Tänään on 13.12.2017 20:49 ja nimipäiviään viettävät: Seija ja Lucia. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Rinnakkaisohjelma: Kesämuistoja: Oravareitti, päivä 2 - Soraa ja sälöjä meloista lentää

Julkaistu: · Päivitetty:

Aukeaa silmä, aukeaa toinenkin. Näkyy telttakangasta ja kastepisaroita, näkyy utuisia muistikuvia menneistä tapahtumista. Pienellä pähkäilyllä muistipalaset loksahtelevat kohdilleen. Ryömin ulos lämpenevästä teltasta. Ja se uusi aamunkoi Kello käy kahdeksan aikoja lämpimänä lauantaiaamuna. Muu osastokin on keskimäärin heräilemässä, eli joku vetää vielä hirsiä ja toinen on jo pitkällä aamupuuhissa. Normaalit käynnistelysulkeiset siis! Seuraavaksi väännettäisiin aamupalaa - vaan hetkinen... Paikalle kurvaa kanooteilla lastattu pakettiauto. Auto kuskeineen osoittautuu Oravareittiä ylläpitävän tahon edustajaksi. Saamme kuulla että paikalle on saapumassa melojaryhmä, joka lähtee reitille Toiviosta. Ja mehän olemme tietysti asettuneet taloksi juuri keskelle parasta vesillelaskupaikkaa, "koska eihän tänne nyt kukaan voi rynniä." Joten? Kiertävä melasirkus kerätään pikavauhtia kasaan ja Jukka kolistetaan alas riippumatosta. Teltat ja makuupussit menevät pakettiin rip-rap enkä muista ottaa kohelluksesta edes valokuvia! Aamupala syödäänkin tänään muualla. Onnistumme vielä viime tingassa hankkimaan autokuskilta vettä vähemmän pelkäävän vedoksen reittikartasta - sellainen on nimittäin kohta tarpeen. Ennen aamupalaa saamme jo kirjaimellista perstuntumaa ensimmäiseen virtapaikkaan ja sen myötä joen pohjan kivikkoon. Ovatkohan kaikki virrat näin matalia? Toivottavasti eivät. Esimakua tulevasta? Joona ja Jukka analysoivat jo jälkimakua Virilli kuusi Pikku melontapyrähdys ennen aamiaista virkistää kummasti. Jonkin taannoisen tienvarsiräkälän slogania mukaillen "kurvaamme kahville" rannan mutkaan, päästyämme noin kilometrin päähän Toiviosta. Keittopuuhia ei (kahveja lukuunottamatta) ole armeijan tapaan keskitetty jollekulle onnettomalle, vaan jokainen saa yökkiä ihan omia liemiään. Kaurapuuro on sitkeää kuten aina, kahvi vielä paljon par pah  no joo... Mutta kauppansa tekee. Toiviosta lähteneet melojatkin saapuvat maisemiin. Ohitsemme lipuu pariskunta kajakkikaksikolla, kohtapuoliin perässä seuraa inkkarikanootteja miehistöineen. Pitkälti eläkeläisiä mutta muutama nuorikin. Pälyilemme pitkän rantakasvillisuuden seasta kuin villieläimet. -Pälyil- Mitähän tuokin kötöstelee (Kuva: Joona) Polvijoki osoittautuu olemukseltaan paitsi melko matalaksi, myös reippaan mutkikkaaksi. Veden virtaus kuljettaa kanootteja leikiten mutta inkkarin keulaa saa (ainakin yhden hengen miehistöllä) käännellä todella hanakasti, mikäli ei tahdo haukata turvetta rantatöyräistä. Taitaa touhu olla kyllä samanlaista urheilua itse kullakin... Joki laskee meidät Riemiöön, josta suuntaamme kaartaen edelleen Kapeasalmeen. Riemiössä ohitamme edellä mainitun kanoottikolonnan näiden huilatessa rantautumispaikalla. Sourun suulla toteamme pienen päänraavinnan tuloksena reitin kaartavan reippaasti pohjoiseen (vasemmalle), järven pitkulaiseen lahteen. Ennen sinne suuntaamista pidämme kuitenkin pienen breikin Sourunniemeä vastapäätä kohoavalla mäellä, sillä öbaut tunnin liikkumissykli  on täynnä. Mäeltä huomaan, kuinka kajakkikaksikko suuntaa päättäväisin ottein oikealle... No, onneksi heillä ei taida olla vastassaan juuri umpilahtea ja U-käännöstä kummempia harmeja :/ Idän