Tänään on 12.12.2017 19:59 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Shanghai päiväkirja: Traveling South East Asia

Julkaistu: · Päivitetty:

Nyt poukkoillaan kunnolla aiheesta toiseen. Eli täytyy saattaa loppuun sen minkä on aloittanut! Kiinasta aloittamaani listaa on nyt hyvä jatkaa muualle Aasiaan. Maat aikajärjestyksessä ensi visiitin mukaan. Thaimaa - Bangkok (käyty 5 kertaa): Usein on käynyt alta viikon lomien kanssa niin että ollaan suunniteltu menevämme johonkin Kiinan kohteista, mutta talvella on liian kylmä vuorilla, autiomaassa ja pohjoisessa, ja kesällä taas helteessa ei jaksa kiipeillä. Muutaman kerran asian on ratkaissut lentolippujen hinta. Kun 400 eurolla olisi päässyt Kiinan maaseudulle, ja Bangkokin lippujen ollessa tarjouksessa 150 euroa, on asia ollut helppo päättää. Lentoaika on noin 4 tuntia, kun taas joihinkin osiin Kiinaan lentää lähes 6 tuntia. Bangkokin kelit ovat aina lämpimät ja ilma kosteaa, samaanaikaan turismiin on kuitenkin panostettu, se on yksi maan pääelinkeinoista, ja paikat yleensä hyvässä kunnossa. Hintataso on edelleen maltillinen, ja toisaalta valikoimat hyvät. Hotelli kannattaa valita läheltä Sky trainin reittiä, joka taksien ohella on hyvä keino liikkua keskustanalueella. Bangkokista löytyy useita keskihintaisia huoneistohotelleja, jotka ovat loistavassa kunnossa ja joista löytyy hyvät kattoallasalueet. Bangkok on kuuluisa ruuhkistaan, liikenne ei ole kauhean hyvin organisoitu. Aasian pahimmat ruuhkat olen kokenut Bangkokissa. Liikenne jumittuu monissa paikoissa kaupunkia useamman kerran päivässä. Toinen syy Sky trainin erinomaisuuteen on sen reitti. Bangkokin monista tavarataloista (mm. Emporium, MBK (Mabookrong) ja Siam Center) useat sijaitsevat lähellä rataa. Bangkok on rento lomakohde, minne voi lähteä sandaaleissa ja narumekossa. Nähtävyyksiä ei ole kovin paljoa, kuuluisimpina useat kaupungin buddhalaiset temppelit, joista isoin Wat Phra Kaew. Myös veneily kaupungin kanaaleissa ja kelluvienmarkkinoiden ihmettely on suosittiaviihdettä. Lapsille kaupungilla on rajoitetusti tarjota. Tietysti sieltä löytyy pakolliset eläintarha ja huvipuisto, ja thaimaalaiset ovat muiden aasialaisten tavoin lapsiystävällistä kansaa. Bangkokin osalta itselläni on jo vakiintunut rutiini kun kaupunkiin tulen. Käyn tietyissä kaupoissa, tietyissä ravintoloissa ja löhöän altaalla. Thaimaan raju lama 90-luvulla on jättänyt jälkensä, eikä Bangkok ikinä ole onnistunut nousemaan bisneselämän keskipisteeksi. Tämä näkyy rapistuvina keskeneräisinä rakennuksia. Myös joka kerta kun käyn kaupungissa on jotain purettu. Kolmen vuoden aikana näille tyhjille tonteille ei ole noussut muuta kuin jätekasat. Ja osa lempparipaikoistani on kadonnut. Bangkokista saa maailman parasta thaimaalaista ruokaa. Se on hyvää missä tahansa, mutta täällä se on erityisen hyvää. Kannattaa suosia keskihintaisia tavallisen näköisiä paikkoja, joissa paikalliset syövät ja henkilökunta ei puhu hyvää englantia. "Bangkok on sekoitusta kehittyneistä Aasian suurkaupungeista esim. Shanghai, Hong Kong ja Singapore ja kehittyvistä (tai kehittymättömistä) kaupungeista kuten Manila ja Jakarta. Poimien hyviä puolia molemmista sarjoista. Bangkokin viihde-, rentoutumis- ja ostosmahdollisuudet ovat pitkälle jalostetut, ja jokaiselle löytyy jotain. Kun taas ihmisten välittömyys ja avoimuus, elämän kiireettömyys, sekä hintataso ovat pysyneet entisellään palveluiden kehittyessä. Kun siihen päälle lyö vielä ihmisten kielitaitoisuuden (melkein joka paikassa minne turisti voi eksyä puhutaan englantia), maukkaan ruuan sekä trooppisen ilmaston (tasaisen lämmintä, joka päivä ympäri vuoden), niin mitä muuta voi enää toivoa?" - Phuket Phuketille lensimme Bangkokin kautta. Tämä oli ensimmäinen matkani tropiikkiin, ja tästä matkasta on turha blogista koittaa kaivaa lisätietoja, sillä se tapahtui ensimmäisellä Shanghain visiitilläni, useampi kuukausi ennen Shanghaihin muuttoani. Olin tietysti silloin aivan otettu melkein kaikesta, mutta matkusteltuani alueella nyt hieman enemmän olen jonkin verran objektiivisempi. Phuketin rannat ovat ok, tosin kannattaa varoa isoja meduusoja. Hotelliin hyvällä altaalla kannattaa panostaa, ja jos haluaa edullisempaa ja rauhallisempaa lomaa, kannattaa valita hotelli pienempien rantojen läheisyydestä. Loistavaa thaimaalaista ruokaa on vaikea löytää, suurin osa ravintoloista tarjoaa keskinkertaista turistimoskaa. Luulin ruokaa hyväksi, kunnes olen myöhemmin Bangkokissa saanut todella hyvää thaimaalaista. Nähtävyyksiä ei Phuketissa juurikaan ole, mutta tarjolla on runsaasti järjestettyjä retkiä ja ohjelmaa. Hinnat ovat korkeat verrattuna muuhun maahan. Tosin turistikauden ulkopuolella tarjoukset ovat erittäin hyvät. Phuketissa ja sen lähivesillä voi sukeltaa, mutta nähtävää ei ole paljoa, ja vesi voi olla välillä todella sameaa. Helppo, vaivaton, kaunis ja hyvä rantalomakohde. Sopii hyvin myös lapsiperheille. - Pattaya Pattayalle pääsee kätevästi autolla muutamassa tunnissa Bangkokista. "Pattayalla on oma maineensa, mikä lienee jo historiaa. Sen enempää huoria ei Pattayan kaduilla näkynyt, että se olisi mitenkään poikennut muista Aasian turistikohteitsa, mukaanlukien Shanghai. Uusi Kanarian saaret, minulle kerrottiin. Ja näin näytti olevan. Ravintoloiden edustoilla komeili kyltit "Meillä myös suomenkielinen menu!"." Pattaya on erittäin tyypillinen aasialainen rantakohde. Rannat on suurimmaksi osaksi pilattu liian tiuhaan asetetuilla tuoleilla, lukuisilla kaupustelijoilla ja vesileluilla. Kannattaa siis panostaa hotelliin hyvällä allasalueella. Pattayalla kaikki on rajusti kaupallistettua, ja hintataso korkeahko muuhun maahan verrattuna. Toisaalta 24 h huonepalvelu on vakio. "Myynnissä olevat retket vaikuttivat kalliilta ja ohjelmassa oli epämiellyttävän pitkiä visiittiejä paikallisilla markkinoilla, vrt. 8 tunnin retki delfinaarioon: 2 h matkoihin, 1,5 h delfinaariossa josta 30 min. uimista delfiinin kanssa (6-30 henkeä?), loppuaika markkinoilla." Muutoin Pattayalla on baarien ja ravintoloiden lisäksi vähän nähtävää. Pattayan edustalle tehdään sukellusretkiä, mutta hylkyjä lukuunottamatta nähtävää on niukasti. "Pattayan kadut ovat täynnä kojuja, ja rantakadun tuntumasta löytyy useita ostoskeskuksia. Yhdessä niistä löytyy Rippley's believe it or not (juuri se TV-show) museo, jonka yhteydessä on 4D teatteri, haunted experience- kummitustalo ja infinity maze-talo." Kummitustaloa lukuunottamatta lapsia voi viihdyttää tuossa viihdekeskuksessa päivän verran, ja päiväretket eläinesityksiin ovat varmasti perheen pienimpien mieleen. Tuntui että suomalaisia oli joka paikassa. Suurin osa perheita tai pariskuntia. Ainakaan suomalaisten seksituristien suosiossa Pattaya ei taida enää olla. Loistavaa thaimaalaista ruokaa oli valitettavasti mahdotonta löytää, mutta kaupunki tarjosi mm. erittäin herkullista pizzaa. Kaikenkaikkiaan helppo, yllätyksetön ja vaivaton lomakohde. - Kanchanaburi Kanchanaburiin pääsee aika kätevästi autolla Bangkokista, ajoaika noin 3 tuntia. "Kaupungillahan on historiallista taustaa. Kaupungin halki virtaa Kwai-joki, ja kyllä, joen yli menee juuri se kuuluisa Kwai-joen silta. Johtuen tästä kaupungissa oli rakennettu runsaasti nähtävyyksiä liittyen ”kuoleman rautatien” rakentamiseen, japanilaisten voittokulkuun Kaakkois-Aasiassa ja yleensäkin toiseen maailmansotaan." Kanchanaburissa ei turisteja varten ole juuri rakennettu huvituksia. Ja hotellivalinnassa kannattaa luottaa suurempiin kansainvälisiä vieraita palveleviin ketjuihin. "Vaikka Kanchanaburilla on historiansa takia vankka jalansija Thaimaan turistinähtävyyksien joukossa, ei se kuitenkaan onnistu tarjoamaan turistille museoita lukuunottamatta juurikaan muuta ajanvietettä. Thaimaan rantakohteiden upeat allasalueet, cocktail-baarit ja kauppakeskukset loistavat poissaolollaan. Tilalla on käytönpuutteesta rappeutuneita uima-altaita, ravintoloita joiden listoilta puolta juomista ja ruuista ”ei ole” ja pieniä katukojuja jotka eivät myy kenkiä/vaatteita länsimaalaisille." Täällä ei englannillakaan enää pärjää niin hyvin kuin Bangkokissa. Toisaalta taas jos jotain ostamisenarvoista löytää ovat hinnat alhaiset. "Onneksi thaimaalainen ruoka on hyvää katukeittiöstäkin syötynä, ja hotellin allasalueen saa heräteltyä henkiin ”oma pullo mukaan” periaatteella. Pieni kaupunki jonka nähtävyydet käy helposti läpi jalan yhden päivän aikana." Mielenkiintoinen lomakohde, missä muutama päivä riittää. Lisäksi poikkeaa maisemiltaan turistien yleensä suosimista rantalomakohteista. - Saraburi ja ympäristö (käyty