Tänään on 23.06.2017 01:31 ja nimipäiviään viettävät: Aatu, Aatto, Aadolf ja Adolf. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Susikairan katastrofialue: Aan elämästä.

Julkaistu: · Päivitetty:

Saa tuohon aiempaankin toki vielä kysymyksiä heittää, mutta jossain aiemmassa tekstissä oli puhetta siitä, miten Aan kanssa päästiin tähän missä nyt ollaan. No, siihen tarvittiin paljon aikuisia, aikaa, maisemanvaihdos, rajoja ja rakkautta. Eipä ollut helppo tie se ja kyllä hirvitti! Tässä tapauksessa kuitenkin näyttää siltä, että valinnat osui oikeaan.  Reilu vuosi takaperin ipana ehti tehtailla koko joukon lastensuojeluilmoituksia, myös minun itseni ilmoittamana. Pää piukeana piti miettiä, että mitä ihmettä tehdään, kun puhe menee kuin kuuroille korville. Toinen kuuntelee ja nyökkäilee ymmärryksen merkiksi ja kun käännät selän, niin on taas joku helvetin sotku selvitettävänä. Ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Siinäpä oli lehmällä hermot koetuksella. Koulusta tuli viestiä, kun touhuaa päivät pitkät kaikkea muuta kuin koulujuttuja, joskin fyysisesti kyllä oli paikalla, mutta aivan yhtä tyhjän kanssa oli se oleminen noin niinkuin muuten. No, kuten arvata saattaa, niin sellainen oravanpyörähän siitä tulee. Minä aloin jo vasten tahtoani odottaa, mitä paskaa seuraavaksi tapahtuu, opettajat olivat jo valmiiksi sillä asenteella, että ei tästä mitään tule ja jotakin piruutta sitä taas keksitään. Kaverit odottaa, että kyllä se jotakin hullunhauskaa taas keksii. Kuinka käyttäytyy lapsi? Tottakai lunastaa odotukset kaikilla saroilla. Ja vaikka ehkä olisi ajatusta siitä, ettei tämä kaikki ole oikein järkevää, niin paha siitä roolista on irti itsensä kiskoa. Äitini sitten otti esille sellaisen vaihtoehdon tälle sotkulle, että josko poika kävisi viimeisen peruskouluvuoden "kotona" (siis minun lapsuudenkodissa) 200 km:n päässä täältä. Niin toimittiin. Ja kas, ei odotuksia kavereilta, ei ennakko-odotuksia opettajilta, ei hiuksia päästään repivää äitiä ja perin tulehtunutta kommunikaatiota. Vain turvallisia aikuisia, valvontaa, rajoja ja sitä rakkautta. Niin kuin poika itse sanoi: "Voisitteko te mummo tehdä minusta yhtä hyvän kuin teitte äidistä, sen siskosta ja veljestä?"  Aa siis jatkaa asumista mummolassa opiskellen siellä, käy joka- joka toinen viikonloppu täällä kotona. Voi, kuinka meillä onkaan mukavaa nykyään. Meillä on niin fiksu ja pohtiva poika. Sellainen, johon voi luottaa, pitää puheensa ja lupauksensa. Olen äärimmäisen kiitollinen ja etuoikeutettukin siitä, että meillä asiat meni näin. Ei välttämättä kaikki isovanhemmat jaksa tai pysty ottamaan enää tälläistä urakkaa kontolleen, mutta minulla onkin maailman parhaat vanhemmat :) Ja siten se lapsi sitten paransi todistustaan, sai kesätöitä, pääsi ulkomaille, lopetti tollon työt, pääsi opiskelemaan ja oivalsi jopa sellaisenkin jutun, että "kun hän nyt opiskelee hoitotyötä, niin hän ehkä ymmärtää ihmisiä vähän paremmin, kun ei aina itselläkään ole mennyt kovin hyvin ja on tullut tehtyä hölmöyksiä". Se on suuri oivallus 16-vuotiaalta. S.A. Ps. Perheneuvolan työntekijä lohdutti, että yleensä esikoinen tekee pioneerityön pöllöilyssä- ne muut keksii sitten kokojoukon omia hullutuksia. Niitä odotellessa.

Avainsanat: koko kiitollinen kaveri jatkaa isovanhempi ihme hän hermo helppo heittää fyysinen fiksu esikoinen ennakko elämä arvata ajatus pää puhe poika pitää paska paha opiskelu opettaja odotus odottaa näyttää muut mummo mitä minä miettiä lapsi käyttäytyä kävisi kuunnella koulu vanhemmat valvonta ulkomaa tässä työt työntekijä tyhjä tuli tie teksti suuri selkä rooli rakkaus raja aikuinen kotona korva onnistumisia hyvät hetket äiti ymmärtää ymmärrys vuosi voi viikonloppu viesti