Tänään on 21.11.2017 14:06 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Jyrki Virolainen: 1082. Emmanuel Macron ja Simon "Kiivailija" Elo (uv)

Julkaistu: · Päivitetty:

1. Simon Kiivailija tai Simon Kananeus  oli, kuten esimerkiksi Wikipediassa selostetaan, yksi Jeesuksen  kahdestatoista opetuslapsista ja apostoleista. Johanneksi evakeliumissa häntä  ei mainita. Hänellä oli lisänimi erotukseksi Simon Pietarista, eli  häntä kutsuttiin Kananeukseksi Matteuksen ja Markuksen evankeliumiessa , Kiivailijaksi (selootti) Luukkaan evankeliumissa ja Apostolien teoissa. Selootit olivat Rooman valtaa vastustavia kapinallisia, "kiivailijoita". Simon Kiivailija ei ollut mikään turha mies, sillä Jeesus valitsi hänet yhdeksi seuraajakseen ja lähettilääkseen. 2.   Simon Jakob Benjamin Elo  puolestaan on 30-vuotias Uusi vaihtoehto -nimisen uuden eduskuntaryhmän kansanedustaja ja puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan valtiotieden kandidaatti. Kuten miehen etunimistä voidaan ehkä jo päätellä, Simon on evankelis-luterilaisen kirkkoon kuuluvan papin poika. Hän on toiminut Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajana syksystä 2010 vuoden 2014 loppuun; hänen seuraajakseen valittiin Sebastian Tynkkynen. Espoon kaupunginvaltuustoon Simon valittiin vuonna 2012. Elo ei tullut  vielä 2011 valituksi eduskuntaan eikä 2014 EU-parlamentin jäseneksi. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sen sijan tärppäsi, sillä Elo sai - Timo Soinin imussa - 2 900 ääntä, ja tuli valituksi Arkadianmäelle. 3. Simon Elo on tullut aiemmin tunnetuksi Jussi Halla-ahon kannattajana. Myös hän on vastustanut Suomen omaksumaa maahanmuuttopolitiikkaa, ja monikultturismia hän on pitänyt suorastaan varallisena, koska se johtaa yhteisen eurooppalaisen kulttuurin tuhoon. Elo kannattaa lähinnä vain työperäistä maahanmuuttoa. Hän on sanonut, että Suomen pitäisi ottaa käyttöön kansalaisuus- ja kielitestit sekä erityinen pisteytysjärjestelmä. Suomen ei tulisi Elon mukaan ylläpitää verovaroin maahanmuuttajien alkuperäistä kulttuuria, vaan panostaa maahanmuuttajien sopeutumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Hän on arvostellut Helsingin kaupunkia positiivisen syrjinnän hyväksymisestä. Elo on kritisoinut EU.n tukipakettipolitiikkaa ja vaatinut Kreikan erottamista euroalueesta. Euron sijasta Suomen tulisi ottaa käyttöön "korvaava valuutta", Elo on aiemmin sanonut. Pakkoruotsista tulisi luopua, samoin korkeakoulujen kielikiintiöistä. 4. Simon Elo ei vuoden 2011 eduskuntavaalien alla allekirjoittajanut maahanmuuttokrittistä nuivaamanifestia, jonka hyväksyivät Halla-ahon lisäksi esimerkiksi Juho Eerola, Olli Immonen  ja Maria Lohela, josta tehtiin 2015 vaalien jälkeen perussuomalaisten eli siis Timo Soinin aloitteesta eduskunnan puhemies. Pari päivää sitten Simo Elo totesi, että Nuivan manifestin tavoitteet ovat yllättävän maltillisia ja että hän on kannattanut monia sen tavoitteita ja kannattaa edelleen. 5. Perussuomalaisten kenttäväki valitsi viikko sitten eli 10. kesäkuuta Jussi Halla-ahon puolueen uudeksi puheenjohtajaksi, Halla-aho peittosi puheenjohtajavaalissa vastaehdokkaana olleen Sampo Terhon selvästi ja jopa murskaavasti. Heti vaalin jälkeen Simon Elo onnitteli Halla-ahoa, joka on siis, kuten edellä totesin, Simonin esikuva ja tavallaan myös eräänlainen oppi-isä, vaikkei hän 2011 Nuivaa manifestia allekirjoittanutkaan. 6. Mutta tämän jälken ei kulunut kuin pari kolme päivää, kun Simon Elo ilmoitti suuren julkisen kohun saattelemana yhdessä 19 muun kansanedustajan kanssa eroavansa perussuomalaisesta eduskuntaryhmästä ja perustavansa Uusi vaihtoehto -nimisen ryhmän. Kuinka ollakaan, UV:n ryhmänjohtajaksi valititin juuri Simon Elo ja varapuheenjohtajaksi Tiina Elovaara; paljon on siis "eloa" liikkeellä. 