melarangerit turistin ominaisuudessa (Kuva: Joona) Ikenet itkevät verta Ei sinne Kuva: Joonas Saavumme Voikoskelle Sourun pohjoiskärkeen. Reissun eka koski, minun ensimmäinen koskeni koko pikku elämässä! Alla kuormattu inkkari. Mielessä käväisee vielä salaman lailla joukko varoituksia, kuten "ei inkkarilla koskeen" tai "ethän sie tiiä koskimelonnasta mitään". Vaan milloinkas nämä asiat oppii jollei niitä tehdessä, sanokaas? Keula ja järki edellä niin siitä se riemu repeää. Joko minulla tai toisilla ;) Koski on onneksi helppo, pohja hieman naukuu suurimpiin kiviin mutta naukukoon, muutoin meno onkin makeaa. Voilammen puolelle luiskahdettaessa monen suupieli näyttää viruvan kummaan virneeseen... Vähän niin kuin Tähkä-Latella. Voikosken nielu (Kuva: Joonas) Voilammen, joka ei muuten ole koolla pilattu lätäkkö, jälkeen olisi kartan mukaan vuorossa Sourun (tai ehkä paremminkin Karikosken) laavu ja rantautumispaikka. Siis erinomainen tilaisuus lounastaa ja päästä eroon rinkassa happanevista makkaroista, ennen kuin ne kävelevät jonossa vastaan. Laavu sijaitsee somalla pikku kalliosaarekkeella juuri Karikosken alkupäässä. Itse karikoski on - jo ihan nimensäkin mukaisesti - liian paha mesta melottavaksi, joten Voilammesta lähtee kosken eteläpuolelle sijoittuva ohituskanava joka jättää laavun "saarelle". Kanavan ja kosken alut on merkitty selkeästi kieltävin ja opastavin liikennemerkein. Kanootin änkeminen mutkan taakse parkkiin virtaavassa vedessä ottaa aikansa mutta onnistuu kuitekin. Kiire pois niin hyvä tulee. Suunta vapaa mutta vahvasti suositeltu Ruovikossa kolisee Aikanaan nuotio syttyy laavun edustalla jo ennestäänkin lämpimän keskipäivän lisukkeeksi. Kliseisen nokimakkaran seuralaiseksi paistan vielä pannullisen perunoita sekä loput eväsleipien jäännökset, eli lähinnä lässähtäneitä muruja. Tästä eteenpäin olisi onneksi luvassa ihan "oikeaa" sapuskaa... Paikalle ilmestyy muitakin melojia, epäilemättä jo aamusella kohtaamamme joukkio. Nykypäivän eläkeläiset taitavat todella seurata aikaansa - WhatsApp piipittää ja oluttölkit sihahtelevat. Informaatioähky iskee hiljaisuudelle avautuneisiin aisteihin kuin pataljoonallinen kenttäpulloja lähteen silmään. Pääsemme myös sivusilmin todistamaan äärimmäisiä selviytymistaitoja, kun purkillinen tonnikalaa liekitetään niille sijoilleen polttamalla öljy pois purkista. Eipä moinen ole käynyt meistä kenenkään mielessä?! Tämän voimannäytön edessä jopa Kaakonkulman melasankarit joutuvat suut virneessä perääntymään eteenpäin, kohti mututuntumalla valittavaa kahvittelurantaa! Sivistys saa jäädä Karikoskelle. No olikos ne omat sotkut sitte yhtään parempia (Kyllä eivät olleet) (Kuva: Joona) Ehdimme meloa vain kotvasen, kun jo tulee aika vaihtaa ränniä. Kanootit täytyy roijata kapean maakaistaleen ylitse Karikosken ala- tai välijuoksulle, sillä kulkemamme "ohitustie" päättyy kohta turvepenkkaan kuin liitomajavan lento. Alajuoksu levenee pieneksi ruovikkoiseksi lammeksi jota reunustavat maalaistalot. Ja ylläri pylläri - taas tulee eteen kuivaa maata! Offroad-melonta käynnissä (Kuva: Joonas) Kuva: Joonas -Tuuhasiekii poissielt' (Kuva: Joonas) Lampipahasen päässä on pato. Tai silta. Tai ääh - oikeastaan molemmat ahdettuna yhteen pakettiin siten, että joudumme jälleen kuivaharjoittelemaan etenemistä. Padon yli kaatuva vesi lupailee kohinallaan suuria ja lupauksille alkaa löytyä katetta välittömästi takaisin veteen