Tänään on 11.12.2017 22:41 ja nimipäiviään viettävät: Tatu, Taneli, Daniel, Dan ja Daniela. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kaappimaratoonari: Reissuja, osa 1

Julkaistu: · Päivitetty:

Kesäloman retket suuntautuivat pääasiassa metsäisiin maisemiin. Mökkiseudullamme risteilee runsaasti enemmän tai vähemmän käytössä olevia tukkiteitä, jotka ovat niinikään paremmin tai huonommin kulkukelpoisia ja tarjoavat siten haastetta koko keholle. Olen oikeastaan vasta nyt löytänyt nämä baanat. On myös mahdollista, ettei niitä ole aiempina vuosina edes ollut yhtä paljon kuin nyt. Uusia, suuria hakkuuaukeita oli ilmestynyt kahden vuoden aikana. En tiedä, ovatko maanomistajat ryhtyneet muuttamaan vihreää kultaa setelirahaksi, vai onko uusia mökkitontteja perustettu, mutta nuo hakkuut ovat muuttaneet maisemaa, ja aivan varmasti vaikuttaneet myös kaikkien elämänmuotojen kohtaloon, jotka alueilla ovat asustaneet.  Tälle Kaappimaratoonarille hakkuut ovat nyt mutkan kautta luoneet uusia väyliä suomalaiseen luontoon.  Eräänä lähes helteisen lämpimänä aamupäivänä pakkasin reppuun juotavaa, teho-offia, kännykän ja kameran, vedin ylleni kirkkaan oranssin paidan ja läksin kulkemaan mökkitietä pitkin tavoitteenani käydä tutkimassa, pääsisikö erään tietyn metsätaipaleen läpi vielä yhtä kätevästi kuin ennen. Olen löytänyt tuon oikotien jo kauan sitten, mutta viimeaikaisten muutosten jälkeen tuntui mahdolliselta, että reitti ei enää ole entisellään.  Päästäkseni oikopolun alkukohtaan jouduin ensin kiertämään kuutisen kilometriä erästä metsäautotietä pitkin, koska sieluni ei enää siedä kulkea Kouvolantien rekkarallin joukossa. Ainakaan pitkiä matkoja. Onko ikä alkanut painamaan vai mikä, mutta rekkoja tuntuu kulkevan Kouvolantietä pitkin enemmän kuin koskaan, ja ne ovat entistä suurempia, painavampia ja ajavat toinen toistaan hurjempaa vauhtia. Kohteliaasti ne väistävät kirkkaan oranssin väristä täplää, joka toikkaroi kevyenliikenteen catwalkilla yrittäen väistää jyriseviä jättiläisiä niin pitkälle penkereen puolelle kuin mahdollista. Aina ei väistäminen ole mahdollista, ja silloin oranssin täplän on pidettävä silmänsä auki ja mielensä valppaana ja oltava valmiina hyppäämään pää edellä pusikkoon turvaan.  Tuon metsäautotien varrella on runsaasti mökkejä erään pienen lammen rannalle. Metsäautotieltä näkee suoraan mökkien pihoille, ja päinvastoin. Yritin kulkea tietä pitkin sen näköisenä, että keskityn vain omiin asioihini, mutta siitä huolimatta syntyi vaivaannuttavia hetkiä aina, kun kesäpäivää omissa puuhissaan viettävät mökkiläiset havaitsivat, vieraan, oranssin olemukseni. Ja pakko mainita, että kolmen viikon aikana kuljin tuota tietä varsin usein. Ehkä jonkunlaista tottumista puolin ja toisin alkoi kuitenkin ilmetä ajan mittaan.  Viimein pääsin oikopolun alkukohtaan. Alku näytti hyvältä. Tie kulkee suuren kallion yli ja kuivalla alustalla hakkuuaukealla se ei ränsisty yhtä nopeasti kuin metsän keskellä. Marssin tietä pitkin ihastellen runsaslukuisina auringonpaisteessa lenteleviä perhosia.  Hyönteisiä oli tänä kesänä ainakin loman alkupuolella huomattavan vähän. Hyttysten puutetta ei mökkiläinen varsinaisesti kiroile, mutta mitään muitakaan ötököitä ei näyttänyt olevan liikkeellä. Arvatenkin kylmä alkukesä oli niitä rokottanut.  Mukavuusalueelta pääsin nopeasti, kun ensimmäinen ryteikkö tuli vastaan. Heinää ja horsmaa kasvoi kainaloiden korkeudelta. Joku tai jokin oli kuitenkin jäljistä päätellen samasta paikasta aiemmin kulkenut, joten lähdin seuraamaan jälkiä. Olin tyytyväinen, että olin päätynyt pukeutumaan capripituisiin trikoisiin, koska ryteikössä kasvoi huomattava määrä nokkosia. Täysin en niiden polttavilta suukoilta silti välttynyt. Toinen huolenaihe oli pöheiköissä mahdollisesti vaanivat punkit. Niiden varalta olin suihkutellut offia, mutta sen teho on vähintäänkin kyseenalainen. Ensimmäinen este oli nopeasti läpi rämmitty ja matka jatkui. Saavuin kohtaan, jossa tie jatkuikin yllättäen kahteen suuntaan.  Muistini perukoilta löysin mielikuvan, että jossain kohtaa näin käy joka tapauksessa, mutta käsitykseni oli, että vasta paljon myöhemmin. Nyt jouduin vähän aikaa empimään, kumman tien valitsisin. Luotin suuntavaistooni ja valitsin vasemman.  Tie kapeni ja muuttui lopulta perinteiseksi tukkitieksi. Näin ei olisi pitänyt käydä, joten nähtävästi suuntavaistoni oli jälleen kerran pettänyt.  