Tänään on 22.09.2018 18:40 ja nimipäiviään viettävät: Mauri, Muritz ja Moritz. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Salmoblog:

Julkaistu: · Päivitetty:

Osa 14: Sunnuntai 12.5. - Sunnuntai 19.5. Öh-bout to wrap it up. Moskovan lentokentällä ollaan istuttu, ja nukuttu kivilattialla muutama tunti. Kokonaisodotusaika 16+ tuntia. Mikäs tässä. Mutta aika mennä reissun viimeiset vaiheet läpi. Perthissä oli mukavan aurinkoista, ja parin kilometrin matka hostellille taitettiin kävellen bussipysäkiltä. Apunamme oli kämppikseltämme Davelta ostettu autonavigaattori, josta loppu akku sopivasti Bambu Hotelin ovella. Heti sisään astuessa vastaan iski tietynlainen hajuseinämä, joka ei ollut miellyttävä. Kun on reissannut tarpeeksi ja nähnyt tarpeeksi monta kämyistä rahastushostellia, ne tunnistaa välittömästi. Ja Bambu Hotel oli juuri sellainen. Ei häävejä yhteistiloja, pirun vähän tilaa huoneessa, ei juurikaan pistokkeita vehkeiden lataamiseen, törkyinen keittiö ja tiskivuori, paskaset vessat, lähinnä kanta-asiakaskunnasta koostuva henkilökunta, sisäsiittoinen meininki, kaikesta piti maksaa, seinän takana äänekäs yökerho. Invavessan ovi oli nostettu saranoiltaan siten ettei kukaan pyörätuolilla kulkeva IKINÄ pääsisi sisään. Lisäksi seuraavan parin yön aikana selvisi että meidän huoneeseen hiiviskeli joka ilta pari ylimääräistä ranskalaista majoittumaan laittomasti siten, että laittoivat herätyksen varhaiseen 06-07 aikaan, ja katosivat kuin puuppa saharaan. Niin, ja ne pussaili ällöttävän äänekkäästi. Mutta en jaksanut avautua henkilökunnalle, jotka koostuivat lähinnä nuorista ranskalaisista, taisivat olla niiden kavereita. Mun yläpunkassa oli hauska walesilainen heppu, jolla oli rugbytausta. Juttelimme parina iltana pitkään erinäisistä turhanpäiväisistä urheilujutuista, ja siitä miten perseestä meidän hostelli oli. Mies jonka nimeä en luonnollisesti muista kertoi olevansa itsekin lähdössä keskiviikkona pois. Mutta paska hostelli sikseen, millainen Perth oli? Perth oli Kiva. Toki vain pari päivää tutustumisaikaa, ja aika minimaalinen budjetti eivät sallineet ihan kauheasti turistikokemuksia, mutta kävelimme ympäriinsä ja käytiin lautalla tsekkaamassa eteläinen Perth, joka oli täynnä mukavia kahviloita, beverly hills -osaston asumuksia ja jostain syystä useita vanhainkoteja. Eräänlainen Florida. Kävimme myös pyörimässä subiacon alueella tsekkaamassa AFL -ottelua edeltäviä huminoita, ja etsiydyimme elokuvateatteriin katsomaan uuden Star Trekin. It was gooooood. Eteläinen Perth, kuva Pertun iPhonesta. Meitä helli koko Perthissä olon ajan lämmin sää, joka tuntui oudolta Melbournen harmauden jälkeen. Salla raportoi siellä sään käyneen alati kylmemmäksi, ja kertoi ostoskeskusduuninsa käyneen ärsyttäväksi. Mutta luovuttaa se ei aio, joka on mahtavaa. Tyttö porskuttaa menemään! Hauskin sattumus länsirannikolla tapahtui lauantai-iltana, kun baarikierroksella ollessamme ihmettelin miksi Perttu jämähti pitkäksi aikaa tiskille ison karjun kanssa. Heidän juttutuokionsa lopuksi miehet suuntasivat