Tänään on 24.11.2017 03:52 ja nimipäiviään viettävät: Lempi, Lemmikki, Sivi ja Siv. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Niemennokan nelijalkaiset: Uusi perheenjäsen!

Julkaistu: · Päivitetty:

Blogissa on ollut hiljaista, mutta niemennokassa ei niinkään. Meille on nimittäin kotiutunut uusi perheenjäsen ja se on pentumaisella aktiivisuudellaan pistänyt pakkaa sekaisin. Hyvin tullaan kisujen kanssa juttuun, ja jos kissoista leikki käy liian innokkaaksi niin onneksi pääsee hyppäämään johonkin korkeammalle pennun tavoittamattomiin.  Touhon jälkeen on liki puoli vuotta eletty koiratonta taloutta, ja jo pidempään on "koirakuumetta" ollut ilmassa. Nyt sitten Touhon tassunjäljissä kulkee uusi kaveri, Into nimeltään.   Tutustumista Torskun kanssa..   Myöskin ensi lumi saatiin viikonloppuna ja samaan aikaan kävin vielä kanttarelleja keräämässä..     Paljon on uutta, opittavaa ja tutkittavaa. Ja jatkossa blogissa tullaankin seuraamaan myös Inton puuhia ja touhuja. Nyt harjoitellaan kovasti sisäsiisteyttä, oma nimi, istu ja maahan- sujuvatkin jo aika kivasti. Tammikuussa olisi suunnitteilla aloittaa pentukoulu, mutta näistä suunnitelmista lisää sitten myöhemmin. Blogijuttujen julkaisutahti myöskin varmasti Inton myötä hidastuu, ainakin pentuajan, mutta lisää luvassa=)     Toivon kanssa on saatu mukavia leikkejä putkessa...     Mukavaa alkanutta viikkoa!          

Avainsanat: aika blogi ilma juttu kanttarelli kaveri kissa leikki lumi niemennokka nimi onni pentu perheenjäsen puoli sekaisin suunnitelma suunnitella talous tammikuu uusi viikonloppu