Tänään on 19.11.2017 10:52 ja nimipäiviään viettävät: Liisa, Elisa, Eliisa, Eliisi, Elisabet, Elise, Lisa, Lisen, Lisbet ja Bettina. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Kylväjä-blogi: Anteeksianto vapauttaa

Julkaistu: · Päivitetty:

Näin isänpäivänä mieleeni palaa tapahtuma alakouluvuosiltani. Olen pienestä pitäen ollut kissaihminen. Tuon ajan maalaistalossa kissoja riitti. Perheessäni tiedettiin, että minulle jokainen mirri oli rakas oma itsensä. Kaikkia kissoja ei voinut mitenkään pitää, sen minäkin ymmärsin. Isäni epäkiitollinen tehtävänä oli vähentää kissojen määrää sen ajan karkein menetelmin. Eräänä aamuna paljastui aukko asiantuntijuudessani. Masaksi nimeämäni pentu oli kasvanut aikuiseksi ja oli yön aikana pyöräyttänyt pennut! Osa pennuista oli syntynyt kuolleena, osa epämuodostuneina. Eloonjääneiden kanssa Masa ei tiennyt mitä tehdä ja sen tasapaino järkkyi pysyvästi. Isäni alkoi puhua sen puolesta, että Masa oli hävitettävä. Asian käsittely kiristi tunnelmaa navettatöillä. Ymmärsin ongelman, mutta kesti kauan, ennen kuin myönnyin sen edessä. Lopulta tuli päivä, jolloin tiesin Masan päivien päättyvän. Olin havainnut, että isäni suhtautui kissoihin yliolkaisesti. Epäilin, että hän ei erota kissoja toisistaan, sillä samaan aikaan minulla oli hoidettavana niin ikään punaruskea Vili. Isä suorastaan suuttui, kun kysyin, tunnistaako hän varmasti Masan Vilistä. ”Ala jo mennä siitä” hän tuhahti ja huitaisi kädellään. Menin sisälle harmissani torjutuksi tulemisesta. Jonkin ajan kuluttua arvioin tapahtuman olevan ohi ja palasin navetalle. Ensimmäisenä ovella vastaani asteli Masa. ” Isä, teitkö sen jo? ”, kysyn. Isä tuijottaa kissaa edessämme ja vastaa: ”Kyllä”. ”Isä, sinä tapoit väärän kissan”, parkaisen. Käännyn kannoillani ja syöksyn ulos navetasta. Itken vuolaasti ja piiloudun petiini. Päätän vihata isääni lopun elämääni. En ikinä antaisi hänelle anteeksi. Minä tiesin hänen heikkoutensa, mutta hän ei kuunnellut minua. Päätän elää yksin huoneessani. Ainakaan isälleni en puhuisi enää mitään. Kuluu joitakin tunteja. Kuulen kellarin oven avautuvan ja isän palaavan navettatöiltä. Isä tulee huoneeseeni ja polvistuu petini vierelle. Hän silittää hiuksiani ja sanoo pehmeällä äänellä: ”Hanna, anna anteeksi, minun olisi pitänyt kuunnella sinua. ” Samassa kaikki huoleni ovat poissa. Syöksähdän hänen kaulaansa ja sanon: ”Ei se mitään, tuleehan niitä uusia kissoja. ” Mongoliassa anteeksipyytäminen on harvinaista. Vielä harvinaisempaa on se, että vanhemmat pyytävät anteeksi lapsiltaan. Kristillisen perhetyön myötä kristityt ovat oppineet pyytämään ja antamaan anteeksi.   Tapahtuma muurautuu elämäni kivijalkaan muistutukseksi anteeksiannon vapauttavasta voimasta. Minulle on yhä päivänselvää, että tuo voima on taivaallista alkuperää, ja haluan isäni tavoin rakentaa elämäni sen varaan. Jeesus sanoo: ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.” Matt. 18:18

Avainsanat: perhe armo anteeksianto ääni yksin vähentää voima varaa vapaus vanhemmat tunti tunnelma tuli tehtävä tasapaino tapahtuman tapahtuma syntyä sinä rakentaa rakas päivä pysyä puhua pitää pentu palaa ongelma olin mongolia mitä mirri minä matt käsittely kuunnella kuolema kristitty kristillinen kissa kellari jokainen jeesus itkeä isä isänpäivä hän hius harvinaista erota elämä aukko antaa alkuperä