kaksi kertaa) Täällä on käyty ihailemassa tuttavaperheen talonrakennusprojektin etenemistä. Paikalle pääsee autolla tai junalla muutamassa tunnissa Bangkokista. Niin hinnat kuin kielitaitokin ovat täällä olemattomia Bangkokiin verrattuna. Alueelta löytyy useita visiitin arvoisia temppeleitä ja tietysti Lopburin kaupunkiapinat. Mukavasti nähtävää muutamaksi päiväksi. Täällä on loistava tilaisuus tutustua paremmin paikalliseen tavalliseen elämänmenoon. Mikä vaikuttaa varsin leppoisalta ja mukavalta. Indonesia (vietetty kaksi noin kuukauden jaksoa kierrellen maata) Indonesiasta on heti aluksi ymmärrettävä että se on valtavan suuri maa, joka koostuu sadoista saarista. Ja erot maan sisällä voivat olla kuin matkustaessa Euroopan laidasta laitaan. Indonesiaa ei voi kokonaisuutena laittaa mihinkaan yhteen lokeroon, vaan paikkoja on täällä jos jossain käsiteltävä erillisinä elämyksinä. Ja tämä on yksi syy miksi olen niin kovin ihastunut tähän saarivaltioon. - Jakarta , Jaava Jakartaan pääsee Shanghaista noin seitsemässä tunnissa välilaskuineen (ja ehkä nykyisin suoraankin?). "Jakarta sijaitsee Jaavan saarella. Kaupunki on joidenkin laskelmien mukaan hieman pienempi kuin Shanghai. Itse Jakartassa asuu jotain 10 miljoonaa asukasta (alueella jotain 23 miljoonaa asukasta). Itse koin että Jakartan keskustassa oli väljempi liikkua kuin Shanghaissa, ja muitakin eroja kaupungeilla oli. Korkeita rakennuksia ei ole läheskään yhtä paljon kuin Shanghaissa, ja Indonesian talouden pitkä taantuminen näkyy katukuvassa. Likaista, nuhruista, rikkinäistä ja kulunutta. " Ihmisten iloisuus on täällä silmiinpistävää, aina on hauskaa. Siinä missä thaimaalaiset ovat kyllä ystävällisiä, ovat indonesialaiset sen lisäksi myös vain yleisesti hyvällä tuulella. Ja tykkäävät leikkiä ja pelleillä. Ja mikäs siinä ollessa kun lämpötila on vähintään 31 astetta ympäri vuoden ja meriveden lämpötila aina 29. "Jakarta on islamin uskoista aluetta, ja se näkyi ja kuului. Indonesialaiset ovat tosin vapaamielisempiä uskontojen suhteen kuin esim. lähi-idässä. Paikallisten ravintoloiden drinkkilistat olivat rajoittuneita, ja kaupoissa tuotteita myytiin todella vähän. Mm. viinejä ei kaupoista löytynyt koko reissun aikana laisinkaan (uskokaa pois, monesta kaupasta etsittiin). Olutta ja limuviinaseoksia oli yleensä hyllyssä. Jos siis haaveilet skumppaillallisista, niin ota oma pullo viimeistään lentokentältä mukaan. Kaikki musliminaiset eivät ole hunnutettuja, ja naiset käyvät kouluja ja töissä siinä missä miehetkin. Itseasiassa Indonesiassa ei kai ole laisinkaan hunnutettuja naisia, vaan jotkut pitävät päässään huivia ja sandaalienkin kanssa sukkia. Huivien alta pilkotti kuitenkin monesti hiuksia, joten se niistä säännöistä. Muuten pukeutuminen oli länsimaista. Jakartassa vierailee paljon turisteja ja kaupungissa asustelee runsaasti expatteja, joten minkäänlaisten ihmettelyjen kohteeksi ei siellä ulkoasunsa puolesta joudu." Hotellien suhteen valinnanvaraa löytyy. Kaupunkilomaa varten hotelli on parasta valita kaupungin pääkadulta, läheltä Monas-tornia. Samalla suosittelen harkitsemaan pientä huoneen upgradausta. Täällä siihen on varaa. Indonesiassa hienojenkin hotellien sviitit ovat keskituloisen suomalaisen kukkarolle sopivia. Toinen kokemukseni mukaan ok sijainti hotellille on rannalla, Ancol Dreamlandissä. Siis suljetulla huvittelualueella. Jos haluaa vierailla tuon alueen nähtävyyksissä, niin kannattaa harkita majoittumista hotelleihin, jotka sijaitsevat siellä. Ja tuota aluetta kaikkine puuhamaineen suosittelen myös lapsiperheille. Itse totesin, että mukava yhdistelmä oli majoittua muutamaksi yöksi Ancol Dreamlandiin ja kierrellä sen alueen nähtävyydet, ja sitten siirtyä keskustan hotelliin. "Ancol Dreamland on Jakartassa rannalla sijaitseva Särkänniemen tyylinen huvialue. Alueella on mm. huvipuisto (Dunia Fantasi), meriakvaario (Sea World), eläinesityksiä (Gelanggang Samudra), vesipuisto (Atlantis Water Adventure) ja ainakin toistaiseksi jääkaupunki (Ice World Ancol, kunnes se sulaa, ihihihiii....). Alueella on ilmeisesti jonkinlainen hiekkarantakin, vaikkakin meressä uiminen Jakartan edustalla ei kyllä houkuttanut. Alueelta on kuitenkin myös venekuljetukset tuhansille saarille, joka on ryhmä pieniä saaria Jakartan edustalla. Siellä uiminen ja muukin rantaelämä on mahdollista." Jakartassa turisti liikkuu taksilla. "Jakarta on niitä kaupunkeja joissa ei ihan kaikkialle kannata nokkaansa turistina työntää. Hotellien takaa löytyy paikallinen slummialue, jossa puhtaasta vedestä, jätehuollosta tai sähköstä tuskin on tietoa. Pimeys laskeutuu siinä kuuden aikaan illalla, ja sen jälkeen on todella pimeää. Ojia, jokia ja viemärimonttuja löytyy. Keskellä "jalkakäytävää" saattaa olla metri kertaa metri reikä, josta kun kurkkaa, vastaan tulee tyrmäävä jätteiden lemu. Metrin syvyydessä lilluu kaikki mikä viemäristä alas menee. Siellä ei tee mieli käväistä yöuinnilla. Jakartassa löytyy myös äärimmäistä köyhyyttä, joka ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin. Rikollisuuden lisäksi kerjäläiset saattavat olla epämiellyttävän sinnikkäitä. Ja Jakartan slummeissa huumeongelma on todellinen. Mikä on hyvä varmistaa, varsinkin hämärällä keskustassa liikuttaessa, on auton ovien lukitus. Expattien yksityiskuskit ja viralliset taksit laittavat ovet automaattisesti lukkoon, kun lähdetään ajamaan (esim. kerjäläiset tunkevat liikennevaloissa autoon sisään)." Indonesialainen ruoka on herkullista, ja Jakartassa siihen on hyvä tutustua. Kaupungista löytyy myös kelpovalikoima länsimaalaisiaruokapaikkoja. Palvelun taso on hyvä, ja valikoimaa löytyy. "Asioiminen Jakartassa oli helppoa. Kauppojen myyjät, ravintoloiden tarjoilijat, taksikuskit jne. kaikki puhuivat hieman englantia. Ja jollei yhteistä kieltä aina löytynyt, niin yritys ymmärtää oli kova. Ja vaikkei aina olisi ymmärtänyt, niin hauskaa oli." Jakarta on loistava lomakohde, jota voin suositella melkein kaikille. Paljon nähtävää, loistava ruoka, edulliset hinnat ja ihana ilmasto. Jakartassa viikko vierähtää nopeasti. - Yogyakarta , Jaava Etäisyydet Indonesiassa ovat pitkiä, mutta lentolippujen hinnat ovat onneksi alhaisia. Yogyakartaan voi siis lentää melkein mistä tahansa Indonesiasta. "Jaavan saari on muslimi-aluetta ja se näkyy niin katukuvassa kuin hotellin altaallakin. Myös yöelämä oli rajoittunut hotellien baareihin, eikä ruokakaupoissa alkoholituotteita ollut saatavilla. Ravintoloissa alkoholijuomille oli usein oma listansa, jota piti pyytää erikseen. Tällä kertaa luotettiin kansainväliseen hotelliketjuun, mikä takasi sen että baarista sai drinksuja ja jonkinlaista yöelämää oli luvassa. Muutoin ravintolat ja baarit sulkivat usein ovensa jo ennen puolta yötä. Kaupunki oli vilkas ja tungos kauppakujilla ajoittain kova." Suosittelisin valitsemaan jonkin kansainvälisen ketjun hotellin ja sieltä hotellin parhaan huoneen. Hinnat eivät päätä huimaa, mutta tavalliset huoneet ovat reilusti alle kansainvälisten standardien, ja edullisimmissa hotelleissa huoneen tarkastaminen ennen maksamista on välttämätöntä. kelit ovat luonnollisestikin loistavat, mutta Indonesiassa ei allaskulttuuria ole samalla tavalla kuin esim. Thaimaassa. Joten jos haluaa viettää aikaa altaalla kannattaa kansainvälisen ketjuhotellin valinta siinäkin mielessä. Yogyagartan valikoimat eivät ole lähelläkään Jakartaa, ja turistipalvelujen ulkopuolella ihmiset eivät juurikaan puhuneet englantia. Keski-Jaavalla on omat ruokaerikoisuutensa, jotka eivät onnistuneet vakuuttamaan, eikä länsimaalaisia vaihtoehtoja aina ollut. Mutta nähtävyyksiä Yogyakartan alueelta löytyy runsaasti, alue on suosittu turistikohde. "Sultaanivallan aikana Yogyagarta oli ollut sultaanin kotikaupunki, ja Kraton, sultaanin palatsi-alue on nykyisin keskustan kuuluisin nähtävyys. Yogyagartan läheisyydessä sijaitsee niin hindujen kuin buddhalaistenkin muinaiset temppelit, ja me aloitimme kierroksen Borobudurista, maailman suurimmalta buddhalaiselta monumentilta. Eikä sitä ollut mainostettu turhaan. Aloitimme nähtävyyskierroksen aikaisin aamulla, joten kiipeäminen Borobudurille ei ollut niin hikistä hommaa. Mitään pukeutumissääntöä ei ollut, mutta tursiteilta veloitettiin kymmenkertainen sisäänpääsymaksu. Mitään halpaa hupia nähtävyyksien kiertely Yogyakartassa ei tullut olemaan." "Yogyagarta oli luonnollisestikin erilainen kuin Bali, varmaan muu Indonesia on. Islaminuskon vaikutus tuntuu ja näkyy, aivan kuten muuallakin Jaavan saarella. Ihmiset ovat kuitenkin aina yhtä iloisia ja ystävällisiä. Mikään Aasian bilekeskus kaupunki