päästessämme. Karikoski jatkuu jokseenkin järkeenkäyvän logiikan mukasesti Karijokena. Ja se joki on todella nimensä mukainen! We gotta move these refrigerators, we gotta move these color-TV's Jos lukuun ei oteta alituisia suunnan korjailuja ja pohjan kolahtelevia naukaisuja, joutuu matka myötävirtaan vallan puoli-ilmaiseksi. Huomaamme kivien välissä yksinäisen puumelan, joka ehditään napata mukaan matkaan. Limaisessa ja jo hieman vettyneessä lätkytysinstrumentissa on tussimerkintä "OP". Arvaan, että pääsemme vielä illan mittaan palauttamaan melan omistajilleen jotka eivät välttämättä ole ensimmäisenä mielessä käyneen hippovelkahelvetin osakkaita. Tai mistäs mie tiiän, jos on vaikka ihan vekselimela? -Wheeee! Vehreys jatkuu Kirevuorelle Karijoen rauhaisampi pää kulkee rehevän luhdan läpi. Vieressä kohoava Kirevuori saa maiseman näyttämään lähes trooppiselta, vihreää seinämää kun jatkuu sen hetkiseen horisonttiin asti. Paikka on varmasti paratiisi linnuille, öttiäisille ja mönkijäisille! On hienoa nähdä, ettei aivan kaikkea revitä riekaleiksi tehometsä- ja maatalouden koneistoissa. Pidämme lyhyen kahvitauon rantaruovikon suojissa. Joonan kenttäpullon seuraan liittyy paussin aikana kookas korento. Kaveri ei tunnu olevan moksiskaan kanootin manöveerauksesta ja matkan jatkumisesta, vaan paistattelee rauhassa köysinipun päällä. Poijjaat ovat varmaan katsoneet minua enemmän elokuvia, sillä korento saa piakkoin lempinimen Wilson. Paha todellakaan sanoa mistä nimi tulee. Ties vaikka esikuvalla olisi jotain tekemistä liitomajavan kanssa! Kuva: Joona Laajeneva rantaruovikko toivottaa meidät tervetulleiksi Kaitajärvelle. Olo on hetkisen aikaa kuin suurempaakin jokea meloessa, koska... Tai no - katsokaa järven nimi vielä kerran ;) Päällemme madellut pilvialue pudottaa niskaan jokusen tipan vettä, antaen aihetta sadeasun etsiskelylle. Sade ei onneksi äidy edes kastelevaksi saakka, joten vähällä selvitään. Myöhäisen iltapäivän tuulenvireet jaksavat vielä väreilyttää niin ihoa kuin veden pintaakin. Kaitajärven päädyssä saavumme reitin ylläpitäjien "päämajaan", Oravanpesille. Kaivan Karikoskella vastaan uineen melan kanootista, sillä se kuuluu tänne. Kovia kokenut roipakko otetaan vastaan selvästi ihmetellen mutta myös huojentuneina. Ei taida vuokrakapineiden palautusprosentti olla ihan sadan luokkaa? Oravanpesillä olisi tarjolla monenlaisia fasiliteetteja aina saunasta mökkiyöpymiseen ja virvokkeisiin. Tällä erää suunnitelmissamme on kuitenkin muuta, nimittäin pääsy Partalan rantautumispaikkaan yöksi. Asiointi rajoittuukin lähinnä vesien vaihtoon, pikku välipalaan ja kartan tutkimiseen. Edellämme ei pitäisi kulkeman ketään, sillä päivemmällä tapaamamme ja sittemmin meidät ohittanut joukko on päättänyt vetisen taipaleensa Oravanpesille. Kis-kis, Kissakoski laskee meidät seuraavana Kyrsyänjärveen. Varsin mutkikkaan järven pohjoispäästä pitäisi lähtemän Kyrsyänjoen nimeä totteleva jatkoyhteys eteenpäin, ja joen päässä pitäisi oleman laavu ruokailua varten. Juuri kun välipalalta päästiin! On tämä rankkaa :) Kuva: Joonas Kyrsyänjärvi - Kyrsjö. Eiku... ei (Kuva: Joonas) Ilmaiseksi emme pääsekään syöpöttelemään, sillä Kyrsyänjoki osoittautuu kivisen kinkkiseksi. Parin läheltäpidin ja hutikudin jälkeen kasvatamme välimatkoja, sillä kivien väistely alkaa olla jo varsin huomattavilta osin silkkaa onnenkauppaa. Aina ei onnista; tiukassa kurvissa Joona ja Jukka tulevat yllättäen