Tänään on 20.09.2017 07:07 ja nimipäiviään viettävät: Varpu, Vaula ja Erna. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Markus Janssonin blogi: Kiihotuslinkin jako muiden tekemänä ei ole rikos, vaan "ajattelemattomuutta"!

Julkaistu: · Päivitetty:

Hohhoijaa. Ei voi muuta sanoa. Suomalainen läpimätä demlaantunut "oikeus"järjestelmä osoittaa taas mielipuolisuutensa ja puolueellisuutensa. Samalla se todistaa, miten viranomaiset jälleen kerran vainoavat minua ja vain ja ainoastaan minua. Eihän tässä toki mitään uutta ole, mutta nyt minulla on taas esittää konkreettinen, kiistämätön tosiasiatieto viranomaisten itsensä kertomana asiasta. Koko mielipuolinen oikeusmurharuljanssinihan lähti liikkeelle siitä, kun joku kysyi minulta Facebookissa, mistä nettikirjoituksesta olen saanut tuomion ja postasin nettilinkin ko. kirjoitukseeni Facebookkiin . Kun sain kuulla, että ko. linkin jako on muka laitonta, niin kehoitin blogissani muita ihmisiä jakamaan ko. linkkiä , jotta saamme kasaan oikein kunnon ison sakin tuomittuja ajatusrikollisia. Tämän jälkeen toimitin poliisille kaikki 48 linkin jakoa . Poliisin ja syyttäjien mukaan kuitenkaan ketään näistä ei tutkittu, eikä tuomittu ko. linkkien jakamisista (vain minut ja Junes Lokka, tosin en tiedä onko saanut tuomiota, kuulusteluihin on joutunut...46 muuta linkin jakajaa ei epäilty mistään rikoksesta) ja valitin asiasta oikeusasiamiehelle jonka mielestä tämä kaikki oli ok . Sitten alkoikin tapahtua ja helvetisti. Poliisi rynnäköi asuntooni, vei tietokoneeni, puhelimeni, muistikorttini jne. kaikki ja ollessani putkatettuna istutti koneelleni lapoa kostoksi mekkaloinnistani ja saadakseni minut pulaan ( koko juttu tiivistettynä täällä ). Ja heti kun sain yksimielisesti valitusluvan oikeusmurhatuomiooni hovioikeudesta , käynnisti valtakunnansyyttäjänvirasto mielipuolisen kostonsa minua kohtaan , kaivamalla roskakorista yli vuoden vanhan, paikallisen syyttäjän romukoppaan heittämän ajatusrikosjutun niskaani. No, nyt ainakin joku (ehkä muutkin?) näistä muista linkin jakajista on saanut oikein virallisen päätöksen, jossa perustellaan, miksi he eivät muka ole voineet syyllistyä rikokseen (tai ainakaan pahaan rikokseen, josta pitäisi syyttää ja tuomita - toisin kuin minä, joka linkin jakamalla syyllistyin tietenkin niin pahaan rikokseen, että siitä pitää tehdä kotietsintä, putkatus, syyte ja tuomio). Ko. paperi on mielipuolinen. Lukaiskaapa: Siis valtiosyyttäjä Jukka Rappe vakavissaan de facto väittää, että kun minä jaan nettilinkin informaatiotarkoituksissa sitä kysyvälle, se on selvästi rikos, mutta kun joku muu ihminen jakaa saman linkin sen jälkeen, kun tämä on tietoinen, että sen jakaminen on rikos ja haluaa kiusata viranomaisia jakamalla laittoman linkin, niin se onkin vain "ajattelemattomuutta"! Kyllä, näin mielipuolisesti nämä demlaluteet oikeasti perustelevat kantaansa. Miten ihmeessä voi olla "ajattelemattomuutta", että henkilö, tietoisena siitä, että linkin X jakaminen on ilmeisesti rikos ja hän, nimenomaisesti tämän tiedon saatuaan jakaa ko. linkin? Häh? Tuohan nimenomaan kertoo suunnitelmallisuudesta, järjestelmällisyydestä ja tarkoituksellisesta rikoksen tekemisestä! Tuollainen ihminenhän pitäisi päin vastoin tuomita selvästi ankarammin kuin minä, joka olen jakanut linkin vain sitä pyydettäessä informaatiotarkoituksessa ja (silloin) tietämättä edes, että sen jakaminen voisi olla rikos. Mutta suomalaisten demlaluteiden mielestä asia on tietenkin juuri päinvastoin. Kuten näemme jälleen kerran, viranomaiset vainoavat mielipuolisesti minua ja tulkitsevat lakia täysin mielipuolisesti saadakseen minut vaikeuksiin. Minut. Vain ja ainoastaan minut. Ketään muuta viranomaisia ei kiinnosta kiusata. Minua vastaan ollaan valmiit tekaisemaan syytteet ja tuomiot mistä tahansa rikoksesta, mutta toisia saman teon (ja vieläpä tietoisesti) tehneitä ei vaivauduta edes syyttämään. Puhumattakaan toki, että tekaistaisiin joku syyte heidän niskaansa. Jos joku vielä tämänkin jälkeen pystyy vakavalla naamalla väittämään minun saavan tasapuolista kohtelua viranomaisilta ja oikeuslaitokselta, sekä "eivät viranomaiset valehtele tai kuseta", niin kehoitan hänen oikeasti testauttamaan nuppinsa psykiatrilla vakavien harhojen vuoksi.

Avainsanat: voi viranomainen virallinen valtakunnansyyttäjänvirasto tässä tutkittu tuomita tuomio todistaa tietokone tietoinen tieto tapahtua syyttää syyttäjä syyte suomalainen saada rikos päätös puhelin poliisi pitää paperi osoittaa onko nettilinkki muu muka minä lokka linkki laiton facto facebook esittää epäilty blogi asunto kotietsintä konkreettinen koko kiusata juttu junes jukka jakaa ihminen hän henkilö kuulla