Tänään on 25.11.2017 02:08 ja nimipäiviään viettävät: Katri, Kaija, Katja, Kaisa, Kati, Kaarina, Kaisu, Riina, Katariina, Katriina, Katarina, Karin, Kajsa ja Katrina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Filosofian puutarhassa: #metoo: Mää kanssa, jotta asia ei vielä unohtuisi

Julkaistu: · Päivitetty:

# Metoo- debatti jonka tarkoituksena on tuoda esiin miten yleinen ja iso ongelma naisoletettujen ahdistelu (länsimaissa, kantaväestöön kuuluvien miesten) toimesta on, on ottanut tuulta alleen oikein kunnolla. Aiheesta on puhuttu paljon aiemminkin, mutta ehkä nyt ollaan siinä pisteessä että puhe myös menee perille. Ehkä tällä kertaa saadaan vauhtiin se muutos jota tässä on yritetty saada aikaan jo viimeisten muutaman tuhannen vuoden ajan sivistysmaissa: että naisten kehot lakkaisivat olemasta jonkinlaista yleistä omaisuutta jotka saavat olla rauhassa hyvällä tuurilla eivätkä siksi että se on perusihmisoikeus jonka loukkaukset huomataan ja jonka puolustaminen ei ole vain loukatun itsensä ongelma. Epäilen, että naisten ylivoimainen enemmistö on kokenut joskus seksuaalista häirintää. Minä ainakin olen, ja lisäksi muistan oppineeni hyvin varhain että häirintä on osa normaalia elämää, sellaista mistä ei kannata numeroa tehdä tai mihin odottaa ulkopuolista apua. Kun aloin asiaa miettimään, tajusin että jokaista naista jonka kanssa aihe on jotain kautta tullut puheeksi, on joskus häiritty. Jokaista. En muista tavanneeni livenä yhtään naista joka olisi sanonut ettei häntä ole koskaan häiritty. En yhtäkään joka epäilisi, onko se häirintä nyt niin yleistä tai arkista vaiko vain suurenneltu marginaali-ilmiö. En yhtäkään, joka ei olisi ymmärtänyt selvästi, miltä tuntuu joutua yllätetyksi seksuaalisesti jollakin ei-toivotulla tavalla. On tietysti mahdollista että minä olen liikkunut harvinaisen huono-onnisessa seurassa. #Metoo- ulostuloja luettuani on kuitenkin tullut päinvastainen olo. Minun kokemukseni ahdistelluksi tulemisesta ovat kesyä kamaa ja niitä on aika vähän (ihan sillä perusteella että luulisin muistavani kaikki kerrat) verrattuna siihen mitä moni muu on joutunut kokemaan. Minäkin olen kasvanut kulttuuriin jossa nuoren tytön perustaitoihin on kuulunut "selvitä" neuvokkaasti ja yksin huuteluista ja ei-toivotusta lähentelystä. Se mikä on yleistä koetaan usein normaaliksi vaikka olisi moraalisesti ottaen aivan sairasta menoa. Normaaleja ovat myös asiat joihin tilanteen mahdollisesti näkevät ulkopuoliset eivät reagoi. Ovat kuin eivät näkisikään, tai jos näkevät niin ohjaavat olemaan hiljaa pojat nyt on poikia-tyyppisillä heitoilla. Jälkeenpäin hyviä syitä ja selityksiä puuttumattomuuteen riittää: en ajatellut koko asiaa sillä lailla, mitä jos olisin itse joutunut vaikeuksiin, oliko se oikeasti niin ikävä tilanne (taustaoletus: koska tämähän on ihan normaalia menoa jota välillä näkee). Kulttuurissamme rehottaa myös edelleen käsitys siitä naisen seksuaalisuus on tavara  jota naisen velvollisuus on vartioida ja miehen yrittää ottaa. Onnistuminen on aina sulka miehen hattuun niin kauan kun seksuaalirikossyytteiltä vältytään. Sitten on ehkä mennyt vähän överiksi, paitsi tietysti jos "uhri" on hysteerikko, yliherkkä, provokaattori, huora tai pihtari. Niin kauan kuin tällaista ajattelua löytyy tämän päivänvalossa varsin tasa-arvoisen kulttuurimme pohjalietteestä, seksuaalisesta tasa-arvosta voi vain unelmoida.   