tyköni, joka alkoi hiukan jännittää. Haluaako se vetää mua turpaan? "Terve, mä oon Harri. Lapualta". Harri oli timpurismiehiä, ja ollut Australiassa jo 19 kuukauden ajan. Hänen lähtönsä maasta oli myös lähellä, ja oli pirun hauska kuulla kun rehellisesti leviää puhuva mies kertoi erinäisistä koitoksistaan down underissa. Paljon oli saanut kavereita ja tehnyt töitä, ajanut autiomailla, kumonnut mielestään joitain stereotypioita ja vahvistanut joitain. Ja Harri oli mahtiheppu. Rehti pohjalaismies. Paljon oli yhteisiä tuttujakin! Lähdettiin siinä sitten yksissä tuumin pikkupöhnissä baarikierrokselle, joka jäi vähän tyngäksi kun joihinkin paikkoihin ei oltu pukeuduttu tarpeeks viimesen päälle ja joihinki paikkoihin olis pitäny olla kaikilla passit henkkareina. Mutta kyllä me ihan tarpeeksi juotiin. Perth olisi ollut mukava kokea ihan kunnolla, eikä tälleen hätäsesti, mutta parempi tämä toki oli kuin ei mitään. Keskiviikkona tuntui kuitenkin tosi hyvältä nousta koneeseen. Tämä Australian reissu ei ollut ihan sitä mitä odotin, ja vaikka mukavaa toki oli, niin jotain erilaista tässä oli. Olenko tulossa vanhaksi? Jossain päin maailmaa Ritva Jokipii huokaisee "vihdoinkin". Ennen lentoa piti vielä soittaa Sallalle, ja hyvästellä. Oli outoa meidän molempien kannalta lähteä suunnillemme, ja jotenkin vasta nyt se osu ja uppos. Ikävä sitä pirpanaa tulee. Rakas pieni apina. Lentomme heitti meidät Kuala Lumpurin kautta Souliin, jonne laskeutuessa oli mahtavaa katsoa ulkona miltä salamointi näyttää pilvien yläpuolella. Koneen renkaat osuivat Incheonin lentokenttään 06.30 torstaiaamuna. Soulin kautta ei ollut tosiaan paljon sen kalliimpi lentää, ja koska ystäväni Taeyeon Yi oli jo pitkään pyytänyt poikkeamaan, niin totesimme "miksei". Airport express -juna vei meidät keskustan asemalle ja kesti tunnin verran, ja taksi siitä hostellillemme jonka nimi oli JK Guest House. Taksikuskilla kesti tovin ymmärtää meitä, mutta onneksi lapussa luki osoite ja navigaattori löysi perille. Eikä ollut edes kallista, olisikohan maksanut 3 euroa. Tämä oli Perthin hostellikokemukseen verrattuna ihan päinvastainen. Kiiltävän siistit tilat, ystävällinen ja kohtelias henkilökunta, aamupala odottamassa pöydällä, ilmainen wifi, sopivasti pistokkeita, läjäpäin informaatiota miten navigoida kaupungilla, koko ajan ilmaista kahvia pannussa, kaksi asiakastietokonetta, ilmainen pyykkitupa ja riittävästi kylpyhuoneita. On se vaan käsittämätöntä miten paljon saman verran laskuttavat paikat voivat erota toisistaan. Istuimme hetkiseksi koneille ja teimme tuttavuutta hostellin asiakkaisiin. Jenkkejä ja jopa pari suomalaista, aussi, kanadalainen ja sveitsiläinen pelitoimittaja. Jälkimmäisen kanssa meille tuli intensiivinen keskustelu pelibaareista, ja kutsuin miehen poikkeamaan Helsinkiin kun avaisimme uuden paikan jätkäsaareen loppuvuodesta. Vaihdoimme kontakteja muutamien tyyppien kanssa. Soitin Taeyeonilla skypen avustuksella ja sovimme treffit kaupungille klo 12.30. Tyttö antoi meille ohjeet saapua Jongno 3- ga -asemalle, ja