Tänään on 19.10.2017 22:56 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

PUNAINEN TURKU: Kuusinainen

Julkaistu: · Päivitetty:

Tänään 11-10 tulee kuluneeksi tasavuosia sellaisesta talouskriisin hetkestä vuonna 1967, jolloin Suomen markka devalvoitiin 31,25 %:lla. Ja voi kauhistus - luottoluokitus taisi muutama vuosi sitten myös tipahtaa kolmea aata alemmas. 1967 – Suomen markka devalvoitiin 31,25 %. Vanhempi väki muistaa tietenkin sellaisenkin uudenvuodenpäivän vuonna 1946, jolloin maamme setelikanta leikattiin kokonaan keskeltä kahtia setelin arvo puolittaen. Ainahan kansa nämä taloushuolet on selkänahastaan saanut maksaa. Yhden markan seteli vuodelta 1860. Niin, Suomen markka, se oli se maamme oma rahayksikkö vuosina 1860-2002. Ja meillä Turussa tuo historiallinen muisti on vieläkin pidempi Suomen markan suhteen, kirjoitin siitä joskus blogiini seuraavasti: Plootu ratkaisee siitä puhe mistä puute, eli rahasta. seteliraha on vanha kiinalainen keksintö jostain ajalta 650 eaa, mutta euroopan ensimmäiset setelit painettiin ruotsi-suomessa 1661. rahat laski liikkeelle palmstruchin pankki tukholmassa 16.7.1661 ja ne olivat voimassa vuoteen 1664 saakka. silloin alettiin jälleen lyödä kupariplootuja, joista suurin 10 taalarin raha painoi lähes 20 kiloa. turun markka ilmestyi asiakirjoihin jo vuonna 1409. linnan rahapajassa lyötiin kolmenlaisia hopearahoja; turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin kolikkoa. kymmenen turun markkaa vastasi yhtä painomarkkaa eli 210.6 grammaa hopeaa. Kun tuossa eräänä  kesänä seikkailin pitkin ja poikin Tukholman museoita, eksyin myös Kuninkaalliseen rahakabinettiin, jossa sai ihan oikeasti koettaa miltä tuntuu nostella tuollaista maailman suurinta "kolikkoa". Kuningatar Kristiinan aikana 1644 leimattu 10 taalarin kuparilaatta painoi 19,72 kiloa ja oli ulkoisilta mitoiltaan 33 x 62,5 cm. Eipä siis ihme, että kevyempi seteliversio oli se tulevaisuuden raha. Niitä Euroopan ensimmäisiä pankkiseteleitä vuodelta 1661 ei taida olla enää yhtään jäljellä, seuraavan vuoden painostakin vain muutama harvinaisuus. Jokin niistä oli esillä myös tässä näyttelyssä. Ja huonosti kävi pankille jo silloin, Palmstruchin konkurssi tuli 1667 kun liikkeelle laskettuja seteleitä vastaavaa kuparimäärää ei enää tarvittaessa löytynytkään kassaholveista. Suomi anoi lupaa omalle rahalleen ja sai sen 4. huhtikuuta 1860 . Markka otettiin samana vuonna käyttöön, alustavalta arvoltaan neljäsosarupla. Nimeä ei tuolloin käytetty missään muualla, ja nimi valittiinkin kilpailulla. Muita ehdotuksia olivat muun muassa sampo , sataikko , omena ja suomo . Nimi tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 troy-unssia (1 troy-unssi = noin 31 grammaa ). Markka sidottiin hopeakantaan 1865 – ilman Venäjän ruplaa. Tällöin naula hopeaa vastasi arvoltaan 94,48 markkaa. Autonomisessa Suomessa vuosina 1864–1915 käytössä ollut hopeamarkka . Tunnuspuolella kuvattuna Venäjän kaksipäinen kotka, jonka sydänvaakunassa Suomen vaakunaleijona. Suomen kielen sana raha on merkinnyt alun perin vaihdon välineenä turkista, lähinnä oravannahkaa. Maksumetalleilla kauppaa käytiin täällä kuitenkin jo rautakaudella ja vanhimmat rahalöydöt Suomessa ovat peräisin roomalaiselta rautakaudelta sekä 400-luvulta, jolloin täällä esiintyi mm. varhaisbysanttilaisia soliduksia, kultaisia ja hopeisia kolikoita. Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus soliduksessa. Taustalla Victoria . Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat kuitenkin viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi. Turun alueen menneisyyden oveakin on jälleen uuden viikinkirahalöydön myötä saatu vähän enemmän raolleen. Jokilaakson kirkkolöydös vei meidät jo 1100-luvulle ja nyt olemme uuden rahakätköslöydön myötä saapuneet jo viikinkien aikaan 1000-luvulle. 26 hopearahan löydös vie meidät viinkirahojen alkuperän etsinnässä Englantiin ja Saksaan ja viimeistään vuoden 1036 jälkeiseen aikaan. Suomessa viikinkiaika oli rautakauden jakso, joka seurasi merovingiaikaa ja edelsi ristiretkiaikaa . Skandinaavista tutkimusta seuraillen viikinkiaika on Suomessakin ajoitettu noin vuosiin 800–1050. Monet arkeologit ovat kuitenkin alkaneet suosia viikinkiajan takarajana vuotta 1025. Jälkimmäinen vuosiluku ajoittanee tarkemmin ajankohdan, jona ristiretkiaikaiset korutyypit tulivat käyttöön.     Viikingit toivat mukanaan Aurajokilaaksoon rahanlaskun ja sen yksiköt jo joskus vuoden 950 paikkeilla. Hopearaha perustui painojärjestelmään ja "rikkoa rahaa" sanonta sai alkunsa tavasta oikeasti murtaa kulloinkin sopiva palanen hopeasta. Myös "pankki" on peräisin näiltä ajoilta ja tuolloin se tarkoitti veneen penkkiä jonka päällä soturi istui ja istuin toimi samalla matkaajan, kauppamiehen ja soturin rahojen ja arvoesineiden säilytystilana. Viikinkiaikainen kalmisto Nummenkylässä Katariinan kirkkomäellä vahvistaa alueen olleen jo viikinkiaikana käytössä. Sen ajoitus osuu juuri vuoden 1030 paikkeille ja kun edettiin 1050-luvulle alueen asukkaat joutuivat kansainvälisen kaupan välityksellä tekemisiin myös kristinuskon kanssa. Kun Ruotsin ensimmäinen kirkko ajoitetaan Birkan kauppapaikalle vuoteen 829 , on yhteyksien vetäminen lahden toiselta puolen Aurajokilaaksoon ilmeistä. Varhais-Turku saikin juuri uutta valaistusta, kun Kaarinan Ravattulan kaivauksissa löydettiin Aurajoen rannan tuntumasta Ristimäestä Suomen vanhimman kirkon perustukset .   Kirkkorakennus on varhaiskeskiaikaisen romaanisen rakennustyylin ja esinelöytöjen perusteella ajoitettu 1100-luvulle . Rakennus on ollut pituudeltaan noin 10 metriä ja leveydeltään 6 metriä. Siinä on ollut erillinen runkohuone ja tätä kapeampi kuoriosa. Tutkimuksissa kirkon itäreunalta löydettiin myös alttarin kiviset perustukset. Kaarinasta löytynyt kirkollinen rakennus on Suomessa siis ajalta ennen täällä tunnettua seurakunnallista järjestäytymisvaihetta . Kirkko on todennäköisesti toiminut läheisen kylän asukkaiden yksityis- tai kyläkirkkona 