Tänään on 12.12.2017 02:38 ja nimipäiviään viettävät: Tuovi ja Tove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

VillaNanna: Lippahatut on meidän perheen suosikki

Julkaistu: · Päivitetty:

Tuitui! Ihastuin lippahattuihin jo muutama vuosi sitten ja teinkin niitä lähes mistä tahansa. Nahasta, farkuista, villasekoitetakeista, mistä ikinä keksinkään kokeilla. Lippahattuja on sitten nähty blogissani useasti tuon villityksen ilmestyttyä. Kaavaa ei ole mistään lehdestä vaan olen itse muokannut ja testannut ja lopulta ihan hyväksi saanut kaavan, jolla teen aina silloin tällöin lippahattuja. Myös Härdellillä on omat suosikki hattunsa, joita käyttää. Lippahattu on erittäin hyvä vaihtoehto lippikselle tai pipolle ja lippahattu sopii lähes minkä vaatteen kanssa tahansa. Minulla oli jonkin aikaa tämä hattu pois käytöstä mutta nyt jälleen olen innostunut käyttämään ja voipi olla, että kokeilen tehdä hatun jostakin muusta materiaalista jälleen. Nämä ovat kuitenkin niin kivoja, että kannattaa suunnitella oma kaava ja tehdä oma myssykkä. Blogi on jäänyt hiukan heitteille minulla, ommellut kyllä taas olen ja tehnyt kaikenlaista mutta kuvaaminen on jäänyt kokonaan jostain syystä. Tosin nyt joudun myös korjaamaan yhden työn kun se ei ihan mennyt niin kuin strömsössä ja lopputulos näyttää enemmän teltalle kuin takille. Eli purkuhommiin joudun ennen kuin pääsen sen teille esittelemään. Kaavat ovat joskus minua vastaan eikä onnistu vaikka miten yrittäisi. Mutta en minäkään voi aina onnistua niin kuin suunnittelen, ei vaan voi. Toki se harmittaa mutta muutakaan ei voi tehdä kuin purkaa ja lopulta homma kyllä onnistuu...Toivottavasti. Mukavaa alkanutta viikkoa! -Nelli-

Avainsanat: tuunaus ompelu hatut vuosi voi vaihtoehto useasti testata teltta teen suunnitella suosikki purkaa perhe onnistua ommella näyttää nelli muutama materiaali lopputulos lehti käyttää kuvata korjata kokeilla kaava jolla homma hattu farkku blogi