ei ole, mutta lähistön nähtävyydet ovat omaa luokkaansa. Visiitti Yogyakartassa oli taas hieno ja erilainen kokemus kuin mikään aikaisempi." Yogyagartan alueen nähtävyyksien kiertelyyn kuluu helposti useampi päivä. Nähtävyydet ovat erittäin mielenkiintoisia, mutta muuten mikään erityisen viihtyisä kaupunki Yogyakarta ei ole. - Kuta , Bali Balille lennetään Denpasarin kentälle, ja suoria lentoja on monista Aasian kaupungeista, mm. Shanghaista. Lisäksi Indonesian sisäiset yhteydet Balille ovat hyvät. Bali on luonnollisestikin Indonesian suosituin turistirysä, ja se on valjastettu turistien käyttöön melkein kokonaan. Palvelut ovat hiottuja, mutta hinnat korkeammat kuin muualla maassa. Balilaiset ovat hinduja. Kuta on Balin kohteista kuuluisin ja alue onkin täynnä hotelleja ja ravintoloita. Kuta elää vain ja ainoastaan turismista. "Hinasimme itsemme yhteen Kutan 24/7 juottoloista. Ei hassumpi paikka, tarjolla olisi ollut paikallista seuraa joka lähtöön, mutta meillä oli jo seuraa tarpeeksi omassa seurueessamme. Balihan poikkeaa muista Aasian kohteista siinä mielessä että naisprostituoitujen lisäksi kaupungin rannoilla ja baareissa vaeltelee ammatin miespuolisia harjoittajia runsain määrin. Rannalla paahtuneet usein pitkähiuksiset pojat kulkevat nimityksellä Bali cowboy, ja etsivät lähinnä maksukykyistä länsimaalaista naisseuraa." Kaikki puhuvat englantia, aivan kaikki. Tarjolla on laajaskaala shoppailu- ja ruokailumahdollisuuksia. Hyvän paikallisen ruuan lisäksi tarjolla on usein keskinkertaista länsimaalaista ruokaa. Itse Kutalla ei juuri ole nähtävyyksiä, eikä ranta itseasiassa ole soveltuva uimiseen. Ei tule unohtaa rantalomasta haaveillessaan että Kuta tuli kuuluisaksi aikoinaan nimenomaan surffauskohteena. "Vuokrattuamme tuolit alkoikin sitten kaupustelijoiden hätistely. Kuten useat Aasian rannat myös täällä rannalla loikoilevat turistit ovat oivaa riistaa. Päädyimme ottamaan hieronnat, jotka olivat ok, mutta meinasivat loppua hieman lyhyeen, joten sovitusta ajasta viimeiset 10 minuuttia täti hinkkasi toisen jalan pohjetta. Noh, ei hintakaan päätä huimannut. Ostettuamme jotain saimme olla tovin rauhassa. Aurinko lämmitti sopivasti ja kävimme välillä kastautumassa meressä. Varsinainen uimaranta Kuta/Legian ei ole. Aallot olivat sen verran kovat että ei olisi tullut mieleenkään mennä polskuttelemaan. Päivä rannalla meni rattoisasti, vaikka mikään unelmaranta Kuta ei kyllä ole. Tästä kaupustelijoiden jatkuva virta ja kova aallokko pitää huolen." Mutta tekemisen puutetta ei kannata potea, sillä retkiä ja muuta ohjelmaa on tarjolla runsaasti. Tosin hinnat ovat usein kohtuuttoman korkeat muun maan kustannustasoon nähden. Kutalta tehdään myös sukellusretkiä, mutta nähtävää ei hylkyjä lukuunottamatta juuri ole. Jos haluaa rauhallisempaa hotellia kannattaa valita hotelli Legianilta tai muualta kauempana itse Kuta-rannasta. Täällä hotelleilla on yleisesti hyvät allasalueet, mutta monet huoneet kärsivät huollon puutteesta ja kosteasta ilmastosta. Jos valitsee edullisemman paikallisen hotellin, tulee varustautua ummehtuneeseen homeiseen tuoksahdukseen huoneessa. Yleisenä tapana on että kustannuksia säästääkseen hotellit pitävät ilmastointia päällä vain kun on vieraita. Ja hotelleista ollessa ylitarjontaa, jäävät pienemmät vähemmälle vierasmäärälle sesongin ulkopuolella. "Kuta oli ihan ok. Ranta oli pettymys, ja hieman ihmetytti mihin Kutan maine perustuu, kunnes muistin että surffauskohteenahan se aikoinaan mainetta alkoi kasvattamaan. Nykyisin kaikki käyvät Balilla. En kuitenkaan ihan päässyt Kutan charmiin kiinni. Paikalliset baarit kärsivät tyypillisestä 200 desibelin ongelmasta, eikä tulisi mieleenkään viettää aikaa 24/7 mölyluolissa. Kivoja hiljaisempia juottoloitakin toki löytyi, mutta ei mitään mitä nyt ei löytyisi muualtakin Aasiasta. Kuta on myös alueena yllättävän pieni. Muutaman isomman kaupan lisäksi kadut koostuvat lähinnä pikkukojuista. Itse suuntaisin lomalleni jonnekin muualle Indonesiaan." Kuta on helppo lomakohde, missä peruspalvelut ovat kunnossa. Sopii hyvin lapsiperheille. - Lovina , Bali Lovina on Kutaa huomattavasti rauhallisempi rantalomakohde Pohjois-Balilla. Tultaessa Denpasarin kentältä saa varautua mutkittelevaan noin 3 tuntia kestävään ajomatkaan Keski-Balin vuorten yli. Pohjoisessa ei ole juuri nähtävyyksisä, mutta Keski-Balin nähtävyydet ovat päiväretkien päässä. Hintataso on Kutaa alhaisempi, mutta toisaalta myöskään palveluita ei ole tarjolla vastaavaa määrää. Hotellit kärsivät samasta kunnossapito-ongelmasta kuin Kutalla, ja sesongin ulkopuolella onkin suositeltavaa tarkastaa huoneet ennen maksamista. Toisaalta täälläkin hotelleilla on usein hyvät allasalueet. Sesongin ulkopuolella huoneet saa usein puoleen hintaan ja upgradaus kannattaa. Mutta aivan kuten Kutallakin ranta ei sovellu uimiseen. Lovinasta tehdään sukellusretkiä, mutta nähtävää ei ole paljoa ja vesi saattaa olla ajoittain erittäin sameaa. "Mutta kuten ei muuallakaan ei ranta täälläkään ollut kovin houkutteleva. Aallot olivat kovia, vesi sameaa ja ranta roskainen. Lisäksi ranta oli joko täynnä maihin vedettyjä veneitä, tai asutettu vesirajaan asti." Melkein kaikki puhuvat englantia. Ruokapaikat ja liikkeet ovat keskittyneet lyhyen pääkadun varteen. Tarjolla on keskinkertaista paikallista ja länsimaalaista ruokaa. "Seuraavana päivänä irroittauduimme altaalta sen verran että lähdimme tutustumaan Lovinan pääkatuun. Kuljimme mennen tullen rantaa pitkin, kuten muutkin näyttivät tekevän. Keskusta oli aivan yhtä autio kuin rantakin. Suurin osa ravintoloista ja kaupoista sijaitsee pääkadun varrella, ja sadekauden aikaan alennukset olivat tuntuvia. Tuskin paikka koskaan suorastaan kuhisee, sillä keskusta on todella pieni, eikä liikkeitä ole useita." Lovina on rauhallinen lomakohde (ei kauhean mielenkiintoinen), mikä sopii hotellilla löhöilyyn. - Ubud , Bali Ubudiin on Denpasarista noin tunnin ajomatka. Ubud on kuuluisa käsitöistä ja riisipeltomaisemista. Kaupunki on pieni ja elämä keskittyy pääkadulle. Suosittelen kuitenkin hotellia syrjemmästä, sillä etäisyydet eivät ole pitkät ja maisemat maaseudulla paremmat. Uima-altaat voivat olla heikossa kunnossa ja hotellihuoneet on parasta tarkastaa ennen maksamista. Hinnat ovat Ubudissa maltillisemmat kuin Balin rantakohteissa, eikä ilmapiiri ole aivan yhtä kaupallinen. Saatavilla on runsas valikoima hyvää paikallista ja keskinkertaista länsimaalaista ruokaa. Maisemien lisäksi Ubudin lähistöltä löytyy vanhempia ja uudempia temppeleitä ja luontonähtävyyksiä. Suurin osa Balin nähtävyyksistä on keskittynyt saaren sisäosiin, joten päiväretket Ubudista ovat suositeltavia. Itse kaupunki on kuuluisa apinametsästään. Ubudin lähistöllä on nähtävää useammaksi päiväksi. Ubud poikkeaa kaikista muista saaren turistikohteista positiivisesti. Ubud on Balin rantakohteisiin verrattuna mielenkiintoinen, rauhallinen ja kaunis. - Jimbaran , Bali Jimbaran on Kutan etelä-puolella sijaitseva rantalomakohde. Tosin täälläkään ranta ei ole uimiseen kovin soveltuva. Jimbaranista on puolisen tunnin ajomatka Denpasariin. Hinnat ovat sisäsaarta korkeammat, ja alueella sijaitsee runsaasti kalliimmasta päästä olevia kansainvälisiä hotelleja. Suosittelen kuitenkin itse valitsemaan paikallisen vaihtoehdon. Sesonkin ulkopuolellla hinnat tippuvat puolella, ja hotellit ovat lähes tyhjillään. Täälläkin kannattaa huone tarkastaa ennen maksamista. Jimbaranissa ei juurikaan ole nähtävyyksiä, mutta se on kuuluisa meriruuistaan. "Ravintolat näyttivät aluksi autioilta, mutta auringonlaskiessa alkoi turistibusseja virrata paikalle. Itseasiassa ravintolat noutavat ja vievät asiakkaansa ilmaiseksi. Me kuitenkin olimme jo paikan päällä joten valinta oli vapaa. Kaikki ravintolat tarjoavat samaa perussettiä. Mereneläviä grillattuna, paistettua paikallista salaattia valkosipulilla ja riisiä. Valitsimme paikan jonka sisäänheittäjät olivat vähiten ärsyttäviä, ja neuvottelimme ruokamme hinnan. Elikot myydään painon mukaan, ja on hyvä tarkastaa ettei joukossa ole esim. jo kuolleita päättömiä rapuja kun ruoka lyödään vaakaan. Listalta löytyi myös kanaa ja kasviksia, joten ei hätää vaikkei merenelävät uppoaisikaan." Jimbaran on helppo kohde, ja sopii luksuslomailuun. Mutta hintataso on muuta maata huomattavasti korkeampi, eikä hotellialueen ulkopuolella nähtävää juuri ole. - Bunaken , Pohjois-Sulawesi Tämä sukeltajien paratiisiksi mainittu saari oli ensikosketukseni tropiikin halpa bungalow majoituksiin. Bunaken on siis saari Manadon edustalla. Manadoon pääsee lentäen Jakartasta, ja