Tänään on 13.12.2018 19:25 ja nimipäiviään viettävät: Seija ja Lucia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI
Keyword: Love:

Kestävän huulimeikin salaisuus

Julkaistu: · Päivitetty:

Moniko teistä käyttää huulipunan alle tarkoitettuja pohjustajia? Löysin tuohon tarkoitetut tuotteet vasta muutamia vuosia sitten aika samoihin aikoihin, kun aloin käyttämään enenemissä määrin mattapunia, jotka vaativat alleen hyvässä kunnossa olevan huulten ihon. Se automaattisesti käänsi katseeni siihen suuntaan, että mitä huulille pitäisi ensin tehdä, että puna niiden päällä näyttäisi mahdollisimman kauniilta. Huulimeikkiä tehdessä kannattaa huomioida, että jos huulet ovat todella kuivat, ne kannattaa kuoria jo edellisenä iltana ja levittää yöksi jotain todella hoitavaa tuotetta. Huulille on muuten olemassa omia naamioitakin yön ajaksi, oletteko kokeilleet? Haluan heti sanoa, että kenenkään ei tarvitse omistaa huulipunan pohjustajaa, sillä hätätapauksessa peitevoide ajaa asian. Tässä postauksessa olevista tuotteista pari on kuitenkin sellaisia, joita käyttäessä huomaan aivan selkeän eron huulimeikissä ja sen kestossa, jonka vuoksi huulipunan pohjustaja löytyy aina meikkipussistani.  Postauksessa olevasta neljästä tuotteesta yksi ei ole oikeastaan pohjustaja lainkaan vaan balmi, joka tekee huulista pehmeät ja hyvän näköiset, jos huulet ovat siinä kunnossa, ettei niille tee punaa mieli edes pistää. Kaksi tuotteista sopii taas loistavasti varsinkin mattaisten punien alle ja yksi creme-laatuisten alle lisäämään kestoa. *Elizabeth Arden ja Lumene PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.  Elizabeth Arden Lip-Fix*  – Jos minun pitäisi valita näistä neljästä itseltäni tuotteesta yksi, jonka toivoisin löytyvän jokaisen meikkipussista, se olisi tämä. Todellinen must-have -tuote, joka mullisti aikoinaan maailmani. Tuoksuton Lip-Fix on melkein ohuen emulsiomaista, se levitetään huulille ja annetaan kuivua. Tuote tekee huulille saman kuin primer kasvoille. Kun tuote on kuivunut huulille, huulet näyttävät sileämmiltä ja hieman mattaisilta, mutta ne eivät silti tunnu kiristäviltä. Pinta on mielestäni aivan aavistuksen tahmea, joka on pelkästään loistava asia huulipunan tarttuvuuden kannalta. Varsinkin creme-laatuisten punien alla käytettynä huomaan huulipunan kestossa huulilla aivan huikean eron, se ei kulu niin nopeasti pois kuin ilman pohjustajaa. Jos huuleni ovat todella kuivat, tämä ei tuo mielestäni tarpeeksi kosteutta, että käyttäisin tätä mattapunien alla. Sen sijaan huulten ollessa hyvässä kunnossa tämä toimii mattaistenkin kanssa. Lumene Lip Perfector Balm* – Lumenen tuote ei ole näistä varsinainen pohjusta, mutta halusin ottaa sen juttuun mukaan, koska se on omassa kategoriassaan loistava tuote. Marjaisalta tuoksuva huulivoide sisältää persikkaisia ja pinkkejä väripigmenttejä, joten se korostaa nätisti huulten omaa sävyä. Koostumus on mukavan täyteläistä ja huulet näyttävät heti levityksen jälkeen hehkuvilta ja täyteläisiltä. Niin kuin aina myös Lip Perfector Balm on minulle monitoimituote, käytän tätä usein huulipunien päällä niin, että taputtelen tuotetta kevyesti sormella huulten keskelle luodakseni illuusion täyteläisemmistä huulista tai sitten niin, että väritän koko huulet rajauskynällä ja lisään tällä hieman hehkua huulten keskiosaan. Sensai Lip Base – Sensain melkein tuoksuton SPF 15 -aurinkosuojan sisältävä pohjustusvoide jättää huulille todella liukkaan ja kosteutetun tunteen. Tuote sisältää Defocus Powder -puuteria, joka häivyttää huulilta juonteita. Läpinäkyvää pohjustusvoidetta voi käyttää ihan yksinään huulilla, mutta itse pidän tuotteesta varsinkin mattapunien alla. Jos huulet tuntuvat kuivilta, tämä silottaa ne välittömästi. Liukas koostumus tekee sen, että muiden kuin mattaisten punien alle koen tuotteen koostumuksen liian liukkaaksi. YSL Top Secrets Lip Perfector – On Lumenen tapaan huulivoide, mutta sitä voi käyttää myös meikin eli huulipunan alla. Koostumus on todella jämäkkää ja tuote saa näyttämään huulet välittömästi täyteläisemmiltä ja tuntumaan hyvin kosteutetuilta. Koska voide ei jätä huulille makuuni liian liukasta pintaa, tämä sopii mielestäni todella hyvin kaikkien punien alla käytettäväksi, jos huulet ovat kuivat ja  kaipaavat mahdollisesti lisää kosteutta. Itselleni must have -tuote talvella mattapunien alle. Tuoksu on mieto kukkais-hedelmäinen. Kun pohja on kunnossa, huulet kannattaa rajata. Jos haluat huulimeikin kestävän niin silloin huulet kannattaa värittää ensin kauttaaltaan huultenrajauskynällä. Tämä siksi, että väri kuluu tuolloin tasaisemmin pois. Olen laiska ja jaksan harvoin arkena levittää huulipunan siveltimellä, mutta silloin kun haluan meikin kestävän, käytän sivellintä. Muuten olisiko teillä vinkkejä hyvistä huulipunasiveltimistä? Itselläni on sellainen vielä hakusessa. Huulimeikin kestoa lisäämään voi lopuksi päälle laittaa aavistuksen puuteria. Saatavilla on myös erilaisia "lip fix" -tyylisiä tuotteita, joilla puna ikäänkuin sinetöidään huulille, itse en ole näitä kokeillut. Ne sisältävät usein paljon alkoholia ja voivat olla kuivattavia, joten käyttäisin niitä vain erikoistilanteissa huulia säästääkseni. ^_^ Käytättekö pohjustajia? Mikä on paras kikkasi kestävään huulimeikkiin? *Lumene ja Elizabeth Arden PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.

Avainsanat: ysl tuotearvostelut sensai pohjustus meikki meikit lumene kosmetiikka kauneus huulet värittää väri voide voi vinkki varsinainen valita mitä mieto mieli maku löytyä liukas levittää laittaa laiska käyttää käytetty kuivua kosteus korostaa koostumus koko kestävä kaunis kasvo jättää juttu juonne iho huulivoide huulipuna huuli huomioida huikea hedelmäinen hakea fix creme blogi base automaattinen arki alkoholi ajaa aika tuoksu tunne toivoa todellinen tee tarvita talvi sävy sormi sivellin sisältää salaisuus puuteri puna primer powder pohja pinta pinkki peitevoide pari paras ottaa omistaa näyte muut tässä tyyli tuote


blogivirta.fi