Tänään on 24.11.2017 05:48 ja nimipäiviään viettävät: Lempi, Lemmikki, Sivi ja Siv. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Taviokuurna: Vuodenkierto - ja Pihka-merkin valmistuminen

Julkaistu: · Päivitetty:

Miettiessäni, minkä Pihka -tehtävän tekisin viimeiseksi, hoksasin että olen ottanut melko vakioidusti mökillä kuvia yhdestä tietystä kohdasta. Minulla on siis valmiina ainekset Vuodenkierto -tehtävään! Itse asiassa olen kuvannut vakiopisteestäni 360 asteen panoraamoja ottamalla monta kuvaa peräkkäin ja pyörähtämällä samalla itseni ympäri. Tätä tehtävää varten valitsin kuitenkin yhden tietyn kohdan tältä ympyrältä. Tästä syystä alla olevien kuvien rajaus ei ole sattunut aina aivan samanlaiseksi, mikä annettakoon anteeksi. Toinen "vika" kuvasarjassa on, etteivät kuvat ole aivan tasaisin aikavälein, kuten tehtävänannossa periaatteessa edellytetään. Ne eivät myöskään kata vuodenaikoja tasaisesti, sillä käymme mökillä tyypillisesti toukokun lopulta syyskuun puoliväliin, sekä kerran tai pari helmikuussa. Tuumin kuitenkin, että tehtävän suorittaminen ylipäänsä on tärkeämpää kuin ohjeiden pilkuntarkka noudattaminen, ja korvauksena otin mukaan kuvia paljon pidemmältä ajalta kuin tarvitsisi, eli siitä lähtien kun aloin kuvata vakiopanoraamaani. Alla siis vuodenaikojen vaihtelua hämäläisessä mökkimaisemassa. Vasemmalla kostean metsikön reuna, sen edessä kosteaa niittyä, jota niitetään epäsäännöllisesti, sitten vanha maalaistie, ja oikealla tienpenkkaa, puutarhapensaita sekä vanhoja ulkorakennuksia. 5.9.2009 Koivuissa alkaa näkyä syysväriä, viimeiset kukat vielä kukkivat. 27.2.2010 Hyvä lumitalvi. Lumi painaa nuoria puita ja oksia luokalle. 30.5.2010 Niityltä on niitetty vuohenputkea ja nokkosta, jotta muut niittykasvit saisivat tilaa. 13.6.2010 Puna-ailakit ja (vuohen?)putket kukkivat. Talven painamia oksia näkyy vasemmalla. 27.6.2010 Korkeat putket ja heinät alkavat jyrätä puna-ailakit alleen. Pari ohdakettakin on jo noussut. 11.7.2010 Entistäkin runsaampi putkien kukinta. Lajit taitavat olla lähinnä vuohen- ja koiranputkea. Oikealla myös puutarhapensaat kukkivat. 1.8.2010 Kukinta alkaa olla ohi, siemenet kypsyvät. 22.8.2010 Siemenet ovat kypsiä ja varret ruskettuvat. Myös heinissä ja ensimmäisissä koivunlehdissä näkyy kellastumista. 18.9.2010 Niitty on niitetty ja haravoitu. Koivut ovat alkaneet enemmänkin kellastuttaa ja pudottaa lehtiään, tuuheahko raita on vielä vihreä. 26.2.2011 Toinen hyväluminen talvi peräkkäin! 29.5.2011 Rehevä vuohenputkikasvusto sekä muutamia voikukkia ja puna-ailakkeja kukassa. 17.6.2011 Aika lailla samannäköistä kuin vuosi sitten. Heinää, ensimmäisiä putkia ja puna-ailakkeja. 17.7.2011 Matalien putkin kukinta on ohi aikaisemmin kuin vuosi sitten. Yksi korkea karhun- tai ukonputki ja muutama ohdake erottuvat niityn takaosassa. 3.8.2011 Niityllä ei enää näy kukkia, on aika kypsyttää siemenet. 4.9.2011 Aurinkoinen syyspäivä. Kesäistä, paitsi ettei niitty kuki ja vasemman reunan koivusta on jo pudonnut lehtiä tielle. 17.9.2011 Syksy näkyy selvästi puissa (ja niiden alla), mutta maan pääväri on yhä vihreä. 25.2.2012 Taas päästiin nauttimaan helmikuun hangista, vaikka lumi tulikin vasta tammikuussa eikä ole päässyt samalla lailla kertymään oksille ja katoille kuin kahtena aiempana vuonna. -------------------------------------- Pihka-suoritukset 2.3.2012 Tehtävä : Vuodenkierto - valmis Tähtiä saatu yhteensä : 21/20 (tehtävästä sai kaksi tähteä, joten meni jo yhdellä yli) -------------------------------------- Pihka-merkkini on nyt siis suoritettu! Nyt vain lähetän ohjeiden mukaan linkin näihin raportteihin , ja saan merkin paluupostissa. Kun katson raporttejani taaksepäin, huomaan aloittaneeni Pihkan parissa tammikuun lopussa 2009. Aikaa koko merkin suorittamiseen meni siis periaatteessa yli kolme vuotta, mutta minullahan oli välissä kuukausienkin taukoja, jolloin en tehnyt ainuttakaan tehtävää - ja tämä viimeisin tauko oli näköjään peräti reilut 16 kk. Mutta Pihkassa hienoa onkin, ettei sen tekemisestä ole tarkoitus ottaa stressiä. Edetä saa täsmälleen omaan tahtiin, eikä mitään aikarajoja ole. Tehtävätkin saa valita täysin vapaasti, eli aina löytää kulloiseenkin vuodenaikaan ja ympäristöön sopivan tehtävän, kun innostus iskee. Kuten aloittaessani kirjoitin, valikoin tekemäni tehtävät siten, etten mennyt aivan siitä missä aita on matalin. Tein kyllä muutamia helppojakin tehtäviä, kun se tuntui hauskalta, mutta innostuin tutustumaan myös itselleni vieraisiin aiheisiin. Koska se oli minusta hauskaa, tein monipuolisuuden vuoksi tehtäviä kaikista kahdeksasta tehtäväluokasta (esim. metsä ja taivas ) . Kaiken kaikkiaan Pihkan tehtävien kautta olen tullut viettäneeksi monta mukavaa hetkeä luontoa tutkien, mikä onkin koko homman juju - 20 tähden saavuttaminen ja sillä ansaittava kangasmerkki ovat hyviä kannustimia, mutta hienointa ovat saamani luontokokemukset ja niistä jääneet muistot (joita voin mukavasti selailla täällä blogissa) . Suosittelen kaikkia kokeilemaan muutamaa Pihka -tehtävää! Valikoima on niin laaja, että eiköhän sieltä löydy jokaiselle jotakin :-)

Avainsanat: aika 2009 heinä aita aines kukkia kukinta kukat kukka korkea koko kata iskeä homma helmikuu näkyä nuori niitty muutama muut muisto metsä merkki löytää aurinkolasi luonto lumi laji laaja kypsä kuvata kuva talvi taivas syyskuu syksy siemen selailla sattua reuna raita pääväri puna puita pudota pihka peräkkäin pari painaa ottaa ohje tauko tarvita tarkoitus tammikuu luonnonilmiöt kuvia ympäristö ympäri vuosi vuohi vuodenaika viimeiseksi vihreä varsi vanha valmis valita valikoima tähti tuntua tietty tehtävä