7. UV-ryhmän todelliset johtohahmot ja  perustajat eli ministerit Sampo Terho, Jussi Niinistö ja Timo Soini etunenässä, eivät itse ilenneet esiintyä uuden ryhmän ("liikkeen") keulahahmoina, vaan sysäsivät tehtävän Simon Elolle, joka otti homman mielihyvin vastaan. Hallituksessa perussuomalaisten ministeriryhmässä olleet ministerit halusivat jatkaa ministereinä myös Jussi Halla-ahon valinnan jälkeen, mikä sopi enemmän kuin hyvin pääministeri Juha Sipilälle samoin kuin ministeri Petteri Orvolle ja presidentti Sauli Niinistölle. 8. Simon Elo esiintyy eduskunnassa ja muutoinkin julkisuudessa yleensä rauhallisesti ja sopuisasti.  Joskus ja vieläpä aika nopeasti mies toki tuntuu osavaan myös hiiltyä ja heittäytyä hieman turhan nokkelaksi, siis ryhtyä suoraan sanottuna "kiivailemaan". Juuri tästä piirteestä mieleeni on tullut alussa mainittu Raamatun mies eli Simon Kiivailija. Tuumin, omasta mielestä aika perustellusti, että epiteetti "kiivailija" sopisi aika hyvin myös Simon Elolle, vaikka oikeasta Simon Kiivailijaa minulla ei ole saatuneesta syystä ollut kunnia tuntea. Simon Elo on myös parina viime päivinä esiintynyt julkisuudessa toisinaan hieman kiivastuen.  9. Toki UV-ryhmässä on muitakin varsin helposti kiivastuvia jäseniä, mainittakoon heistä esimerkkinä Sampo Terho ja Jari Lindström. Ministeri Lindström kiivastui viimeksi eilen torstaina eduskunnan  kyselytunnilla, jolloin hän kimahti kovin hänelle  tapojen mukaan sinänsä pottumaisen kysymyksen esittäneelle Paavo Arhinmäelle. Lindström on huomannut, että tuollaiset pikku kiivastumiset ovat vain omiaan lisäämään hänen kansansuosiotaan ja saavat kenties tavalliset ihmiset ajattelemaan, että kas, tuossapa on sanavalmis ja suoraselkäinen, siis pätevä ministeri! Lindströmin kiivailut eivät toki uppoa niihin, jotka ymmärtävät hieman enemmän politiikkaa ja poliitikkojen pikku kikkailuja ja tempauksia, vaan jättävät ne omaan arvoonsa. 10. Mihin jäimmekän itse asiassa? Niin, UV-ryhmän joukkio - eräänlainen hurja joukko siis - marssi  eroilmoitukset täysin hömistyneen Toimi Kankaaniemen pöydälle jätettyään tiedotustilaisuuteen, jossa sanaisen arkkunsa avasi ryhmyri Simon Elo. Muu joukko seisoi Simonin takana ja rinnalla ikään kuin tukea antaen. Hännän huippuna tilaisuuteen tallusteli omalla hieman ylilevellä tyylillään Timo Soini, jonka silmät eivät enää kostuneet, vaan joka iski silmää ja hymyili oikein leveästi lähimmälle kameramiehelle. 11. Simo Elo luki sanottavansa paperista ääni hieman väristen, jos kuulin tv-stä oikein. Harmillista tuollainen paperista lukeminen! Suomalaisista poliitikoista sanomansa ja asiansa osaa esittää vapaasti, rennosti ja ilman sisälukua oikeastaan vain Alexander Stubb; ilmankos Mäntyniemen Herralta kävikin tuonnoin käsky, että tuollainen tyyppi piti hallituksesta ja silmistäni pois heitettämän. 12. Yksi yllättävä seikka Simonin puheessa oli. Nimittäin se, kun hän yhtäkkiä totesi, ääni hieman enennmän väristen, että "minulla on poika…ja haluan katsoa häntä myös tämän jälkeen silmiin…. Tämän johdosta Simonin takana seissyt Jari Lindström taputti Simonia hellästi ja isällisesti hartiolle - voi miten herttaista - minkä jälkeen Simon jatkoi puhettaan täysin normaalisti. Tuo lyhyt nyyhkyepisodi kesti vain 3-4 sekuntia. 13. Mitä muuta Simon Elo puheessaan sanoi tai paperistaan luki? En painanut sanomaa kovin tarkasti mieleen, mutta olihan siinä selittelyjä siitä, miksi UV-ryhmä oli perustettu ja mikksi nuo 20 olivat päättäneet erota persuryhmästä. Tätä seli seli -narinaa ja marinaa on saatu kuulla jo aivan tarpeeksi. Yhtenvetona sanoisin, että Simon Elon selittelyjen sisältö oli ko. tilaisuudessa samoin kuin myöhemminkin, pelkkää skeidaa eli lähinnä vain sellaista syyttelyä ja sättimistä, minkä tueksi hänellä tai muillakaan loikkareilla ei ole ollut esittää minkäänlaista näyttöä. 