1200-luvun alkupuolelle asti. Kaarinan ja Turun rajalta, Aurajoen lähettyviltä on löytynyt viikinkiaikainen rahakätkö. Löydön teki turkulainen geologian opiskelija Emil Nygård. Kätkö sisältää yhteensä 26 hopearahaa tai hopearahan katkelmaa. Kokonaisia rahoja on 16 kappaletta, loput ovat enemmän tai vähemmän katkelmallisia. Rahojen kunto vaihtelee; osa on erinomaisessa kunnossa, mutta osa on kulumisen tai fragmentoitumisen vuoksi tunnistamattomissa.  Rahoja löytyi yhteensä 26. Kätkö sisältää pelkästään länsimaisia, muun muassa anglosaksisia ja saksalaisia rahoja. Mukana on esimerkiksi hyvin tyypillisiä Ethelred II ja Otto & Adelheid -tyypin rahoja. Alustavien arvioiden mukaan kätkö ajoittunee viikinkiajan loppupuolelle, 1000-luvun ensimmäiselle puoliskolle. Vastaavanlaisia esihistoriallisia rahakätköjä on Varsinais-Suomesta tunnettu aiemmin 16 eri paikasta. Edellinen löytyi Piikkiön Hadvalassa vuonna 1949.  Knuutin ”suippokypärä -tyypin” raha. Kölniläinen Kölnin arkkipiispa Pilgrimin & keisari Konrad II yhdessä lyöttämä raha vuosien 1027–1036 väliltä. Löytöpaikka on mielenkiintoinen. Löydettäessä rahat eivät olleet yhdessä rykelmässä, vaan niitä oli noin 7 metrin pituisella matkalla nykyisen metsäpolun varrella, noin 10–15 cm:n syvyydessä nykyisestä maanpinnasta. 1800-luvun lopun senaatinkartan mukaan on löytöpaikan vieritse kulkenut polku- tai tieura. On täysin mahdollista, että 1800-luvulla käytössä ollut kulku-ura on ollut olemassa jo rautakauden lopulla. Kysymyksiä herättääkin se, minkälaisissa olosuhteissa rahat on aikoinaan kätketty tai hukattu. Aikoinaan hopea on ollut niin arvokasta, että tuskin rahat ovat joutuneet metsään pelkästä huolimattomuudesta. Kaikki kuvat: Turun museokeskus, Mikko Kyynäräinen. Ensimmäisiä kertoja Suomessa lyötiin kolikkoja jo rautakaudella ulkolaisten rahojen kopioina. Myös tässä viikinkilöydössä on kukana kopiorahoja. Piankos veroja keräävä kuningas keksi, että verot on kätevämpi maksaa rahalla kuin luonteistuotteilla ja kolikoiden tekoon tarvittiin oikea rahapaja, jollainen piti perustettaman Turun linnan suojiin. Historia kertoo: Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa. Aurtua oli vanha suomalainen hopearaha. Kalmarin unionin aikoina ruotsalaiset ja tanskalaiset riitelivät jatkuvasti keskenään. Kun heille tuli riitoja, he yrittivät saada suomalaiset puolelleen lupaamalla heille erilaisia etuja. Suomalaiset saivat esimerkiksi perustaa rahapajan Turkuun. Siellä valmistettuja hopearahoja kutsuttiin aurtuoiksi.   Eerik pommerilaisen (1396-1439) aikana Turussa lyötyjä hopearahoja olivat aurtua sekä neljän ja kuuden penningin arvoinen abo, jota pidetään ensimmäisenä Turussa lyötynä rahatyyppinä. Abo vastasi Etelä-Suomessa yleisesti käytettyä Liivinmaan rahaa (artig). Päivämäärällä 13-7 1409 Turun markka ilmestyi asiakirjamainintoihin. Turussa 1400-luvun alussa lyötyä rahatyyppiä löytyy vain yksi ainoa kappale, joten todellisesta harvinaisuudesta on kyse. Hiljattain taisi sille löytyä myös kaveri.     