saaren resortit poikkeuksestta järjestävät venekyydin Manadosta Bunakenille. Kokonaismatka aika Jakarta-Bunaken nelisen tuntia. "Mainittakoon, että tämä oli meikäläisen ensimmäinen reissu tropiikissa sijaitsevalle saarelle. Ja ensimmäinen kerta kun tarkoituksena oli yöpyä saarella bungalowissa. Tästäkin minua oli varoiteltu, ja olin mielestäni hyvin varustautunut. Tiesin, ettei bungalowiin tule lämmintä vettä (saarella ainoastaan yhdellä resortilla tulee lämmintä vettä bungaloweihin), ja olin kuullut etteivät bungalowit aina ole "tiiviisti" rakennettuja, joten ötökät liikkuvat vapaasti. Olin myös tietoinen jatkuvista sähkökatkoista, ja blondi kun olen, niin polttavasta auringosta. Mukana oli siis taskulamppuja, aurinkorasvaa, after sunia, hyttysmyrkkyä, hyttyskarkotetta ja kaiken maailman rantaläpyskät." Juuri muuta syytä kuin tulla saarelle kuin sukeltaminen ei ole. Mutta sukellusvedet ovat kyllä loistavat, tähän asti paras sukelluskohde missä olen käynyt. Näkyvyys kymmeniä metriä, ja paljon nähtävää. Mutta sukeltamisen lisäksi muuta tehtävää tai palveluja saarella ei sitten olekaan. Ruuan, juoman ja muidenkin tarvikkeiden suhteen on riippuvainen omasta varastostaan ja resortin tarjonnasta, mikä ei aina ole kauhean kummoinen. "Päivät saarella olivat ankeita. Muut vieraat olivat koko ajan sukeltamassa. Mutta toisaalta mitä kukaan olisikaan tehnyt resortissa päivällä? Ei siellä varsinaisesti mitään palveluja ollut. Juomat haettiin itse jääkaapista, ja kuitattiin pöydällä olevaan kirjaan. Ruoka tarjottiin kolmesti päivässä (kuului majoituksen hintaan, no pakko, varsinaisesti mitään rantaravintoloita ei ollut lähettyvillä). Aterioinnin jälkeen astiat vietiin itse keittiöön. Voitte uskoa että ei mennyt ihan putkeen ekalla aterialla. Jotenkin sitä on hotelleissa tottunut, että ravintoloissa on tarjoilijoita...noh, kyseessä ei tietty ollut varsinainen ravintola, vaan enemmänkin kouluruokalan tyyppinen ratkaisu." Bunakenilla voi sukeltamisen lisäksi tietysti snorklata, mutta muuhun rantatelmimiseen rannnat eivät sovellu. "Saarella ei siis päivisin ollut mitään tekemistä. Resortin ranta oli mangrovea, joten se niistä löhöilen rannalla ja polskuttelen meressä haaveista. Beach-elokuva oli kyllä kaukana tästä trooppisesta saaresta. Muutaman kerran nyrkin kokoisen hämähäkin bungalowissa nuijittuamme, päätin tiedustella onko saarella tappavan (siis ihmiselle vaarallisia) myrkyllisiä ötököitä. Kuulema on, tuhatjalkaisia. Ja vielä äksyjä sellaisia." Bunaken oli ok paikka aloittaa sukellusharrastus, mutta tavallaan rikas vedenalainen maailma meni osittain hukkaan. Fiilis sen jälkeen kun edessä oli enää vapaita hupisukelluksia nousi koko saaren suhteen. Kuumassa bungalowissa kirjojen parissa vietetyt päivät ötököiden keskellä eivät olleet kauhean mieltä ylentäviä. Jos ei ole aivan sinut veden kanssa tai uimisessa on yhtään epävarmuutta, niin suosittelisin alkeiskurssipaikaksi paikkaa missä harjoitukset aloitetaan uima-altaassa. "Kaikki harjoitukset tehdään Bunakenilla meressä. Allasharjoitukset, joko matalassa laguunissa, ranta vedessä tai muuten matalassa vedessä. Kurssin aluksi mietin kyllä, että jos kauhean arka on, tai vesi ei ehkä ole se omin elementti, niin sukeltaminen kannattaa aloittaa altaassa. Valita siis kurssipaikka jossa harjoitukset tehdään ensin altaassa. Veden suolaisuus on ensimmäisillä sukelluksilla pienoinen rasite, nenää, poskionteloita ja kurkkua kirvelee kunnolla. Suomessa tätä ongelmaa ei meressä ole. Toisaalta eipä ole 29 astetta lämmintä kirkasta vettäkään." "Sanoisin Bunakenista, että vaikka se saattaa olla vaativa paikka aloittaa sukellusharrastus, niin suosittelen. Missä muualla ensimmäisten sukellusten aikana näet mustekaloja, leijonakaloja, jättiläismerikilpikonnan ja ison barracudan? Muita eksoottisuuksia, joita Bunakenilla voi nähdä ovat mm. erilaiset hait ja jättiläissmpukat." Jos sukeltaa niin suosittelen matkaa Bunakenille lämpimästi. Vaikka olisi kokenutkin sukeltaja niin uskon ettei tule pettymään, ja viikko saarella vierähtää nopeasti. Paikka sopii kuitenkin vain seurueille, joissa kaikki sukeltavat. Sukeltajien lähtiessä aamulla resortista, ei saarella juuri mitään tapahdu ennen kuin sukeltajat illalla palaavat ruokailemaan. - Minahasa highland , Pohjois-Sulawesi Pohjois-Sulawedelle jos menee kannattaa käydä tutustumassa sisämaan antiin. Autolla Manadosta highland resortteihin pääsee muutamassa tunnissa. Kannattaa valita parhaasta päästä, hinnat eivät päätä huimaa. Täällä ihmiset eivät ole kovin kielitaitoisia, mutta tietysti erittäin ystävällisiä. Pohjois-Sulawesi on kristittyä aluetta, mikä puolestaan vapauttaa naisten pukeutumista ja liikkumista. "Täällä länkkäri oli ajoittain paikallinen nähtävyys. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja avoimen uteliaita. Hyvin pian myös selvisi , ettei paikka ollut varsinainen turistirysä. Nähtävyyksiä ei oltu "tuotteistettu". Tämä tarkoitti hyvässä mielessä sitä, että paikat olivat alkuperäisessä tilassaan, ja minkäänlaisia turistihuijareita ei paikoilla pyörinyt. Toisaalta, jos jotain haluaa nähdä, vaatii se hieman etukäteisperehtymistä. Aina ei myöskään ole selvillä ovatko tiet kunnossa tms.Tulee myös muistaa ottaa mukaan retkille omat vesipullot yms. varusteet, sillä myymälöitä ei ole joka nurkalla." Nähtävää on useammaksi päiväksi. Ainoa tapa kierrellä nähtävyyksi on vuokrata auto ja kuljettaja. Paikalla on myös erittäin värikäs ja vahva kulttuuri, johon kannattaa koittaa paikallisten avustuksella tutustua. "Resortista olisi myös järjestynyt opas, mutta päätimme, että kuljettaja riittää. Ja hyvin mielestäni riitti. Kuski osasi englantia, ja oli halukas vastailemaan kysymyksiin. Jossain vaiheessa hieman huvitti, että Indonesian saarilta löytyy joka puljusta englantia puhuvia ihmisiä, kun taas Shanghaista niitä saa etsiä kissojen ja koirien kanssa." Tarjontaa kaupallisella puolella ei paljoa ole, mutta toisaalta myös hinnat ovat erittäin edulliset. Ja ruoka hyvää. Voin suositella Minahasa highlandiä lämpimästi omatoimisille matkailijoille. Voittaa Balin mennen tullen. - Manado , Pohjois-Sulawesi Pohjois-Sulaweden pääkaupunki, missä myös lentokenttä sijaitsee. Kaupunki on aika tyypillinen Aasialainen keskikokoinen kylä. Nähtävyyksiä ei paljoa ole, mutta koska Manado toimii pysäkkinä monille paikkallisillekin matkailijoille, on kaupungissa suht hyvä valikoima hotelleja. Suosittelen valintaa hienommasta päästä, sillä hintataso on todella edullinen, eikä huoneiden kunnosta aina ole takeita. "Manadosta löytyy hotelleja joka lähtöön. Muutama ehkä ylitse muiden. Ja taas huoneen upgradaus kannattaa." Vaikka Bunaken onkin suosittu sukelluskohde turistien keskuudessa, ei Manadossa juuri valkonaamoja pyöri. Uteliaisiin katseisiin ja välillä outoonkin käyttäytymiseen maalta tulleiden ihmisten osalta saa varautua. "Tavoitteena oli loman viimeisinä päivinä laiskotella altaalla. Ilmeisesti allaskulttuuri oli kuitenkin paikallisille todella vieras, ja altaalla makoillessa sai välillä paljon kummastunutta yleisöä. Sama ihmettely jatkui ostoskeskuksissa. Varsinkin lapset tuijottivat ja osoittelivat avoimesti. Ja kauhean kiinnostuneita oltiin, että mitä se valkonaama ostaa... Ja hauskaa oli." Täälläkään ei englanninkielen taito ole itsestäänselvyys, mutta ihmiset ovat mukavia ja avuliaita. Manadossa on hyvä paeta muuta maailmaa muutaman päivän verran matkalla Bunakenille tai Minahasa highlandiin, mutta varta vasten en kaupunkiin lähtisi suunnistamaan. "Manadolla on oma karismansa, vaikkei kaupungilla ole tarjota paljoa nähtävää. Uima-altaalta oli hyvät näkymät kaupungin yli, ja pohdittua tuli millaista olisi asua ja elää Indonesiassa." - Kupang , Länsi-Timor Kupangiin lentää muutamassa tunnissa ainakin Jakartasta ja Balilta. Länsi-Timor on yksi Indonesian köyhimpiä alueita, eikä saarelta varmaan löydy mitään mikä olisi turistin ulottumattomissa rahallisesti. Isomman haasteen taas aiheuttaa löytää edes keskitasoista majoitusta. Täällä jos jossain huone on tarkastettava ennen maksua. Ihmiset ovat identeetiltään hieman erilaisia kuin muualla Indonesiassa, mutta alkujäykkyyden jälkeen iloisia ja avuliaita. Huolimatta Australian vaikutuksesta, ei englanti ole yleisesti puhuttu kieli. "Länsi-Timor ja Kupang olivat todella positiivinen yllätys. Ihmiset olivat alkukankeuden jälkeen mukavia ja avuliaita. Nähtävyydet ovat pieniä ja ei kaupallisia, mutta ne olivat ok. Saaren muilla osilla olisi ilmeisesti paljonkin annettavaa, ja siinä missä Kupang ei ole erityisen kaunis kaupunkin, sen ympräillä