Tänään on 21.11.2017 12:04 ja nimipäiväänsä viettää: Hilma. MOBIILIVERSIO M.BLOGIVIRTA.FI

Urantia-kirjan opetuksia - omin sanoin kertoen ja soveltaen: Persoonallisuuden menetys: kompensointi

Julkaistu: · Päivitetty:

 Muhun nummen tie, Viro Luotu ja Luoja toisistaan riippuvia Luodun olemassaolo tuo julki sen, että on olemassa Luoja, joka on hänet luonut. Luojana voi olla  Isä,  Hänen luomansa luojaolento tai olennot, jotka toimivat Luojapersoonallisuuksina Jumalan valtuuttamina ja saavat aikaan luodun. Luodun luomisesta seuraa väistämättä se, ettei luotu ei ole koskaan riippumaton Luojastaan. Kun Luoja luo, Hän ei luo ilman syytä: Hänellä on siihen tarkoin määritellyt, meiltä salatut päämääränsä. Jos luotu sattuu olemaan vähäinen ihminen, se ei merkitse Luojalle luomisen vähäisyyttä: Luoja on tehnyt tahtonsa ja päämääriensä mukaan ja luonut luotunsa päämääriensä saavuttamista varten. Tämän vuoksi kaikki persoonalliset luodut ovat tärkeitä Luojalle. Luotu ja Luoja ovat riippuvuussuhteessa toisiinsa: riippuvuus on molemminpuolista. Luotu on täysin riippuvainen Luojastaan, ja olen taipuvainen uskomaan, että Luoja on myös täysin riippuvainen luoduistaan. Luoja voi kompensoida luomalla uutta, mutta aiemman luodun luopuminen, olemassaolon mitätöinti on lopullista, ainutlaatuista, lopullisesti menetettyä - myös Luojalle. Luodun menettäminen Yhdenkään luodun olennon ei pitäisi menehtyä. Niin käy joskus, sillä joku luopuu Jumalastaan, katkaisee riippuvuussuhteen. Kun riippuvuussuhde on olemassa, luotu on elämässä. Kun riippuvuussuhde on katkaistu, luotu on kuolemassa. Luopuminen jumalariippuvuudesta merkitsee luopumista jumalallisesta reaalisubjektista, tulemista ei-reaaliseksi. Persoonallisuuden luopuminen ylösnousemusurasta, sitoutumisesta pahaan, merkitsee luodun olennon ei-reaalistumista, etääntymistä Jumalasta, olemattomuutta. Kun siteiden katkaisu on lopullista, persoonallisuus ei ole lainkaan reaalinen: häntä ei ole. Persoonallisuuden hävittäminen, olemattomuuteen palauttaminen, luodun luomisen mitätöinti, merkitsee Jumalan suunnitelmaan viivästystä. Juuri tämä ainutlaatuinen persoonallisuus puuttuu niistä lopullisista tavoitteista, joita kohti Luoja pyrkii. Persoonallisuuden hävittäminen ei millään tavalla estä Isän tahdon lopullista toteutumista, mutta hidastaa se sitä kyllä voi. Osan menetys kokonaisuuden kompensoitavaksi Persoonallisuuden epäonnistuminen oman reaalisuutensa varmistamisessa aiheuttaa muille persoonallisuuksille, nykyisille ja ja tuleville, lisää työtä täyttää menetetyn persoonallisuuden aiheuttama vaje. Teemme työtä ponnistellaksemme oman ylösnousemusuran hyväksi, mutta ahkeroimme myös kokonaisuuden hyväksi. Kokonaisuus on riippuvainen osasta ja osa kokonaisuudesta. Se, mikä jäi osalta, luopujalta saavuttamatta, puuttuu myös kokonaisuudesta. Perisyntiä ei ole Emme ole välttämättä osaksikaan syyllisiä niiden perikatoon, jotka ovat päättäneet luopua Jumalasta. Toimimalla toisin me olisimme ehkä voineet vaikuttaa heihin ja antaa heille eväitä tulkita maailmankaikkeutta hengellisestä näkökulmasta käsin. Tähän käsitteeseen ei sovi perisynti, koska sillä tarkoitetaan ihmisen syntitaakkaa, joka hänellä kuvitellaan olevan jo syntymästä alkaen. Perisyntiä ei ole: ihmisellä ei ole esi-isiensä eikä muiden aikaisemmin eläneiden toimesta pahuuden taakkaa. Ihminen syntyy synnittömänä: se on luonnollista luonnon kiertokulkuun nojautuen. Jokainen persoonallisuus alkaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Häntä ei syytetä lopullisessa tuomiossa mistään, mitä hän ei ole vapaan tahtonsa perusteella itse tehnyt tai tekemättä jättänyt. Menetetyn persoonallisuuden kompensoijat Osan menetys täytyy kompensoida. Jotain, joka jäi luopuneelta persoonallisuudelta saavuttamatta, täytyy muiden persoonallisuuksien korvata.  