Millaista on käytös johon ei kiinnitetä huomiota eikä puututa? Hyväksyttävää. Ajatellaan vanhatestamentillisesti että ihminen hyväksyy häirinnän jos hän ei kuuluvasti ja näkyvästi vastusta sitä heti paikalla. Harmi, että pronssikaudelta moderniin psykologiaan oli vielä muutama  tuhat vuotta aikaa. Nyt tiedetään, että häirinnän (kuten muidenkin hyökkäysten) uhri on usein hiljaa sen kiitävän hetken kun “pitäisi reagoida” ollakseen Oikeasti Häiritty koska hän usein yllättyy ja tyrmistyy tai uhkaavammassa tilanteessa jopa lamaantuu. Tilanne on ihan sama kuin se miksi nasevat vastaukset typeryksille tulevat mieleen aina jälkikäteen: koska nämä tällaiset tilanteet tulevat puskista eikä kukaan täyspäinen voi olla jatkuvasti varautunut siihen että saalistaja voi vaania kaikkialla ja missä vain. #Metoo-keskustelu on ehtinyt jo siihen vaiheeseen että miehet ovat ehtineet ääneen. Äänekkäimmät ovat olleet sitä mieltä että naiset uhriutuvat, valehtelevat tai valittavat turhasta koska välillä miehetkin kokevat pahoja asioita. Se moneen kertaan esiin tuotu fakta että monet (allekirjoittanut mukaan lukien) ovat kohdanneet häirintää aikuisten tai selvästi vanhempien nuorten tahoilta ensimmäisen kerran jo ala-asteiässä, sivuutetaan tai lokeroidaan omaksi asiakseen josta ei nyt puhuta (No koskas sitten? Kyse on faktisesti samasta ilmiöstä). Meillä päin kaikki pikkukoululaiset tiesivät että ala-asteen koulutien varrella päivysti välillä itsensäpaljastaja. Olisi kumma, jos kenenkään vanhemmat eivät olisi asiasta kuulleet. Uhrinsyyllistystalkootkin ovat päässeet jo vauhtiin: kuitenkin tykkäsivät, elleivät peräti suoraan provosoineet. Jos nainen näyttää tykkäävän siitä että yksi mies (joka saattaa olla naisen poikaystävä, ihastus tai muuten vain toivottu tapaus) tulee ja puristaa pyllystä baarista, naisen täytyy tykätä siitä että Minä tulen ja puristan samalla tavalla. Jos ei tykkää, hän on epäreilu ja kyseessä on väärinkäsitys joka on pohjimmiltaan naisen vika.  Ja mistä muka voi tietää ettei nainen tykännyt kun hän ei hetipaikalla topakasti pistänyt hanttiin (viis yllätyksestä, tilanteessa pelissä olleista valta-tai sosiaalisista rakenteista, fyysisen uhan pelosta yms. turhista)? Onkohan mitään ongelmaa edes oikeasti olemassa kun ei ole alettu lyömään nimiä pöytään, toisaalta jos nimet lyödään pöytään, niin samalla olisi syytä esittää laaja ja aukoton todistusaineisto tai muuten syyllistyy viattomien törkeään mustamaalaukseen... Nousseesta parusta voisi päätellä että tässä ollaan tekemässä rakettitiedettä. Onko rakettitiedettä todeta ääneen että on huonoa, pelottavaa ja ahdistavaa lähestyä naista avaamalla keskustelu seksiehdotuksella, törkykommentilla, vetämällä vehje esiin tai tarttumalla rinnoista? Edellytämmekö etiikan syventävän kurssin tasoisia tietoja emmekä alkeellisimpia peruskäytöstapoja huomauttaessamme, että seksuaalisuuden esiin tuominen ei sovi aivan joka tilanteeseen ja että kontaktin ottamista harkitsevan pitäisi ajatella viiden sekunnin ajan, miltä oma toiminta saattaa toisesta ihmisestä tuntua ja että on hyvin huono juttu jos se voi tuntua kamalalta.   Ongelman torjuminen on psykologisen prosessoinnin vaihe. Toivottavasti naiset jaksavat tällä kertaa möykätä tarpeeksi kauan jotta siitä päästään seuraavaan vaiheeseen. Siitä on toivoa.  