Hämeen linnasta löydetyn kolikon lyöntipaikka ilmenee sen takasivun kirjoituksesta MONETA ABOEN[SIS], ”Turun raha”, ja sen alkuperään viittaa myös kookas A-kirjain, joka edelleenkin on Turun vaakunassa. Kirjain voidaan tulkita myös ns. Maria-monogrammiksi eli yhdistelmäksi AM (Ave Maria). Etusivulla rahassa on kirjoitus ERICVS REX, ”Eerik kuningas" ja kookas kruunu, jonka alla on kuninkaan nimikirjain E. Varhemmin keskiajalla Ruotsin ainoa rahayksikkö oli ollut penningiksi sanottu pieni hopearaha, mutta vuoden 1370 tienoilla käyttöön tuli 8 penningin arvoinen aurto eli aurtua. Painomarkan ja rahamarkan suhde oli jalometallipitoisuuden muutosten myötä tuolloin 1:8-9. Liivinmaalainen raha muodosti kotimaisen rahan rinnalla puolet jokapäiväisestä rahaliikenteestä. Kun Turun markka ilmestyi asiakirjoihin 13-7, se vastasi 3/4 Tukholman markasta.  Turkuun perustettiin rahapaja noin vuonna 1410. Mahdollista on, että Turussa tehtiin rahaa jo aikaisemmin, mutta varmaa tietoa siitä ei ole. Turun ensimmäiset rahat 1400-luvulla olivat aurtuoita, kuuden penningin rahoja eli aboja ja neljän penningin rahoja.   Eerik Pommerilainen vuonna 1424. Tuntematon taiteilija, Louvre, Pariisi. Aurtuoissa on Pohjolan unionikuninkaan Eerik Pommerilaisen nimi ja valtakunnan kolmen kruunun vaakuna.   Niiden toisella puolella on Turun kaupungin vaakuna, kruunattu A-kirjain ja teksti: MONETA ABOENSIS, Turun raha. Turun rahapajan maineikkain ajanjakso oli 1500-luvulla kuningas Kustaa Vaasan aikana. Vuosien 1523 ja 1524 äyreissä on ensimmäisen kerran hallitsijan kuva ja vuosiluku. Niissä on myös Turun kaupungin tunnus A-kirjain ja reunateksti: MONE NOVA ABO, Turun uusi raha. Kyllä, kyllä. Ensimmäinen maininta Turun markasta kirjataan vuonna 1409. Hopeinen markka on 8 äyriä, äyri 3 äyrityistä ja äyrityinen 8 penninkiä. Painossa mitattuna Turun markka oli 210,6 grammaa hopeaa. Vuonna 1412 Turun rahapajassa lyötiin hopeasta kolmenlaisia rahoja; Turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin rahoja. Mutta, mutta. Kun Turun linnaa vuosina 1324-26 isännöi tuolloin 8-vuotiaan kuningas Maunu Eerikinpojan drotsi Matias Kettilmundinpoika, oli hovin palvelluskunnassa mukana jo myös rahanlyöjä. Tuskin mies toimettomana pyöri, varmaan teki ainakin kopioita ulkomaan ihmeistä, ellei Matias sitten lyönyt Turussa sitten jo tuolloin aivan omia killinkejään, niitä mahdollisesti Suomen historian ensimmäisiä. Mene ja tiedä. Ja ainahan rahalla ottajia on ollut; 1328 Turussa vierailee ensimmäistä kertaa paavin veronkataja. Paavina toimi tuolloin Johannes XXII Jacques d'Euse.     Kun eräänä kesänä seikkailin pitkin ja poikin Tukholman museoita, eksyin myös Kuninkaalliseen rahakabinettiin, jossa sai ihan oikeasti koettaa miltä tuntuu nostella tuollaista maailman suurinta "kolikkoa". Kuningatar Kristiinan aikana 1644 leimattu 10 taalarin kuparilaatta painoi 19,72 kiloa ja oli ulkoisilta mitoiltaan 33 x 62,5 cm.   