Hällä väliä, ajattelin. Kuljin keskellä suurta metsää, mutten todellakaan autiolla seudulla. Jossain vaiheessa vastaan tulisi mökki tai toinen tie. Ja olihan minulla kännykkäkin mukana kaikkine sovelluksineen, joiden avulla saisin itseni paikannetuksi missä tahansa. Kännykkä oli repun pohjalla enkä ajatellut sitä sieltä kaivaakaan, jollei homma alkaisi mennä ratkaisevalla tavalla pieleen.  Jatkoin eteenpäin ja ihailin vaihtelevia lehto- ja kangasmetsämaisemia. Tuoksut olivat huumaavat ja raikas ilma tuntui imeytyvän suoraan suoniini ihon läpi. Muurahaispesiä oli todella paljon ja ne kuhisivat elämää. Monien pesien välillä oli vilkasta liikennettä ja muurahaiset kanniskelivat mitä milloinkin, suuntaan taikka toiseen. Työtä tehtiin suurella teholla ja ahkeruudella, mutta hieman epävarmaksi jäi, oliko ihan kaikella raatamisella sittenkään tarkoitusta.    Keskellä melko tasaista metsää oli suuria siirtolohkareita, jotka olivat sammalten ja kasvien peitossa. Mietin, mitkä mahtavat voimat olivatkaan ne sinne ammoisina aikoina tuoneet.  Tukkitiellä ja laajalti muuallakin oli runsaasti pikkuruisia, valkoisia sieniä. Kaipa niiden tarkoitus oli lahottaa puujätettä ja kariketta, jota niinikään lojui kaikkialla.  Siinä luontoa ihmetellessäni olin ehkä hieman vähemmän kiinnittänyt huomiota omaan kulkemiseeni ja yhtäkkiä seisoin täsmälleen samassa paikassa, josta olin tukkitielle lähtenyt. Vai oliko se sittenkään ihan sama paikka? Pyörin hetken ymmälläni ympyrää ja harkitsin jo kännykän käyttöönottoa, mutta ei, vielä ei ollut sen aika. Join pari kulausta vettä pullostani ja lähdin seuraamaan tällä kertaa oikeanpuoleista tukkitietä. Hetken päästä olin jo täysin varma, että se oli hyvä valinta. Maisemat näyttivät tutuilta.  Saavuin suon laitaan, joka tarkemmin katsottuna olikin pieni lampi. En ollut koskaan aiemmin havainnut tuota lampea. Joko se oli siihen vasta parin vuoden aikana syntynyt, tai sitten olin jälleen mennyt harhaan. Lähdin kiertämään lampea ja samalla mielessäni yritin hahmottaa, minkälaista reittiä olin tähän nimenomaiseen kohtaan päätynyt, ja mitä edessäpäin voisi siten olla.  Lampi olikin paljon isompi kuin miltä se oli näyttänyt. Tietyn pisteen jälkeen ei kuitenkaan enää kannata kääntyä takaisin, vaan aiempaa logiikkaa noudattaen päätin kulkea valitsemani tien loppuun saakka luottaen siihen, että päädyn jonnekin ihmisten ilmoille joko pian, taikka hetken päästä. Eipä aikaakaan, kun huomasin kiertäneeni lammen ja seisoin taas samassa paikassa, josta olin lampikierrokselle lähtenyt.  Kaivoin taas vesipullon ja pidin pienen mietintätauon. Ehkä olisi parasta palata takaisin, koska nämä polut eivät näyttäneet johtavan mihinkään.  Käännyin siis ympäri ja ajattelin kulkevani omia jälkiäni pitkin, kunnes olin taas kahden tukkitien risteyksessä. Silloin iski lievä epätoivo. Kaivoin kännykän repusta, join vielä lisää vettä ja yritin keskittää ajatukset. Näpäytin mapsin auki ja otin sijaintitoiminnon käyttöön. Hetkessä pikkuinen tekokuu Maata kiertävältä radaltaan havaitsi minut hämäläisestä metsästä. Seisoin noin 50 metrin päässä meidän omasta mökkitiestä.  Tilanne tuntui tappiolta. Mutta ei auttanut, käännyin mapsin osoittamaan suuntaan ja toden totta, tuttu mökkitiehän se sieltä tuli vastaan. Olin siis ollut täydellisesti eri paikassa, kuin olin kuvitellut olevani. Kävelin mökkitietä pitkin syötynä, ryvetettynä ja hämähäkinseittien peitossa. Hiipivä pelko ja kirvelevä eksyminen laantuivat, kun ajattelin, että pian saisin upottautua viileään järveen, kellua ja katsella taivaalla lipuvia poutapilviä. Kerrottakoon, että seuraavana päivänä palasin noille samoille poluille, tai ainakin luulin palaavani. Mitään lampea en enää seudulta löytänyt, ja tukkitiekin näytti kulkevan metsän läpi ilman ainuttakaan toisen tien kanssa risteävää kohtaa.       

Avainsanat: ympäri väri vetää varma vara valkoinen valinta vaihe tuttu turva tuoksu tuntua tuli suurempia suomalainen sittenkään silmä sieni sielu seutu seisoa saapua reppu reitti reissu ranta perhonen pelko peitto pari palata raikas päätyä päästä pää pohjalla pikkuinen pieni pettää perustettu tilanne tietty tie teho tarkoitus tarjota syö syntyä pakata paita onko näyttänyt mökki muutos muurahainen mitä mieli metsä metri matka marssi maisema mainita maata lämmin luonto loma logiikka liikenne lievä lehto lampi käydä kännykkä kylmä kulta kulkea kuiva koko kilometri kesä kesäloma keho katsella kasvi kallio kaivaa järvi join johtava ilma ikä iho ihminen hyttynen homma heinä hahmo elämä auringonpaiste alkukesä alku alkaisi aika