Perässä ovat alkanut tulla toisenkinlaisia miesten ulostuloja. Niitä on tullut toistaiseksi liian vähän. Jotkut myöntävät että ovat ahdistelleet, kuka mistäkin syystä (aika monet syyt ovat pikemminkin inhimillistä hölmöyttä kuin Syvintä Pahuutta, mutta hölmöilyjenkin seurauksista pitäisi ottaa vastuuta). Toiset myöntävät että ovat sittenkin saattaneet havaita ahdistelutilanteita mutta ovat sulkeneet asian mielestään.Tämä on hyvä merkki, josta seuraava askel voisi olla vaikka vastuun ottaminen siitä että on ollut näissä tilanteissa ja niiden jälkeen hiljaa. Hiljaisuus on nimittäin ollut tilanteen normalisoimista ja ahdistelun kohteelle vahva viesti siitä että hänen havaittu kärsimyksensä on pikkujuttu eikä mikään oikea ongelmatilanne jossa voi perustellusti odottaa apua kunnollisilta tuntemattomiltakin. Hyviä ovat nekin ulostulot joissa ilmaistaan yllättyneisyys ja järkytys ilmiön laajuudesta. On varmasti niitä jotka eivät aidosti ole huomanneet ahdistelua ympäristössään (eikä mieleen ole tullut kysellä läheisiltä naisilta, onko heitä koskaan ahdisteltu). Nämäkin reaktiot ovat tärkeitä sillä niissä ilmaistaan että naisten kokemus uskotaan todeksi ja hyväksytään todelliseksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, selittelemättä ja vähättelemättä. Ahdistelua kokeneille naisille on tärkeää (ja vaihtelua) huomata etteivät läheskään kaikki miehet halua olla öyhöttäjien puolella tai heidän hiljaisia apureita joiden mielestä todellista ongelmaa ei olisi jos naiset vaan älyäisivät olla hiljaa ja vähemmän herkkiksiä. Kuten olen muutaman kerran aiemminkin sanonut: uhrin näkökulmasta hiljainen paheksunta ei eroa hiljaisesta hyväksynnästä millään tavalla. #metoo- keskustelussa eletään nyt jännittävää vaihetta. Asiasta on noussut kunnon metakka, huomio on herätetty ja saatu pintaan hienoja kieltämis- ja torjuntareaktioita. Nyt asian vain täytyisi pysyä pinnalla niin kauan että keskustelu pääsee etenemään seuraavaan vaiheeseen: ongelman laajaan ja selkeään myöntämiseen myös miesten taholta ja rakentavien ratkaisuehdotusten miettimiseen yhdessä. Niille jotka miettivät, uskaltaako tässä lähestyä ketään ollenkaan ettei vaan saa syytöksiä ahdistelusta, minulla on hyvä neuvo: jos sinusta todella tuntuu siltä että et osaa lähestyä toista muuten kuin ahdistelemalla (eli tunkemalla iholle tai tarttumalla intiimeihin paikkoihin, sanomalla tai ehdottamalla jotakin härskiä tai limaista, elehtimällä rivosti tai esittelemällä vehjettäsi...kyllä te hitaammatkin varmasti tajuatte tässä vaiheessa...) niin jätä ihmeessä lähestymättä. Oikeasti. Jos kuitenkin lähestyt ja hyvät aikeesi tulkitaan väärin, pahoittele ja ota reipas  harppaus takavasemmalle. Sinulla on oikeus yrittää yhden (1) kerran per henkilö per elinikä, uusintayritykseen tarvitaan jo selkeä myönteinen merkki. Ei tämä voi olla niin vaikeaa, mutta jos se kuitenkin on, niin jatkakaamme.

Avainsanat: # aihe aika aikuinen ajatella ala apua arkinen askel elämä enemmistö esittää etiikka fakta fyysinen havaita henkilö hiljaisuus huomata huomio huono huora häirintä hän häntä ihminen ikävä ilmiö iso jonkinlainen joutua juttu jännittävä kama keskustelu keskutelu kokea kokemus koko kulttuuri kurssi kuulla käsitys käytös laaja liikkua live lähestyä merkki mies minä mitä moraali muut muka muu muutama muutos nainen neuvo normaali numero nuori näkökulma näyttää odottaa oikeus olo omaisuus ongelma onko ottaa paha paikka peli pelottava pinta poikaystävä poikia poika puhe puhua puristaa pysyä pöytä regoida tallinna saada sairas seksuaalinen seksuaalista seksuaalisuus sekunti seuraava seura sinä sulka syy taho tavara tieto tietää tilanne todeta todistusaineisto toiminta toivoa tuhat tulkita tuntua tuoda tuominen tuuli tyttö tälläiset tässä uhka uhri vahva vaihe vaiko valta vanhemmat vastuu vauhti velvollisuus viesti voi yksin yrittää arki femakkolaakso ilmiöt yhteiskunta