vastaan vähemmän tahallisesti ankkuroituina ja minä onnistun vetämään "ysikymppiset" kahden viereisen kiven väliin. Plonk! Vesi kohisee vasten paapuurin laitaa ja melomalla irroittautumisen onnistumisprosentti on niin sanotusti NIL. Joten eikun vaan koipea koskeen! Itse kullakin ilmenee omat pikku säätönsä joen mutkissa, alkaen vaikkapa ilmatäytteisen istuinalustan jahtaamisesta virrassa. Hienoa että mukavuuteenkin panostetaan. Kuva: Joonas Hattulaisen laavulle saapuessamme pilvistynyt taivas ropsauttaa maahan sadekuuron. Se ei juuri nyt haittaa menoa, sillä notskin sytyttely ja murkinointi hoituvat suuren katon suojissa. Nyt olisi sitten sen "oikeamman" sapuskan vuoro! Kaivelen rinkasta purkin jos toisenkin sekä murkuloita. Viimemainitut käyvät pesulla järvessä, höpöttävät sitten hetkosen kattilassa ja voilà! www.uudetperunat.com/silli Kuva: Joona Panokset kovenevat. Joonas alkaa väsätä tikkupullataikinaa mukaan ottamistaan aineksista. Oikea koostumus löytyy, ja lopputuote näyttää aivan itseltään tikkupullalta. Tiettävästi maistuu myös! Perunaähkyssä pistän oman retkipannuni lämpiämään, sillä olen varannut rinkkaani myös lettujauhoja. Kenttäpullo sopii hyvin [huonosti] taikinan tekoon - juo vain liika vesi pois ja haaveile puhtaasta pullosta koko loppureissu! Taikinan voi kaataa suoraan järv pannulle ja alkaa epätoivoisesti kähertää lettua kasaan. Nimenomaan kasaan, sillä voitelu - tuo suurten virkakoneistojenkin käyttövoima - jää vajaaksi ja lopputulos on mössö. Lettu ottaa kiinni alumiinipannuun ja minua ottaa omaan pannuun. Mutta tuoksu on sentään oikea, maku lohduttava ja ajatus kaunis! Kuva: Joonas Error! Kuvassa ei suinkaan ole paistoprosessin tuottamaa dieselsavua tai delikatiivisia karsinakeenejä, vaan letun ja alumiinin termointegraatiota säikähtänyt Jukka! (Kuva: Joonas) (Mikä on termointegraatio?) "Sillä välin myö rupiset ruuhet otimma lukua" (Kuva: Joona) Syöpöttelyn päätteeksi suuntaamme keulat päivän viimeiselle ponnistukselle kohti Partalaa. Hattulaisesta lähtevää, melko reippaasti virtaavaa Rasakanjokea pitkin pääsemme Pieni-Mäntysen kärkeen. Siellä meidän on kammettava U-käännös tai ainakin jyrkkä oikea, sillä saman tien alkaa Tikanjoki. Kolina kertoo että täälläkin on kiviä! Melaa saa edelleen käytellä varsin hanakasti, vaikka pahimmat karikot ja kolinat lienevät jo selvitetyt. Toivossa on hyvä elää, etenkin kun päivä alkaa jo todenteolla kääntyä iltaan, valo vähetä ja vesi tummua. Elintärkeät näkymät pinnan alaisiin kauneusvirheisiin häviävät, kuten niin monella nykyisin. Ängri pööts Kuva: Joonas Onneksi meno rauhoittuu ja alkaa olla enemmän ohjauksen kuin arvailun varassa. Tikanjoen loppuosa onkin jo suorastaan majesteetillista kuljettavaa! Tuuli ei enää jaksa värisyttää veden pintaa, linnunlaulu helkkyy kesäillassa ja me livumme hiirenhiljaa eteenpäin. Rantapuut kaartuvat ylitsemme kuin miekat tai peitset. Tunne on mykistävä, jopa näin hiljaisellekin ukolle. Kuva: Joona Ennen Halmejärveä ja yöpaikkaamme taakse jää vielä Kaislanen ja Pyöninjoki. Aurinko laskee. Veden pinta on jo kuin peili lähestyessämme Halmetjärven ja Lohnanjärven erottavaa Virransiltaa. Takamus puutuu ja päivän taivallus väsyttää, mutta maisemat ovat sitä luokkaa että taas tietää miksi herättiin! Miksi sitten kamerat eivät laula, sitä ei tiedetä. Ehkäpä nyt on "se hetki" tallentaa fiilikset ihan vaan omiin analogisiin muistisopukoihin. Kuva: Joonas "Palava