raiteelle viisi. Olimme paikalla ajallaan, ja aloimme stressata miten bongaamme pienen sievän korealaistytön tuhansien seasta - onneksi toki me pistimme aika räikeästi silmaan ihmisjoukossa. Emme nähneet Taeyeonia, ja wifin avulla pääsimme soittamaan tälle uudestaan. Hälinän seasta ymmärsin lähinnä että hän oli nähdäkseen .... -vitosen vieressä, mutta niinhän olin minäkin! Puolen tunnin säntäilyn jälkeen kuulin kimeän kiljaisun, kun osuimme uloskäynti vitosen kohdalle - sitä se oli tarkoittanut koko ajan. Olin viimeksi nähnyt tämän taskuraketin Provinssirockin työleirillä jota vedin vuonna 2010. Jengissä oli pari korealaista jotka olivat, kuten mainittu, useasti kehottaneet kyläilemään. Ja mehän tultiin. Leirin yhteydessä Taeyeon oli pyytänyt että häntä kutsuttaisiin Apriliksi (kotimaassaan englannintunneilta saamansa lempinimi), joten näppäimistöä säästääkseni nimitän häntä tällä tavoin lopputekstin ajan. April vääntyi yhden heikosti kieliä taitavan espanjoolin suussa Appleksi joksi mä häntä lähinnä kutsun. Aprililla oli mukanaan lippikseen sonnustautunut Jae Yung Choi, joka puristi kättä reippaasti ja kertoi olleensa aikanaan Aprilin kanssa samoilla englannintunneilla, ja oli halunnut lähteä mukaan houstaamaan meitä. Aloitimme päiväkierroksemme kävelemällä Insa Dongin  torialueen läpi. Meitä opastanut parivaljakko vei meidät heti lounastamaan yhteen lempiravintoloistaan, jonka ovella otimme kenkämme pois, ja istuuduimme lattialle nauttimaan paikallista ruokaa. Ravintolan henkilökunta tuntui olevan kiinnostunut mistä olimme, ja päästeli kliseenomaisia "OOOooooOOOOO" -huokauksia sitä mukaa kun April kuvaili mistä olemme ja miten olimme päätyneet tänne. Nyt olen äärimmäisen rehellinen. Kaikki jotka tuntevat mut ja jotka ovat mua pyytäneet syömään eksoottisia juttuja vuosien varrelta tietävät, että mä en oo ihan se avoinmielisin jätkä mitä tulee kulinaristisiin kokemuksiin. Perttu on, jos mahdollista, vielä vähemmän. Mä oon kuitenkin Jalasjärveltä.  Cut Mikko some slack. Tikuilla syönti ei myöskään ole oikein mun juttu, mutta tottakai, taas piti kohteliaisuudesta yrittää sählätä. Perttu ei ole koskaan edes koittanut, mutta oli välittömästi mua parempi siinä. Ruokalajina oli Bibimbobia, jossa oli aika tujusti maustettuna riisiä ja vihanneksia, raa'ahkoa kananmunaa, ja kylkeen tuli rapua. En tiedä montaakaan asiaa joka on yhtä kiusaannuttavia kuin se että joku katsoo innostuneena pöydän toiselta puolelta kun me yritämme teeskennellä pitävämme ruuasta joka ei oikein toimi. Eikä se pahaa ollut, mutta ei kyllä hyvääkään. Ei missään nimessä hyvääkään. Perttu taisteli kuin soturi ja sai tarpeeksi alas ettei loukannut isäntiämme. Olin ylpeä. Ja nyt puhutaan nuoresta miehestä joka ottaa hampurilaisen välistä kaikki rehut pois. April ei suostunut antamaan meidän maksaa ruokia, eikä paljon muutakaan päivän mittaan. Olin kuulemma ollut hyvä host Suomessa ja nyt oli sen vuoro. Ihan ok, ottaen huomioon mun tilitilanteen, joka ei ollut rohkaiseva. Seuraavana kohteenamme oli Gyeongbokgung, yksi