Tänään on 25.09.2017 12:53 ja nimipäiviään viettävät: Kullervo ja Sigvard. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kabaree Kulkukoira: Siirtymäkauden syvämietteistä tulevaisuuteen

Julkaistu: · Päivitetty:

Ville Ropponen Vladimir Jermakov: Tolstoin varjo. Ahdistuksen ja toivon esseet. Suomennos ja esipuhe Marja-Leena Mikkola. Idiootti. 152 s. Esseitä voi kirjoittaa monella tavalla hyvin. Loistavan esseen ominaisuuksiin kuuluu usein keveys, tiiviys, iskevyys sekä ajatuksen vapaa siirtymä konkreettisen ja abstraktin, yksityisen ja yleisen välillä. Näitä ominaisuuksia riittää Vladimir Jermakovin (s. 1949) esseekokoelmassa Tolstoin varjo . Jermakov kirjoittaa mestarillisesti venäläisen kulttuurin syväjuonteista ja tilanteesta juuri nyt. Tämä on ehkä kiinnostavinta esseistiikkaa, mitä Venäjältä on tullut vuosikausiin. Jermakovin polttopisteessä on Neuvostoliiton ja uuden Venäjän välinen siirtymäkausi. Ja onko tuo siirtymäkausi edes päättynyt? Esseet on kirjoitettu vuosina 2001-2015. Usein niissä pureudutaan venäläisyyden tilaan jonkin siirtymäkautena tärkeän kirjailijan kautta. Jermakov pohtii kadotettua metafysiikkaa, Venäjän historian tarkoitusta ja kansallista ideaa sekä kirjailijan erityisroolia venäläisessä kulttuurissa. Harvakseen julkaiseva Jermakov on saanut Maksim Gorkin palkinnon vuonna 2011. Aiemmin häntä ei ole suomennettu. Jermakovin esseistä väreilee ajattelu. Ne on ajateltu selkeästi. Ja silti ne eivät tyhjene yhdellä lukukerralla. Kiitos kuuluu myös Marja-Leena Mikkolan hienolle suomennokselle. Onneksi meillä on hänenkaltaisiaan venäläisen kulttuurin syvätuntijoita. Mikkolan esipuhe johdattaa Jermakovin ajatteluun, jonka avainkäsitteitä ovat metafysiikka ja venäläisen kulttuurin vanhat vastinparit slavofiilisyys ja länsimielinen zapadnikkilaisuus. Jermakovin mukaan näitä vastaavat nykyään konservatiivisuus ja liberaalisuus. Vastakohtia ei silti tule käsittää yksioikoisesti. Jermakov tuntuu asemoituvan niiden välille. Kokoelman nimiessee kohdistaa polttopisteen Tolstoin metafysiikkaan. Inhimillinen tietoisuus on arvoitus, ja tällä arvoituksella on metafyysinen luonne. Ellei tätä käsitä, ei voi tunnustaa ihmiseen sisältyvää moraalista lakia. Ja moraali on nyt Venäjällä erityisen tärkeää maan eettisen perustan liikkuessa. Esseissä kaikuvat Venäjän älymystön perinteiset kysymyksenajattelut, humanismi, joka säilyi läpi neuvostoajan undergroundissa tai ”sisäisessä emigraatiossa”. Jermakov kritisoi kulutusyhteiskuntaa ja teknosfääriä, joista on tullut itseisarvoja läntisen teollisen sivilisaation kehitykselle. Konsumerismin, hedonismin ja materialismin voittaminen vaatii henkistä lujuutta. Ekologisen kriisin selättäminen tarvitsee tietoisuuden muuttumista. ”Välineellisen järjen kritiikissään” Jermakov tuntuu soveltavan romantiikan paradigmaa Samantyyppisiä pohdintoja on esittänyt Vladimir Sorokin . ”Meillä on epäilemättä kosmiset päämäärät sen sijaan, että ideana olisi mukavuus ja uusintaminen. Emme ole ’lihasta tehtyjä koneita’”, Sorokin on kirjoittanut. Jermakovin esseet ovat tavallaan hyvin venäläisiä. Niissä tuntuu myös mannermaisen filosofisen idealistisen esseistiikan vaikutus. Suomalainen essee taas tuntuu saaneen enemmän vaikutteita anglosaksisesta empiristisestä perinteestä. Jermakov vetelee suvereenisti