Tänään on 23.09.2017 21:04 ja nimipäiviään viettävät: Mielikki ja Tekla. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Muna vai Kana: Surupuku

Julkaistu: · Päivitetty:

Täällä taas olen kirjoittelemassa muutaman viikon tauon jälkeen. Kuluneeseen kolmeen viikkoon on sopinut paljon hyviä hetkiä ja tavallista arkea, mutta myös pettymys ja surua. Minun on näköjään edelleenkin vaikea ymmärtää, että Jumala jaksaa välittää sydämestäni ja kaikesta siitä mitä siellä on. Että Hän jaksaa kaivaa esiin asioita, joista en itse osaa välittää, jotka haluaisin vain unohtaa ja mennä eteenpäin. Ja kuinka kivuliaita nämä esiinkaivamisprosessit taas ovatkaan. Olin jo luullut, että tämä laji olisi ohi ja sitten aina löytyy uutta ja uutta. Eli odotin yhtä tilannetta ja se ei sitten toteutunutkaan. Tuli vain este, ihan luonnollinen juttu. Mutta siitä pettymyksestä tuli jonkinlainen viiltohaava kaikenlaisen surumielisyyteni laajaan mereen. Miten voi olla näin paljon surua tavallisessa ihmisessä, jolle ei edes ole tapahtunut mitään erityisen järkyttävää? Surematonta surua, itkemätöntä itkua. Materiaalia, joka niin herkästi voi muuttua katkeruudeksi. Mihin tämän kaiken surun voi tyhjentää? Missä on vuosikymmeniä kertyneen ja vanhentuneen surun ongelmajätelaitos? Suru on minulle ollut aina vaikeaa. Tai siis toisten surun kohtaaminen. Varmasti siksi, kun itse on niin täynnä sitä ja jotenkin vähän hukassa sen kanssa. Mieluummin yritän liian nopeasti kääntää asioita positiiviseen kuin jaksan lohduttaa ja olla surussa läsnä. Tai uskaltaa antaa luvan omalle surulleni toisten seurassa, kun en halua rasittaa sillä muita. Suru kuitenkin näyttää kerääntyvän ja jäävän odottamaan pitkiäkin aikoja. Kun pitää vain jotenkin selvitä päivästä toiseen. Kasata sirpaleet ja jatkaa matkaa raskaalla sydämellä. Kunnes joku pieni pettymys osuukin juuri siihen säiliöön, missä vanhentunut suru on varastoituna. Suru tekee elämän raskaaksi. Ei vain jaksaisi paljoakaan. Eikä ainakaan mitään negatiivista, mitä normaalissa elämässä kuitenkin aina vastaan tulee. Tavalliset arjen asiat pelottavat, kun elämä on raskasta jo valmiiksi eikä ylimääräisiin pettymyksiin olisi varaa. Olen ollut nyt 6 ja ½ vuotta pois ”tavallisesta työelämästä”. Tuntuu erikoiselta olla 40 v ja elää elämää, joka sopisi ehkä paremmin perusterveelle 70+ eläkeläiselle. On maatilan työkuviot, mutta se on osaltani hyvin vaikeasti selitettävää enkä osaa käyttää siitä sanaa työ. Toisaalta on suurta turhautumista ja halu suurempaan aktiivisuuteen ja toisaalta väsymystä ja pelko ettei jaksa ja on vain pakko. Päivät menevät surun ja pelon sitoessa voimia. Eilen ja edellispäivänä olin vapaaehtoisena hengellisessä kesätapahtumassa, siellä kahvilan kassalla. Pelkojani kuvaa aika hyvin sekin, että kun minua pyydettiin tuohon tehtävään, olin aika vakuuttunut, etten kunnolla pysty siihen. Siis ajattelin vain, etten opi käyttämään tavallista kassakonetta ja kortinlukulaitetta (ja etten jaksa seisoa niin pitkään). Ja että jotenkin muutenkaan se vaan ei ole ”minun juttu”. Menin tehtävään, kun lopulta työntekijän tarve tuohon oli niin suuri, eikä muka ketään muuta löytynyt. Ja sitten sainkin kokemuksen, että pystyn vielä oppimaan jotain uutta. Työvuoron pituus oli ensimmäisenä päivänä 5 ja toisena 7 tuntia liki jatkuvassa asiakasvirrassa. Kaikki sujui oikein hyvin (ja siellä oli tuolikin). Aivan yllättäen sain itselleni tosi harvinaisen jutun – positiivisen työkokemuksen. Voiko tällaistakin olla olemassa? Heinäkuu on puolessa välissä.  On vähän suru siitäkin, ettei eteenpäin ole oikein mitään kesäohjelmaa tai menoa tulossa tai tiedossa. Tuleeko sitten suremista ohjelmaan vai mitä, nähtäväksi jää. Tänään nyt on ainakin ihan lämmintä säätä, että jonnekin ulos pitää lähteä vähän lompsimaan. Ihan hyvin on kaikki kuitenkin. Jumalan kädessä – ei minun. ”Sydän tuntee oman surunsa ”(Sananl. 14:10a) ”Jospa minun suruni punnittaisiin ja kova onneni pantaisiin samaan vaakakuppiin. Ne painavat enemmän kuin meren hiekka” (Job. 6:2-3a) ”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän” (Ps. 34:19a)

Avainsanat: yrittää ymmärtää väsymys välittää vuosikymmen voima voi varaa vaikea v unohtaa työntekijä työkuvio työ tunti tuli tehtävä tarve sydän suuri suru sopia seura selvitä seisoa raskas raskaus rasitus pyytää pitää pituus pieni pettyä pelko ohjelma odottaa näyttää muuttua muutama muka mitä meri materiaali maatila lähteä luonnollinen laji kääntää käyttää käsi kuvata kova kokemus kassa kasata kaivaa kahvila jää juttu jumala jonkinlainen jatkaa jaksaa hän hukassa herkkä heinäkuu halu elämä arki antaa aika