kuninkaallisista palatseista ajalta jolloin Korealla oli vielä oma monarkki. Onnistuimme tällä kertaa maksamaan jopa houstaajiemme liput (3 eur / nuppi, jeeeee) ja menimme kiertelemään paikat läpi. Vaikuttava palatsi kaikkine lisärakennuksineen ja yksityiskohtineen oli täysin puusta rakennettu ja oli pariinkin otteeseen kärsinyt lukuisten sotien ja yhteenottojen aikana. Osallistuimme tunnin kestäneeseen kierrokseen ja saimme taas kuulla kun keski-ikäiset naiset reagoivat mielenkiintoisiin faktoihin "OoooOOoOooooOOo". Lepuutimme jalkojamme hetkisen nauttimalla kahvit ja mä otin piruuttani testaukseen jääkahvin. Jalasjärven sankari totesi taas kerran että "turhan erikoista". Mutta seura oli edelleen hyvää. Juttelimme pitkään kahvin äärellä siitä millaisia ystäviemme elämät täällä olivat. April oli valmistunut pari vuotta sitten farmaseutiksi ja teki yö- ja iltavuoroja viikonloppuisin, ja oli kovasti tyytyväinen saamaansa liksaan ja tunteihin. Käytännössä arkipäivät olivat aina tätä myöden vapaat. 24 -vuotias tyttö asui vielä vanhempiensa luona, jotka olivat kaikesta päätellen vakavaraisia - isä oli jonkinlainen pankkipamppu citibankilla. Aprililla on 29 -vuotias poikaystävä, ja nämä ovat olleet yhdessä 6 vuotta. Jae oli 33 -vuotias mies jonka reitti oli jotakuinkin erilainen. Tällä hetkellä heppu oli hankkimassa itselleen tohtorinarvoa maantieteistä, ja matkan varrella oli sattunut yhtä sun toista joka oli viivästyttänyt tätä maalia. Kun hän oli ollut jenkeissä hankkimassa tohtorinarvoa, jotain oli sattunut muutamia vuosia sitten hänen perheessään joka oli pakottanut tämän palaamaan Koreaan. Tällä kertaa yleensä utelias Jokipii koki että nyt mä en kaiva syvemmälle, koska se ei oikeastaan kuulu mulle. Jae oli mennyt naimisiin neljä vuotta sitten, ja Apriliakin piti kiusata että koska se sen ukko meinaa kosaista. Ei kuulemma mitään hätää, nauroi tyttö hermostuneesti. Illan edetessä tsekkasimme torin hälyä Namdaemoonin kauppa-alueella, ja otimme ennen auringonlaskua reilun puolen tunnin bussireissun Yeouidon Hanggangin puistoalueelle, jossa ihastelimme jokimaisemaa. Nuoret korealaiset olivat piknikillä puistossa ja kuuntelivat omituista k-poppiaan. Kävimme kävelemässä vielä läheiseen Chicken & Beer -mestaan (iso juttu täällä) jossa otimme ison kannullisen kaljaa ja ison lautasellisen rasvapaistettua kanaa. Oluen käydessä päähän heittäydyimme filosofiseksi ja puhuimme isoja linjoja, muun muassa veljistä pohjoisrajan takana. Aika chillisti suhtautuvat. Hauskoja tyyppejä, nämä korealaiset. Kun pääsimme hostellillemme, olimme ihan puhkipoikki. Tiesimme että nyt kun valot lähtisivät pois, emme tulisi heräämään ainakaan 12 tuntiin, koska emme olleet lentojen takia nukkuneet viime yönä käytännössä ollenkaan. Ja toden totta valot lähtivät pois, kun heräsimme puolen päivän nurkilla perjantaina. Olo oli kuin olisi nukutuksesta herännyt, ja pari tuntia meni ihan toipuessa. Koko päivä menikin sen jälkeen kuin kelloa kiinni ottaessa, mutta ehdimme sentään käväisemään isossa ostoskeskuksessa ja