Se, että rahaa kutsutaan joskus leikkisästi fyrkaksi, ei ole ihan sattumaa. Fyrkka oli ihan oikea raha ja sitä käytettiin Suomessa 1400-luvulta aina 1600-luvun alkuun. Fyrkkaa on säästynyt jälkipolvien ihmeteltäväksi muun muassa Turun Linnan rahakabinetissa. Turussa toimi rahapaja 1400- ja 1500-luvulla. Perustamisvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä ajankohtana on pidetty noin vuotta 1410. Syynä rahapajan perustamiselle oli se, että unionihallitus pyrki keräämään verot rahana luonnontuotteiden sijaan. Turussa lyöttivät rahaa muun muassa Eerik Pommerilainen, Kristoffer Baijerilainen, Kaarle Knuutinpoika, Sten Sture vanhempi ja Kustaa Vaasa. Eerik Pommerilainen (s. noin 1382 , Rügenwalde, Pommeri – k. 1459 , Rügenwalde) oli Norjan kuningas 1389 – 1442 , Tanskan ja Ruotsin kuningas 1396 – 1439 , sekä Kalmarin unionin kuningas 1397 – 1439 .   Turussa valmistettiin penninkejä eli ns. aboja sekä aurtuoita ja markkoja. Rahapajan toiminta ei ollut yhtämittaista ja sen toiminta loppui vuonna 1558. Tämän jälkeen raha tuotiin Ruotsista ja kesti kolme vuosisataa, ennen kuin sitä jälleen alettiin lyödä Suomessa. Rahaa Turussa oli lyöty jo 1300-luvulla ja turkiksilla rikastuttu. Turhaan ei varmaan Matias Kettilmundinpoika Turun linnan hovissaan pitänyt palveluskunnassaan mm. rahanlyöjää:  Matias Kettilmundinpoika (noin 1280 – 1326 ) oli valtaneuvos , drotsi ja Suomen käskynhaltija. Kun Ruotsin vanhin historiateos Eerikinkronikka kirjoitettiin Turussa 1300-luvulla, kuvasi se voittajien historiaa. Matias Kettilmundinpoika oli toiminut Ruotsin päämiehenä ja drotsina vuosina 1318-1319 ennenkuin hänet nimitettiin Turun linnan päälliköksi 1324 arvonimellä capitaneus Finlandensis eli Suomen päämies. Ja sitä hän totta tosiaan olikin; korkein tuomiovalta, hallintovalta ja sotilasvalta oli yksin hänen käsissään. Matias toi Turun linnaan ennenkokemattoman ritariajan loiston, järjesti suuria juhlia ja sisusti linnan arvokkaaseen malliin. Ja siihen hänellä oli myös veronkantajana varaa; Härkätien haltijana tämä aikansa huomattavin turkiskauppias peri alueelta vuosittain veroina noin 15 000 - 20 000 nahkaa. Käskynhaltijana hän kauppasi ne edelleen ulkomaille. Entisenä Ruotsi-Suomen laivaston ylipäällikkönä tällainen toiminta oli hänelle tuttua. Komean hovin palveluskuntaan Turun linnassa kuului viisi pappia, kaksi kokkia, parturi, rahanlyöjä, muurari, tarjoilija ja runsaasti muuta palveluskuntaa ja mm. haukankesyttäjä. Trubaduurit viihdyttivät hovia lauluin ja soitoin ja kas kummaa - mieluiten Matias kuunteli juuri Eerikin kronikkaa, jonka uljaimman ristiritarin esikuvana hän itse oli ollut; että sellainen veijari tämä 1326 kuollut Turun drotsi oli. Näin Eerikinkronikan synnyn jäljet johtavat sylttytehtaalle Turkuun, kun ruotsalaissyntyinen Pentti, Benedictus Gregoriuksenpoika nousee 1321 Turun ja Suomen piispaks i. Matias muistuttaa tuolloin häntä ritarivärien tarkoituksesta: punainen on Kristuksen veri, valkoinen puhtaus ja musta kuolema. Niinpä Pentti ottaa käyttöön dominikaanisen kultin "ordinarium predicatorum instituit" ja sehän sopii Kettilmundinpojalle pyhimysmaailman nostaessa päätään entisestään.   