Tänään on 21.09.2017 11:49 ja nimipäiviään viettävät: Mervi, Gunborg ja Gunlg. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Suomalian Sanomat: Monikulttuurisuus johtaa orwellilaiseen kyttäyskoneistoon

Julkaistu: · Päivitetty:

Facebookista: 14 September 2016 Päivän sitaatti: Tuukka Kuru Oma ajatteluni lähtee siitä, että voimakkaasti toisistaan poikkeavien ryhmäidentiteettien asuttaminen samalle alueelle on lähtökohtaisesti turvallisuutta ja vakautta heikentävää, sillä ihmisten taipumus tribalismiin synnyttää väistämättä vakioidun määrän huhuja, epäluottamusta ja etnisiä ristiriitoja. Silloin kun välit ryhmien välillä on erityisen huonot (eli ryhmillä on mahdollisimman vähän yhteisiä intressejä), julkinen valta alkaa rajoittamaan  ja valvomaan kaikkien ryhmien ilmaisunvapautta. Nykyinen Euroopan ulkopuolelta tuleva maahanmuutto ainoastaan siten siirtää Eurooppaan niitä ongelmia, joiden ratkaisemiseen vaaditaan entistä suurempaa virkakoneistoa. Kukaan ei nauti, mutta kaikki kärsivät. Monikulttuurinen yhteiskuntakokeilu nostaa siten yhteiskunnassa valmiksi esiintyvien ristiriitojen päälle vielä yhden, pääosin etnisen tason lisää, jonka synnyttämät ristiriidat ovat kaikista vaikeimmin soviteltavissa. Mielipiteitä voi muuttaa järjellisen keskustelun tuloksena, synnynnäistä ryhmäidentiteettiä taasen hyvin harvoin. Muiden maiden esimerkit eivät ole erityisen rohkaisevia tämän kehityksen osalta. Mielestäni kansallisvaltion ja yhtenäisen väestön olemassaolo ehkäisee sisäisiä jännitteitä, ja täten poistaa kansalaisten valvonnan tarvetta. Enkä ole tämän mielipiteeni kanssa täysin yksin, sillä väestön homogeenisyyden ja poliittisten vapauksien välillä on selvää korrelaatiota. Mitä hajanaisempi yhteiskunta, sitä sortavampi on myös sen poliittinen koneisto.

Avainsanat: tuukka kuru facebook yksin yhteiskunta yhteinen väestö voi valvonta valta tuukka turvallinen tuleva taso synnyttää september päivä poliittinen poistaa nykyinen nostaa nauttia muuttaa mitä mielipide maa maahanmuutto lähtökohtainen koneisto keskustelu kansalainen julkinen johtaa ihminen eurooppa 2016