tsekkaamaan jonkin ison kadulla tapahtuvan pelitapahtuman. Edustettuna oli mobiilipelit, League of Legends ja Starcraft 2 - ja LoL se kuulkaa vaan porskuttaa kohta ohi Starcraftista täälläkin. Ainakin niiden teltta oli paljon täydempi. Yritimme löytää tietämme sotamonumentille, mutta 10 kohtaamaamme ihmistä olivat toinen toistaan toivottomampia englannissa. Pysäytimme taksin ja Perttu kirjoitti kuskille näytölle "War Memorial", mutta ei mitään apua. Hävisimme kellolle, ja luovutimme etsinnän. Kävelimme keskustassa muutaman kilometrin ja palasimme hostellille tavoitteemanne käydä haaskaamassa loput wonit illalla ruokaan ja olueen. Sama kielimuuri osoittautui taas haasteeksemme kun pyrimme toinen toistaan mainiomman oloiseen ravintolaan: kukaan ei osannut tai uskaltanut kommunikoida meille englanniksi. Lopulta löytyi yksi ravintola joka tosin oli selkeästi suunnattu (jenkki)turisteille. Mutta en mä valita, ruoka oli hyvää ja oli viihdyttävä katsoa kun kaksi paikallista pariskuntaa humaltuivat beer-pongin äärellä. Me puolestaan kippistimme viimeisen reissuillan kunniaksi. Kun menimme nukkumaan perjantaiyönä olimme laittaneet jo kaikki vermeet valmiiksi. Aamulla olisi hektinen aikataulu ehtiä lentokentälle. Yöllä aiemmin torstaina tapaamani sympaattinen jenkkipoika yritti kiivetä yläpunkkaani ja pudotti kantamansa ruukkukasvin (??) maahan ja osittain päälleni. En ottanut tilanteesta pahakseni ja poika oli tästä kauhean yllättynyt. Nolona kaapi multaa sängystäni pois. Lauantaiaamu koitti, ja aloitimme säntäyksen kohti lentokenttää. Kantaessamme rinkkojamme kohtuullisen autiolla baarikadulla aloitimme dialogin jenkkipariskunnan kanssa, koska mua kiinnosti heidän mielipiteensä paikallisten englannintaidosta. He nauroivat reissunsa olleen kovasti haastava, kunnes olivat oppineet puhumaan englantia korealaisittain. "We we're looking for a Costco, but everyone just had this deer in headlights expression on when we asked them. When we realized to ask for Cost-A-Co, they immediately knew." Kun pienten sähläilyjen jälkeen pääsimme lentokenttään vievään junaan, totesimme ettei kyseinen reitti vienyt kuin puoleen matkaan, jossa hyppäsimme pois. Olimme jo ottamassa taksia viimeiselle 40 kilometrille kun näin saksalaisen eläkeläispariskunnan, jotka olivat yhtä lailla hämmentyneen näköisiä. Porukalla tulimme siihen johtopäätökseen että jos nyt ei seuraavan 10 minuutin aikana tulisi junaa Incheoniin niin jakaisimme taksin. No, juna tuli ja pääsimme onnellisesti ajoissa lentokentälle. Kovinkaan monella eurooppalaisella lentoyhtiöllä ei ole diilejä venäläisten kanssa, ja ymmärtääkseni Finnairkin lentää itärajan yli vain lennoilla jotka laskeutuvat Pietariin tai Moskovaan - heidän ilmatilastaan pyydetään aika suolaisia hintoja. Air Korealla ja Aeroflotilla ilmeisesti kuitenkin on diili, ja ensimmäistä kertaa elämässäni olin nousemassa Aeroflotin koneeseen. Olin jotakuinkin skeptisellä tuulella tämän suhteen, mutta kone oli ihan samaa tasoa kuin mikä tahansa näistä nähdyistä Cathway Pacificin tai