Tänään on 23.11.2017 00:20 ja nimipäiviään viettävät: Ismo, Yngve ja Yngvar. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Karin retki- ja valokuvaussivut: Paluu Lyngenin alpeille

Julkaistu: · Päivitetty:

Neljä vuotta sitten tein seikkailukasvatuskoulutuksen yhteydessä retken Lyngenin alpeille . Retki tapahtui syyskuussa ja lumisillat olivat jäätiköiltä jo pahasti sulaneet, joten emme päässeet kiipeämään niitä ylös jäätikön yläosiin emmekä sitä myöten päässeet huiputtamaan lähialueen vuoriakaan. Villen kanssa talvella puhuimme, että olisi aika korjata asia ja lähteä alueelle uudestaan, nyt aikaisemmin kesällä, jolloin lumisillat olisivat vielä kunnossa. Kahden hengen köysistönä en vielä ollut valmis lähtemään jäätikölle, joten tarvitsimme lisää väkeä köysistöön. Satu ja Henry innostuivat asiasta ja kun vielä Henrik viime tingassa ilmoittautuivat mukaan, oli ryhmä koossa. Kesäkuussa ja heinäkuussa kokoonnuimme kahdesti Saloon tekemään valmisteluja ja kertamaan jäätikkövaellustaitoja. Heinäkuun puolessa välissä olimme valmiita siirtymään vielä varsin talvisiin Lyngenin maisemiin. Kokoontumisen olimme sopineet Steindalsbreenin läheiselle niityille sopivaksi katsomaamme paikkaan.   1. Päivä: Steindalsbreen (n. 900 m.) Jäätikköjärvi, Steindalstinden, Imagáisi, Steindalsbreen ja Nállančohkka. Aamulla pilvet roikkuivat alhaalla ja peittivät kaikki lähitienoon vuoret sisäänsä. Jo kaukaa oli havaittavissa, että Steindalsbreenin kieli oli kutistunut neljän vuoden takaisesta ja sen yläpuolella oleva jyrkkä oli paljon lumettomampi, kuin mitä sään puolesta olisi voinut olettaa. Jyrkkä oli myös paljon pidempi ja jyrkempi kuin kartassa. Yläjäätikölle pääsy ei vaikuttanutkaan niin itsestään selvältä, kuin etukäteen olin arvioinut. Vaikka sää ei siis suosinutkaan maisemien ihailua lähitienoon huipuilta, oli järkevää lähteä tiedustelemaan reitti yläjäätikölle. Samalla voisi vielä kerrata railopelastustaitoja. Henrik ja Ville kapuamassa Steindalsbreenin reunamoreenin päälle. Leiristä oli vielä lähes tunnin matka itse jäätikölle, jonka laidalla muodostimme köysistöt:  Satu, Henry ja Ville toiseen köysistöön, minä ja Henrik toiseen köysistöön. Jäätikön kielellä oli vain nimeksi lunta, mutta railoja oli vähän ja niiden välttely helppoa. Jyrkälle saavuttaessa hyödynsimme toisaalta paksun lumen peittämiä alueita ja toisaalta lumettomia alueita, joilla kulku oli helppoa.  Jyrkän kääntyessä loivemmaksi hyllyksi rinteen puolivälissä oli pari avointa railoa, joista saimme hiukan etsiä kantavaa lumisiltaa, mutta sellainen molempiin löytyi helposti. Reitti yläjäätikölle löytyi siis helposti, joten syytä vaihtaa leiripaikkaa vielä samana iltana ei ollut. Tulevinakin päivinä voisimme kiivetä Steindalsbreenin lähihuippuja. Yläjäätikkö oli nyt kuitenkin täysin pilvessä ja lähimmistä vuorista ei siellä nähnyt yhtään mitään. Siksi en nähnyt syytä jatkaa itse jäätiköllä pidemmälle vaan näin järkevämmäksi säästää nyt voimia ja palata alaspäin ja tehdä köysiharjoituksia jyrkän railoalueella. Etenkin Satu olisi halunnut kiivetä vielä korkeammalle, mutta silloin en tiennyt syyksi sitä, että hän ei ehkä seuraavan päivänä lähtisi meidän kanssa uudestaan ylös. Paluumatkalla suunnitelmien mukaisesti haimme paikan, jossa saatoimme harjoitella liu’un pysäytystä, ankkurien ja taljan rakentamista. Muutamia