Tänään on 13.12.2017 19:09 ja nimipäiviään viettävät: Seija ja Lucia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Mitä söin tänään: Seitsemän tähteä kolmessa päivässä

Julkaistu: · Päivitetty:

Syys-lokakuun vaihteessa Lontoota helli vuosisadan helle. Pilvettömältä taivaalta porottanut aurinko lämmitti ilman kolmeenkymmeneen asteeseen. Me vietimme aikaa hyvin ilmastoiduissa ravintoloissa, pikkutakki päällä, jotta sinun ei tarvitsisi. Joël Robuchon on nimennyt Lontoon maailman kulinaaripääkaupungiksi. Tällä kertaa läpileikkaukseen valikoitui Alain Ducasse at the Dorchester (3) The Ledbury (2) L'atelier de Joël Robuchon (2) Sulkeissa Michelin-tähtien määrä. Näin executive-summarynä voin todeta että arvostus kyseistä opusta kohtaan laski entisestään. Söimme tosin vain lounasta - mutta ainakin Ledburyssä annokset olivat osittain suoraan maistelumenyystä poimittuja. Asiaa on paljon, joten kerron vain pääkohdat. Alain Ducasse Alunperin piti matkamme päätyä Gordon Ramsayn paikkaan jota ystäväni oli ylistänyt. Se oli kuitenkin ikävästi loppuunvarattu jo hyvissä ajoin. Nyt käteen jäi musta pekka, Alain Ducasse, se tuoreempi Lontoon kolmen tähden ravintoloista. Ravintola on sisustukseltaan hyvin klassinen. Koko henkilökunta on aksentista päätellen maahantuotu etelänaapurista. Palvelu on säntillistä ja jotenkin ranskalaisen koppavaa. Ei nyt häiriöksi asti mutta mikään yli-tervetullut olo ei pääse valtaamaan mieltä. Alkuun kasa tuulihattuja, amuse bouche tomaatista ja hummerista. Tuoretta ja aivan fantastista leipää. Alkuruoaksi munaa, tattia ja pekonia. Lihaa on taidettu kuivata muutama tovi ja maku on sen mukaisen intensiivistä. Tatti on aina hyvää. Muuten annos on - sanoisinko raskas. Tuntuu että mielikuvitus on loppunut ja koko on tarvinnut täyttää jollain kohtuu mauttomalla täyteaineella. Ystäväni taas ylistää gnoccheja ja varsinkin salaatti-veloutéeta. Pääruoat sen sijaan tarjoavat aimo kasan pettymystä. Lahna ja fenkoli on hyvin mielikuvitukseton annos. Ihan hyvää, mutta sellaista jota voisi saada missä tahansa hyvässä ravintolassa. Ilman tähtiäkin. Jopa sellaista, jota itse pystyisin laittamaan. Samoin ystäväni kana. Tämä annos sentään näyttää upealta mutta maku on jäänyt muualle. Jälkiruoaksi Ducassen signature "cookpot"-omenaa ja pistaasia. Suomeksi siis uunissa paistettua omenaa ja jäätelöä tarjoiltuna herran itsensä suunnittelemasta astiasta. What do you want me to say? Jälleen kerran sarjassamme ihan hyvää mutta ei todellakaan mitään kovin ihmeellistä saati henkeäsalpaavaa. Petit four kierros on vaikuttava. Konvehteja, macarooneja, makeisia sekä suklaakuulia. Lounas on tälle tähtimäärälle aika edullinen, 50£ sisältäen kolme ruokalajia, kaksi lasia viiniä, puoli pulloa vettä sekä liian pitkäksi lasketun espresson tai vaihtoehtoisesti kaakaojauheella pilatun cappuccinon. Odotuksiin nähden lounas on pettymys - suurin ilo tulee salin teatterin seuraamisesta. The Ledbury Ledbury sijaitsee rauhallisella Notting Hillin alueella. Tarina kertoo Lontoon mellakoiden ulottuneen ravintolaan asti. Neuvokas henkilökunta oli jemmannut asiakkaat viinikellariin ja onnistunut hätyyttämään nuorukaiset pois. Tilanteen lauettua oli korkattu muutama hyvä pullo ja annettu hyvän elämän jatkua. Ducassen jälkeen tunnelma on suorastaan vapautunut. Sisustus noudattelee samaa klassista linjaa mutta esimerkiksi dresscode on casual (vrt Alainin pikkutakkisuositus) ja henkilökunta ystävällistä ja ainakin suurimmaksi osaksi ei-ranskalaista. Tervehdykseksi aivan taivaallinen ankanmaksamousse ja puolukkaa. Tämä oli niin hyvää että tippa herahti kyynisen blogaajan silmään. Osansa saattoi olla myös huonosti nukutulla yöllä mutta maku oli yksinkertaisen taivaallista. Ainesosia oli suhteessa toisiinsa täydellinen määrä ja harmonia sen mukaista. Itse otin alkuun papusalaattia jossa osaansa näyttelivät myös tryffeli, persikka, manteli ja jääpurutettu ankanmaksa. Todella maistuvaa ja raikasta. Ystäväni milk-curd ja varsinkin sen kanssa tarjoiltu, voimakkaasti tryffelin tuoksuinen leipänen kirvoittivat spontaaneja hurraa-huutoja. Pääruokana kahdeksan tuntia haudutettua Red Ruby Beeffiä , tuhkassa paistettua porkkanaa, apilan lehtiä ja savustettua luuydintä. Tajusin viimeisen sanan merkityksen vasta syötyäni. Nyt imettiin kuitenkin rehellisesti brittiläistä luuydintä ihan vapaaehtoisesti. No ruoka oli kuitenkin loistavaa ja sitä oli riittävästi. Savun maku kävi loppua kohden aavistuksen häiritsemään mutta muuten annos oli mahtava. Mainitsinko myös leivät? Ducassen tasoa. Jälkiruoaksi valikoitui karamellisoitua banaania suolakaramellin kanssa. Mausta tuli väistämättä mieleen kiinalaisten ravintoloiden jälkkäriklassikko fine-dining versiona. Kivojen petit fourien äärellä oli yhteenvedon aika. Lounasmenu kustansi 33,5£, tähän päälle muutama lasi viiniä à 12£ sekä pullovettä. Loppusumma siis Ducassea arvokkaampi mutta niin oli kokemuskin. Jokainen ruokalaji oli mielikuvituksellisempi ja maistuvampi. Eikä palvelu ollut koppavaa. Hieno paikka! L'atelier de Joël Robuchon Paikka poikkeaa kolmikosta selkeästi moderniin suuntaan. Istumme tiskillä josta on esteetön näkyvyys keittiöön. Sisustus on modernin musta-punainen eikä valkoista ole kuin lautasliinoissa. Alkuun erinomainen oeuf cocotte, sieniä ja keksi joka koostui lähinnä voista. Vaahdot hävisivät jossain vaiheessa kokonaan, olikohan tämä Joëlilta ironinen kannanotto? Pääruokana spagettia, kirsikkatomaatteja ja oliiveja. Selkeä pettymys. Pasta on hyvin keitetty, kastike tiiviin makuinen mutta ei mitään mitä ei hyvässä "normaalissa" italialaisessa ravintolassa saisi. Jälkiruoan nautimme yläkerran terassilla. Annoskateus on käsin kosketeltava kun ystäväni eteen kannetaan viiden tortun valikoima on itse joudun tyytymään perinteisempään suklaa-hässäkkään. Onneksi saan maistaa. Viinit komppaavat ja ilma on lämmin. Hintaa 40£ sis kolme ruokalajia ja kolme lasia viiniä. Viinit saa käytännössä ilmaiseksi kun pelkän menyn hinta on 29£. Hairahdamme kuitenkin alkudrinkkeihin ja loppulasku nousee heti toisen viinipaketin verran. Yhteenvetona voisi sanoa että lounasdiilit ovat Lontoossa hyvä veto eikä viini ole samanlainen niukkuusresurssi kuin pohjoismaissa. Tämä näkyy hinnoittelussa. Michelin-opas taitaa tosiaan painottaa perinteistä ranskalaista teatteri-palvelua muiden asioiden kustannuksella. Mielestämme Ledbury oli selkeästi kolmikon paras kokemus, jokaisella mittarilla. Joëlilla mielenkiintoisin konsepti. Alainilla on nimi ja sijainti yhdessä kaupungin mehukkaimmista hotelleista.