olevat pikkukylät ovat varsin värikkäitä. Kupang oli kuitenkin mainettaan parempi, ja ympäristö erittäinkin luonnollisessa tilassa. Toki välillä autossa poppi soi 150 db ja paikalliset polttivat ketjussa, mutta ei mitään mitä ei sietäisi. Hotellihuoneen kanssa on oltava tarkkana, mutta toisaalta valikoimaa riittää. Haluan ehdottomasti vielä joskus tulla takaisin ja piipahtaa myös itäpuolella saarta." Kupang tarjoaa nähtävää muutamaksi päiväksi, ja koko saarella nähtävää on useammaksi viikoksi. Auton ja kuljettajan vuokraaminen kiertelyyn on ainoa vaihtoehto. Ennen syrjemmälle siirtymistä kannattaa varastot täydentää Kupangissa, sillä kaupungin ulkopuolella valikoimat ovat huomattavasti heikommat. "Meidän piti täydentää varastojamme, ja olimme kysyneet löytyisikö jostain kauppaa mistä saisimme pyyhkeet, hyttysmyrkyt, juomat ja paperia kaikki samasta paikasta. Flombamorista kuulema löytyi mitä vain. Noh, ehkei sieltä aivan mitä vain löytynyt, mutta paikallisittain valikoima oli kattava." Kupangin rannat ovat likaisia ja eivät sovellu uimiseen. Muualla saarella asiat saattavat olla toisin. Mikään rantaloma kohde Länsi-Timor ei varmastikaan kuitenkaan ole. Saarella pääsee tutustumaan vähemmistökansoihin ja luonnonihmeisiin, vielä aika koskemattomassa tilassa. Mahdollisuus mikä Kaakkois-Aasiassa on käymässä vähiin. Paikka sopii hieman aikaisempaa matkailukokemusta omaaville matkailijoille. Täällä pienestä ei tule hätkähtää. Saari on erittäin mielenkiintoinen ja tarjoaa varmasti jotakin uutta kokeneemmallekin matkailijalle. Itse varaisin seuraavalla kerralla useamman viikon aikaa ja lähtisin kiertelemään saarta myös Itä-Timorin puolelle. Singapore Varmasti yksi Aasian helpoimmista kohteista. Lentäen suoraan Shanghaista noin neljässä tunnissa. Helppouden lisäksi Singapore on erittäin kallis verrattuna muuhun Kaakkois-Aasiaan. Hotelli kannattaa valita joko joen rannan ravintola-alueiden lähettyviltä Marinasta tai liike-elämän ja kauppojen keskittymästä Orchid roadilta. Singaporessa nähtävää ja puuhattavaa on runsaasti ja yleisesti puhuttu englannin kieli helpottaa liikkumista ja asiointia. Yksi suosituimmista nähtävyyksistä on varmasti Singaporen kuuluisa eläintarha. "Eläintarhaa oli mainostettu, niin eläin, kuin katsoja ystävälliseksikin. Aitaukset olivat isot, mutta siitä huolimatta eläimiä näki hyvin. Aitoja ei ollut, vaan eläinten vapaa kulku oli estetty syvillä ojilla ja muilla rakennelmilla, jotka oli taitavasti naamioitu. Yösafarilla valaistus oli rakennettu niin että vaikutelma pimeydestä säilyi, ja valoa oli juuri tarpeeksi eläinten näkemiseen. Eläintarhasta jäi hyvä fiilis (sateesta huolimatta), ja yösafari oli kokemisen arvoinen." Eläintarhan lisäksi päivä vierähtää nopeasti Sentosan huvittelusaarella. "Toinen ”täytyy kokea” nähtävyys oli Sentosa-saari. Sentosa on singaporelaisten pieni huvittelusaari. Saarelle pääsee autojen lisäksi lautalla ja köysirataa pitkin. Saaren nähtävyyksiin kuuluu mm. perhospuisto, Singaporen historiasta kertova näyttely, näköalatorni, kelkkamäki, 4D-teatteri, delfinaario, soiva lähde, hiekkaranta ja meriakvaario. Ajanpuutteen vuoksi jouduin hieman tekemään valintoja, ja päätin kokeilla kelkkamäkeä, 4D-teatteria, vierailla perhospuistossa ja lopettaa visiitti seitsemän aikoihin alkavaan suihkulähde-esitykseen." Singaporen tarjonta on kuin missä tahansa länsimaalaisessa miljoonakaupungissa. Ja hinnat samaa luokkaa. Koska valikoimat ovat kuitenkin hyvät kannattaa shoppailu niiltä osin, mistä puutetta esim. Kiinassa on. "Singaporen keskustan nähtävyksiin kuuluu mm. rannassa sijaitseva Merlion patsas, Suntec Cityn Fountain of Wealth (maailman suurin suihkulähde?), hotelli Rafflesin Long bar ja tietysti Singapore slingit. Singapore joen rannassa on iltaisin kaikenlaista tapahtumaa, ja ranta on Boat Quayn, Robertson Quayn ja Clarke Quayn kohdilta täynnä ravintoloita. Hinnat ja menut laidasta laitaan. Joen rannassa sijaitsevien ruokapaikkojen lisäksi etniset alueet, kuten Chinatown ja Little India tarjoavat todella herkullisia elämyksiä edulliseen hintaan. Oma lempparini oli intialainen kasviscurry banaaninlehdillä tarjottuna." Singaporessa liikkuessa kannattaa hyödyntää maan hyvää julkista liikennettä. Tietysti liikkumista myös helpottaa maan pieni koko. Saari on helposti viikossa koluttu. "Liikkuminen Singaporessa on ehkä maailman helpointa. Metrot, bussit ja taksit ovat kaikki turisteille helppoja vaihtoehtoja. Aikataulut löytyvät englanniksi, ja lippujen myyntiautomaatit toimivat samalla kielellä. Lisäksi asemilta löytyy henkilökuntaa joilta voi kysyä neuvoja. Takseja on saatavilla hyvin, paitsi tietysti aasialaiseen tapaan silloin kun sataa vettä tilanne on toivoton. Tämän johdosta sateenvarjo osoittautui hyväksi kapistukseksi." Singapore on varmasti menettänyt osan viime vuosituhannen lopun loistostaan. Ja muun Aasian länsimaalaistuessa nopeasti ei tämä paikka enää tarjoa niin erityistä fiilistä kuin ennen. Singapore on kuitenkin helppo paikka kokemattomalle matkailijalle kokea Aasia pähkinän kuoressa, turvallisesti ja kodikkaasti. "Toki elämää Singaporessa helpottaa englannin kieli, jota kaikki taksikuskeista lähtien puhuvat. Ja ihmisten kohteliaisuus ja länsimaiset käytöstavat. Eksotiikkaa etsivän matkailijan on Singaporeen kuitenkaan turha suunnata. Singapore tuntui olevan laimeampi versio kaikesta, eikä sillä tuntunut olevan mitään omaa. Kiinalaiset eivät olleet aivan niin kiinalaisia, intialaiset eivät aivan intialaisia, thai-ruoka maistui laimeammalta kuin Bangkokissa, Gado-Gado ei ollut yhtä pähkinäistä kuin Indonesiassa, eivätkä ihmiset aivan pysty tavoittamaan englantilaisten kohteliaisuutta tai saksalaisten täsmällisyyttä. Chinatownin kiinalaiset silkkituotteet näyttivät kovasti samoilta kuin Shanghain kaduilla, mutta miten ne olisivat olleet samoja, koska hinta oli moninkertainen? Eikä ilmassa enää leijunut jännittävä muutoksen ilmapiiri, joka saa kaupungin sykkimään vuorokauden ympäri. Kuten Shanghaissa. Kaupunki oli aivan kuin pysähtynyt, vaipunut uneen. Säännöistä lipsuttiin, koska rangaistuksia ei enää kukaan jaksanut vaatia. Hinnat olivat korkeampia kuin naapurimaissa, vaikkei kukaan oikein enää osannut selittää miksi. Minulle Singapore oli pettymys. " Sopii helppoa kaupunkilomaa hakeville matkailijoille. Erittäin hyvä kohde lapsiperheille. Viikko Singaporessa riittää hyvin. Filippiinit (yksi lyhyt kaupunkilomalla ja kaksi kertaa kierrelty maata useamman viikon ajan) - Manila , (käyty 2 kertaa) Tämä surullisenkin kuuluisa Filippiinien pääkaupunki on tehnyt molemmilla kerroilla todella hyvän vaikutuksen. Shanghaista Manilaan pääsee suoralla noin 3,5 tunnin lennolla. Koska kaupungista löytyy kaikkea laidasta laitaan kannattaa majoitus valita Makati-alueelta, joka on expattien ja bisneselämän keskittymä. Täynnä hienoja ostoskeskuksia ja ravintoloita. "Manilassa kannattaa suorittaa jonkin verran valintaa alueen, ja majoituksen suhteen. Ihan jo senkin takia, että ruuhkat voivat olla aikamoiset. Koska kyseessä oli lyhyt visiitti, niin lentokentän läheisyys oli yksi kriteeri majoituksen valintaan. Toisaalta kahden viikon matkailun jälkeen budjettia ei ollut enää paljoa jäljellä, jotenPeninsulat ja Shangri-Lat saattoi unohtaa. Outoa kyllä, toisin kuin Indonesian sisarkaupungissa Jakartassa, täällä hotellihuoneiden hinnat olivat aika kovia. Keskitasoisesta hotellista löytyi kuitenkin varaa valita huonetyypistäkin. Päädyin siis Makatiin, Manilan Beverly Hillsiin. Liiketoiminnan keskittymään, jossa rikkaat ja ulkomaalaiset käyvät toissa ja asuvat suljetuilla asuinalueillaan aitojen takana (Bel Air 1 & 2). Olin siis kaukana Manila Bayn kuuluisista sumuisista (=saasteisista) auringon laskuista, ja Tondosta, Aasian tiheimpään rakennetusta slummialueesta." Käytännössä kaikki puhuvat englantia. Liikkuminen tapahtuu joko taksilla tai Jeepneyllä. Tässä tulee kuitenkin muistaa ilman kaupunkituntemusta Jeepneyt voivat olla hankala valinta, vaikka paikalliset ovatkin ystävällisiä ja avuliaita. Manilassa liikkuminen missä tahansa yksin yöllä ei ole täysin suositeltavaa. "Historiastaan johtuen on Filsuissa englanninkielen asema aivan toista luokkaa, kuin muualla Kaakkois-Aasiassa. Englanninkielisen kirjallisuuden lisäksi päätimme hyödyntää maan kaksikielisyyttä piipahtamassa elokuvissa. Harvinaista herkkua Kiinassa asuville." Manilassa nähtävää on pitkäksi viikonlopuksia ja loppu viikko kuluu hotellin allasalueella oikein rattoisasti. Manilan historialliset nähtävyydet ovat tutustumisen arvoiset. "Manilasta monilla matkailijoilla