Emiratesin koneista. Ei ihan yhtä pramea, mutta kaikki perusjutut toimi. Yhdeksän tunnin lennon loppuvaiheilla oli aika raakoja pomppuja kun laskeuduimme pilvien läpi tuuliseen Moskovan ilmatilaan. Koko matkustajakunta oli selkeästi stressaantunut, minä mukaanluettuna, kun kone hivuttautui kohti maata. Pari sellaista kunnon ilmataskuakin sattui kohdalle, kun kone vain ikäänkuin kadottaa sekunniksi pariksi siipensä ja sitten nappaisee kiinni. Matkustajien reaktiot olivat äänekkäitä - aluksi huokailua ja sitten hermostunutta naureskelua. Kerran nostettiin viime hetkellä kone takaisin ylöskin, huonojen olosuhteiden takia, ihan n. kilometrin päässä kentästä. Lopulta kun renkaat osuivat kenttään porukka antoi (aina ärsyttävät) aplodit ja pääsimme pois, tutuhkoon harmaaseen ja havuiseen maisemaan. Edessä oli 16 tunnin odottelu Moskovan lentokentällä, josta on nyt kärsitty... 13 tuntia kun viimeistelen tätä tekstiä. Nukuimme kivilattialla ja odottelemme koska taululle ilmaantuu Finskin porttikomento. On ollut mahtava taas reissata, ja ihan kiva taas päivittää tätä pienen porukan lukemaa diaaria. Taakka välillä, mutta aina jälkeenpäin itse lukiessa sen arvoista. Hiukan vaivaannuttavaa, mutta sen arvoista. Nähdään pian, urpot. Pertun nappaama näkymä Moskovan lentokentällä. Pai pai!

Avainsanat: ystävä ystävällinen taso tapahtua taksi tyyppi tyttö tuntua tunti tuli treffi tori toiselta tila tilanne they teltta teksti taulu yrittää ympäri ymmärtää ylpeä yllättyä mies ylimääräistä yhteinen wifi vuotias vuoro viikonloppu vihannes vetää venäläinen vapaa vanhemmat valo valmistua valita vaikuttava vaihe useasti ukko tässä tänne me matkustaja matka maksaa mahtava maata perttu perseestä paska pari pannu palatsi paikka paikallinen ovi ottelu ottaa osoite osasto onni omituinen olut olo ohje näyttö näyttää näköinen näkymä nuori nimi neljä naimisiin muutama multa mukava moskova mitä minä millainen mikko ravintola ranskalainen rakas pöytä päähän päivä päivittää puu porukka poikaystävä poika piru pilvi pietari pieni seinä sattua sankari salla saksalainen saapua ruoka ritva riisi rengas reitti reissu rehellinen sää sunnata suomessa suolainen sunnuntai suhde stressi bambu star sota some soittaa soitin seura australia asua asked asema arvo apua april apina akku ajaa aika airport aikataulu aamupala jolla jenkki itäraja it isä istua iso informaatio ilta ilmainen ikävä hätä häntä hän huone house hostelli host hinta hills herätä henkilökunta helsinki helli heittää hauska harri harmaa haastava florida express eteläinen erota erilainen englanti englanniksi ehtiä diili cost chicken budjetti beverly beer kauppa kauhea katsoa kananmuna kana kallis kalja kahvi kahvila katu jätkä jännittää juttu juna jonne jonkinlainen leiri league lauantaiaamu lauantai käydä kävellä kävely käsi kärsiä kylki kuva kuulla kuukausi kutsu kuski kuala kone koko kokea knew kello kiusata kilometri kiinnostaa kieli keskustelu keskusta keittiö kaupunki maa maali löytää lämmin lähteä lukea loppuvuosi lippu lentää lentokenttä lennon


blogivirta.fi