Tänään on 22.09.2017 16:35 ja nimipäiviään viettävät: Mauri, Muritz ja Moritz. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kemppinen: Voisiko lehti oikaista

Julkaistu: · Päivitetty:

Päivän Helsingin Sanomissa kolumni ”Pääministeri vajosi opportunismiin” on niin epäselvä ja siksi harhaanjohtava, että toivoisin lehden oikaisevan eräitä siinä esitettyjä asioita. Kirjoittaja on nimeltään Sajari. Eduskunta saa kiireesti käsiteltäväkseen poliisin ja armeijan käytettävissä olevien tutkintakeinojen tarkistamisen. Turun tapahtumat panivat vauhtia asiaan ja samoin poliitikkoihin. Lehti tulee väittäneeksi, että kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat yhtä tärkeitä. Sitten kirjoituksessa sanotaan, että Euroopan unionin tuomioistuin – siis kaiketi ei Euroopan ihmisoikeustuomioistuin - olisi korostanut yksityisyyden suojan ”loukkaamatonta ydinaluetta”. Tämän ajatuksen sisältö jää arvoitukseksi. Kirjoittajan olisi pitänyt tuoda esiin perusoikeudet toisaalta lainsäädännön, toisaalta viranomaistoiminnan kannalta. Nythän on kysymys lainsäädännöstä. Sen sijaan kirjoittaja vaihtaakin asiaa ja ryhtyy moittimaan pääministerin ”irvokasta perustuslain vähättelyä”, vaikka kysymys oli perustuslain säätämän oikeuden rajoittamisesta eli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan nimenomaan tarkoittamasta menettelystä. Saako poliisi pyytää autoilijaa esittämään ajokorttinsa? Saako maahantulijan matkustusasiakirjat tarkastaa? Anteeksi lapselliset esimerkit, mutta kysymys on juuri viranomaistoiminnan ydinalueesta. Poliisin ja puolustusvoimien ydintehtävä on suojella ihmisten henkeä. Lailla – ei siis perustuslailla – on määrättävä tuon toiminnan rajat. Perustuslaki määrää periaatteen, päämäärän. Laki määrää keinot, sallitut keinot. Niiden ylittämisestä laki määrää rangaistuksen. Poliisin tehtävä on tutkia tietokantoja selvittäessään rikosta. Poliisia rangaistaan, jos hän tutkii rikostietoja omaksi huvikseen eli vailla yhteyttä virkatehtävään. Rajankäyntiä on tehty kotimaisissa tuomioistuimissa. Sama koskee terveystietoja ja hoitohenkilökuntaa. Perusoikeuksien yhteentörmäysten selvittely on lainsäätäjän, tuomioistuimen ja viranomaisten alituinen tehtävä. Henkilötietojeni käyttäminen mainontaan on kovin eri asia kuin yksityisten tietojeni selvittely terrorismiuhan takia. Miten raja vedetään, se on mutkikas kysymys, ja esimerkiksi jälkikontrolli on tarpeen. Demarien puheenjohtaja sanoi eilen juuri niin kuin asia on. Turvallisuutta vakavan vaaran edessä on parannettava, ihmisten yksityisyyttä aiheetta vaarantamatta. Ja ongelma on tämä ”aihe”. Yksityisyyden suojassa ei ole loukkaamatonta ydinaluetta, vaikka HS:n toimittaja väittää niin. Nykyisenkin lain mukaan yksityisyyden suoja väistyy määrätyissä tilanteissa. Palokunta saa tulipalon raivotessa heti tiedon, missä palavan talon huoneissa on asukkaita ja millaisia. Surmansa saaneen henkilöllisyyttä selvitettäessä haetaan henkilötietoja. Turun tapauksen kytkeminen pääministerin poliittiseen opportunismiin voi osoittautua todeksi. Johtopäätös on kuitenkin ennenaikainen. Ongelma on todellinen. Se on ratkaistavissa järjellä, vaikka on vaikea. Ja se on ratkaistavissa varomalla nälvimistä, joka ei edistä itse asiaa. 96 Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Kemppinen Blog

Avainsanat: armeija ajatus periaate ongelma oikeus lehti laki kysymys kolumni kirjoitus kirjoittaja kemppinen keino jää ihminen ihmisoikeudet hän huone hs henki helsinki fi eurooppa esittää esimerkki eduskunta demari blog asukas yleiset asiat yksityinen voi viranomainen vaikea tutkia turvallinen turku tuomioistuin tuoda toivoa toimittaja todellinen tilanne tieto tehtävä tapahtuma suojella suoja sisältö sanomat rikos raja pääministeri päivä pyytää puolustusvoimat puheenjohtaja poliittinen poliisi perustuslaki perus