laajoja aatehistoriallisia ja semanttisia kaaria. Hän käyttelee käsitteitä kuin eläviä olentoja. Abstraktimpien tekstien vastapainona ovat lihallisemmat esseet Vysotskista , Okud žavasta , Brodskysta ja Strugatskyn veljeksistä. Näitä kirjailijoita Jermakov tarkastelee vastarinnan ja vaihtoehdon ääninä neuvostotodellisuudessa, mutta myös vasten sivilisaatiokriittisiä kysymyksiä. Muodon tasolla kokoelman paras teksti on essee Sergei Dovlatovista . Jermakovin käsittelyssä Dovlatov on aatteeton toisinajattelija. Proosassaan Dovlatov yhdistää venäläisen kirjallisuuden arkkityyppejä ja kuvaa suuren pienen neuvostoihmisen siirtymistä yhdestä aikakaudesta toiseen. Useassa esseessä Jermakov ruotii ”Venäjän ideaa”, jota valtavassa maassa on toistuvasti etsitty. Harvoin olen lukenut näin oivaltavaa pohdintaa aiheesta. Jermakov määrittelee Venäjän ”idiokratiaksi”, valta oikeutetaan aina jollain suurella idealla. Maksimalistista venäläistä luonnetta ajaa eteenpäin idean asettama sisäinen ja ulkoinen pakko. Viimeksi vallankumouksellinen sosialismi lähti johdattamaan Venäjää uuteen Jerusalemiin, mutta päättyi Andrei Platonovin T š evenguriin. Jermakov myös ruoskii armotta ”venäläisyyden jatkuvaa identiteettikriisiä”. Pystyykö Venäjä ensimmäistä kertaa tulemaan maaksi, joka kunnioittaa itseään kantamatta huolta kunnioittavatko sitä muut, hän kysyy. Jermakov palaa monta siihen, ettei muu maailma halua kuulla ”Venäjän erikoislaadusta”. Platonovin Jermakov määrittelee oivaltavasti kirjailijaksi, joka ikään kuin häivytti yksityisen ja omaksui yhteisen tietoisuuden. Jermakovin tulkinnassa Platonovista muovautuu tavallaan kommunismin filosofi ja teologi, joka teoksissaan ilmaisi vallankumousutopian metafysiikkaa. Kokoelman päättävässä esseessä Jermakov analysoi meillä lähes tuntemattoman Olga Sedakovan lyriikan ulottuvuuksia. Samalla hän määrittelee myös käsityksensä intellektuellin roolista yhteiskunnassa. Jermakov on samaa 1970-lukulaisten sukupolvea kuin Sedakova. Hän pohtii 1970-luvun henkistä ilmapiiriä, jolloin ”vapauden laboratorio ei ollut underground vaan yliopisto”. Jermakovin taiteilija-ihanne on eräänlainen tutkijatyyppi: kulttuuriskandaaleista ja päivänpolttavasta hälinästä erillään pysyvä omalakinen ajattelija. Esseisti asuukin Venäjän sydänmailla, Orjolissa, poissa keskuksista. Niinhän se on: matkalla lähikauppaan voi nähdä koko maailman, jos vain osaa katsoa. Kritiikki on julkaistu Särö -lehden numerossa 31-32 .

Avainsanat: vladimir jermakov venäjä sivilisaatiokritiikki kritiikki esseistiikka essee yksityinen yhteiskunta voi vladimir ville venäläinen varjo vapaa valta vaikutus vaikute underground tuntematon tunnustaa tulevaisuus toistuva toisinajattelija tilanne tietoisuus teksti taiteilija suomennos suomennettu suomalainen sosialismi sivilisaatio sisäinen sergei rooli pieni perinteinen paras palkinto palaa onni onko ominaisuus olga nähdä numero neuvostoliitto muut muu muoto moraali mitä mikkola materialismi marja maailma läntinen luonne leena käsittää käsittely kysyy kuvata kuulla kulttuuri kriisi kommunismi kokoelma koko kirjoittaa kirjoitettu kirjallisuus kirjailija katsoa kansallinen järki inhimillinen ihminen idiootti idea häntä hän humanismi historia henkinen filosofi andrei ajatus ajattelu ajattelija ajatella ajaa aihe ahdistus 2015