Tänään on 26.09.2017 08:29 ja nimipäiviään viettävät: Kuisma ja Finn. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Tuulan nurkkaus: historiaa

Julkaistu: · Päivitetty:

Minkä takia Suomen historiaa ei tunnuta muistavan? Jatkosota käytiin 25.06.1941-.09.1944 Suomen ja Neuvostoliiton (tunnetaan Venäjänä tänä päivänä. Venäjästä on irtaantunut maita omiksi valtioiksi joita en ala luettelemaan) välillä. Minua suututtaa joka kerta, kun luen esim. että henkilö on syntynyt Viipurissa (tai missä tahansa Karjalan kaupungissa) netissä lukee Viipuri, Venäjä aaaarrggh! Karjala oli osa Suomea aina tuohon päivään saakka silloin jouduimme luovuttamaan osan Suomea Neuvostoliitolle! (Karjalan ja Petsamon) Olen ollut henkilön seurassa, joka on syntynyt Karjassa. Kerran sattui tilanne jossa virkailija kysyi oletteko syntynyt Suomessa? henkilö "lamaantui" eikä saanut sanaa suusta, niin minä sanoin Kyllä on. Karjala oli silloin Suomea. Se on kummaa, kun oman maan kansalaiset joutuivat evakkoon niin täällä alettiin ryssittelemään ja haukkumaan OMAA VÄKEÄ. Suomen raja kulki tuolloin aivan toisesta kohdasta kuin tänä päivänä. Korjattakoon pari väärinymmärrystä Kun evakot ovat puhuneet sinne jäi koko omaisuus ja kartanot täällä ollaan puhuttu on ne evakot sitte rikkaita kun jokaisella on ollu siellä oikeen kartanot. Minulle on myös kerrottu kuinka jotkut ovat luulleet että evakot saivat kaiken ilmaiseksi. EIVÄT SAANEET. He saivat pankista lainaa ja silloin toimittiin tismalleen samalla tavalla kuin nykyään minkä tahansa lainan kanssa toimitaan. kartano-sanan selitys useammille kartano tarkoittaa rakennusta. Karjalassa kartano tarkoittaa pihaa ei rakennusta joten voitte lopettaa märehtimisen tähän hetkeen. Josta tulikin sopivasti mieleeni itikka joka tarkoittaa minulle hyttystä jollekin toiselle itikka tarkoittaa lehmää. Mietittävää Entä jos ahvenanmaalaiset ajetaan evakkoon ja heidät asutettaisiin tänne meidän joukkoon. Nousisiko samanlainen älämölö heitä kohtaan kuin mitä luovutetun Karjalan väki sai kokea? entä hurriteltaisiinko heitä samalla tavalla kuin evakoita ryssiteltiin aikoinaan? Mukavaa loppu kesää sekä syksyn odotusta

Avainsanat: kansalainen jatkosota historia henkilö evakko ala minä maa lopettaa laina koko kerrottu kartano karjala tänne tilanne tarkoittaa syntyä syksy suomi seura selitys rikas rakennus raja päivä puhua piha pari omaisuus odottaa neuvostoliitto netti mitä luovuttaa lainaa kuului kulki kohdasta itikka väki virkailija viipuri venäjä älämölö väärinymmärrys txt petsamo pankki