havaintoja harjoituksistamme voi tehdä: Henrikillä ei yksinkään ollut vaikeuksia pysäyttää minun tippumistani railoon, dynaaminen köysi pehmentää sen verran runsaasti pudotusta. Ankkurin tekemistä lumeen emme päässeet aikanaan harjoittelemaan, nyt olosuhteet siihen olivat erinomaiset. Taljan rakennuksessa oli yllättävän paljon hankaluuksia ja monin paikoin sen olisi voinut tehdä sujuvammin, ennen seuraavaa retkeä olisi varmaan hyvä tehdä useita taljoja, jotta siihen tulisi rutiini. Näitä harjoittelimme aikamme, kunnes hiipivä kylmyys ajoi meidät liikkeelle ja takaisin leiriin. Päivän saldo: 9 h 30 min, nousua 560 m. ja vaakaa 8 km. Steindaslbreenin railoja ja Nállančohkka. 2. Päivä: Sfinxen 1280 m. Ympyräpanoraama Steindalsbreeniltä, Sfinxen kuvan molemmissa päädyissä. Päivä valkeni pilvisenä, mutta sateettomana. Säätiedotuskaan ei luvannut kovaa sadetta, joten lähdimme liikkeelle. Satu ja Henry kokivat edellisen päivän rasitukset sen verta koviksi, etteivät valitettavasti lähteneet mukaan. Kohteeksi valikoitui Sfinxen, Steindalsbreenin takana, joka Henrikin topon mukaan piti olla kiipeilyllisesti helppo ja suhteellisen lyhyt, joten huipulle pääseminen ei pitäisi olla meille mahdottomuus. Lisäksi, vaikka pilvet roikkuivatkin hyvin matalalla, jäi Sfinxen niukasti niiden alle.   Reittimme Sfinxenin huipulle leiripaikalta, paluu samaa reittiä takaisin. Alkumatka jäätikön päälle meni edellisenä päivänä viitoitettua tietä. Jäätikön päällä suuntasimme matkamme kohti Sfinxenin vasemmanpuoleiseen satulaan. Satulasta lähdimme Villen johtamana nousemaan harjannetta kohti huippua. Harjanteen oikeassa reunassa oli jyrkkää lunta, jota oli helpompi nousta kuin varsinaista kallioharjannetta. Jossain lumilaikun varrella oli kallion ja lumen välissä syvennys, jossa pidimme lounastaukomme. Länsituuli alkoi nyt myös tuoda heikkoa tihkusadetta päällemme. Henrik ja Imagáisi. Tauko jäätikön jyrkän jälkeen. Lumilaikun jälkeen jatkoimme harjannetta ylöspäin, kunnes muutamien varsin ilmavien kohtien jälkeen saavuimme huipulle. Huipulla sää vaihteli tihkusateesta auringonpaisteeseen ja pidimme kuvaustaukoa ja ihastelimme maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Slingejä emme uhranneet vuoren huipulle, kuten monet edeltäjät, mutta Jussin opettaman saksalaisen vuoritervehdyksen kajautimme ilmoille huipulla. Ville Sfinxenin huipulla. Paluun teimme kutakuinkin samaa reittiä kuin mitä olimme tulleetkin. Emme turvautuneet köysilaskeutumiseen, koska reitti tuntui turvalliselta kiivetä alas. Useat edellä menneet lienevät laskeutuneen köyden avulla, sillä reitillä oli useita slingejä sidottuina sopiviin kiviin kiinni. Lumelle päästyämme oikaisimme hieman suorempaa tietä jäätikön kielelle emmekä kiertäneet turhaan satulan kautta. Jäätikön sohjoista lunta oli selvästi helpompi kävellä alamäkeen, kuin ylös ja kävelimme lähes tauotta jäätiköltä pois. Vaikka jäätikkö olikin pääsääntöisesti paksun ja kestävän lumipeitteen peittämä, Ville asteli paluumatkalla hieman huolimattomasti jollain ohuemmalla lumisillalla ja sai toisen jalkansa menemään lumesta läpi. Päivän saldo: 10 h 30 min, nousua 940 m. ja vaakaa 12,2 km. Sfinxenin huippu: Ellendaltindane, Lakselvtindane ja Bálggesvárri. Sfinxenin huippu: Nállangáisi, Nállančohkka, Imagáisi ja Ellendaltindane. 