maa ja valuva taivas." Ei mutta, niinpä valuukin! Nytkö tämä on ohi? Rantaudumme Partalan taukopaikalle Halmejärven puolelta saadaksemme kanootit samalle puolen tietä yösijan kanssa. Paikalla on näköjään muitakin. Venäläinen mies lopettelee kalan paistamista nuotiopaikalla, Etelä-Savon ahti on siis näemmä suonut antimiaan. Tervehdimme ystävällisesti yli kielimuurin. Taukopaikka käsittää nuotiopaikan lisäksi pienen alueen telttoja varten sekä puu-ceen. Roudaamme kamppeet notskin ohi ja yli ja alamme pystyttää samanlaista mustalaisleiriä kuin eilenkin. Sateen pelossa viritämme vielä pressun teltan ylle. Majoitteiden valmistuttua venäläinen naapurimme haluaa vielä tarjota paistamaansa kalaa. -Ryba? -Häh? Daa, ryba! Itak! Nuotio on hiipunut jo aikaa sitten, mutta kala on herkullista. Taitaa olla haukea? Saamani palanen käy jopa illallisesta. Yritän kiittää kaveria maistiaisista minkä vaan tajuan. -Spassiibo ryba, harasoo ryba!! Delissös! Jyy spiik Inglish, dount'jyy spiik?! Uteluni on turhaa, sillä mies elehtii ettei osaa sanaakaan englantia. Välissämme on siis massiivinen kielimuuri! Keskustelu käy mielenkiintoiseksi. Innostumme esittelemään itsemme nimiltä ja mies itse kertoo olevansa Bilan. Ikänsäkin hän kertoo, mutta en osaa venäläisiä numeroita, joten tyydyn arvioon neljän-viidenkympin väliltä. Huidon meidän oleven kotoisin Lappeenranta-Imatra -akselilta. Yritän tiedustella, onko Bilan tullut rajan yli Svetogorskista vaiko muualta. -Aar jyy from Svetogorsk? Jyy nou Svetogorsk, paper zavod? Harasoo zavod! Mies saa nähtävästi kiinni kaupungin nimestä ja torppaa päätelmäni. Muulla porukalla uhkaa pettää pokka tankero-ruslangini kanssa. -Njet, njet... Hän nappaa käsiinsä puutikun ja piirtää hiekkaan pitkulaisen kuvion. -Finlandii, Finlandii...! Havainnollisen Suomen oikealle puolen hän piirtää valtavan alueen. -Russia! Nauraa hörötämme mittasuhteiden koomiselle kokoerolle ja paiskaamme kättä. Laittaisi mietteliääksi ajatella että asian laita on oikeasti noin, mutta Bilan jatkaa puheenvuoroaan. Hän osoittaa vielä kerran Suomea, meitä ja piirtää valtavan Venäjän itäiseen päätyyn pisteen. -Ya, Bilan... ot Jakutsk. Jakutsk! Itse kunkin silmät suurenevat varmaan teevadin kokoisiksi. Jakutskista? Siperian perukoilta? Jumankavita, sinnehän on matkaa ÄX tuhatta kilometriä tuohon suuntaan! Nauraessani epäluuloisen järkyttyneenä, Bilan kertoo kotikonnuillaan olevan talvisin hieman kylmän puoleista. -Jakutsk... Kholodnyy! Minus pyat'desyat gradusov! Joona osaa porukastamme parhaiten venäläiset numerot ja kääntää sanoman meille maallikoille. Viisikymmentä astetta pakkasta... Onkohan se jo niitä lämpötiloja joissa kusi vihdoin jäätyy kaarelle? Minulla ei ole nykyilmastolla tarjota tuollaisista lukemista muuta kuin korkeitaan puolet! -Minus dvadtsat' pyat' graadus i Finlandii, cool, jyy nou... Huhhuh! Bilan nauraa höröttää ja elehtii kulkevansa t-paidassa täkäläisissä talvilämpötiloissa! Hän pyyhkii otsaansa ja puhaltaa. Yritämme vielä udella, onko hän kenties töissä täällä, mutta kielimuuri on jälleen liian korkea ylitettäväksi. Hänen takkinsa selkämyksessä on täkäläisen asvalttifirman logo, joten kukaties hän on täällä tietöissä kesällä ja on nyt tullut viettämään viikonloppua Sulkavalle kalastuksen merkeissä. Lava-autossaan hänellä on kattava valikoima vapoja, matkatavarat ja jopa pieni kumivene moottoreineen! Ennen yöpuulle käymistä keksimme vielä napata