Tänään on 24.11.2017 05:39 ja nimipäiviään viettävät: Lempi, Lemmikki, Sivi ja Siv. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Unihiekkaa hiuksissa: Syyskuun positiiviset

Julkaistu: · Päivitetty:

Eipä aikataulu ollut yhtään sen parempi kuin viime kerrallakaan, mutta se ei haittaa yhtään! Minä olen nimittäin saanut valmiiksi gradun tutkimussuunnitelman, tehnyt lehtijuttuja, edistänyt henkilöstöjohtamisen kursseja sekä osallistuin dokumentti-illan järjestämiseen. Olen saanut aikaiseksi tosi paljon ja siitä tulee hitsin hyvä mieli. Blogiinkin ilmestyy postauksia pikku hiljaa, mikä on vain plussaa. Tällä kertaa olisi siis luvassa syyskuun kivoja juttuja. Sanon pikaisesti, että näin yleisesti ottaen syyskuu oli aika rankka kuukausi terveyden reistailun vuoksi, mutta sellaista se on, että välillä on parempia aikoja ja välillä huonompia. Tämän postauksen tarkoitus on kuitenkin olla positiivinen, joten keskitytään niihin muistamisen arvoisiin mukaviin asioihin! ☂ Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna olin käymässä Pihtiputaalla kun alunperin piti olla työviikonloppu. Keikkoja ei kuitenkaan ollut, kun tapahtumia ei ollut yhtään, joten vietin sitten ihan vain lomaa, mikä oli oikeastaan hyvä siihen väliin, kun olin aika kipeänä. Kävin pokemon-raidilla lintutornilla ja nappasin tuon vasemman puoleisen kuvan. ☂ Kävimme myös mökillä ja poimin parit marjat. Tänä syksynä marjojen poiminen jäi kyllä aika vähäiseksi ajan ja jaksamisen puutteen vuoksi. Ensi vuonna paremmin! ☂ ☂ Anun kanssa kahviteltiin ja kierreltiin kauppoja, minkä jälkeen meillä oli niin nälkä, että oli pakko mennä syömään. American Dinerin kanaburger oli ihan jees, mutta ei mikään kovin ihmeellinen. ☂ Lähdin Antin kanssa Helsingissä käymään, sillä Antilla oli työhaastattelu ja minulla graduhaastattelu. Ostettiin Antille pikkutakki ja salkku vakuuttavuuden lisäämiseksi. ☂ ☂ Ennen ihkaensimmäistä tekemääni graduhaastattelua minulla oli aikaa, joten menin Good Life Coffeeseen läppärin kanssa viettämään aikaa ja hörppäilemään kahvia. ☂ Jyväskylässä osallistuin kavereiden kanssa Nainen, menestys ja raha -tapahtumaan Hotelli Versossa. Siellä kuunneltiin puheenvuoroja ja paneelikeskustelua, osallistuttiin workshoppeihin ja lopuksi syötiin illallista. Ajatuksia heräsi kovasti päivän jälkeen. ☂ ☂ Syyskuun kolmantena viikonloppuna oli tupareiden aika ja pöytä piti toki laittaa koreaksi. Yksiössäni kävi aika monta ihmistä, mutta hyvin mahduttiin! ☂ Sain aivan ihanan tuparilahjan tytöiltä! ☂ ☂ Neljäntenä viikonloppuna minulla oli töitä ja silloin juttukeikkoja olikin ihan olan takaa. Antin vanhemmat tulivat samaisena lauantaina käymään meidän mökillä vierailulla. Minulla meni aika paljon aikaa töissä, mutta ehdin myös syömään grilliruokaa ja saunomaan. Sunnuntaiaamuna luonto oli aivan uskomattoman näköinen. Sumu, auringonpaiste ja hämähäkinseitit tekivät ympäristöstä taianomaisen. Vaikutuin. ☂ ☂ Syyskuun viimeisenä päivänä Ida ja Riina tuli käymään ja tehtiin kasvissushia. Vedettiin kyllä semmoiset överit, että ei tarvitse sushia vähään aikaan. Syönnin ohella katsottiin Joutsenprinsessa-leffa. Sai kyllä nauraa ihan kunnolla! ☂ Monia kivoja juttuja sitä kuitenkin sisältyi syyskuuhunkin, vaikka yleisesti ottaen oli vähän haasteellista. Lokakuun positiivisten aikakin on jo ihan pian, mutta tällä kertaa en lupaa mitään aikataulun suhteen, kyllä se postaus sieltä ajallaan tulee. Hauskaa tiistai-iltaa kaikille!

Avainsanat: aika aikataulu antti anu auringonpaiste dokumentti gradu helsinki hotelli ida ihmeellinen illallinen ilta jyväskylä kahvi kauppa keikka kipeä kurssi kuukausi kuva laittaa leffa lokakuu loma luonto läppäri marja menestys mieli minä nainen nauraa näköinen nälkä olin osallistua poimia pokemon positiivinen postaus päivä pöytä raha rankka riina salkku suhde sumu sushi syksy syyskuu syödä tapahtuma tarkoitus tarvita terveys tiistai tuli työ vanhemmat viettää viikonloppu positiiviset