3. Päivä: Nállančohkka 1328 m. Nállančohkka ja Gaskačohkka. Kolmas päivä valkeni jälleen pilvisenä, mutta pilvet roikkuivat nyt ylempänä kuin edellisinä päivinä. Vesisadettakaan emme saaneet päällemme, joten päivä näytti erinomaiselta kiipeilyyn. Teimme päivään kaksi reittisuunnitelmaa: Jos sää kääntyisi huonompaan suuntaan, kiipeäisimme lunta Imagáisin huipulle. Jos taas aamupäivän sää pysyisi hyvänä, lähtisimme kiipeämään Nállančohkkan huipulle. Topossa ei varsinaisesti ollut kuvattu reittiä huipulle, mutta siinä oli lyhyt lainaus vanhasta toposta, jossa mainitaan huipulle kiivetyn lännen puoleisia harjanteita pitkin ja niiden olleen kiipeilyllisesti helpohkoja. Päätöksen tekisimme vasta kiivettyämme yläjäätikölle. Reittimme Nállančohkkan huipulle ja takaisin, paluu eri reittiä, reitin kierto myötäpäivään. Päivän ensimmäiset tunnit kulkivat edellisten päivien uraa ja hieman alkoi jo puuduttaa tallustella viidettä kertaa samaa polkua ylös jäätikölle. Jäätikön päällä sää oli vielä kalliokiipeilylle otollinen, joten päätimme suunnata kohti Nállančohkkan huippua.  Nousureitiksi valitsimme luoteisharjanteen. Itse pidin sitä aikataulusyistä lounaisharjannetta parempana vaihtoehtona, koska se mahdollisti kiipeämisen ylemmäksi jäätikköä pitkin, mikä meille oli huomattavasti nopeampaa kuin kallion kiipeäminen. Reitti vaikutti varsin kiipeilylliseltä, joten Henrik, joka oli meistä kiipeilyllisesti taitavin, lähti johtamaan köysistöä. Ville jäätikön railottuneella ja jyrkällä osalla. Lähdimme nousemaan jäätikköä Nállančohkkan ja Nállangáisin väliseen satulaan. Jäätikön reunassa kummankin vuoren puolella oli useiden kymmenien metrien levyiset sekä syvyiset jyrkkäreunaiset painanteet. Vastaavia näkee talvella tuulen muodostavan kivien ympärille, mutta sata kertaa pienempinä. Jäätikön reunarailoksi nuo muodostumat olivat aivan liian leveitä, mutta voisiko tuuli muodostaa noin valtavia kuoppia jäätikön reunaan? Kuoppien välissä oli kuitenkin kapea jyrkkäreunainen harjanne, mitä pitkin pääsimme satulaan ja siitä vielä lyhyt pätkä jyrkkää lumirinnettä ylös, kunnes olimme pienessä kivenkolossa luoteisharjanteen päällä. Tässä oli oiva paikka lounastauolle.   Lounastauon maisemia: Ellendaltindane  ja Nállangáisi. Lounaan jälkeen lähdimme nousemaan harjannetta ylöspäin, mikä olikin selvästi edellistä päivää haastavampi – ei mitään erityisen vaikeata, mutta sellaisia kiipeilyllisempiä paikkoja, joissa teki mieli kiinnittää köysi kallioon. Harjanne johti Nállančohkkan pohjoispuolella olevalle sivuhuipulle (1280), josta edessä olisi pieni laskeutuminen irtokivikkoa laajalle lumilaikulle, jota kiipeämällä pääsisi taas helposti varsinaiselle huipulle. Hetken mietimme pitäisikö kääntyä takaisin, koska kello oli jo saman verran kuin edellisenä päivänä Sfinxenin huipulla jatkaminen tietäisi päivän venymistä reilusti yli kymmentuntiseksi. Oli myös alkanut sataa heikkoa tihkua, mutta se ei vielä ollut kastellut kiveä liukkaaksi. Reitti huipulle oli kuitenkin sen verta helpon näköinen, että päätimme kuitenkin käydä huiputtamassa sen. Henrik ja Ville Nállančohkkan huipulla. Huipulla teimme normaalit rutiinit: pakolliset valokuvat ja saksalainen vuoritervehdys. Nyt sitten tuli eteen paluureitin miettiminen. Reitti ylös oli ollut sen verta kiipeilyllinen, että kiipeäminen samaa reittiä alas ei tuntunut houkuttavalta. Sama jäätikköreitti