saa kuulla jatkuvasti. - Se tyttö oli saanut Viitasaarelta sellaisen kyydin, joka oli heti kun katuvalot oli loppunut alkanut kinuta, et laita käsi mun housuihin, sun pitää maksaa kyydistä. Satu miettii kiihottuuko mies kun saa kertoa tuota jollekin liftarille. - Tyttö oli sanonut, ettei hän sellaiseen ala ja alkanut sitten ihan pelätä kun se ei ollut lopettanut sitä. Tyttö oli käskenyt sitä pysäyttämään auton ja jättämään hänet siihen. Ja siinä se sitten keskellä lumisadetta odotti seuraavaa kyytiä. Sanoi, että kyllä sitä vähän karmaisi. Me yritettiin sanoa sille, että tulee meidän kanssa Iisalmeen ja me viedään se juna-asemalle ja se pääsee siitä junalla kotiin, mut ei se lähtenyt. En tiedä pääsikö koskaan perille. Loppu kuulostaa dramaattiselta ja mies vielä huokaa kertomuksen päätteeksi. Satu kyllä tietää, ettei ole kivaa kun vastaan tulee törkimyksiä, mutta jos likassa on yhtään oikeaa liftariverta, niin kuin Sadusta vaikuttaa, niin se on hommannut itsensä perille. - Miksei olis, ennemmin tai myöhemmin, hän kysyy mieheltä. Ehkä miehellä on mielestään varaa säälitellä, hänellähän on sentään oma auto, jolla liikkua mielestään turvallisesti, eikä hänen tarvitse tavata uusia ihmisiä, joiden kanssa saattaisi olla jopa mukavaa. Turha sääli on sairautta, auttamisenhalu oikeassa paikassa oikeaan aikaan hyvä juttu, mutta rajan yli mentyään häiritsevää. Joillekin matka pisteestä A pisteeseen B on merkityksetöntä, toisille se on pääasia. - Vaarojahan on joka puolella, Satu sanoo. Voi kaatua ja katkaista kätensä. Kaupungeissa liikkuu ties mitä narkkareita, raiskaajia ja tappajia. Lehtien palstoilla puhutaan aina muutenki huonoista jutuista, samoin on liftareiden kohdalla. Kukapa jaksais lukea kivoja uutisia? Ketä kiinnostaa jos meillä on hyviä kyytejä ja me tavataan ystävällisiä ihmisiä? Kansa on siinä mielessä kieroutunutta. Ihmiset, jotka ei oo koskaan ees kokeillu peukalon nostamista kuvittelee tietävänsä jotain ja levittelee lisää kauhutarinoita. - Niin mut entä jos sulle tapahtuu jotain? - Totta kai sellanen mahdollisuus on, mutta se on olemassa myös kotona ja kaupassa, missä tahansa. Vaikka ois omalla autolla liikenteessä, jotain voi sattua. Toki liftatessa pitää ottaa huomioon miesten luonto. Yks tapa välttää ongelmia on käyttäytyä niin, ettei anna niille mahdollisuutta syntyä. Jos vetää minarin päälle, hihittää, kasvattaa pitkät kynnet ja liftaa kännissä niin on suurempi mahdollisuus joutua ongelmiin. Ainakaan mua ei naiset oo koskaan ahdistellu, niin että kyllä se vika on miehissä. - Kuinka usein sellasta ehdotellaan, Kimiäkin alkaa kiinnostaa. - Harvoin, Satu vastaa päättäväisesti. Muutama ihminen sadasta viitsii olla niin törkeä. Mut mä luulen, että musta näkee mitä mieltä mä olen sellasesta. Ne on sit vaan ne tosi epätoivoiset, ne joilta puuttuu hampaita ja aivosoluja, jotka viittii yrittää. Niillä kilometri- ja kyytimäärillä mitä mulla on vuodessa mulla ei riittäis päivätkään jos alkaisin vehtailla joka miehen kanssa. - No mikä on pahinta mitä sulle on tapahtunu, Kimi utelee. Satua ärsyttää, että aina kysytään negatiivisia puolia. - Mun pitäis kertoa yhden miinuksen vastapainoksi ainaki kymmenen hyvää juttua, että ne pysyis tasapainossa. Mutta okei, kerran mä säikähdin tosissani. Tai oikeastaan mä tiesin kuolevani. Olin matkalla kaupungilta kotiin. Kuski oli nelikymppinen mies, puhui hiukan oudosti, mutta oli kohtelias. Kun mä pyysin sitä pysäyttämään kotini lähellä, se sano, että se on murhamies, entinen narkkari ja linnakundi. Elämä vilisi mun silmissä ja olin paniikissa. Kirosin, että minkä