Tänään on 24.08.2017 06:21 ja nimipäiviään viettävät: Perttu, Berdel, Bertil ja Berta. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Viherjuuria: Miksi en pidä pääkaupungeista

Julkaistu: · Päivitetty:

En ole koskaan kokenut oloani kotoisaksi Helsingissä. Se on kaupunki, jonne mennään viettämään retkipäivää ja kouluttautumaan, piipahtamaan Lintsille, konferenssiin tai festareille. Siihen nähden, miten paljon olen viettänyt aikaa Helsingissä, pitäisi kaupungin jo pikku hiljaa alkaa tuntua tutulta ja omalta, mutta ei Helsinki. En ikinä tiedä, mitä sinne pitää laittaa päälle, koska tuuli. Joko palelen tai kuten viime perjantaina, hikoilen matkalaukkuni kanssa ympäri keskustaa. Helsingin hintataso on jotain aivan jäätävää, ja muuttuu vielä kauheammaksi sen jälkeen, kun on tottunut saksalaiseen elintasoon. En ole myöskään ikinä tajunnut lähiöitä, vaikka ystävien muuttojen myötä olenkin saanut tutustua jo useampiin. Niihin suhtaudun nykyään rennommin, mutta ystävä asuukin nykyään Espoon puolella todellisessa lintukodossa.  Ehkä eniten ärsyttää se, että Helsinki ei ole koko Suomi eikä koko Suomi ole Helsinki, mutta kaikki keskittyy sinne ja pyörii siellä. Saksassa on monia suurkaupunkeja, joiden asukkaiden ei tarvitse ylpeillä asuvansa metropolissa, koska suurkaupunkeja on lukuisia eikä miljoonakaupungissa asumisessa ole mitään ihmeellistä. Myös London and Beyond -blogin Leena kirjoitti Helsingistä keväällä ja jäin miettimään, että ehkä ongelma on meidän periferiasta tulleiden. Helsinki on Suomen ainoa suurkaupunki, joten siellä on kaikki siistimpää, coolimpaa ja hienompaa kuin meillä maalla. Tämä asenne on aina pistänyt silmään, samoin kuin helsinkiläisten puhetapa. Kehä kolmosen ulkopuolella on elämää. Ei nyt dissata Helsinkiä liikaa - en nimittäin pidä muistakaan pääkaupungeista enkä suurista metropoleista. Lontoo on ihan kiva, mutta en voisi kuvitellakaan asuvani siellä epäkäytännöllisten liikenneyhteyksien ja massiivisen metropolialueen takia. Pariisille olen antanut muutaman mahdollisuuden mutta vappureissu ei saanut minua huokailemaan ihastuksesta uljaan kaupungin edessä. Portugalissa oli mielenkiintoista tutustua Lissaboniin, vaikka se olikin ehkä pienoinen pettymys.  Enemmän pidin pienemmistä kaupungeista, joita kohtaan minulla ei ollut mitään odotuksia. Kaikki hehkuttavat New Yorkia. Kiva oli käydä, mutta Manhattanin tungos oli ahdistavaa ja koko kivikylä aivan liikaa. Paljon paremmin viihdyin Brooklynin pienillä sivukaduilla, jotka olisivat toisaalta voineet olla missä muussa kaupungissa tahansa. Haaveilin joskus Berliinissä asumisesta. Käyn kaupungissa vuosittain, ja nykyään olen joka kerta iloinen, kun juna lähtee takaisin kohti hahmotettavan kokoista Kölniä ja kotia.  Juuri nyt en voisi kuvitella asuvani maalla mutta en myöskään kaupunkialueella, jonka mittasuhteita en voisi hallita. Kaipaan vehreyttä ja metsiä, mutta myös sopivasti kaupunkiympäristöön kuuluvia aktiviteetteja. Ei liene yllättävää, että lempikaupunkini Porto ja Antwerpen eivät ole mitään miljoonametropoleja. Palataanpa vielä Helsinkiin, jossa pyörin viime viikolla taas pari päivää. Siellä on aina tie- ja kunnostustöitä ja koko keskusta-alue on yksi kaaos. Kampin bussiterminaalista täytyy puikkelehtia kapeita kulkuväyliä kohti Mannerheimintietä. Rataa ei oltu tehty kulkijalle helpoksi: sadan metrin matkalla oli kolme eri firman feissaria, pari Iso numeron -myyjää, kolme kerjäläistä, joku vaalenpunapaitainen porukka jakamassa jotain rannekkeita ja niin edelleen. Kun olin päässyt Kolmen sepän patsaalle minulla oli käsissäni myös päivän Hesari sekä näytepakkaus uutta papusalaattia.  Toisaalta Kölnin keskustan hulinaan tottuneena ihmettelin torstai-iltapäivän uneliasta tunnelmaa keskustan kahvilassa.  Muutama positiivinenkin asia tapahtui. Sosiaalinen koodini on ulkomailla asumisen jälkeen muuttunut: Saksassa lähiympäristö ja siinä liikkujat tulee huomioida, tuntemattomia tulee tervehtiä ja muutenkin täytyy osoittaa olevansa normaali (lue: Suomessa epänormaali). Perjantaiaamuna rahnustin  lähiössä bussipysäkille matkatakseni keskustaan. Ennen kuin ehdin edes ajatella, tervehdin katoksen alla istuvaa naista. Tajusin virheeni saman tien, mutta yllätyksekseni hän tervehti takaisin.  Jatkoin Suomi-kierrosta Helsingistä pikavuorolla pohjoiseen. Täpötäydessä bussissa oli pakko istua toisen matkustajan viereen. Mietin, vaikuttaako kiltti ulkonäköni asiaan, kun viereeni istahtanut eläkeläisrouva aloitti keskustelun ja kertoi pitkät jutut kesämökistään, pojistaan ja lastenlastensa koulumenestyksestä. Matka meni nopeasti, kun tuli vähän höpötettyä. Ja mitä ne sanovat, etteivät suomalaiset muka puhu! Niin, että Helsinki. Sinussa on paljon hyvää, erityisesti monet asukkaat ovat loistotyyppejä ja tapahtumat erinomaisia. Mutta kiire, liikenteen kaoottisuus, lähiöiden loppumattomuus, hintataso, turistien täyteisyys ja ylimielinen asenne estävät minua ihastumasta. Piipahtelu- ja ohimenokaupunkina olet kuitenkin ihan ok.  Kuvat vuoden 2015 Flow-festareilta. O len vahingossa tuhonnut  viime vuosien kuvat, joten nämä olivat ainoat Helsinki-aiheiset, jotka tiedostoistani vielä löytyi. Flow on kyllä yksi hyvä syy pitää Helsingistä!

Avainsanat: asua asukas asukkaat asenne alue ajatella ainoa 2015 hesari helsinki jonne istua iso hallita flow firman elämä bussi blogi berliini festari espoo keskusta keskittyä iltapäivä iloinen kehä kaupunki hän huomioida hintataso kamppi kaivata kahvila ympäri viettää ulkopuolella ulkomailla tuuli tutustua turisti portugali porto pohjoinen pitää pettyä pari osoittaa ongelma tuntua odotus tunnelma tungos tuli torstai tie tarvita tapahtuma tapahtua syy suomi suomessa sosiaalinen silmä kaaos juna käydä kuvitella kuva koko kiltti kierros keskustelu numero normaali nainen muutama muka mitä metsä metri matka manhattan maalla lontoo liikenne leena laittaa köln saksa saksalainen rata päivä porukka portugal pariisi new york kotimaa ajatuksia ystävä