valokuvan tapaamisemme muistoksi. Kielimuurin ylikin selviää, että se sopii jokaiselle. Cпасибо, Bilan! Приятного путешествия !! Kömmin makuupussiin ja totean todellakin kannattaneen herätä tänään. Olin jo unohtanut kuinka suuria juttuja pienille ihmisille ovat nämä satunnaiset matkalaisten kohtaamiset! Mediasta voimme ammentaa ulkomaalaisista niin ihmeellisiä mielipiteitä kuin vaan itse tahdomme (tai kaverit tahtovat), mutta ihmisiä sieltä loppuviimeiksi tulee. Omine juurineen, jokainen omalla matkallaan. Yöpuu on siinä mihin päänsä lyö (kyllin voimakkaasti). Hei buona notte. Teltan vetoketjuovi ei tahdo tänä iltanakaan mennä ihan loppuun asti kiinni. Tilanne vaatisi lievemmästä törkeämmän väkivallan käyttöä ovea kohtaan, joten annan teltan säilyä ehjänä myös tulevaisuutta varten ja alistun kuuntelemaan verenhimoista ininää koko yön. Oli siis täsmälleen näin hyvä idea asettua telttaan varpaat kohti peräseinää... Elämä on valintoja, hyviä ja huonoja. Viimeisenä reaalimaailman havaintona tunnen, kuinka nenääni syödään elävältä. En jaksa enää välittää moisesta. Ruokokerttunen raksuttaa rantaruovikossa unettavasti kuin kaukainen kassakone. *** Edellisen osan julkaisusta on jo sen verran aikaa (sori siitä...), että sen voitte lukea tuosta: http://rinnakkaisohjelma.blogspot.fi/2016/01/kesamuistoja-oravareitti-paiva-1.html Trilogian viimeinen osa putkahtanee ilmoille tällä samalla kanavalla, samalla tutulla aikamääreellä "sitten joskus"! ;)

Avainsanat: sulkava seikkailut savo retkiruoka retket reissutarinat oravareitti melonta letut kss kohtaamiset juva inkkarikanootti eräretkeily öljy ystävällinen yrittää ylle ylitse ya www wilson whatsapp väsyttää välittää väliltä väkivalta voitelu voi virtaus viimeinen viikonloppua viettää vetää vesi venäläinen venäjä varvas varata vapaa valokuva valo valinta valikoima vaiko tarjota tapahtuma talvi tallentaa taivas taikina tahdo säilyä syödä tunne tulevaisuus trilogia toivottaa todistus tilanne tilaisuus tietää teltta tekoon vaihto vaihtaa uusi urheilu työ tänne tähkä tuuli turisti tuoksu suomi sivistys silta silmä sijaitsee seurata sauna sade suuri suunta suu ranta ruokailu reitti reissu reaalimaailma sanoma salama rankka rajan pääsy päästä päähän pää päivä piirtää pieni pitää pettää peruna peili parkki pariskunta paratiisi paper pannu palanen paketti paistaa paikka paita paha ovi ottaa osoittaa onni onko omistaja olo ohjaus näyttää näkymä puu purkki puoli pullo puhaltaa porukka pohjoinen pohja pinta pinna luokka lukea nähdä näemmä nykypäivä nuotio numero niska nimi nauraa napata muutama muualla muu monenlainen minä mies miehistö meno media me matka maku makea maisema maatalous maa löytyä lämpötila lämmin lähteä lähde lauantaiaamu lappeenranta lopputuote lopputulos logo logiikka lisuke lintu lettu lentää lento lava kolina koko kis kilometri kesä keskustelu koski korkea koostumus kääntää vanhemmat käynnissä käsi käsittää kuvio kuva kuusi kuulla kuljettaa kova kello kaveri kaveria kaurapuuro kaupunki kattila kattava katso kartta kanava kamera kalastus kala kahvi kahdeksan kaataa jää jättää järvi järki juo jukka joutua joukko joonas joona jono joki jokainen jokiu jatkaa iskeä imatra iltapäivä ilta iho itä idea hän http html hiekka herätä herkullinen henki helppo etelä erinomainen englanti elämä eläkeläinen elokuva eka edusta blogspot auto aurinko aste asettua armeija ala ajatus ajatella aika ahti aamupala aamiainen