Tänään on 26.09.2017 01:23 ja nimipäiviään viettävät: Kuisma ja Finn. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Hemmo Koskiniemi: Maahanmuuttokeskukset tulisi lakkauttaa 3-4 vuoden sisällä !

Julkaistu: · Päivitetty:

Maahanmuuttokeskukset ovat osoittautuneet huonosti sopiviksi institutioiksi Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteeseen. Vaikuttaa siltä, että näissä keskuksissa asuvilla ihmisillä on paha olla ja suomalaiset tuntevat epäluuloa ja jopa vihaa keskusten toimintaan ja olemassaoloon. Vastaanottokeskukset ovat epäonnistuneet keskeisimmässä tehtävässä -ihmisten sopeuttamisessa yhteiskuntaan. Keinot joita on käytetty eivät ole tehonneet. Keskuksiin sijoitetut henkilöt ovat pettyneet niiden toimintaan ja osa nuorista on radikalisoitunut ja alkanut hautomaan terrori-iskuja ja hakeutunut islamilaisiin yhteisöihin. Eurooppalainen vastaanottokeskusjärjestelmä on joutunut jopa mafian -esim Italissa hallintaan ja osaksi islaminuskoisten radikaalien verkostoiksi. Suomen poliittinen eliitti on korostanut "oikeusvaltion periaatetta" vaikka koko ajan on kasvanut terrorismin uhka joka tarkoittaa yhteiskunnan siirtymistä sotatilan kaltaiseen tilanteeseen.  Oikeusvaltio salliessaan ja mukautuessan terrorismiinei ole enään oikeusvaltio sanan varsinaisessa merkityksessä. Oma lukunsa ovat oikeusprosessit maahanmuuttoa kritisoivia kansalaisia kohtaan. Kriittisestä kirjoittelusta uskontoon liittyen on tehty "oikeusvaltiossa" rikollista toimintaa. Kansalaisia on tuomittu pelkän kirjoittelun perusteella vaikka niiden vaikutusta varsinaiseen väkivallan tekoon ei ole näyttöä. Paikkakunnalle perustettu vastaanottokeskus on luonut myöskin turvattomuutta paikallisten asukkaiden keskuuteen. Esimerkiksi pääministeri Sipilä luvatessaan kotinsa 20 maahanmuuttajan asuttavaksi herätti lähialueen asukkaiden keskuudessa niin suurta vastarintaa, että pääministeri luopui "turvallisuussyistä" hankkeesta ja yhtiöitti kotinsa. Jihadisti tukija ja itsekkin panttivankina ollut Atte Kaleva on julkisuudessa vaatinut koko ulkomaalaispolitiikan uudelleen arviota. Hänen mielestä Jemeniin, Afkanistaniin , Syyriään tulisi perustaa turvapaikkakeskuksia joissa olisi mm. Suomen osasto, josta sitten siirto maahamme tapahtuisi suoraan yhteiskuntaan, ilman erillistä instituutiota. Toivoisin, että keskusteltaisiin myöskin siitä vaihtoehdosta, että maahanmuuttokeskukset lakkautettaisiin tietyn määräajan kuluessa kokonaan, 3-4 vuotta. Samalla tunnustettaisiin, että EU:n maahanmuuttoolitiikka on hallitsematonta ja aiheuttaa uhkan koko pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle ja kansalaisten luomalle hyvinvoinnille. 0

Avainsanat: vastaanottokeskukset hallitsematon maahanmuutto atte kaleva yhteiskunta väkivalta viha vastaanottokeskus vaikuttaa uskonto uhka tuomita toivoa toiminta tietty terrorismi terrori tekoon tarkoittaa tapahtua suomi sipilä pääministeri poliittinen pohjoismainen perustettu perustaa paikallinen paha osasto oikeusvaltio nuori maahanmuutto maahanmuuttaja maa luoda käytetty koti koko keino kansalainen kaleva ihminen herätti henkilö hanke eurooppalainen eu esimerkki eliitti atte asukas arvio aiheuttaa