14. Simo Elokin yritti lähinnä vain vedota kuulijoiden ja tv-katselijoiden tunteisiin. Hän puhi "oman kodin menettämisestä", "kodin tuhoutumisesta", "puolueen kaappauksesta", "taustajoukoista", "yhteisestä edusta", "isänmaan edusta". "kaappauksen taustalla olleista voimista", "tarpeesta saada uutta voimaa", jotain höpinää "ihmisarvosta" jne. Selkokielellä sanottuna hölynpölyä tässä yhteydessä, väittäisin.  15. Simon Elo mainitsi myös käsitteen tai nimikkeen "Toivon liike" tai "uusi toivo" sekä vertasi Uusi vaihtoehto -ryhmää Ranskassa sekä presidentivaalit että äsken myös parlamenttivaalit ylivoimaisesti voittaneen Emmanuel Macronin liikkeeseen ( En Marche ) ja sittemmin perustamaan puolueeseen. 16. Onpa miehellä, siis Simon "Kiivailija" Elolla, totisesti otsaa!  Mutta eiväthän suuret sanat suuta halkaise. Sallikaa minun kuitenkin nauraa. 17. Perussuomalaisista loikanneilla ministereillä ja kansanedustajilla ja heidän "politiikallan", jossa ei kerta kaikkiaan mitään uutta, ei tietenkään ole todellisuudessa mitään tekemistä Macronin politiikan ja tavoitteiden kanssa. Tuollainen vertailu on täysin absurdia. UV-ryhmän perustaminen ja sen toiminta samoin kuin puhe ja vertaaminen, jota Simon Elo esitti, on pelkkää retoriikkaa, äänestäjien luottamuksen pettämistä, poliittista valtapeliä (pelinpolitiikaa) ja julkisuuden härskiä ja ällöttävää tavoittelua. Macron ei loikannut mistään eikä halunnut pysyä entisessä ohjelmassa, kuten vallanhaluiset UV-loikkarit meillä tekivät. Macron tuli päivänpolitiikan ulkopuolella, loi todella jotain uutta ja uudella tavalla ja - voitti. UV:n menestystymisen mahdollisuuksista ei voida tässä vaiheessa sanoa muuta kuin että "pahalta näyttää".  18. Kuten toimittaja Pekka Torvinen  - ei siis se "soittaa Juha Torvinen" -  on tänään Helsingin Sanomissa (sivu 27) todennut, Uusi vaihtoehto ei muistuta yhtään tai miltään osin  Emmannuel Macronin En Marche -liikettä.  Jos joku sitä Suomessa muistuttaa, niin se on Torvisen päättelyn mukaan nimenomaan "Mestari" Jussi Halla-aho ja hänen uudenlainen internettiä hyödyntävä toimintatapansa. 

Avainsanat: maahanmuuttaja lyhyt luottamus luopua pari eduskunta benjamin alku alkuperäinen alexander aika aho 2015 2014 esikuva esiintyä erota erityinen emmanuel elo eduskuntavaali eduskuntavaalit ilmoittaa häntä hän hymyillä hurja homma helsinki hallitus evankeliumi eurooppalainen euro eu espoo esittää esimerkki joukko johtaa jeesus jatkaa jari jakob isä internet kesäkuu kaupunki katsoa kansanedustaja kansalaisuus jäsen jussi ranska raamattu pöydälle pääministeri pysyä pappi paperi panostaa pakkoruotsi paavo ottaa oppi olli ohjelma nimi niinistö nauraa muu mitä ministeri julkisuus julkinen juho kulunut kulttuuri koti kirkko lindström liikenne liike kysymyksen kuulla mies matteus marssi markus maria mainita mahdollisuus macron maahanmuutto puhemies puhe puheenjohtaja presidentti politiikka poliittinen kunnia poliitikko poika pietari petteri perustettu perustaa perussuomalaiset perussuomalainen pekka tunne tuntea tuli tukea toimittaja toiminta todellinen timo tilaisuus tiina terho parlamentti tehtävä tavoite syrjintä syksy suomessa suomi suomalainen sopia soini sisältö sipilä simo silmä seikka sebastian sauli sanomat sanoma sampo vaalit saada ryhmä rooma retoriikka uv uusi ulkopuolella tässä tyyppi tyyli tynkkynen turha uusi vaihtoehto -ryhmä soini timo simon kiivailija macron emmanuel lohela maria halla-aho elo simon ääni äänestäjä ylläpitää yhteiskunta wikipedia vuotias voida voi viikko vertailu valta valittiin valita valinta vaihtoehto vaihe vaali