kuudetta kertaa ei myöskään kuulostanut houkuttavalta. Mietimme myös laskeutumista köydellä suoraan jäätikölle, mutta sitä hieman jarrutti se, että meistä kellään ei ollut kokemusta vastaavista laskeutumisista. Varusteet täyden köydenpituuden laskeutumisiin olisivat olleet mukana, mutta entä jos köysi jäisikin jumiin ja joutuisi prusikoimaan takaisin ylös tai laskeutumisköysi päättyisikin paikkaan, johon ei pystyisi jäämään turvaan odottamaan muita. Kuitenkin topon mukaan suoraan meidän leiripaikalta tuli reitti vuoren huipulle, jota hiihtäjät skinnasivat ja laskivat. Se ei pitäisi olla mahdoton jääraudoilla kävelijälle.  Päätimme ’oikaista’ tätä reittiä takaisin leiriin. Nállangáisi, Bálggesvárri ja Gaskačohkka, Nállančohkkan sivuhuipulta. Lähdimme siis laskeutumaan vuoren toiselta puolelta suoraan kohti leiriä. Nyt laskeutumisen alkuun vaihdoimme Henrikin kanssa paikkoja ja minä lähdin johtamaan köysistöä. Koetin muistella kuvaa topossa ja päätellä ylhäältä päin, mistä hiihtäjien käyttämä kuluaari menisi. Ylhäältä päin ei nähnyt vuoren seinämästä juuri mitään ja aika fiilispohjalta hain reittiä alas. Laskeuduimme lunta pitkin niin alas kuin valitsemaani reittiä pääsi ja päädyimme louhikkoisen kallioharjanteen päälle, josta ei enää lunta pitkin päässyt alas. Kävin harjanteen reunalla tiedustelemassa reittiä muiden pitäessä köyttä tiukalla. Kappaleen matkaa pääsisi alas, mutta jatkosta ei näkynyt varmuutta. Päätimme kuitenkin lähteä yrittämään tästä alas. Voisihan sitä aina tiukan paikan tullen laskeutua vaikean pätkän köydenkin avulla. Näin matka sitten jatkui pikkuhiljaa alaspäin. Pystyin aina näkemään ja suunnittelemaan muutaman metrin matkan alaspäin, jonka sitten toteutin varsin varovaisesti. Tihkusadekin oli jo tehnyt kivet hieman liukkaiksi, muttei mahdottomaksi. Matka eteni alaspäin ihan turvallisesti, mutta etenemisemme oli vaan tavattoman hidasta ja koko ajan pelkäsin ajautuvani umpikujaan, josta ei enää olisi turvallista reittiä alas vaan olisi palattava takaisin ylös. Samalla etsin reittiä lumilaikuille, joita pitkin laskeutuminen olisi nopeampaa ja suoraviivaisempaa. Lopulta parin tunnin varovaisen laskeutumisen jälkeen näin oikealla puolellani suhteellisen lähellä lumilaikun pään, johon suuntasin kulkumme. Lumilaikku oli hyvin jyrkkä ja varsin kovaa lunta. Jouduimme laskeutumaan selkä edellä ja jokainen askel vaati kolme kovaa potkua lumiseinään, jotta siihen olisi saanut riittävän askelmaan astumista varten. Laskeutuminen oli etenkin ensimmäisenä kulkevalle fyysisesti varsin raskasta, mutta pääsimme alaspäin huomattavasti nopeammin, kuin louhikkoista seinämää. Parin sadan metrin laskeutumisen jälkeen lumilaikku näytti sukeltavan pieneen kanjoniin, jonka päästä kuului vesiputouksen ääntä. Oli aika tulla pois lumelta. Tässä vaiheessa olin askelmien hakkaamisesta niin väsyksissä, etten kokenut olevani riittävän hyvässä kunnossa tekemään päätöksiä, joten pyysin Henrikin ottamaan johdon käsiinsä. Nyt pahin laskeutumispätkä oli jo ohitettu ja siirryimme jyrkkää turverinnettä seuraavalle lumilaikulle, mikä olikin jo hieman loivempi ja pikku hiljaa rinne alkoi sen jälkeen loiveta. Tässä kohdassa kyllästyimme jumppaamaan jäärautoja pois jaloista ja takaisin jalkoihin joka lumilaikun kohdalla vaan tallustelimme turveosuudetkin jääraudoille, mikä oli hyvä ratkaisu. Jyrkässä