on huonoja kokemuksia, ja monet ohittavat kaupungin kiireellä. Itselleni Manila kuitenkin osoittautui Bangkokin veroiseksi viikonloppukohteeksi. Ilmasto on ympäri vuoden hyvä, hinnat vielä muutakin Kaakkois-Aasiaa alhaisemmat, historiallisia nähtävyyksiä mukava määrä, palvelukulttuuri hengissä ja tarjontaa niin ravintoloissa, kuin ostospaikoissa löytyy." Hinnat ovat suht edulliset ja tarjonta hyvää. Shoppailun voi keskittää kätevästi Makatin useisiin ostoskeskuksiin: Greenbelt 1-5, Ayala Centre, Atrium ja Glorietta 1-3. "Kadut ja ostoskeskukset olivat suht siistejä, ilmassa leijuvasta pölystä huolimatta. Ja niin kuin kaikkialla Filippiineillä, ihmiset avoimia, nauravia, ystävällisiä ja puhuivat loistavaa englantia. Ruoka oli edullista ja maittavaa, sekä juomat tarpeeksi isoja. Uusin lempparini: vihreä mango margarita , lurps!" Manilan visiitin voi hyvin yhdistää rantalomaan jollain muulla saarella. Suosittelen kaupunkia muuhunkin kuin lentokoneen vaihtoon. Kaupungin tarjonta on laajaa ja hinnat esim. Bangkokia alhaisemmat. Kaupungilla on myös paljon tarjottavaa itsestäänkin esim. pitkäksi viikonlopuksi. Aliarvostettu ja helppo matkakohde, joka sopii melkein kaikille tervettä matkailijajärkeä omaaville. - Puerto Galera , Mindoro Puerto Galera on kuuluisa niin sukelluskohteena kuin 24/7 aukiolevista baareistaan. Galerassa ei ole lentokenttää, ja parhaiten sinne pääsee ottamalla autokyydin Manilasta Batangaksen satamaan, ja siitä veneellä kohderannalle. Automatka kestää noin 2 tuntia, ja vene matka noin tunnin. Hotellit melkein poikkeuksetta järjestävät kyydin. "Sanoisin, ettei pimeällä veneily ole riski sinällään, mutta, jos kuljetusta ei ole järjestetty etukäteen, on Batangaksen satama kovin hiljainen öisin. Siinä tapauksessa on parempi jäädä hotelliin, joko Manilaan tai Batangakseen, ja ottaa aamulla vene rantsulle. Me kuitenkin seilasimme kohtuullisessa säässä suoraan resorttiin." Suoritin sukelluksen jatkokurssin täällä, ja paikka oli siihen oikein sopiva. Vedenalainen maailma ei kuitenkaan ollut kauhean vaikuttava, jos ajatellut tulevansa vain huvisukeltamaan viikoksi. Rannat eivät myöskään sovellu kauhean hyvin uimiseen, ja rauhaa ja hiljaisuutta etsivien on parempi valita jokin yksinäinen resortti rantojen ulkopuolelta. "Ensimmäinen majapaikkamme oli valittu rannan ja sukellusmahdollisuuksien perusteella. Ranta oli Big Laguna, jonka vieressä sijaitsivat isommat ja vilkkaammat Small Laguna ja Sabang Beach. Venematkan päästä muita suosittuja rantoja on mm. Coco Beach ja White Beach." Palvelut ovat pitkälle jalostetut rannan hotelleissa, mutta paljoa nähtävää Galeran ympäristö ei tarjoa. "Oriental Mindoron rannat ovat Boracayn jälkeen varmasti Filippiinien suosituimmat turistirantakohteet, joten ravintoloista, sukelluskeskuksista ja vesiurheilu mahdollisuuksista ei ole pulaa. Syksy on ehdottomasto low season aikaa tässä osassa Aasiaa. Taifuunikausi päättyy virallisesti syyskuun lopussa, mutta lokakuun alun kelit saattavat olla hyvinkin vaihtelevia. Lämpöä kuitenkin riittää ympäri vuoden!" Ilman aikomusta suorittaa sukelluskurssi en tänne lähtisi pelkästään sukeltamaan. "Sukelluskohteet sijiaitsivat kaikki lähellä rannikkoa, ja keskuksella oli useita veneitä käytössään, joten päivisin saattoi melkolailla suunnitella sukelluksensa omien halujensa mukaan. Ryhmät olivat pieniä, ja siirtymiseen kului vähän aikaa. Veneessä ei siis tarvinnut turhia hikoilla eikä palella. Ajoittain sukelluksilla virtaus oli turhankin voimakas, mutta yleisesti olosuhteet olivat hyvät. Tällä kertaa en onnistunut polttamaan kuin pienen alueen sormesta (mikä lie meduusa). Vedenlämpötila Puerto Galeran vesissä on tasaisesti 28 astetta ympäri vuoden, ja näkyvyys on kohtalainen. Siis varmasti hyvä verrattuna esim. Suomen vesiin, mutta edelleenkään Bunakenia voittanutta ei tällä saralla ole löytynyt. Näkyvyys oli siis kymmeniä metrejä, ei kuitenkaan mitenkään ääretön." Toisaalta jos seurueen kaikki jäsenet eivät sukella voi tämä olla oikein oiva kompromissi. "Puerto Galeran ympäristö on helppo lomakohde. Tämä oli toinen visiittini Filippiineillä, ja sanoisin että pidin kuitenkin enemmän Leyten koskemattomuudesta. Erityistä viihdetarjontaa turisteille oli sieltä turha etsiä, mutta nähtävyydet ja luonto olivat vaikuttavampia kuin itäisellä Mindorolla. Lisäksi rannat ovat Puerto Galeran lähistöllä osittain pilattu valjastamalla ne lukuisten kaupustelijoiden, kymmenien sukelluskeskusten ja satojen veneiden käyttöön. Toisaalta Mindoro tarjoaa enemmän mahdollisuuksia aktiivilomailuun ja shoppailuun." Liikkuminen tapahtuu yksinomaan veneillä, joten tänne matkaavien pitää sietää jonkin verran veneissä keikkumista. Muutoin sanoisin kohteen olevan helppo, jos nyt ei kuitenkaan kauhean antoisa, kaikille matkailijoille. Mitään suurempaa eksotiikkaa on täältä turha hakea, mutta syrjäisemmät resortit uima-altaineen sopivat hyvin myös lapsiperheille, vaikka perinteistä rantalomaa täältä onkin turha tulla hakemaan. - Sogod Bay , Leyte Leytelle lennetään Manilan kautta. Saaren lentokenttä löytyy Taclobanista, mistä matkaa jatketaan taksilla resortteihin. Koko saari on aika tasaisesti asutettu, tosin asumukset ovat kaupunkien ulkopuolella aika vaatimattomia. Resortteja on levittäytynyt ympäri rantalinjaa, ja luksusvaihtoehtoja lukuunottamatta valikoimaa löytyy laidasta laitaan. Saaren kaupallinen tarjonta ei ole kaksinen, mutta toisaalta hinnat ovat halvat. "Sukelluskeskuksia saaren eteläosista löytyy useita, ja myyntivalttina toimii valashaiden bongaus. Keskuksista suurin osa sijaitsee rannalla, joka on kauttaaltaan meren rantaan huuhtomien korallin palasten peitossa. Iltaisin tuuli yltyi aikaimoiseksi puhuriksi, mikä vilvoitti ilmaa mukavasti ja karkotti vähäiset hyttyset. Sukelluskeskusten lisäksi rannalle on majoittunut useita karaokebaareja. Aina ei siis tarvinnut istua iltaa oman resortin kuppilassa. Kaiken kaikkiaan ensi vaikutelma oli todella hyvä, ja sellaisena se säilyi koko resortissa vietetyn ajan. Loistava paikka! So good." Tämä on ollut toiseksi paras sukelluskohde missä olen käynyt. Näkyvyys on hyvä, ja tietysti vesissä uiskentelevat valashait ovat ehdoton vetonaula. "Sukellustoverini kehuivat näkyvyyttä, pehmeitä ja kovia koralleja sekä kalojen runsautta. Itselleni nousi mieleen muistikuvat Bunakenin lähes rajattomasta näkyvyydestä, värikkäistä koralleista ja ympärillä pyörivistä trooppisten kalojen parvista. Leytellä näkyvyys oli kyllä hyvä koko matkani ajan (10-30 m), mutta ei se pystynyt kertaakaan lyömään laudalta Bunakenin superkirkkaita vesiä." Muutakin nähtävää saari tarjoaa, joten sanoisin että paikka sopii hyvin myös seurueille joissa kaikki eivät sukella. Tosin sukelluksille lähdetään aamulla ja koko päivä vietetään usein veneessä ja resorttiin palataan iltapäivällä. Paikka on erityisesti paljon sukeltavien suosiossa ja kolme sukellusta päivässä on täällä enemmän sääntö kuin poikkeus. Valashait myös houkuttelevat paikalle vedenalaisesta valokuvauksesta innostuneita, ja taisinkin olla ainoa jolla kameraa ei ollut mukana. Saarella ei juuri ole takseja, mutta kaikenlaisia mopokyytejä löytyy. Pyörän voi myös vuokrata itselleenkin pariksi päiväksi, jolloin nähtävyyksien kiertely sujuu vaivattomammin. "Lähimpänä sukelluskeskusta sijaitsi Padre Burgosin kaupunki (?). Siellä oli siis lähdettävä käymään. Nopsalla kyselykierroksella resortin paikallisilta työntekijöiltä tuli aika selväksi, ettei tuossa kylässä ollut juurikaan mitään sen kummallisempaa nähtävyyttä. Hieman kauempana sijaitsevaa Maasinin kaupunkia paikalliset uskalsivat suositella hieman innokkaammin. Jos vuokraisin moottoripyörän voisin kuulema ajaa Padre Burgosin läpi Maasiniin." Kuten muuallakin Filsuissa, täälläkin melkein kaikki puhuvat englantia. Ruoka oli erittäin hyvää, vaikka aina ihan kaikkea ei aina ollut saatavilla. Ihmiset ovat kuitenkin paljon avoimempia ja uteliaampia kuin Manilassa. Paikallisten kanssa jutustelu on yhteisestä kielestä johtuen oikein mukavaa ajankulua. Ihmisten ystävällisyys kompensoi sen ettei kaikki aina aivan sujunut odotetusti. Viikko sukeltaessa vierähtää nopeasti. Suosittelen paikkaa myös hiljaisuudesta ja rauhasta nauttiville. Oikein mielenkiintoinen ja rentouttava lomakohde. - Tacloban , Leyte Taclobaniin, Leyten saaren pääkaupunkiin pääsee ainakin Manilasta muutamassa tunnissa. Hotellivaihtoehdot ovat keskinkertaisia, ja huone kannattaa tarkastaa ennen maksua. Kaupunki on pieni ja kaikki hotellit on nopeasti käyty läpi autolla. "Filippiineillä on noin 90 miljoonaa