Tänään on 15.11.2018 18:41 ja nimipäiviään viettävät: Janina, Janika, Janita, Janette, Jannika ja Jeanette. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Tytön Tylsä Elämä:

Joulun odotusta.

Julkaistu: · Päivitetty:

Olen aina ollut todellinen jouluihminen. Meidän perheessä minä olen se, joka vaatii jouluhössötystä, piparkakkujen leipomista, joulukuusen huolellista koristelua, kynttilöitä joka puolelle, lahjojen värkkäämistä kauniisiin paketteihin ja tietenkin joulumusiikkia. Omassa kodissani en ole tänäkään vuonna mitenkään joulua laittanut ja viime viikonloppuna olinkin yökyläilemässä neiti S:n luona koko viikonlopun. Välimatka on lyhyt, mutta silti yökyläily on mukavaa.. ja neidillä on sentään kynttelikkö ikkunalla.. ja purkillinen piparkakkuja keittiön pöydällä. Perjantaina kävin nauttimassa nepalilaista ruokaa työporukan kanssa. Joudumme luopumaan yhdestä ihanasta tyttösestä, koska hän päätti ottaa ja muuttaa toiselle puolelle maapalloa (onpahan hyvä syy lähteä katsomaan kenguruita). Perjantaina vietettiin sitten vähän niinkuin läksiäiset numero I ihan pienellä porukalla. Lopun illan kulutimme neiti S:n sohvaa ja katsoimme Greyn anatomiaa. Kyseistä sarjaa olen katsonut aina silloin tällöin, mutta nyt taisin koukuttaa itseni ihan urakalla. Lauantaina oli vuorossa lipastojen kokoamista (I love IKEA :)), kokkailua, saunomista ja elämäni ensimmäinen Club For Fiven:n Rekiretki -joulukonsertti! Loppuunmyyty konsertti oli kyllä aivan mieletön! En jaksa alkaa erittelemään biisejä. Konsertin jälkeen kasvoillani oli varmastikin aivan typerä hymy! Se on vain aivan käsittämättömän hienoa! (Eikä varmaankaan tarvitse erikseen kertoa, että Maa on niin kauniin kohdalla tällä tytöllä oli itkussa oikeasti pitelemistä). Olen aina löytänyt joulufiiliksen oman kuoron joulukonsertista. Tänä vuonna ne jäävät ikävä kyllä väliin ja senkin takia lähdin hakemaan fiilistä muista konserteista. Kyllä sieltä se pieni joulun kipinä löytyi, mutta.. Tämänhän pitäisi olla täydellinen joulu. Ulkona on paljon lunta, sopivasti pakkasta ja muutenkin kaikki on kovin jouluista. Itse olen toimittanut jo melkein kaikki lahjat vastaanottajilleen.. kynttilät ja joululaulut ovat hitti töiden jälkeen. Siltikin jotakin puuttuu. Olen siis ensi lauantaina lähdössä koko perheeni kanssa ulkomaille ja siellä myös joulumme vietämme... uskoisin, että en osaa viettää joulua missään muualla kuin Suomessa. Vähän ehkä harmittaa, mutta kai tätä voi tämän kerran kokeilla. Tänään hain postista kirjapaketin. Tilasin vähän lukemista joululomalle.. Olen pitkästä aikaa oikeasti lukenut.. siis jopa useamman kirjan vauhdilla putkeen. Kenties niistä vielä myöhemmin tänään. Oikeasti pitäisi tehdä töitä. Taidan kuitenkin kuunnella vähän lisää joululauluja, viimeistellä työkavereiden joulusuklaat ja juoda vähän lisää glökiä. Töistä ehtii stressata tällä viikolla vielä neljä päivää ja kolme iltaa. Kaikki kuvat on googletettu.

Avainsanat: ystävät töllö musiikki keikka joulu höpötys voi viimeistellä viikoloppu viikonloppu viettää vauhti ulkomaa työ täydellinen tyttö todellinen tilata tarvita syy suomessa sohva sarja ruoka pöytä posti porukka piparkakku pieni perhe paketti ottaa odottaa numero neljä neiti muuttaa muualla minä maapallo maa lähteä lyhyt limu loppuunmyyty lahja käsittämätön kynttilä kynttelikkö kuva kuunnella kuoro koriste konsertti koko kokeilla koti kirja kertoa keittiö juoda joulusuklaa joulumusiikki joululaulu joulukuusi joulufiilis ilta ikävä ikkuna ikea ihana hän hitti club biisi


blogivirta.fi