ja sateen kastelemassa turvemassa jääraudat toivat kaivattua lisäpitoa ja hakkukin antoi hyvää tukea kasvillisuuden juurakoista, kun sen iski turvemaahan kiinni. Lopulta leiriin saavuimme puolenyön aikaan ja saatoimme vain kiitellä sitä, että olimme yöttömän yön maassa vaeltamassa. Alhaalta saatoimme sitten todeta tulleemme alas eri kuluaaria kuin se, mitä hiihtäjät käyttivät, mutta siitä huolimatta on ne kovia poikia ja tyttöjä ne vapaalaskijat. Päivän saldo: 15 h, nousua 1023 m. ja vaakaa 10 km. Nállančohkkan huippu: Nállangáisi, Bálggesvárri ja Gaskačohkka, . 4.-5. Päivä: siirtyminen, lepo, huolto ja käynti niemen pohjoispäässä. Kolmen Steindalsbreenillä vietetyn päivän jälkeen oli aika siirtyä eteenpäin. Koska edellinen päivä oli mennyt pitkäksi – olimme päässet nukkuman vasta kello kahden aikaan, nukuimme aamulla pitkään. Kun säätiedotus vielä lupasi rehellistä sadetta koko päiväksi, ei meillä ollut kiirettä eteenpäin. Myöhäisen aamiaisen jälkeen pakkasimme tavaramme ja vaelsimme takaisin autolle. Säätiedotus lupasi seuraavaksikin päiväksi sadetta, joten ei ollut järkeä kiirehtiä seuraavaan leiriin ennen huomista. Niinpä varasimme paikat tutusta majatalosta ja jäimme sinne huoltamaan ja kuivaamaan varusteitamme. Satu ja Henri olivat menneet jo edeltä seuraavan leiripaikkaan, mutta johtuen huonosta säästä hekin lopulta tulivat yöksi majatalolle. Seuraavaan päivään koetimme keksiä tekemistä sadepäivän ratoksi ja päätimme tehdä pienen kävelyretken Lyngen-niemen pohjoiskärkeen ja siellä olevalle majakalle. Sää oli sateinen ja näkyvyys huono, mutta hetkittäin maisema avautui sen verta, että lähimpien saarten vuoristoinen profiili tuli esiin sumun ja tihkun seasta ja pääsinpä maistamaan valtameren suolaista vettä. Illalla heitimme vielä rinkat selkään ja nykäsimme jyrkän mäen ylös Rottenvikvatnetin rantaan. Aikaa ei nytkään nousuun kulunut kuin noin tunti, mutta muutaman puuskutustauon se kuitenkin vaati. Päivien saldo: 4 h 30 min, laskua 290 m., nousua 375 m. ja vaakaa 14 km. 6. Päivä: Nunatak Rottenvikbreenillä 1136 m. Rottenvikvatnet ja Kjostindane aamulla ennen lähtöä. Säätiedotus ei luvannut mitään erityisen hyvää säätä, muttei aamulla sentään satanutkaan.  Pilvet roikkuivat matalalla Store Kjostindenin rinteillä. Niinpä päätimme lähteä jäätikölle katsomaan, mitä siellä voisi tehdä. Lähdimme leiripaikalta samaa reittiä kuin neljä vuotta sitten kohti jäätikön reunaa. Vaikka koetimmekin alkuun vältellä lumilaikkuja, saimme pukea raudat jalkaamme hyvissä ajoin ennen jäätikön reunaa. Jäätikön reunalla sitten muodostimme köysistön ja lähdimme nousemaan jäätikköä ylös. Köysistön perustaminen ennen astumista Rottenvikbreenille. Jäätikön alaosan jyrkän kohdan menimme aika keskeltä, jäätikön kuperaa pintaa pitkin, kunnes saavuimme nunatakin alla olevalle tasanteelle. Tasanteen jälkeen nouseva jäätikön jyrkin kohta oli vasemmasta reunastaan varsin railottunut, mutta oikeassa reunassa railot olivat pienempiä ja paremmin lumen peittämiä, joten nousimme siitä. Jo neljä vuotta sitten olin arvioinut juuri tuon jäätikön oikean reunan olleen paikka, josta nousua olisi kannattanut ehkä yrittää. Näkymä Rottenvikbreeniltä Yykeänvuonoon. Vaikka noustessa hetkittäin vaikuttikin, että sää saattaisi seljetä, alkoi jäätikön päällä sataa vettä. Sateen kastelema kallio ei vaikuttanut