Avainsanat: hieno herra henkilökunta helli helle harmonia gordon four fine fenkoli executive esimerkki erinomainen elämä edullinen casual banaani aurinko asiakas arvostus annos alkuruoaka ainesosa aimo aika kastike karamellisoitu kana kahdeksan jäätelö jokainen joel ilma hinta makeinen maistaa mahtava lämmin lounas lontoo lokakuu loistavaa linja liha leipä laski lasi käsi kustannus kuivata konsepti koko kokemus klassinen kiinalainen kierros keksi keittiö keitetty kaupunki nimi muutama musta muna moderni mitä milk mielikuvitus me matka manteli makuinen maku onni omena olo näyttää näkyvyys paras palvelu paistaa paikka opas raskas ranskalainen päätyä puoli punainen pullo porkkana pohjoismainen pettyä persikka pekoni pekka pasta tarjota tarina taivas syys suomeksi suklaa spagetti sisustus silmä sijaitsee sijainti sieni savu sali salaatti saada ruokalaji ruoka ruby ravintola viini veto versio vapaaehtoinen valikoida valikoima vaikuttava vaihde vaihe uuni täydellinen tähti tuoksu tunti tunnelma tuli todeta tiski tippa terassi teatteri tatti taso tarvita ystävä you yläkerta vuosisata viiniä