asukasta, mutta Leyten saarella niistä vain noin 1,7 miljoonaa. Leyte ei ole varsinainen turistien top ten kohde Filippiineillä, vaikka sukellusvedet tässä pahamaineisen Mindanaon saaren vieressä sijaitsevassa saaressa ovat loistavat. Sijainti on kuitenkin kaukana Manilasta tai Cebusta, ja sukelluksen lisäksi turisteille nähtävää on tarjolla kovin vähän. Saaren ollessa vielä suht "koskematon" on omatoiminen matkailu kuitenkin antoisaa ja suositeltavaa. Ei merkkiäkään huijareista ja rosvoista joihin mm. Manilan matkailija joutuu varautumaan. " Englanti on laajalti puhuttu, mutt aivan kaikki eivät sitä kauhean hyvin osaa. Mutta ihmisten ollessa ystävällisiä asiat hoituivat. "Filippiineillä melkein kaikki puhuvat englantia ainakin jonkinlaisella korostuksella. Mutta meidän kusksi nyt sattui olemaan yhtä kielitaidoton kuin virkaveljensä Shanghaissa.Joten kiersimme siis seitsemisen Lonely Planetin suosittelemaa hotellia, kun saavuimme Taclobaniin. Muutaman hotellin jälkeen tuli selväksi ettei hotellihuoneelta kannata kummia odotella. Milloin lämmintä vettä ei tullut huoneeseen, milloin ikkunan takana oli rakennustyömaa, milloin torakat juoksivat vastaan kun huoneen ovi avattiin. Kierroksen lopuksi päädyimme suht hyvätasoiseen keskustahotelliin mistä otimme isoimman ja kalleimman huoneen mitä löytyi. Tarkoittaen siis n. 20 neliön huonetta, ainoastaan hieman homeisella kylppärillä, josta löytyi ainoastaan yksi torakka. Hinta 60 euroa yö." Tacloban on Imelda Marcosin vanha kotikaupunki, ja nähtävyydet pyörivät sotahistorina lisäksi hänen ympärillään. Nähtävää riittää muutamaksi päiväksi. Uima-altailusta tai rantalomailusta ei Taclobanissa kannata haaveilla, joten reissu kannattaa yhdistää lomaan jossain saaren eteläkärjen resorteista. Kokonaisuutena muutamakin viikko vierähtää saarella nopeasti. Kohde sopii omatoimisille matkailijoille, ja on helppo ja mielenkiintoinen paikka lomailla. - Sohoton , Samar Samarin saari on yhdistetty Leyten pohjoiseen kärkeen sillalla, joten siirtyminen tapahtuu kätevästi Jeepneyllä tai omalla autolla. Leyten luonnonihmeiden ollessa rajalliset, tarjoaa Sohoton luonnonpuisto oivan päivämatkakohteen. Majoitusvaihtoehdot ovat kuitenkin alueella varsin vaatimattomat ja vähäiset, joten päivä matkan ollessa ajallisesti mahdollinen suosittelen yöpymistä Taclobanissa. "Taclobanin ihmeet oli suurimmaksi osaksi nähty, ja mieli teki trooppisen luonnonhelmaan. Leyten saarelta löytyy muutamakin luonnonpuisto, mutta Taclobania lähin puisto sijaitsee Leyten pohjoispuolella olevalla Samarin saarella. Lonely Planet on ohjeistanut miten tuonne Sohoton-nimiseen puistoon Taclobanista pääsee (Tacloban ei ole mikään turistikeskus, joten pakettiretkistä on turha haaveilla). Paikallinen tursti-info oli vielä jopa vahvistanut kirjan tiedot, joten ei kun matkaan!" Toki jos haaveilee useamman päivän patikointiretkistä, kannattaa majoittua Baseyhin. Huoneet täytyy tarkastaa ennen maksamista. "Samarin saarella sijaitsevassa Sohoton luonnonpuistossa voi patikoinnin lisäksi ihmetellä mm. tippukiviluolia. Patikointi ei houkuttanut, mutta jalka vipatti luolien suuntaan. Eli LP auki ja tutkailemaan miten Sohoton luoliin pääsisi tustustumaan. Teoriassa yksinkertaista, jeepney Maasinin bussiasemalta, hypätään pois kyydistä Baseyssä, mennään maksamaan pakolliset maksut kylän turismitoimistoon, joka järjestää kyydin ja oppaan. Eli eikun bussiasemalle. " Jos Taclobaniin asti menee olisi sääli olla käymättä Sohotossa. Sen verran hieno ilmestys luola värikkäine oppaineen oli. Myös veneajelu luolille tarjosi loistavan mahdollisuuden katsella joenvarren kaunista luontoa. "Sohoton luonnonpuisto oli varmastikin Taclobanin nähtävyyksistä hienoin. Matkaa Sohoton luolalta olisi voinut jatkaa muihin luoliin, mutta päätimme palata Baseyhin tässä vaiheessa, sillä emme tienneet mihin aikaan viimeinen kuljetus Taclobaniin lähtisi. Baseyssä kun ei ole mitään muuta nähtävää, joten yöpyminen siellä ei houkuttanut. " Visiitille Samariin on hyvä varata yksi pitkä päivä. Jos kaikki sujuu mutkattomasti menee reissu nopeammin, mutta takuita siitä ei ole. Kun Leytella poistutaan kaupungeista ei englanti enää ole yleisesti puhuttua, eikä kaupallista tarjontaa turisteille juuri ole. Matkan sujuvuus riippuu paljon siitä kuinka nopeasti löytää oikean Jeepneyn, kuinka lähellä Baasinia osaa jäädä pois kyydistä, kuinka nopeasti löytää kyydin turistitoimistoon, onko turistitoimistossa ketään paikalla yms. Joten vaikka retki olisi teoriassa mahdollista suorittaa esim. 6 tunnissa, niin matkaan kannattaa lähteä aikaisin aamulla. Pimeän tultua ei Jeepneytä enää kulje Sohotolta Leytelle. Vietnam (yksi pitkä kaupunki loma ja yksi muutaman viikon reissu pohjoisessa) - Hanoi Hanoihin ei ainakaan päivittäin suoria lentoja Shanghaista ole, joten matka-aika Honkkarin kautta on kokonaisuudessaan 5-6 tuntia. Hanoissa liikkuminen tapahtuu taksilla, joiden kanssa hinnat on neuvoteltava etukäteen. Kaikenlainen vedätys ja huijaaminen on yleistä. Hotellia valittaessa kannattaa päätyä joko pieneen paikalliseen vanhassa kaupungissa tai sitten kansainvälisiin jätteihin, jotka hienoine uima-allas alueineen sijaitsevat syrjemmällä. Jos aikaa on niin suosittelen tutustumaan kumpaankin vaihtoehtoon. Tällä tavoin pääsee tutustumaan aivan erilaisiin puoliin Hanoista. "Ihastuin kuitenkin Vietnamiin heti (taas). Hotellimme oli vanhassa kaupungissa, joka kuhisi pyöräilijöitä, autoja, skoottereita ja kaikenlaisia kyydin tarjoajia. "Hey Mister, where you wanna go!". Ilma oli kuuma ja kostea ja olin pitkästä aikaa Kaakkois-Aasiassa. Tyyneen valtamereen verrattuna kaikki tuntui loksahtavan nopsaan kohdalleen, ja neuvottelut takseista, retkistä, junalipuista ja lennoista sujui kuin sitä olisi tehnyt koko ikänsä." Ihmiset olivat ystävällisiä, mutta kaupustelijat olivat muuta maata agressiivisempia. Kaupoissa länsimaalaisten tuotteiden tarjonta ei ollut samalla tasolla kuin Ho Chi Minhissä. Nähtävyyksiltäänkään Hanoi ei tarjonnut aivan muun maan tasoisia elämyksiä. "Ehdimme tutustua Hoan Kiem-järven ympäristöön, Army museoon, HCM museoon, Fine arts museoon, Kirjallisuuden temppeliin, HCM masoleumiin, Vesinukketeatteriin, Lenin puistoon, St. Joseph katedraaliin ja Hoa le vankilaan." Mukavaa vaihtelua museoihin ja valokuvanäyttelyihin sodasta tuo paikallinen vesinukketeatteri, jota kannattaa käydä katsomassa jos Hanoihin tulee. "Luonnollisestikin suurin osa Vietnamin nähtävyyksissä pyörii maan sotien ympärillä, ja muutaman valokuvanäyttelyn nähtyään alkavat nähtävyydet nopeasti toistamaan itseään. Kaupunkien ulkopuolelle on lukuisia taistelupaikkoja, joihin turisteja rahdataan joskus päivien matkojen takaa. Ennen lähtemistä näille fiilistelymatkoille, kannattaa kysysä itseltään mitä matkalta odottaa. Usein matkan päässä on vain tyhjä pelto, yksinäinen bunkkeri ja muutama valokuva. Täytyy olla todella kiinnostunut taistelupaikoista, jos näitä peltoja jaksaa kierrellä." Hanoissa hyvää vietnamilaista ruokaa täytyy hakea paikallisten suosimista ravintoloista. Turisteille paljon mainostetut ruokapaikat olivat järjestään pettymyksiä. "Itselleni parhaat kokemukset ja elämykset Hanoissa tulivat vanhan kaupungin kaduilla, kierrellessä järven rantaa ja nauttiessa paikallisesta ruuasta. Mitä ei kyllä ollut helppo löytää. Aluksi pyörimme toisten turistien suosimissa paikoissa, mutta kokeilut olivat enemmän tai vähemmän epäonnistuneita. Sitten lähdettiin poikkeamaan hieman pääkaduilta, ja ruoka alkoi olla huomattavasti maukkaampaa. Kyllä sitä chiliä, limeä, korianteria, inkivääriä ja sitruunaruokoa olla pitää! Ehdottomana suosikkina Vietnamista edelleen Pho bo - lihakeitto." Hanoi on vielä suhteellisen edullinen, ja aika helppo kohde matkustaa. Ihmiset puhuvat englantia monissa paikoissa, joten liikkumisen suhteen ongelmia ei ole odotettavissa, muuten kuin tinkaamisen suhteen. Yöelämä on tiukkaan säännösteltyä, ja tarjonta varsin niukkaa kuten muuallakin Vietnamissa. Varsinaisten vetonaulojen puuttuessa sanoisin että pitkäviikonloppu Hanoissa riittää. Hanoista on kuitenkin hyvät kulkuyhteydet niin muualle Vietnamiin kuin naapurimaihinkin, joten yhdistäen johonkin muuhun paikkaan on kaupunki kyllä tutustumisen arvoinen. - Ho Chi Minh (käyty 2 kertaa) Toisin kuin Hanoihin, Ho Chi Minhiin pääsee päivittäin suoralla lennolla Shanghaista joka kestää noin 3,5 tuntia. Ho Chi Minhissä matka jatkuu taksilla, ja vaikkei tinkaaminen ole Hanoin tasoa, niin kannattaa hieman tarkastella mitä se taksin mittari näyttää. "Ho Chi Minh (kuten Kiinan, Venäjän ja Korean