järkevältä kiivetä, joten tästä ylöspäin ei enää tuntunut järkevältä nousta. Paikka, mikä ’valloittaa’ ja missä syödä, tuntui kuitenkin kivalta saavuttaa, joten päätimme kavuta jäätikön keskellä olevalle nunatakille. Yläkautta sille meneminen oli varsin helppoa. Matkalla sinne jouduimme taittamaan jonkun matkaa railojen suuntaisesti, minkä teimme rintamana, jotta emme kaikki voisi pudota vahingossakaan samaan railoon. Päivän saldo: 6 h 30 min, nousua 636 m. ja vaakaa 10 km. Rottenvikvatnet ja Kjostindane myöhäisessä iltavalossa. 7. Päivä: Store Kjostinden 1488 m. Store Kjostinden ja Rottenvikbreen. Aamu valkeni sumuisena tiheiden pilvien peittäessä Kjostindenin rinteitä. Taivaalta ei kuitenkaan tullut vettä ja sään kirkastuminen vaikutti mahdolliselta. Topo ei pitänyt sisällään kiipeilyreittejä tältä suunnalta, joten meidän piti kartalta yrittää löytää järkevin reitti huipulle. Päätimme yrittää kiivetä Store Kjostindenin huipulle sen ja Istindenin välisestä satulasta. Olisihan se sama huippu, jota lähestyimme neljä vuotta sitten eteläisintä harjannetta pitkin. Silloin meillä ei ollut mitään edellytyksiä saavuttaa huippua niissä olosuhteissa ja siitä suunnasta, silloisella ryhmällä ja aikataululla. Nyt tästä suunnasta meillä aidosti olisi mahdollisuus päästä huipulle. Reittimme Store Kjostindenin huipulle leiristä, paluu samaa reittiä takaisin. Reittimme huipulle telttapaikalta käsin nähtynä. Satu ja Henry olivat edellisenä päivänä nousseet jo toistamiseen järven rantaan leiriin ja lähtivät nyt meidän mukana jäätikölle, vaikka heidän suunnitelmissa ei ollutkaan lähteä mukaan varsinaiselle huiputusretkelle. Täysin onnellinen en ollut ajatuksesta, että he lähtisivät kahden hengen köysistönä matkaan. Mutta arvioimme riskin railoon putoamisesta olevan varsin pieni, jos he pysyisivät meidän jäljissämme, mistä olimme jo menneet kolmesti aiemmin. Lisäksi, jos Henry kulkisi rinteessä koko ajan Sadun yläpuolella, Henryn putoaminen tuskin olisi ylivoimainen pidettävä Sadulle. Satu ja Henry. Matka jäätikölle meni edellisen päivän latuja. Nyt vaan laitoimme jääraudat jalkaan vielä aiemmin kuin edellisenä päivänä, koska olimme tiedustelleet reitin, jolla saattoi kiertää kaikki paljaat kivikot lunta pitkin. Edellisen päivän tapaan muodostimme köysistön jäätikön reunalla ja lähdimme nousemaan edellisen päivän jälkiämme ylös jäätikköä. Tänään oli minun vuoroni johtaa köysistöä. Henrik Ville Nunatakin alla sää lupaili selkenemistä ja aurinko vähän pilkahti, mutta kohta entistäkin sankempi sumu sulki meidät sisäänsä. Koska sumu ei vaikuttanut kuitenkaan kastelevan kallioita, päätimme jatkaa eteenpäin ja palata sitten tarvittaessa alaspäin, jos keli huononisi. Jäätikön päällä ajauduin sivuun reitiltä ja aloimme nousta liian jyrkästi ylöspäin. Itse luulin kääntyneeni liikaa vasempaan ja nousevani jo Store Kjostindenin rinnettä ylös. Henkan gepsi kertoi meidän kuitenkin ajautuneen liikaa oikealle Istindenin rinteeseen, joten käännyin lisää vasempaan ja hetken perästä näinkin alempaa havaitsemani kivivyöryn jäljet sen rinteellä. Kivivyöryltä olikin enää lyhyt matka vuorten väliseen satulaan, missä pidimme lounastauon. Köysistömme pitää taukoa Rottenvikbreenillä, Satu ja Henry seuraa sumussa. Store Kjostindenin huippu. Tästä alkoi päivän kiipeilyllinen osuus. Alkuun etenin jyrkkää lunta