Tänään on 14.12.2017 10:14 ja nimipäiviään viettävät: Jouko ja Ove. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kukkapilli: Tahdon

Julkaistu: · Päivitetty:

Aika kuluu hämmästyttävää vauhtia. Tänään tulee kuluneeksi päivälleen kaksikymmentä vuotta siitä, kun tapasimme ukkelin kanssa ensimmäisen kerran. Herään välillä kyselemään, mihin ihmeeseen kaikki nämä vuodet ovat menneet. Toisaalta jos alan miettiä yksittäisiä tapahtumia ja kaikkea sitä, mitä näihin vuosiin on mahtunut, kaksikymmentä vuotta ei tunnukaan enää mahdottoman pitkältä ajalta. Kun katselen kaksikymmentä vuotta sitten minusta ja ukkelista otettuja kuvia, näen kuvissa kaksi nuorta, melkein lasta, jotka etsivät vielä itseään ja suuntaa elämälleen. On suunnaton onni, että näitä vuosia ei ole tarvinnut kulkea yksin, vaan olemme saaneet taivaltaa matkan yhdessä. Rakkautemme ei syttynyt ensi silmäyksellä, sillä olimme ukkelin kanssa aluksi vain kavereita. Jos totta puhutaan, en voinut kuvitellakaan, että meistä tulisikaan ikinä mitään muuta kuin kavereita. Ukkeli tuntui nimittäin kaikessa suorapuheisuudessaan varsin ärsyttävältä tyypiltä. Hän saattoi töksäytellä milloin mitäkin, ja muistan kerrankin lähteneeni hänen luotaan ovet paukkuen. Ukkeli laittoi minulle muutaman kerran intialaista ruokaa, mutta en tainnut oikein osata arvostaa hänen elettään. Intialainen ruoka oli minusta vähän outoa, vaikka periaatteessa kyllä ihan hyvää. Ruoassa olleet siemenetkin aiheuttivat pientä hämmennystä. Luulin siemeniä ötököiksi, jotka olivat päätyneet ruokaan vahingossa! Jollakin ensimmäisistä yhteisistä ulkomaanmatkoistamme. Pidin vielä tuolloin kaksikymppisenä päiväkirjaa, ja olin kerran niin suivaantunut ukkeliin, että kirjoitin päiväkirjaani 17 asiaa, jotka minua ukkelissa ärsyttivät. Kävin etsimässä tuon vanhan päiväkirjan, ja luin listaa hieman punastellen. Tässä muutama kirjoittamistani asioista: se käyttää varvastossujen kanssa sukkia sillä on talvellakin ikkuna aina auki sillä oli vessanpöntön reunoilla mustia (ja siis todella mustia!) karvoja se tykkää hitaista biiseistä se korjasi mun teekupin pois, ennen kuin olin edes juonut kaikkea Voi hyvänen aika sentään.

Avainsanat: avioliitto * oma elämä ärsyttävä äiti yritys yksin whatsapp väri vuosi voi virallinen viiniä valita vaimo vaikea vaaleanpunainen uusi ulkomaalainen ukkeli tässä tyhjä tuska tuntua tunne tuntea tuli tuhat toyota toukokuu tietää televisio tehtävä tarkoitus tavata tapahtuma tapahtuman talvi sää sähköposti suurempia suomi sukka stressi sisar silmä siivous siemen sairaus sairasloma sairaala saada ruoka ravintola rakas päivä päiväkirja pyytää pyyhkiä postaus pidättyä perinne pelko pari pappi palata paha ostaa onni onnettomuus olo olin nuori nauttia nalle naimisiin muutama musta murha monenlainen mitä minä miettiä melkoinen maapallo läheinen lista lasta laittaa käyttää kärsiä kännykkä kuva kuukausi kuollut kulkea kova kotimatka kommunikointi koko koti kipu kirjoittaa kiireinen kaveri kaveria juhlia jonkinlainen jaksaa intia intialainen ilta iloinen ilme ikää ikävä ikkuna ihminen häät häntä hän huono huomio homma herätä finlayson etsiä etelä espanja englanti elämä candy byrokratia biisi auttaa autosta auto arvostaa antaa amerikka aika aiheuttaa