toverit kaupunkia kutsuvat), tai Saigon (kuten kapitalistinen maailma kaupunkia kutsuu), osoittautui hiljaisemmaksi ja pienemmäksi kuin mm. Shanghai, Hong Kong, Jakarta tai Bangkok. Runsaalla kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen paljoudella liikenteen kaoottisuus onnistui kuitenkin vetämään vertoja isommillekin aasialaisille serkuilleen." Suosittelen hotellia keskustasta, sillä silloin pystyy kiertämään kaupunkia kätevästi kävellen. "Ho Chi Minhin keskusta ei ole suuren suuri, ja sen talsii yhdessä päivässä jo useampaan kertaan ympäri. Ostokset pystyy keskittämään kätevästi muutamille pääkaduille ja marketteihin, joista kuuluisin lienee Ben Thanh." Ho Chi Minhin ilmapiiri on jopa Hanoita kansainvälisempi. Ranskalaisten, amerikkalaisten ja kiinalaisten vaikutus näkyy katukuvassa useissa paikoissa. Englanti ja ranska ovat yleisesti puhuttuja kieliä, ja melkein jokainen osaa myös muutaman sanan kiinaan. "Nopealla silmäyksellä näki että kiinalaisten vaikutus oli suuri. Kiinalaisia ravintoloita Shanghai-tyyppisellä menulla löytyi joka kulmasta. Myös Vietnamin kielestä löytyy runsaasti kiinasta lainattuja sanoja. Kuten myös marketeista löytyi runsaasti Kiinasta tuotuja tuotteita." Ho Chi Minh ei ole Aasian edullisimpia kaupunkikohteita, mutta edelleen huomattavasti halvempi kuin esim. Singapore. Täällä tarjolla on hyvää länsimaalaista ruokaa ja juomia, ja paikallisten herkkujen löytäminen muualta kuin katukeittiöistä oli haasteellisempaa. "Hotelli oli aivan HCMC:n ytimessä joten baarit ja raflat olivat lähellä. Espanjalaisessa ravintolassa oli hyvä aloitella iltaa, jonka jälkeen seurasi lyhyt baarikierros, mm. vanhassa tuttavuudessa Apocalypsessa tuli taas käytyä. Meno ei puolessatoista vuodessa ollut juurikaan muuttunut. Eikä Vietnamin lainsäädäntö. Jo Hanoissa olimme saaneet todeta että puolen yön jälkeen on turha avointa baaria etsiä. Jos on sisällä jossain raflassa niin voi saada henkilökunnan puhuttua ympäri tarjoilemaan juomista esim. yhteen asti. Mutta se tehdään sitten pimeässä ja suljettujen ovien takana. Yöelämällä ei Vietnamissa edelleenkään juhlita." Itse kaupungin nähtävyydet on kierretty muutamassa päivässä. Ne ovat mielenkiintoisempia kuin esim. Hanoissa, mutta samalla tavalla kuin siellä, pyörivät maan sotahistorian ympärillä. "Muutamaa päivää enempää ei itsekseen tullut kaupungilla pyörittyä tämän loman aikana. Jo heti toisena päivänä vuorossa oli opastettu kaupunkikierros. Koska Ho Chi Minhillä on historiansa niin ranskalaisten kuin amerikkalaistenkin kanssa, keskittyi kaupunkikierros paljolti siirtomaavallan aikaisiin, ja sen jälkeisiin tapahtumiin." Ho Chi Minhin ympäristö tarjoaa myös paljon nähtävää, kokemisen arvoisia ovat ainakin Vietnamin sodan aikaiset Cu Chi-tunnelit. Ho Chi Minh on myös lähellä Mekong deltaa, joten päiväretki joen suistoalueelle on mahdollinen. Retkineen ympäristöön sanoisin että Ho Chi Minhissä vierähtää viikko helposti. Ja kaupunkiloman voi yhdistää muutaman tunnin ajomatkan päässä oleviin rantalomakohteisiin, jolloin matka sopii paremmin lapsiperheillekin. - Halong Bay Halongin kaupungin edustalla on kuuluisat kalkkikivisaaret, joiden lomassa risteilee lukuisia turistialuksia. Matka Halongille kestää noin 2,5 tuntia bussilla Hanoista. "Kasin aikoihin hypättiin pikkubussiin ja taas mentiin. Pomppuisa matka meni nopeasti alta kolmen tunnin, ja istuttuamme odotuskahvilaan satamassa, meidät tultiinkin pian poimimaan laivalle. Saimme kuulla että viidestä hytistä vain kolme oli varattuna, joten ruuhkaa ei laivalla ollut odotettavissa. Tällekin reissulle, useimmat turistit olivat varanneet yhden yön, mutta me olimme päättäneet nauttia Halong Bayn kivimuodostelmista kahden yön ajan. Päälaiva teki joka päivä saman reissun, joten toisen päivän aamuna meidät siirrettäisiin päiväveneelle, jo

Avainsanat: lapsi työ elokuva tuntua aurinko minuutti tunti kirja ihminen pieni ruoka viikonloppu world käydä suuri tarvita viikko vaihe muutama ilta onni päivä it aika ranska venäjä kerjäläiset kadonnut suomessa keskusta eurooppa suomi blogi sukka kylmä tapahtua versio vesi koira valmis aihe juttu ratkaisu sota kuuma aste loma kaupunki muisti uskoa mielenkiintoinen matka ohjelma toukokuu kesä tarina päätyä kaunis poika täydellinen maksaa kuukausi syksy vapaa perhe raha yksin hinta elämä viimeinen ymmärtää vaikea ihana tarjota suhde metri maa auto itä suomalainen reissu yritys ranta valokuva ilma meri huone salaatti yötä nainen beach helpottaa kip odottaa small tapa lämpötila hotelli vuosi talvi positiivinen maistua luonto euro asua jalka sky kamera olut maalta tee tieto sataa herkku täti kylä viettää valo aurinkolasi länsi englanti historia vieras talo ovi haaste ikkuna lämpö tietoinen matkustaa laiva vene experience kuuluisa pullo tila tilanne halpa liikkua pyörä kiina pohjoinen herkullinen ravintola vanha hieno etelä india suositella tapahtuma unelma museo palata pöytä low bussi jokiu ryhmä saari myydä seuraava leikkiä ulkopuolella maisema automaattinen hidas ostaa asema ehdoton englanniksi laittaa kulttuuri aivot eläin syyskuu tuote vuorokausi maailma kallis islam south todellinen cocktail riski ostos valikoima db eka virallinen lokakuu mango intialainen big ero kauhea ben lähtö muslimi liike silta keittiö näyttely halki kauppaa sijaitsi päivisin reikä onnistuneet tavallisen hukkaan kansainvälisen öisin kasviksia lämpimät turhia matkasta hyödyntää info mitä ilmasto omin parhaaksi taito huomata pienempi näköinen valittu season pimeys reitti luokka centre lista virta kauppa tilaisuus suunnitella planet vihreä markkinoilla ongelma koko inkivääri kurssi sääntö liiketoiminta värikäs satama kummitustalo tuuli cowboy retki harvinaista boat loistavaa erilaisiin ytimessä monin junalla east henkilökunta paras kansa valita tyhjä ympäristö palvelu toimisto muu jonkinlainen käyttää muutos nähdä uusi paikka muut päättää alue keino korkea yllätys ainoa fine jaksaa kiinalainen pyöriä you puhua joki onko taso matkailu markkinat tänne erilainen sara huono sääli harkita arvo saapua aasia pettyä kieli hätä ympäri löytää varaa pyytää tietty ihastua liikenne usea muualla vierähtää jokainen tässä kurkku etsiä aiheuttaa sujua neuvo katu mahdollisuus huoli tapaus mukava viihde me mahdollinen varata vaihto pari maine hoitaa tehtävä iloinen kokemus siirtyä kulkea katsoja jatkaa taksi julkinen panostaa tutustua saada tarjonta menettää poikkeus yksinäinen kaivaa paikallinen kana erityinen fiilis pyöri viedä ihmetellä iso kuski paino kirjallisuus sulaa rata pitää lopettaa ääretön laos sekoittaa järvi lähteä ajaa maata meno ilmainen lyhyt kävellä istua vaatia neliö unohtaa wat rauha paperi aksi keskittyä edullinen vankila thai rikas kissa thaimaa kova singapore ylitse voittaa lainsäädäntö kaakkois australia lähi patsas opas uskonto paistaa valtio kysyä hakea avoin näyttää vahva suosittu kuljettaja huivi uusin sijaitsee vaihtoehto kohde näkymä tarjous todeta sijainti allas lisätieto traveling korea valinta coco ketju järjestää turha antaa nähtävä salama ruokkia lentokenttä varsinainen teoria ottaa riisi päästä katsella puisto tyypillinen syy lama nauttia shanghai saksalainen tausta lähde maista army chili jolla turisti kokeilla vaikuttaa edusta helppo bo juoma tarkoittaa luang jenkki vaikuttava korianteri huikea varoa vaikutus teatteri indonesia kokea tarkastella pehmeä oiva kattava syödä jännittävä aikataulu vanhempi elämys mieli amerikkalainen kaupallinen kuulla sää vierailla tumma hauska sukeltaa maaseutu pääkaupunki pizza kota voimakas mittari suosio peitto elementti muistaa pimeä historiallinen kong chi ravintolat beverly henki astia majoitus avoimuus kokonaisuus olosuhde rauhallinen pukeutuminen keli rentouttava aito rakennus valinnanvara risteily jakso vuokrata bali suomenkielinen kuollut matkailija kustannus jacques hylly lentää läheisyys näkyvyys asukas kanaria vakio vietnam alkuperäinen neuvottelu tyyli kala alennus aalto kansainvälinen lomakohde riippuvainen tuli nähtävyys phuket bangkok shoppailu luola lento tuoli valaistus thaimaalainen lenin vuori harjoitus blondi autio infinity aallokko ilmapiiri vaeltaa angkor viini syö puerto koe niemimaa myyjä uni sesonki bussiasema terve kenttä pelto tungos kostea sarja baari seikkailu cousteau rutiini jääkaappi köyhä pohjoispuoli yöpyä rakentaa balilainen kuala juoksu temppeli malesia valkosipuli varasto hintataso lentokone matkakohde pattaya sukellus intia merivesi sukeltaminen englanninkielinen kristitty huvipuisto hotellihuone vapaus hiekkaranta virtaus voi koulu peruspalvelu kamputsea