niin ylös kuin pääsin ja siitä siirryimme kalliolle. Kallioharjanne ei sinänsä ollut kovin vaikeaa kiivetä. Irtokiviä oli varsin paljon ja jokaista otetta oli hyvä tunnustella, että se ei lähde kierimään alas, jos siihen varaa painoa. Ennen varsinaista huippua oli ensin pienempi sivuhuippu, jolta jouduimme laskeutumaan hieman päästäksemme uudestaan aloittamaan nousu varsinaiselle päähuipulle. Huippujen välinne harjanne oli paikka paikoin varsin ilmava, ehkä ilmavin paikka tähän mennessä, mutta sankka sumu esti näkemisen alas ja ainakaan itse en tuntenut lainkaan korkeanpaikan kammoa. Reitin ehkä kuumottavin paikka oli kohta, jossa jouduimme pudottautumaan alaspäin ilman varmuutta alustan tukevuudesta. Takasin päin tullessa paikan saattoi kiertää vasemmalta ohi. Store Kjostinden, huippu. Näkymä Store Kjostindeniltä jäätikölle. Varsinainen vuoren huippu oli melko laakea kivitasanne, varsin erilainen kuin kaksi edellistä huippuamme. Koko huipulla olo aikamme meidät ympäröi sankka sumu, joten maisemista ei juuri saanut käsitystä. Sen kuitenkin saattoi havaita, että kaakosta lähestyttäessä huipulle pääsy olisi vaatinut monikymmenmetrisen lähes pystysuoran seinämän kiipeämistä ylös aivan lopussa. Se ei olisi meiltä missään tapauksessa onnistunut neljä vuotta sitten eikä kyllä nytkään. Tätä tietä huippu kuitenkin tuli saavutetuksi ja saksalainen vuoritervehdys kajahti taas sen merkiksi. Istinden, Rottenvikbreen ja Store Kjostinden. Paluu alas tapahtui samaa tietä kuin nousukin. Istindenin rinteelle emme vaan lähteneet seikkailemaan vaan oikaisimme suoraan jäätikön jyrkän kohdan päälle. Yläjäätiköllä ollessamme sää alkoi taas seljetä ja maisemat avautuivat, jolloin saatoimme tarkastella reittiämme vuoren huipulle ja ihastella maisemia Ykeanvuonolle. Päivän saldo: 10 h 30 min, nousua 988 m. ja vaakaa 13 km. Jäätikönreuna, Rottenvikbreen.  

Avainsanat: ääni yrittää vuori voida voima voi ville vasen varuste varsinainen varaa valtameri valokuva valmis valita valikoida vaihtaa vaihe tässä tyttö tuuli turva tuoda tuntua tunti tuli tukea toiselta todeta tauko tarkastella tapahtua talvi talja taivas säästää sää syödä syyskuu suunnitella suunnitelma suunta suolainen sumu sulaa siirtyä seuraava selkä satu sateinen sade sataa saldo saksalainen sadepäivä saavutus saapua ryhmä rutiini rinne reuna retki reitti rauta ratkaisu raskas ranta rakentaa rakennus päätös päättää pääsy päästä pää päivä pyytää pystyä puoliväli pukea pudota profiili poikia pohjoispuoli pitää pilvi pieni pienempi perustaa pari paluumatka palata paino paikka onnellinen olosuhde olo olin olettaa oiva odottaa näköinen näkyvyys näkymä nousu niemi neljä muutama muodostaa muistella monin mitä minä miettiä mieli metri matka maistaa maisema mahdoton mahdollisuus mahdollisti löytää länsi lähteä lähde lyhyt luvata limu lumipeite lumi lounastauko louna lepo leiri lasku lainaus käydä kävellä käsitys kylmä kuva kuvata kulunut kova korjata kolmas koko kohdassa kivi kierto kieli kesä kesäkuu kestävä kello keli keksiä kallio järvi järki jäljet jussi jolla jokainen johtaa jatkaa jalka ilmansuunta ilta ihastella hän huono huolto huippu hidas henry henrik henri henki helppo heinäkuu havaita havainto harjoitella harjoittelu fyysinen etsiä erilainen avoin auto aurinko auringonpaiste askel ankkuri alusta alamäki aika aamupäivä aamu aamiainen