Tänään on 12.12.2017 06:42 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Juha Molari: Ei sittenkään Tansaniaan, ei yleislakkoa eikä Parikkalaan muuttoa

Julkaistu: · Päivitetty:

  Oulunkylän seurakunnan seurakuntapastori Marjaana Toiviaiseen liittyvät viimeiset kohut ovat aivan tarpeettomia, eivätkä kohut edistä hänen itsensä tai seurakunnan asiaa. Mahdollisesti pastori on itse lähtenyt mukaan innokkaaseen tarinointiin tavalla, joka ei ole loppuun saakka harkittua. Kun vauhtia riittää, niin erehdyksiä tapahtuu satunnaisesti. Sosiaalisessa mediassa ylilyönnit syntyvät helposti. Re f ugee Hospitality Club F inlandin F acebook-sivulla Marjaana Toiviainen on ilmoittanut muuttavansa Parikkalaan Etelä-Karjalaan, jossa hän voisi aloittaa baarin ylläpidon.    Aiemmin pastori Marjaana Toiviainen ehdotti yleislakkoa laittomasti maassa olevien tukemiseksi sekä ilmoitti jo itse ryhtyneensä yleislakkoon. Näissä ilmoituksissaan hän ei puhele tai kirjoittele yksikseen, vaan vuoropuhelussa muiden ihmisten kanssa, jotka ovat ottaneet perättömät ilmoitukset tosissaan. Suomen laissa ei ole papeille myönnetty lakko-oikeutta, eikä sellaisesta Toiviainen ole edes keskustellut seurakuntansa esimiesten kanssa. Kukaan ei tiedä seurakunnassa mitään Toiviaisen ”lakosta”. Toiviainen tietää, että hänellä ei ole edes lakko-oikeutta, mutta silti hän vedettää sosiaalisessa mediassa ihmisiä kampanjointiin lakon nimissä. Vuosilomaa ei kutsuta yleiskielessä eikä edes slangissa ”yleislakoksi”. Yksittäisen ihmisen ilmoitus ”yleislakosta” on absurdi ja hybristinen, kun yksityinen ihminen ei tee yleislakkoa ja hallinnoi merkittävää osaa yhteiskunnallisista toiminnoista. Tuomiokapituli tekisi päätöksen, mikäli Marjaana Toiviainen lopettaisi pappisviran tai siirtyisi pois Helsingin hiippakunnasta. Tätä päätöstä tuomiokapituli ei ole tehnyt, eikä sellainen ole siellä edes käsittelyssä. Toiviainen toimii edelleen 50 %:sti Oulunkylän seurakunnan seurakuntapastorina, jonka vuosilomat on vahvistettu seurakuntaneuvoston kokouksessa maaliskuussa 2017. Vuosilomapäätökset ovat hyvin pastorin tiedossa. Voisi arvioida Marjaana Toiviaisen tarvitsevan enemmän rauhaa pappisviran varsinaisen tehtävän toimittamiseen. Tietysti iso osa rauhoittumisesta voisi tulla, mikäli pastoria kohtaan mielenkiinto vähenisi, mutta näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu, mikäli pastori ei itse kestä elämäänsä ilman uusia kohuja. Iso kysymys kohujen keskellä on siinä, miten tämä rauha on löydettävissä. Pastorinhan se pitäisi tietää hengellisten asioiden asiantuntijana. Tarpeettoman rajut epäperäiset väitteet ruokkivat vain uusia kohuja ja tuskin lisäävät edellytyksiä rauhan löytymiselle. Miten siinä tilanteessa voisi löytyä rahoittuminen? Toiviaisen esimies ja tuomiokapituli eivät ole entuudestaan vauhdittaneet kohun syöksykierteitä antamalla merkillisiä haastatteluja moninaiseen mediaan. Uskottavuus katoaa entistä pahemmin kohujen jälkeen, kun ilmenee, että Marjaana ei lähtenyt sittenkään Tansaniaan, ei aloittanut sittenkään yleislakkoa eikä muuttanut Parikkalaan. Pastorin tehtävänä olisi etsiä myös itselleen rauhaa ja Jumalan valtakuntaa, enemmän kuin mitään kohua ja julkisuutta. Juha Molari, D.Th, BBA. osa-aikainen siivooja GSM +358 40 684 1172 Blog  http://juhamolari.blogspot.com/  ja VKontakte  http://vk.com/id157941374   EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @) Twitter:  https://twitter.com/molarijuha LinkedIN-profiili:  http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4 Facebook    Molari in Russian media:  http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html

Avainsanat: esimies email elämä ehdotus club blogspot blog baari arvioida 2017 juhamolari ilmoittaa ihminen hän https http html yksityinen yhteiskunta twitter tuomiokapituli mielenkiinto merkittävä media tee suomi sosiaalinen sittenkään siivooja seurakunta satunnainen russia rauha päätös profiili pastori oikeus muutto molari toiviainen tietää tehtävä marjaana maaliskuu löytyä lisätä linkedin lakko käsittely kysymys kokous kadota karjala helsinki haastattelu gmail facebook etsiä etelä jumala julkisuus iso ilmoitus