Että noin vanha keksintö, eikä sitä vieläkään kaikille riitä. Keskiajan historiallisissa lähteissä Turun vanhimmat rahat esiintyvät siis nimellä abo . Niillä näyttää kuitenkin olleen myös suomenkielinen nimi, kuusinainen , joka löytyy Mikael Agricolan suomentamasta Uudesta testamentista (1548).     Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta. Ainuttakaan aikalaiskuvaa Agricolasta ei ole säilynyt. Kun Johanneksen evankeliumissa (12:4–5) mainitaan muuan rahasumma, Agricola on lisännyt reunahuomautuksen, jonka mukaan kyseiset rahat olivat lähes yhtä arvokkaita kuin ” nyt meille wisi Cusinaista taicka 30 Piente penningite ”. Kuusinainen oli näin ollen 6 penninkiä. Vaikka rahaolot olivat 1500-luvun puolivälissä jo erilaiset kuin 1400-luvun alussa, on Pekka Sarvas pitänyt hyvin todennäköisenä, että nimitystä kuusinainen käytettiin jo Turun rahapajan ensimmäisistä kuuden penningin rahoista. Se on kaikesta päätellen Suomen vanhin omakielinen rahayksikön nimi. Köyhäilyä Turussa 11-10 2017 Simo Tuomola

Avainsanat: 2017 aboa agricola ainoa aika albert alkuperä alue alku arkkipiispa arvio arvo arvokas asukkaat asukas aurajoki blogi eaa eerik eerikinpoika ehdotuksia emil englanti esiintyä esimerkki etelä etu eurooppa evankeliumi gramma historia historiallinen hopea hopeinen huhtikuu häme hän häntä ihme jacques jakso johannes johtaa jonne juhlia jäljet kaarina kaarle kalmari kansa kansainvälisen kappale katariina kauppaa kaupunki kaveri keisari keksi keksintö keskiaika kesä kettilmundinpoika kiinalainen kirjain kirjoitus kirkko knuutinpoika kolikko konrad kotimainen kotka kristiina kristinusko kristus kruunu kulkea kulta kultti kuningas kuningatar kunto kuolema kuollut kustaa kuunnella kuva kuvata kylä käskynhaltija kätkö käyttää käytetty käytettyä köln lahti laivasto laski leikata linna luku lyödä löytää löytyä maa maksaa maria markka matias maunu metri mielenkiintoinen mies mikael mikko muistaa muisti museo musta muualla muutama muutos nahk nimi norja nova näyttely näyttää olosuhde omena opiskelija ottaa otto paavi paino palanen palmstruch pankki pappi pariisi parturi pekka penkki pentti perinne perustaa pieni piirros pohjola polku puhe punainen puoliväli puute pyöri raha rakennus ranta ratkaista rex rooma ruotsalainen ruotsi rupla saada saapua saksa saksalainen sampo sana sanonta seteli seteliraha simo sisältää sten suhde suomalainen suomi suomenkielinen suomessa säilyä taiteilija tanskalainen tanska tarjoilija tarkoittaa tasavuosi tekoon teksti toukokuu toiminta toiselta tukholma tuli tulkita tuntematon tuomola turkki turku turkulainen tutkimus tässä ulkomaa ura uudenvuodenpäivä uusi vaakuna vaasa valaistus valkoinen valtakunta valtaneuvos vanha vanhempi vanhin varsinais vene venäjä veri vero victoria viikinki viimeinen voi voima vuosi vuotias väki väliltä välitys yksin