takia minun piti vielä tämän kerran lähteä liftaamaan. Mies kuitenki pysäytti auton ja kun mun turvavyö oli irti, ovi pikkusen raollaan ja toinen jalka puoliksi ulkona pakokauhu hiipui ja uskalsin kysyä siltä huumeista. Mä olin aivan vasta leikitellyt ajatuksella, että kokeilisin jos tilaisuus tulee, joten aihe kiinnosti. Mun mielestä siinä miehessä oli maailman vastaus mulle. Se sanoi, että älä ikinä sorru huumeisiin ja kertoi tarinansa. Se oli tullut vankilassa uskoon ja sitä kautta päässyt eroon huumeista ja toimi nyt itse aktiivisesti huumeita vastaan. Myöhemmin, kun mä oon kertonut tapauksesta ihmisille moni on sanonut tuntevansa sen! Sillon mä säikähdin tosi pahasti. Mutta en oo kokeillu huumeita. Onhan niitä tietty muitaki inhottavia juttuja ollu, eihän kaikkien ihmisten kanssa millään voi tulla toimeen. Mut perusasia on se, että itseään ei sais alkaa pelotella. Jos ajattelee, että tuolla miehellä on varmaan puukko taskussaan ja se vilkuilee niin, että kohta varmaan aikoo iskeä mua sillä, niin ei ole ihme että pelottaa. Kyllä mua tietenki joskus pelottaa, välillä paljonkin ja joskus syystäkin, mutta pahimmat kokemukset ei silti ole niin pahoja. Kyse on enemmän omista ajatuksista ja asenteista ja pelkojensa takia pelkäämisestä. Kerran yks 70v papparainen otti minut hienoon autoonsa. Parin kilometrin kuluttua se alko kertoa kuinka vanhakin tykkää katsella nuorta naista ja kyseli minua saunomaan. Kun olin jäämässä kyydistä, pappa vielä kysyi, saako edes taputtaa mua ja ehti läpsäyttää reidelle pari kertaa ennen kuin pääsin ulos. Silloin oli todella inha olo. - Kaikkee sitä, kuski puuskahtaa. Se näyttää siltä, että jäi miettimään, mutta sanookin yhtäkkiä, että kääntyy seuraavasta risteyksestä. He ovat jo Pyhännällä. Kuski pysäyttää tien varteen. - Onnea matkaan. Mä olen melko varma, että te pääsette perille. Ei mene minuuttiakaan, kun Ouluun matkalla oleva rekka pysähtyy. Satu ja Kimi jäävät taas Tupokselle ja menevät sisälle iltaa istumaan. Kimi ottaa kaakaon, ja Satu tekee samoin hetken mietittyään. He pääsevät elintarvikerekalla Kimin kotiin, syövät ja menevät nukkumaan. Kimi ei millään malttaisi jäädä paikoilleen. Sitä se teettää, Satu miettii. Vaihde jää päälle.

Avainsanat: asema alko ala aktiivinen ajatus ajaa ainoa aika aihe ahdistaa abc jyväskylä juttu junalla juna joutua jolla jatkaa jalka isä iskeä ilta ihminen ihme ihana hän hymyillä huutaa huume herra henkilöauto helsinki hammas entinen elämä auto aurinko astua kauppa kaunis katsoa katsella katkaista kasvattaa kartta kansa jää jättää kysyä kynnet kuvitella kuunnella kuulla kuski kuopio kotona koti kokous koko kokemus kilometri kiinnostaa keskustelu keskusta kertoa keksintö kaupunki lauantai käytännöllinen käyttäytyä kävellä käsi känni kyyti kysyy olo ohjaaja odottaa näyttää nykymaailma nuori nuoriso nostaa nauraa narkkari nainen mökki muutama musta mukava mitä minä mies metsä me matka matti maksaa mahdollisuus lämmin lähteä lupa luonto lumisade lukea lopettaa liisa liikkua lehti sattua satu saada ruoka rekka ravintola rankka rajan päättää päästä päivä pyytää puukko puoli puhua porukka poika pohjoinen pitää piste pikkuinen piha peukalo perusasia pelätä parista pariskunta pari paras pappa paistaa paikka paha ovi outo ottaa onni onko ongelma yrittää yksin vuosi voi viedä vetää vastaus varressa varma varaa vapaus vankila vaikuttaa vaikea vaihde usko unohtaa universum tyyppi tyttö tyhjä turha tunti tunne tilaisuus tietää tietty tavata tarvita tarina tapaus tapa tampere talvi sääli syödä syntyä suu sit silmä sekoittaa seisoa kulkurismi