Persoonallisuuksina emme ole riippumattomia toisistamme, emme edes heistä, jotka päättävät kieltää Jumalan. Persoonallisuus on ainutlaatuista, yksilöllistä, ei koskaan ennen ollutta eikä koskaan tulevaisuudessa samanlaisena uudelleen esiintyvää. Se merkitsee kokonaisuniversumin kannalta yhtä ja ainoaa persoonallisuuden esiintymää. Vaikka tällainen inhimillinen persoonallisuusilmentymä onkin jumalallisuuden kannalta vähäinen ja kokonaisuuden kannalta häviävän pieni, silti persoonallisuuden ainutlaatuisuus sisältää ominaisuuden, jota ei voi ohittaa, jota ei voi jättää huomiotta, jota ilman kokonaisuus ei ole sitä mitä persoonallisuuden kokonaisilmenemän vuoksi sen olisi pitänyt olla. Kun persoonallisuus menettää oikeuden käyttää omaa tahtoaan ilmentääkseen ominaispiirteitään, tämän persoonallisuuden aiheuttaman vajeen täytyy tulla täytetyksi muuta kautta. Kyseisen persoonallisuus sulautuu Korkeimpaan ja tulee esiin osana Korkeimman persoonallista toimintaa, osana Korkeimman tahdollisia toimia. Me kaikki muut joudumme yhdessä Korkeimman kanssa ja Korkeimman osaluojina, finiittisen kokemuksellisuuden täydellistäjinä, paikkaamaan tällaisen persoonallisuuden menetyksestä aiheutunutta vajetta Luojan asettamien päämäärien suhteen. Siis, jos menetämme persoonallisuuden keskuudestamme niin, ettei hän koskaan tahdollisena olentona iäisty, meillä ja Korkeimmalla Olennolla on tehtävänä kompensoida tämä menetys. Osallistuuko Isä Luojana kompensointiin luomalla tietyn tyyppisiä persoonallisuuksia, sitä emme tiedä. Korkein Olento ei voi yhtäkkiä kumota sitä tosiasiaa, ettei menetetty persoonallisuus voi tulla muuta kuin vähitellen, aikaan sitoutuen, hiljalleen ponnistellen, kokemuksellisuuden kautta,  korvatuksi. Me olemme mukana siinä mielessä, että persoonallisuuksina tunnemme kenties menettäjän, ehkä olemme olleet jopa läheisiä hänelle, ja siksi olemme olleet osa luopurin "persoonallisuusuraa", jonka olisi pitänyt olla toisenlainen kuin, mitä tapahtui. Muiden persoonallisuuksien vastuu menetetystä persoonallisuudesta Meidän päällemme ei langeteta syytöstä menetyksestä, ellemme ole sitä itse olleet aiheuttamassa. Jos olemme sivunneet menetetyn persoonallisuuden elämää, olemme osa kokemusmaailmaa, joka syntyi kanssakäymisestämme hänen kanssaan. Jos olisimme toimineet toisin, jos olisimme olleet rohkeampia, jos olisimme puhuneet hyvän puolesta, jos olisimme kertoneen Isän olemassaolosta ja Hänen rakkaudestaan, olisimmeko saaneet toisenlaisia tuloksia, olisimmeko voineet houkutella luopuneen iäistämään itsensä. Emme tiedä. Emmekä tiedä tarkoin vastuutammekaan. Välinpitämättömyys on myös kannanotto! Olen taipuvainen uskomaan, että persoonallisuuskontaktien osalta jossain menee "taivaallisen päätäntävallan osoittama" raja, jossa syytteet kumotaan, jossa kytkennät menetykseen katkeavat. Pääsääntö on vapaa tahto: sitä ei voi toinen persoonallisuus, vaikka kuinka haluaisi, mitenkään toisen puolesta kumota, ei voi päättää hänen puolestaan. Hengellinen vastuu toisista pitää tuntea ja toimia sen mukaan. Mutta, jos edellytykset toisen persoonalisuuden hengellisen kehityksen hyväksi on annettu, ja siitä huolimatta hän päättää luopua, silloin vastuu hänestä on pelkästään hänellä itsellään vapaan tahdon mukaisesti. Meillä jokaisella on vapaa tahto toisistamme riippumatta joko iäistää itsemme tai palauttaa itsemme olemattomuuteen. Olipa niin tai näin, väistämättä pätee, että yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Sama toisin sanoin sanottuna eli osa ei ole riippumaton kokonaisuudesta eikä kokonaisuus toimi ilman osaa. Kokonaisuus joutuu aina kantamaan osan hairahduksesta aiheutuvat seuraukset. Ystävällisin terveisin Matti Tossavainen

Avainsanat: vapaa tahto riippuvuus persoonallisuus olemassaolon hävittäminen luotu luoja luodun kokemus kuolema korkein olento voi viro vastuu vapaa vaikuttaa tuntea tulkita tossavainen toiminta tietty tie tehtävä tapahtua tahrto suhde sisältää seuraus riippuvainen raja pöytä päättää pitää pieni olento oikeus näkökulma muut mitä menettää me matti luopua luoda luonnollinen lopullinen käyttää kokonaisuus kantaa jättää jumala jokainen isä inhimillinen ihminen häntä hän hengellinen epäonnistua elämä edellytys antaa ainutlaatuinen ainoa aiheuttaa